15 TEKOJEMME EPÄJOHDONMUKAISUUDESTA (II, 1)

Ne, jotka koettavat arvostella ihmisten tekoja, eivät missään tapaa niin suuria vaikeuksia kuin yhdistäessään niitä yhdeksi kokonaisuudeksi ja esittäessään niitä samassa valaistuksessa: sillä tavallisesti ne ovat niin kummalla tavalla ristiriidassa keskenään, etteivät mitenkään näytä voivan olla peräisin samasta lähteestä... Kuka uskoisi, että Nero, tuo julmuuden oikea perikuva, kun hänelle lainkäyttötavan mukaan esitettiin allekirjoitettavaksi tuomitun rikollisen tuomio, olisi vastannut: "Suokoon Jumala, etten koskaan olisi osannut kirjoittaa!" — niin kovin hänen sydäntään ahdisti ihmisen tuomitseminen kuolemaan! Kaikki on niin täynnä tuollaisia esimerkkejä, vieläpä jokainen voi hankkia niitä itselleen niin paljon, että minusta tuntuu omituiselta nähdä joskus järkimiestenkin vaivautuvan saattamaan nuo palaset keskenään sopusointuun, koskapa päätösten horjuvaisuus näyttää minusta olevan luontomme tavallisin ja ilmeisin vika, kuten todistaa tuo ilveilyjen kirjoittaja Publiuksen kuuluisa säe:

Näyttää olevan joitakin mahdollisuuksia muodostaa arvostelunsa ihmisestä hänen elämänsä tunnetuimpien piirteiden pohjalla, mutta katsoen tapojemme ja mielipiteittemme luontaiseen vaihtelevaisuuteen on minusta usein näyttänyt siltä, että hyvätkin kirjailijat tekevät väärin koettaessaan kaikin mokomin luoda meistä lujaa ja horjumatonta rakennusta. He valitsevat jonkin yleisen tyypin ja järjestelevät ja selittelevät tämän esikuvan mukaan kaikki jonkun henkilön teot, ja jos eivät voi niitä kylliksi käännellä ja väännellä, selittävät ne teeskentelystä johtuviksi. Augustus on luistanut heidän käsistään: tämän miehen toiminnassa vallitsee näet koko hänen elämänsä ajan niin ilmeinen, äkillinen ja jatkuva vaihtelu, että rohkeimmatkin tuomarit ovat jättäneet hänen juttunsa semmoisekseen ja ratkaisematta. Vaikeampi on minun uskoa ihmisiä lujiksi päätöksissään kuin miksikään muuksi, eikä miksikään helpompi kuin horjuviksi päätöksissään. Tavallisesti menettelemme niin, että seuraamme viettimme vaihtelevia suuntia vasemmalle, oikealle, ylöspäin, alaspäin, minne sattumain tuuli meidät milloinkin viepi. Me ajattelemme, mitä tahdomme, vasta juuri sillä hetkellä, kun sitä tahdomme, ja muuttelemme itseämme niinkuin tuo eläin, joka tekeytyy sen paikan väriseksi, johon se asetetaan. Mitä nykyhetkellä olemme päättäneet, sen pian muutamme, ja pian teemme vielä kerran kokokäännöksen: kaikki on häilyvää ja epävakaisia:

Me emme itse kulje, vaan meitä kuljetetaan, samoin kuin esineitä, jotka ajelehtivat laineilla milloin hiljalleen, milloin rajua vauhtia, mikäli virta on vuolas tahi verkkainen.

Joka päivä uusi päähänpisto, ja mielialamme vaihtelevat kilvan ajan hetkien kanssa:

Me horjumme eri mielipiteiden välillä: emme tahdo mitään vapaasti, emme mitään ehdottomasti, emme mitään pysyvästi. Ei ainoastaan tilapäisyyksien tuuli heittele minua eri suuntiinsa, vaan vielä päällisiksi häiritsen itse lepoani ja rauhaani ryhtini epävakaisuudella; ja ken katsoo tarkkaan, huomaa, että hän tuskin on kahta kertaa samassa tilassa. Muutan sieluni milloin minkin näköiseksi, sikäli kuin kallistan sen puoleen tahi toiseen. Jos puhun itsestäni eri lailla, niin se tulee siitä, että katson itseäni eri silmillä. Kaikki vastakohdat ovat siinä tavattavissa jonkinlaisessa vuorottelussa ja jossakin muodossa: olen kaino ja röyhkeä, siveä ja irstas, puhelias ja vaitelias, kömpelö ja näppärä, terävä-älyinen ja tylsä, äreä ja kiltti, valehtelija ja totuutta rakastava, oppinut ja tietämätön, ja antelias ja saita ja tuhlaileva: kaikkea tuota näen itsessäni jossakin määrin, sikäli kuin käännän eri puoliani esille; ja ken hyvänsä tutkii itseään oikein tarkkaavasti, löytää itsessään ja vieläpä omassa arvostelussaan tätä vaihtelevaisuutta ja ristiriitaisuutta. En voi väittää itsestäni mitään ehdottomasti, yksinkertaisesti ja luotettavasti, ilman sotkua ja sekaannusta, enkä yhdellä sanalla. Distinguo on logiikkani yleispätevin jäsen.