ANNA BERENDSEN.

Routavuosina, jolloin oli hyvin tärkeätä, että Suomen vanhurskas asia saatiin Europan tietoisuuteen ja että sillä oli sanomalehtimaailmassa ystäviä ja puoltajia, jotka tunsivat sen ahdinkotilan, oli eräs tanskalainen muita innokkaammin ottanut meitä tässä suhteessa auttaakseen.

Tämä henkilö oli Ivar Berendsen Köpenhaminassa.

Hän tunsi Suomen asiat perinpohjin ja osasi kirjoittaa niistä sekä pirteästi että vakuuttavasti, eikä suinkaan vain oman maansa lehtiin, vaan hän sirotteli tietoja Suomesta siihen aikaan yltympäri Europaa. Mutta mikä juuri teki Ivar Berendsenistä niin uskollisen ja lämpimän Suomen ystävän? Miksi juuri hän heittäytyi taisteluun meidän oikeuksiemme puolesta? Kyllä se suureksi osaksi oli hänen suomalaisen puolisonsa ansio. Ken lähemmälti oppi tuntemaan Anna Berendsen’in, o. s. Levonius, hän sen hyvin ymmärsi.

Tutustuin Anna Berendseniin tuona meidän historiassamme niin kohtalokkaana vuotena 1899. Koko elämä kävi silloin Suomen politiikan merkeissä ja siitä mekin yhtenään puhuimme. Hän näytti minulle erästä nahkakantista salkkua, joka oli täynnä Suomen kysymystä koskevia tietoja: asiakirjoja, lentolehtisiä ja sanomalehtikirjoituksia. Sitä kutsuttiin ”musteriksi” ja se paisui viikko viikolta, sillä meillä tapahtui yhtämittaa sellaista, joka taas pani mielet liikkeelle ja kynät käymään.

Anna Berendsen.

Berendseneillä oli miltei kaikki Suomen politiikkaa koskevat langat käsissään, he tiesivät kaikki taistelusuunnitelmat ja kaikki uutiset. He olivat tavallaan keskushenkilöt tuossa Suomen hyväksi toimeenpannussa kansainvälisessä adressipuuhassakin, jota erityinen lähetystö sitten meni tsaarille viemään. Eräs lähetystön jäseniä oli tanskalainen, tri Norman-Hansen, ja hänen tehtäväkseen tuli Pietarista sähköttää kaikki sitä koskevat uutiset ja käänteet Berendsenille. Mutta tiedot piti panna sellaiseen muotoon, ettei ne herättäisi mitään epäilyksiä venäläisissä sähkövirkailijoissa y. m. urkkijoissa. Siksi ne lähetettiin Köpenhaminan tullivirastoon, jonka päällikkönä Berendsen toimi ja kulkivat pelkkinä tavarauutisina.

Senaattori Trarieux. Prof. Van der Vlugt.

Kun siis esim. ranskalainen senaattori Trarieux, joka oli lähetystön puheenjohtaja, oli saapunut, sähkötettiin, että ”hyvä ranskalainen viini on tullut perille”, kun hollantilainen professori ja lakimies Van der Vlugt saapui, puhuttiin Hollannin sillilähetyksestä ja italialainen prof. Brusa kulki makaroonien nimellä. Ja kun heikko tsaari, neuvonantajiensa toimenpiteiden johdosta, ei vastaanottanut lähetystöä, eikä siis tämä taiteellinen adressi, jossa eri maiden merkkihenkilöt mitä kohteliaimmassa muodossa puhuivat Suomen puolesta, koskaan joutunut hänen käsiinsä, tuli taaskin Köpenhaminan tullivirastoon sähkösanoma, jossa ilmoitettiin, että ”koko lasti kaatui ennen perille pääsöään”. Sieltä uutinen sitten levisi oikeassa muodossa Europan sanomalehtiin.

Prof. Brusa. Tri Norman-Hansen.

Näinä raskaina surun vuosina kuului ihan asiaan, että jokainen suomalainen, ken oli hiukankin innostunut maansa politiikasta, kävi Berendseneillä Köpenhaminassa ollessaan, oli hän sitten ennestään talossa tuttu tai ei. Ja samaa tapaa jatkettiin sittenkin, vaikka olosuhteet meillä hiukan valkenivat. Ja aina suomalaiset olivat siellä tervetulleet. Oli päivälliskutsut tai muut merkkitilaisuudet, aina suomalaisille annettiin siellä kunniasija ja kohdeltiin rakkaimpina vieraina. Sillä vaikkakin talon emäntä oli eläytynyt uusiin oloihinsa, ei ne silti olleet heikontaneet hänen rakkauttaan isänmaahan.

Päinvastoin! Suomella oli ensi sija hänen sydämessään, sen suruja hän kantoi, sen menestyksistä hän iloitsi. Miten onnellinen hän esim. oli sen johdosta, että Suomen naiset olivat saaneet valtiollisen äänioikeuden, sen muistaa jokainen meikäläinen, ken oli mukana Kansainvälisessä äänioikeuskongressissa Köpenhaminassa 1906, jonka järjestämisessä Anna Berendsenkin oli ollut mukana ja tapansa mukaan ottanut paljon käytännöllisiä tehtäviä suorittaakseen. Sen sijaan että siteet vähitellen olisivat käyneet höllemmiksi, tulivat ne vuosien kuluessa yhä lujemmin solmituiksi.

Ani harva suomalainen nainen on vieraalle pohjalle jouduttuaan ollut tilaisuudessa toimia niin paljon maansa hyväksi kuin Anna Berendsen. Oli aikoja, jolloin suomalaisten auttaminen oli hänen päätehtävänsä, jolloin hän kokonaan eli Suomen asioita edistääkseen. – Myöskin hänen puolisollaan oli jonkun verran harrastusta Suomen asioihin jo siihen aikaan kun he tutustuivat, mutta luultavasti se ilman Anna rouvaa olisi ajan mittaan sammunut.

Ivar Berendsen

Anna Berendsen kertoi heidän tutustumisestaan, että hän eräässä meikäläisessä rannikkolaivassa oli nähnyt tumman, vilkkaan miehen, joka sujuvalla ranskankielellä hyvin innokkaasti keskusteli muutamien venäläisten kanssa. Hänen ensi ajatuksensa oli, että mies oli ranskalainen, mutta pian hän muutti mieltä, kun tämä kääntyi hänen ja hänen matkatoverinsa puoleen ja tällä kertaa jotenkin selvällä ruotsinkielellä rupesi kyselemään heiltä monenmoisia asioita, muun muassa suomenkielen rakenteesta, taivutustavoista y. m. Hän oli omin päin hiukkasen lukenut suomalaista kielioppia ja vastaanotti siksi heidän tiedonantonsa hieman kriitillisesti. Ivar Berendsen on nimittäin erinomainen kielinero, eli kuten hän itse paljoa vaatimattomammin sanoo ”on hänen aivonsa todellinen romukamari kaikenlaisia kieliä varten”.

Tätä näin satunnaisesti alotettua tuttavuutta jatkettiin sitten seuraavana kesänä v. 1890, jolloin oli pohjoismaalainen opettajakokous Köpenhaminassa ja jonne Anna Levoniuskin oli tullut. Siellä oli Ivar Berendsen koko ajan nuoren suomalaisen tuttavansa opas ja seurakumppani sillä seurauksella, että seurustelu päättyi pysyväiseen kumppanuuteen ja yhdessäoloon.

Hyvin pirteä ja intelligentti oli se seurapiiri, johon Anna Berendsen Köpenhaminaan muutettuaan joutui. Sekä kirjailijoita että taiteilijoita, sekä valtiollisessa elämässä että yhteiskunnallisella alalla toimivia henkilöitä siihen kuului, niin että Anna Berendsenille heti tarjoutui hyvä tilaisuus perehtyä Tanskan henkiseen elämään ja sen etevimpiin edustajiin. Ja hän olikin erittäin vastaanottavainen ja omisti itselleen vuosien kuluessa mitä parasta on tanskalaisessa kulttuurissa.

Tuskin missään näkee taiteellisemmin ja hauskemmin sisustettuja koteja kuin Tanskassa, olivat ne sitten vähävaraisten tai varakkaiden perustamat. Kaikki niissä on suhteellista ja sopusointuista: huonekalut, kuvat ja tarve-esineet. Anna Berendsenin koti oli juuri noita aitotanskalaisia, jossa kukin kalu oli oikealla paikallaan ja jossa taideteoksien lukumäärä oli niin suuri, että eräs vieras jo ehdotti kataloogin laittamista, jotta niihin helpommin perehtyisi. – Hänen ulkonainen esiintymisensä ja käytöksensä kävi samaten vuosien kuluessa yhä pehmeämmäksi, sirommaksi ja sulavammaksi. ”Eipä häntä luulisi suomalaiseksi”, sanoi eräs muukalainen, joka paljon oli oleskellut Suomessa ja nähnyt meikäläisten kankeuden ja ujouden. – Ivar Berendsenin tahdosta hän myöskin opetteli tanskaa niin, että osasi puhua sitä aivan virheettömästi, aivan kuin tämä hallitsi ruotsia.

Paljon on sellaisia ihmisiä, jotka ensi kertoja tavatessa tekevät edullisen jopa loistavan vaikutuksen, mutta lähempi tuttavuus osoittaa, että he saattavat olla vaativaisia, itsekkäitä, tyytymättömiä, oikullisia. Anna Berendsenin suhteen oli juuri päinvastoin. Kuta useimmin hänen seurassaan oli, sitä selvemmin hänen rakastettavat puolensa tulivat ilmi, sitä enemmän oppi hänestä pitämään. Hän oli niin tavattoman hyväsydäminen, vaatimaton, iloinen ja tasainen. Siksi kai ei edes tullut kiinnittäneeksi huomiota hänen sairauteensakaan, vaikkakin hän joskus ohimennen puhui heikosta sydämestään, joka ajoittain pakoitti hänet jättämään kaikki kokoukset ja seurustelemiset. Mutta sitten hän taaskin parani ja toimi yhtä innokkaasti kuin ennenkin. Yhdistyksissä ollessaan, muun muassa tuossa suuressa naisten äänioikeus-yhdistyksessä, johon kuului toista kymmentä tuhatta jäsentä, otti hän aina mielellään sellaisia isotöisiä, mutta luonteeltaan vaatimattomia tehtäviä suorittaakseen kuin on esim. kiertokirjeiden jakaminen, osoitteiden kirjoittaminen, ilmoituksien hankkiminen eri lehtiin j. n. e.

Tämä alttius palvelemaan ja auttamaan, missä apu oli tarpeen, sekä se rakkaus, millä hän syventyi uuden kotimaansa oloihin, sivistyselämään ja rientoihin, vaikutti, että Anna Berendsen oli yleisesti suosittu Köpenhaminassa, että hänen lukuisat, eri piireihin kuuluvat, eri katsantokantoja edustavat tuttavansa poikkeuksetta pitivät hänestä.

Siksi he kaikki, kuullessaan että Anna Berendsen lokak. 5 p. 1911 oli kuollut parhaassa iässään 43 vuoden vanhana, tunsivat kadottaneensa jotakin valoisaa ja aurinkoista, hellää ja epäitsekästä, joka ei ollut korvattavissa.

Helsingissä asuvat ystävät antoivat laskea hänen haudalleen seppeleen, jonka toisessa nauhassa oli heidän viimeinen tervehdyksensä ja kiitoksensa, toisessa seuraavat, koko Anna Berendsenin elämää ja toimintaa kuvaavat sanat:

»Finland stod för din själ, det kulna Ditt torftiga gömda, heliga fosterland.»