BATAVIASSA.

"Idän kaupunkien kuningattaren" nimellä oli Batavia tunnettu yli koko Itämaiden noin 200 vuotta sitten. Mutta paikka oli epäterveellinen eurooppalaisille, he siirtyivät vähitellen ylemmäs, sinne, missä nykyinen Batavia on. Aika ja maanjäristykset runtelivat sitä, ettei vanhasta Bataviasta ole enää paljonkaan jälellä. Sen kuudesta kirkosta on vielä yksi pystyssä, vanha portugalilainen, toiset ovat sortuneet.

Itse kaupunki on varsin hauskan näköinen. Useiden mutkittelevien kanavien varsille rakennetut hollantilaismalliset talot ulottuvat aivan vesirajaan ja toisinaan vähän matkaa yli kanavankin, niitten takana kohoaa tuuhealatvaisia palmuja ja muita istutuksia; pihat ovat perin pienet, mutta kodikkaat, ja aamusta iltaan pulikoi kanavien savisessa vedessä niin aikuisia kuin lapsia.

Mutta Vanhalla Batavialla on tarjottavana myös mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä. Muurin harjalla näkee kulkija rautapiikkiin isketyn valkoiseksi kalvenneen ihmisen pääkallon ja sen alla muurissa kirjoituksen:

"Pieter Erberveldin innoittavan muiston takia älköön tälle paikalle nyt taikka koskaan istutettako tai rakennettako mitään. Batavia, 14 huhtik. 1722." Juttu on seuraava:

Pieter Erberveld oli puoliverinen — isä eurooppalainen, äiti jaavalainen — ja peri isältään suuren omaisuuden. Vuonna 1721 väitetään hänen perustaneen alkuasukkaiden kanssa salaliiton, jonka päämääränä oli murhata kaikki eurooppalaiset ja asettaa hänet kaupungin hallitsijaksi. Kenraalikuvernööri Zwaardecroon sai asiasta kuitenkin tietää — joku alkuasukastyttö olisi muka ilmiantanut salaliiton - ja hän vangitutti salaliittolaiset, jotka telotettiin. Pieter Erberveld revittiin hevosilla neljäksi kappaleeksi, ja pää pantiin piikkiin muurinharjalle toisille pelotukseksi.

Jälestäpäin ovat historioitsijat kuitenkin väittäneet, että Pieter Erberveld ei olisikaan ollut syyllinen rikokseen, vaan joutui hän kenraalikuvernöörin henkilökohtaisen vihan uhriksi, koska tämä himoitsi hänen omaisuuttaan. Todistamatta kai on asia jäänyt, sillä muurinharjalla rautapiikissä on vielä Erberveldin pääkallo, ja — sattumastako — muutamankymmenen metrin päässä muurista saman kenraalikuvernöörin hautapatsas. Niin että lähekkäin ovat riitapuolien maalliset jäännökset joutuneet. Kylläkai siellä toisella puolen sopivat asiansakin. Mutta luulen vain, että jos vielä hyvin kauan pitävät sitä Pieterin päätä, siellä muurilla, niin hän — jos nimittäin oli syyllinen — saa vielä korkealta paikaltaan katsella suunnitelmansa toteutuvan — ainakin osittain.

Toinen Vanhan Batavian merkillisyyksistä on niin kutsuttu "pyhä kanuuna". Sen synnystä kulkee monenlaisia tarinoita kansan keskuudessa. Erään kertomuksen mukaan olisivat alkuasukkaat vallanneet sen Itäintian Komppanian ensimmäiseltä kenraalikuvernööriltä tämän taistellessa heitä vastaan. Mitään varmuutta ei näihin kertomuksiin ole saatu, ja tykki itse puolestaan sanoo perärenkaassaan, että "ex me ipsa renata sum" eli "itsestäni olen syntynyt." — Tykki on jykevää kaliiperia, ja sen perä muovailtu nyrkin muotoiseksi, jossa peukalo on pistetty etu- ja keskisormen väliin.

Tykin kuuluisuus johtuu seuraavasta tarinasta: Erään alkuasukaspäällikön avioliitto oli lapseton, eivätkä epäjumalat auttaneet hartaista rukouksista huolimatta. Kerran sitten sattui päällikön rouva istumaan tälle tykille — ja tuli siunatuksi. Siitä lähtien ovat alkuasukkaat pitäneet kanuunaa pyhänä, ja juhlapäivinä tuovat he sille uhrilahjoja, kuten kukkia, paperisia päivänvarjoja y.m., niin että se miltei peittyy lahjojen paljouteen. Nytkin oli sen kahden puolen paperikukkia aivan paksunaan. — Mutta eivät ainoastaan alkuasukkaat, vaan myöskin valkoihoiset naiset uskovat tykin ihmeitätekevään voimaan. Eräs kahvilanomistajatar kertoi heidänkin käyvän siellä lahjoineen yhtä hartaasti kuin alkuasukkaiden.

Toinenkin tarina liittyy tähän tykkiin. Bantamin piirikunnassa Länsi-Jaavalla on toinen samanlainen tykki. Se on miehille erikoisen pyhä kapine, ja he kantavat lahjojaan sen ympärille. On nimittäin ennustettu, että se, joka saattaa nämä kaksi tykkiä yhteen paikkaan, kaataa Hollannin mahdin Jaavalla ja vapauttaa alkuasukkaat vieraasta ikeestä. — Sitä minä vain ihmettelen, ettei kukaan ole valjastanut härkiä tykin eteen ja kulettanut sitä Bataviaan, — siinähän olisi kuninkaanpaikka heti tiedossa.

Nykyinen, uusi Batavia on mahdottoman laaja, sillä maanjäristyksien takia kaikki talot ovat yksikerroksisia. Siinäkin hotellissa, jossa asuin, oli 8 eri rakennusta, ja tämä yksi hotelli otti niinmuodoin jo melkoisen maa-alan haltuunsa. Mutta kulkuneuvot ovat myös hyvät. Juna kulkee — pitkin katuja — läpi kaupungin joka kymmenes minuutti, ja taksat ovat halvat. Sitten on raitioteitä, autobusseja ja tavallisia autoja tuhkatiheään. Ja batavialaiset ovat jo niin tottuneet näihin pitkiin matkoihin, ettei 10 km. matka tunnu heistä miltään. Sitäpaitsi miltei kaikilla eurooppalaisilla on omat autot, joten, he ovat matkoista riippumattomia. Kadut ovat Bataviassa erinomaisen hyvät, kuten yleensä näissä etelän kaupungeissa, mutta katukäytäviä ei ole ollenkaan — tai jos on, ei siinä mahdu kävelemään, sillä se on niin kapea — ja tehtykin vain näön vuoksi.

Erikoisen viehätyksen Batavialle antavat kanavat, joita risteilee pitkin kaupunkia. Ne ovat batavialaisten elämä, ja niissä he pulikoivat päivät päästään. Siellä pestään pyykit, siellä kalastetaan heittoverkoilla, ja niitten varsilla vietetään kaikki joutilas aika. Muita huvimatkoja ei alkuasukas kaipaakaan.

Vaikkei minua kukaan sinne kehoittanutkaan, niin sanon kuitenkin omasta puolestani, että minä en ainakaan ilman pakkoa menisi niihin kanaviin uimaan, sillä eräässäkin paikassa, sulkulaitteen yläpuolella, jossa vesi oli vallan seisovaa, oli uinti täydessä käynnissä, vaikka vedenpinnalla uiskenteli kaksi mätänevää kananraatoa ynnä paljon muuta sellaista, josta ei enää saanut selkoa, mitä se oli ollut.

Erikoinen nähtävyys on myös akvarium. Se on mitä monipuolisimmin varustettu, ja siellä saa nähdä lajirikkaan kokoelman ihmeellisen värisiä ja muotoisia etelämeren kaloja ja merenpohjaeläimiä. En niistä tuntenut kuin pari yksilöä, niin outoja kaikki olivat, eikä tarkoituksenkaan ole ryhtyä niitä selostamaan, mutta sen sanon kuitenkin, että oli siellä ahvenenkin näköinen kala.

Kiinalaisten paljous Bataviassa ihmetyttää. Niitä näkee joka paikassa, heidän kauppojaan on joka nurkassa, ja he myyvät halvalla. Siellä on useita rikkaita kiinalaisia, miljonäärejäkin, ja he auttavat yhä uusia jalkeille. Suurin osa Batavian kaupasta lieneekin jo kiinalaisten käsissä.

Suomella on myös konsuli siellä. Hän asuu Mentengin huvilakaupungissa, kymmenisen kilometriä Bataviasta. Sieltä löysin konsulaatin kilven hauskan huvilan seinästä ja sinne menin lukemaan suomalaisia sanomalehtiä.

Konsuli on perin innostunut Suomesta, vaikkei ole koskaan siellä ollut ja sanoi, että tekisi mielellään reklaamia Suomen hyväksi Jaavalla, mutta ei ole materiaalia, ainehistoa. Sanoi usean kyllä luvanneen lähettää valokuvia ja saksan- tai englanninkielisiä kirjoituksia, jotka hän sitten kääntäisi hollanninkielelle ja julkaisisi, mutta lupauksiin ovat kaikki jääneet. Senjälkeen kun sai konsulaatin kilven ja lipun, ei ole Suomesta kuulunut mitään. Pyysin häneltä sitten suomalaisia sanomalehtiä, mutta niitä ei ollut. Konsuli sanoi, että kun hän ei ymmärrä suomea, ei hän ole viitsinyt tilata lehtiäkään.

Tämä oli minulle melkoinen pettymys, mutta ymmärsin varsin hyvin, ettei hän halunnut tilata lehtiä, joita ei ymmärrä. Palkkaahan hänellä ei ollut penniäkään enempää kuin edustusrahojakaan; se on vain sellainen kunniavirka, jossa itse saa kustantaa edustukset, konttorihuoneen ja mitä muuta aina tarvitaan.

Olisikohan liikaa, jos hallituksen puolesta tällaisille palkattomille konsuleille lähetettäisiin ilmaiseksi joku suomalainen sanomalehti ja kuvalehti. He tuntisivat silloin olevansa niinkuin vakituisessa kanssakäymisessä maan kanssa, jota he edustavat, ja näkisivät, että heitä muistetaan muulloinkin eikä vain silloin kun heille lähetetään kilpi, lippu ja valtakirja. Ja silloin saisi kuukausia maailmankolkkia kiertänyt kulkijakin konsulaatissa poiketessaan vilkaista kotimaan uutisia.