ETANA, KAALIMATO JA SISILISKO

Etana, kaalimato ja sisilisko olivat kokoontuneet keskustelemaan tämän maailman menosta. Hullustihan kaikki oli menossa tässä "matoisessa maailmassa", ja jotain oli keksittävä sen parantamiseksi.

Sisilisko, aina vikkelä ja hääräilevä eläin, tahtoi rakentaa kaiken maailmassa uudestaan ja aivan oman mielensä mukaan.

— Kaikki on annettava meille, huusi hän.

— Mitä sinä kaikella tekisit? tokaisi kaalimato, tuo itsekäs ja aina omaa etuansa katsova eläin.

— Me jakaisimme sen sitten tasan kaikille, vastasi sisilisko.

— Luuletko sinä, että jokainen tyytyisi siihen, miten te ja'atte? sanoi kaalimato, joka pelkäsi sellaisen jaon syntyessä joutuvansa mehevästä puutarhasta hedelmättömälle suolle asumaan.

— Hiljaa, te ette ymmärrä, mitä te puhutte, sanoi etana. Mistä te olisitte saaneet mitään ymmärrystä maailman asioista, te, jotka elätte vain omaa itseänne varten. Mutta minä olen minä, ja minä ymmärrän.

Ja sitten etana selitti, miksi hän ymmärsi paremmin kuin muut. Kas, hän oli hienompaa alkujuurta. Hänen isänsä oli Tuonen poika ja äitinsä Kivuttaren tytär. Ja kun taudit ja kuolema tässä maailmassa kaiken lopullisesti määräävät, niin olihan etana siten suurta sukua, melkein ruhtinaallista sukua, jos niin voi sanoa.

Ja korottaakseen omaa arvoaan, hän alkoi selittää, miten alhainen sukuperä toisilla oli, sillä etana tiesi, että halventamalla toisten kunniaa saa oman arvonsa nousemaan. Kaalimato oli kyllä sekin vanhaa Sinervön sukua, Sinervö oli hänen isänsä, Sinervö hänen äitinsä ja Sinervöitä kaikki hänen sisarensa. Mutta hyi! Sinervö oli niin tavallinen nimi. Sisiliskon sukuperä oli hyvin hämärä. Eräs Nuoramo niminen emäntä oli astuessaan mättäältä mättäälle pudottanut hameensa helmasta helmen, ja siitä oli sisilisko syntynyt.

— Siis minä, huusi etana, ymmärrän maailman asiat paraiten, sillä minun sukuni lopultakin kaikkia vallitsee. Kuolema kaiken määrää!

Sisilisko oli hyvin kiukkuinen. Hän vimmastui aina, kun kuuli sukuaan soimattavan. Mutta kaalimato, joka oli rauhallinen, ryhtyi välittäjäksi ja sanoi:

— Etana on kyllä viisain ja sivistynein, sen me myönnämme, mutta sisiliskolla, on silläkin arvonsa, oma arvonsa. Ja jos me aiomme maailmaa parantaa, niin on katsottava vähempiosaistenkin hyvää.

Ja kaalimato ehdotti, että sisilisko jäisi kaalimaahan ja söisi kaikki itikat ja pienet madot, jotka estävät kaalin kasvua.

— Silloinhan minä tekisin vain sinua varten työtä, tiuskasi sisilisko, ja sinä nauttisit hedelmät siitä. Jota paremmin toimeni hoitaisin, sitä paremmin kaali kasvaisi, ja sitä parempi sinun olisi olla. Mitä hyötyä minulla siitä elämästä olisi?

— Mitäkö hyötyä? huusi kaalimato aivan kummastuneena. Mitäkö hyötyä? Paljon hyötyä. Ensiksi olisin minä järjestänyt sinun työsi, ja se on jokaiselle välttämätöntä. Sitten olisi sinulla yhdessä paikassa elatuksesi, jonka minä hankkisin sinulle, eikä sinun tarvitsisi juoksennella ympäri maailmaa. Ja sitten voisi etana olla sinulle sivistävänä seurana. Etana saisi olla meille ilmapuntarina. Ja kun minä sanoisin: etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta! niin tietäisin aina millainen ilma on ja siis millä lehdellä minun olisi edullisinta istua. Etana on hieno olento, paljoa hienompi kuin kumpikaan meistä, hänellä on tuntosarvetkin, joka on korkeinta, mitä maailmassa voi saada, ja hän osaa ajatella, sillä sen taidon on hän vanhemmiltaan perinyt, ja meidän tulisi sen vuoksi suojella häntä. Hän saa olla sateella kaalin alla ja poudalla sen päällä. Näin olisi teidän kummankin hyvä ja mukava olla. Eikö se ole paras maailmanjärjestys?

Sisiliskon mielestä olisi hän silloin liiaksi sidottu. Hänen täytyi saada juosta paikasta toiseen.

— Juokse kaalin ympäri niin kauan kuin tahdot, silloinhan se halusi on tyydytetty, arveli kaalimato.

Mutta sisiliskon mielestä tuli etanan ja kaalimadon lähteä hänen kanssaan juoksemaan pitkin soita.

Etana ja kaalimato aivan kauhistuivat sellaista ehdotusta.

— Kaikessa on noudatettava järjestystä! huusi kaalimato. Ja järjestys on kaalinkerässä, se kasvaa aina uusia lehtiä sen mukaan kun päälimmäisen syö. Ja vanhasta järjestyksestä on pidettävä kiinni, muuten kaikki on hukassa.

Etana alkoi nyt pitkän puheen, sillä hän oli hyvin oppinut ja kuunteli mielellään omaa ääntään, kuten ne, jotka eivät mitään maailmassa tee, vaan aina osaavat selittää mitä asioita tahansa. Ja hän puhui kaalin asteettaisesta kehityksestä ja ymmärryksen ylivallasta ja maailman kaikkeudesta ja kivusta ja kuolemasta.

He olivat niin keskusteluunsa kiintyneitä, että eivät kuulleet kaalimaan isännän lähestyvän. Tämä polki sisiliskon kuoliaaksi, heitti etanan nurmelle, jossa kukko sen soi suuhunsa ja sieppasi kaalimadon lehdeltä ja polki sen kuoliaaksi.

Näin jäi etanan, kaalimadon ja sisiliskon keskustelu maailman järjestämisestä kesken. Ellei niin olisi käynyt, olisi kai paljon nyt aivan toisin.

Sen pituinen se.