← Table of contents
Pieni palvelustyttö

KOLMAS LUKU.

Theodolinda Hahnsson translation

"Olen valmis palvelukseen."

Seuraavat päivät olivat synkkiä Greetalle. Rouva Jones osottautui ystäväksi hädässä. Hän otti tytön huoneeseensa ja piti hänestä sellaista huolta, jota ei Greeta milloinkaan ennen ollut saanut kokea. Tyttö oli kiitollinen, mutta hän ei tullut lohdutetuksi, ennenkuin oli saanut käydä tervehtimässä rouva Creekiä.

"On oikein hirveätä, rouva hyvä, että monta kertaa olen toivonut tädin kuolemaa! Minä maatessani yöllä ajattelen sitä ja muistan kuinka olin itsepäinen, juro ja nenäkäs — ja nyt hän on poissa. Ja oi, hyvä rouva! Missä hän on?"

Rouva Creek oli hetken ääneti ja sanoi sitten hiljaa:

"Sinä annoit hänelle viestin Jumalalta, rakas lapsi. Hänen viimeiset ajatuksensa olivat Jumalassa ja hänen rakkaudessaan. Ehkä hän armoa anoen korotti rukouksensa armahtavan Isän luo. Se laulu, jonka sanoit hänen lausuneen, osottaisi sitä:

"— — — Sun veres sielun puhdistus, sun kuolos uskon uudistus!

"Nämät sanat ovat mahdollisesti herättäneet vakavia ajatuksia hänessä ja sitten myöskin saattaneet hänet rukoilemaan. On hyvin merkillistä, että hän juuri silloin muisti tuota värsyä. Mutta oi, Greeta, rakas lapseni, älä lykkää Jumalan rauhan etsimistä siihen hetkeen asti, jolloin hän sinua kutsuu! Hänen kutsuntansa tulee välistä ihan hirvittävän äkki-arvaamatta."

Greeta noikkasi.

"En aio enään milloinkaan sanoa pahaa sanaakaan kenellekkään, rouva hyvä, jotta eivät kuolisi, ennenkuin ehdin pyytää heiltä anteeksi."

"Tuo on suuremmoinen päätös", sanoi rouva Creek, "mutta se on vain liian suuri voidaksesi sitä pitää, ellet rukoile Jumalaa avuksesi."

"Herra auttakoon minua, amen", sanoi Greeta innokkaasti. Ja pari kertaa syvästi huoattuaan, jatkoi hän:

"Rouva Jones toivoo, että minä jäisin hänen luokseen hoitamaan Artturia, ja lupaa antaa minulle vaatteita ja ruokaa — mutta minä kovin toivon palvelukseen."

"Minä tiedän sen, lapsi, mutta sinun on hyvin vaikea nyt juuri saada palvelusta."

"Oi, hyvä rouva, luuletteko, että Jumala vastaa rukoukseeni? Olen niin äärettömän usein rukoillut häntä antamaan minulle palveluspaikan, mutta minä toivon, etten ole ollut syypää tätini kuolemaan."

Hän vaikeni pelästyneenä tätä ajatellessaan; mutta aina ystävällinen rouva Creek tyynnytti hänet.

"Jumalalla on meidän henkemme käsissään, Greeta, eikä kenelläkään muulla. Hän otti pois tätisi, mutta minä kuitenkin epäilen, ettet sinä nyt voi saada hyvää palveluspaikkaa."

"Miksikä niin?"

"Ensiksikään ei sinulla ole sellaisia vaatteita, että voisit niitä käyttää hienossa perheessä, ja niitten hankkiminen maksaa paljon. Ja sitten sinulla ei ole minkäänlaista kasvatusta. Jos voisit ensin päästä johonkin talouskouluun —"

"Sitä en tahdo! En tahdo mennä mihinkään laitokseen tahi sellaiseen opistoon. Minä tunnen monta palvelustyttöä, ja ne kyllä auttavat minua."

Greeta ei ollut tottunut siekailemaan toimissansa. Hän saattoi tätinsä hautaan kolmen muun naisen kanssa, jotka häntä kohtaan tunsivat sääliä, ja palattuaan hautausmaalta, pani hän kokoon vaatteensa, jätti huoneen avaimen isännälle ja lähti rouva Jonesin luo.

Jo seuraavana päivänä hän meni Nelsonkadulle ja alkoi vilkkaan keskustelun punatukkaisen palvelijan kanssa, hänen, joka asui N:o 6:ssa.

"Minä otan paikan niin pian kuin saan, mutta en minä tahdo palvella tämän kadun varrella."

"Sepä paha, sillä N:o 14:ssä on palvelustyttö, joka juuri aikoo muuttaa, koska hän menee naimisiin, ja teidän olisi sopinut pyrkiä sinne."

Greeta sai iloisen päähänpiston.

"Onko se tuo, joka tuolla 14:ssä portaita pesee?"

Hän sai tietää, että se oli sama tyttö, ja nyt hän marssi sinne oikopäätä tuttavuutta virittämään.

"Olen kuullut, että aiotte muuttaa. Kuinka pian?"

Tyttö kääntyi Greetaan päin. Hänellä oli pienet sievät kasvot, mutta hänen pukunsa, vyöliinansa ja säpsänsä olivat arveluttavan likaisenharmaat.

"Niin, minä muutan, Jumalan kiitos!" vastasi hän. "Mitä teidän sen kanssa on tekemistä?"

Greeta ei kiinnittänyt silmiänsä hänen kasvoihinsa, vaan hänen pukuunsa. Hän teki laskujansa ja mutisi hiljaa:

"Ole varovainen, Greeta! Kaksi parsintaa selässä, yksi läpi kyynärpäässä ja virttynyt!"

Sitten hän ääneensä sanoi:

"Kuinka paljon tahdotte pumpulihameestanne? Ja tahdotteko myydä sen?"

"Myydä tämä! Oletteko aivan mieletön?"

"Mutta ette suinkaan käytä tuota hametta, kun naimisiin menette; ja minä olen varma siitä, että se sopisi minulle. Minä tahdon antaa teille kaksi markkaa seitsemänkymmentäviisi penniä siitä, ja se on jotenkin hyvä hinta."

Tyttö näytti suuttuneelta.

"Kyllä minä tämän hyvinkin saatan myydä, minä muutan huomenna."

"Mutta sen täytyy olla pestynä."

"Hoh, minä en sitä pese, saatte sen semmoisenaan kuin se on."

"75 penniä vähennetään sitten hinnasta."

Kauppa tehtiin; ja myöhään seuraavana iltana Greeta tuli karamellipuotiin ihan innostuneena.

"Tässä nyt olen, rouvaseni, ja minulla on kaksi pumpulihametta, jotka sain neljällä markalla seitsemälläkymmenellä viidellä pennillä yhteensä. Toinen on likainen ja toinen puhdas. Ne tarvitsevat vain vähän korjausta. Kuten tiedätte, sain minä tädin perintöä 15 markkaa, paitsi niitä seitsemää, joilla rouva Jones osti minulle mustan pukuni, ja hän antoi minulle mustan hatunkin, niin että nyt on jäljellä 10 markkaa 25 penniä kenkiin, päällysnuttuun, esiliinoihin ja yhteen säpsään lisäksi. Sanokaa nyt, luuletteko että sitten olen riittävästi puettu?"

Rouva Creek katseli toimekasta tyttöä hymyillen, mutta melkein kunnioituksella.

"Näen, että olet vahvasti päättänyt mennä palvelukseen, ja minäkin tahdon auttaa sinua vähän. Anna tänne hameesi, niin katson niitä. Jos saat vaatetuksen, niin ei kulune pitkää aikaa, ennenkuin saat paikankin."

Kahden viikon perästä Greeta suureksi ilokseen ja mielihyväkseen sai nähdä yksinkertaisen vaatevarastonsa valmiina säilytys-arkussaan. Rouva Jones oli ollut hänelle hyvin ystävällinen ja antanut koko joukon sellaisia vaatteita, joita hän ei enään käyttänyt. Rouva Creek oli sitten kääntänyt ja laittanut ne sopiviksi Greetalle, niin että ne näyttivät oikein siisteiltä.

"Sinun täytyy myöskin ajatella alusvaatteita eikä ainoastaan ulkokuorta. Sinä tarvitset vahvat, lämpimät alusvaatteet ja hyvin parsitut sukat, jotka pitävät jalkasi lämpiminä kylmimmässäkin ilmassa."

"Niin kyllä, hyvä rouva", sanoi Greeta nöyrästi, ja sitten hän huolestuneena lisäsi:

"Ja rouva kulta, minä olen koettanut panna ylös tukkani. Olen katsellut Nelsonkadun tyttöjä. Useimmilla niistä on ollut käherretty otsatukka, mutta minä en millään keinoin saa tukkaani käheräksi. Olen koettanut paperoita hiuksiani, mutta en kaiketi osaa sitä oikein tehdä, ja käherryspihdit maksavat paljon."

"Kuuleppas Greeta, saat luottaa minun sanoihini. Kampaa sinä hiuksesi sileiksi. Herrasväki pitää siitä paljon enemmän. Palmikoitse ne ja aseta kauniille solmulle niskaan. Nuot kähärätukat ovat vain tomun säiliöitä ja niiden hoito vie paljon aikaa."

"Mutta minä tahtoisin näyttää hienolta; en minä tahtoisi näyttää Noan arkin aikuiselta palvelustytöltä. Rouva Jones sanoo, että tyttöjen tulee tehdä voitavansa näyttääksensä sieviltä. Tuollainen kähärätukka sopii niin hyvin säpsään."

"Koeta sinä ensin minun tapaani. Minulla on ollut hienoja palveluspaikkoja, ja tiedän, että parhaat palvelustytöt ovat olleet vaatimattomimmat ja yksinkertaisimmat."

Greeta siis vähitellen jätti koko hiusten kähertämisen tuumat. Hän ilmaantui taas eräänä päivänä Nelsonkadulle puhumaan punatukkaisen ystävänsä kanssa.

"Nyt olen valmis palveluspaikkaan", sanoi hän itsetietoisesti.

"N:o 9:ssä on paikka yksinäiselle palvelijalle."

"Kuka siellä asuu?"

"Eräs leski ja hänen kuusi lastansa."

"Oi minun päiviäni, sinne en minä kelpaa. Mitä yksinäisen palvelijan tulee tehdä, Elisa?"

"Melkeinpä kaikkea — pestä, silittää, huuhtoa portaita ja laittaa ruokaa ja parikymmentä muuta asiaa sitä paitsi."

Greeta teki vastenmielisyyttä osottavan liikkeen.

"Minä en luule, että menen N:o 9:ään. Minä tahtoisin asua suuremman kadun varrella kuin tämä on. Minä etsin taloa, jossa on puutarha."

"Miksikä et mennyt välitystoimistoon, sinne minä aioin mennä, mutta minun setäni yksipäisesti tahtoi minut tänne."

"Mitä on välitystoimisto? Onko se semmoinen, jossa ihmisiä naitetaan, vai kuinka?"

"Ei ikään, sinä tyhmyri! Sinä kirjoitat nimesi sinne ja sanot mitä osaat tehdä, ja kun sinne sitten tulee joku rouva, niin ne jättävät hänelle sinun nimesi, ja hän etsii sinut, ja jos hän sinusta pitää, niin hän sinut ottaa."

Greetan silmät loistivat.

"Se on mainiota! Sinne menen jo tänään iltapäivällä ja otan parhaan mustan pukuni ylleni. Missä sellainen toimisto on?"

"Se tyttö, joka tuli N:o 14:ään juuri vastikään, sanoo että se on Munkkikadun N:o 54:ssä."

Greeta pani numeron muistiinsa ja meni kotiin riemastuneessa mielentilassa. Hän ei puhunut aikeestaan rouva Creekille, sillä hän epäili, ettei rouva olisi sitä hyväksynyt. Ja siinä hän arvasi oikein, sillä rouva Creek oli siinä suhteessa vanhanaikuinen, eikä hänellä ollut paljon luottamusta välitystoimistoihin. Hän oli sanonut puhuneensa Greetasta sekä raamattunaiselle että sairaanhoitajattarelle, ja he olivat luvanneet Greetaa muistaa, kun kuulisivat, että joku sopiva paikka olisi saatavana. Mutta Greetan mielestä odotus tuli pitkäksi, ja hän päätti ottaa tulevaisuutensa omiin ohjiinsa. Otettuaan yllensä mustan pukunsa ja hattunsa ilmoitti hän rouva Jonesille, että hän aikoi lähteä ulos itsellensä etsimään paikkaa.

"No minä toivotan sinulle onnea matkallesi", sanoi tuo ystävällinen vaimo, "muista sanoa, että sinulla on hyvä taipumus lapsia hoitamaan. Minä saatan suosittaa sinua siinä kohden, sillä sinä olet hoitanut Artturia siitä asti kun hän sai ensimmäiset hampaansa."

Greeta lähti hyvin tyytyväisenä. Hän katseli kuvaansa kauppapuotien suurissa ikkunoissa.

"Sinä olet oikein aistikas, Greeta!" huudahti hän. "Sinä sovit oikein hyvin hienoon palveluspaikkaan. Ja katso nyt, että sellaisen saat!"

Helposti hän löysi osotetun numeron. Se oli puoti, jossa myytiin saksalaisia villavaatteita, ja ikkunassa oli iso kortti, jossa ilmoitettiin, että siinä oli "palvelijatartoimisto".

Greeta astui rohkeasti sisään ja kääntyi puotipöydän takana olevan ankaran näköisen naisen puoleen.

"Olen tullut tänne kuulustelemaan, olisiko palveluspaikkaa tarjolla?"

"Minkälaista paikkaa? Oletteko ennen palvellut?"

"En, tämä on ensimmäinen palveluspaikkani, ja minulle on hyvin tärkeätä saada oikein hyvä paikka."

"No mitä te sitten osaatte tehdä?"

Ei pientäkään hymyilyä voinut huomata kysyjän huulilla. Greeta hengähti syvään. Hän oli niin usein lukenut läksynsä, ettei häneltä nyt vastausta puuttunut.

"Minä osaan pestä lattioita ja uuninsuojuksia, kohentaa vuoteita, pestä ikkunoita, lakaista ja tomuttaa ja hoitaa lapsia ja keittää perunoita ja sisälmysmuhennosta ja lampaanjalkoja ja paistaa lihaa ja silliä ja laittaa teetä ja velliä ja lämpimiä juomia konjakista ja vedestä ja auttaa raajarikkoja ja juosta asioilla ja pestä vaatteita ja ja — — —"

"On siinä kyllin. Entä nimenne?"

"Margareeta Perkins."

"Teidän ikänne?"

"Kolmetoista vuotta."

Eräs toinen vakavannäköinen nainen tuli sisälle.

"Siellä on rouva, joka tahtoisi tytön", sanoi hän hiljaa. "Hän ei sano välittävänsä siitä, vaikka ei tyttö juuri mitään osaisi. Kutsunko hänet sisälle tätä katsomaan?"

Greeta punastui ilosta. Kun hän sitten vietiin puodin vieressä olevaan pieneen huoneeseen ja näki edessään pitkän, mustaan pukuun puetun naisen, tunsi hän, että tämä hetki hänen elämälleen oli tähdellinen.

"Onko tämä siivo tyttö, neiti Shipsby?"

Greeta ei antanut neiti Shipsbylle aikaa vastata.

"Olen täydellisesti siivo", sanoi hän. "Haen palveluspaikkaa, kun tätini on kuollut. Suuri joukko ihmisiä tuntee minut."

Rouva katsoi häneen vakavin silmin.

"Olet hyvin pieni; oletko vahva?"

"Olen täydellisen vahva, hyvä rouva. Sanokaapas minulle, onko teillä sairas mies? Minä etsin sellaista paikkaa, jossa saisin auttaa rouvaa, jolla on sairas mies. Mutta minä voin hoitaa lapsianne myöskin. Minulla on erittäin hyvä kyky hoitaa pieniä lapsia, jos ei minun vaan tarvitse pitää sylissäni enempää kuin yhtä."

Neiti Shipsby kääntyi poispäin, ja rouva katsoi tyytymättömänä Greetaan.

"Olen yksinäinen nainen ja toivon saavani siistin, rehellisen, kunnon tytön, joka hoitaa tehtävänsä ja osaa pitää kielensä aisoissa."

Greeta ei ollut vähintäkään hämillään.

"Minä en puhu, jollei minun tarvitse puhua. Mutta hyvä rouva, minkälaisessa kodissa te asutte? Onko siellä puutarha ja onko siellä mattoja portailla? Minä toivoisin oikein hienoa paikkaa."

"Neiti Shipsby!" Vieras neiti sanoi sanansa jotenkin terävällä äänellä. — "Tuo tyttö ei kelpaa minulle; hän on joko äärettömän nenäkäs taikka vähämielinen."

Greeta vietiin ulos huoneesta, eikä hän aavistanutkaan tehneensä mitään sopimatonta. Neiti Shipsby neuvoi häntä:

"Jos tahdot paikkaa, niin sinun tulee käyttäytyä kunnioittavasti ja nöyrästi. Istu täällä ja odota, jos joku toinen sattuisi tulemaan."

Greeta istui äänetönnä eräälle lavitsalle. Hän näki koko joukon naishenkilöitä tulevan ja menevän, ja häntä itseään esitettiin erään tullivirkamiehen rouvalle, maustekauppiaan rouvalle sekä nuorelle morsiamelle, joka juuri aikoi naimisiin erään kaasulaitoksen konemestarin kanssa; mutta hän kieltäytyi aivan levollisesti menemästä kenellekkään heistä palvelukseen, vakuuttaen aivan vakaasti: "Minä tahdon oikein hienon palveluspaikan hienossa talossa."

Vihdoin loppui Shipsbyn neitien kärsivällisyys.

"Sinä sanot, ettei sinulla ole mitään kokemusta sekä ettet ole ennen palvellut. Sinun tulisi kiitollisuudella ottaa vastaan mikä palveluspaikka tahansa, saadaksesi siinä oppia ja kokemusta. Sinulla ei ole mitään suosituksia ja kuitenkin odotat saavasi ensiluokan palveluspaikkoja. Se on tosiaankin naurettavaa. Sinä olet oikeastaan vielä aivan liian pieni ja nuori saadaksesi palveluspaikkaa ensinkään."

Greetan mieli kävi ensi kerran hänen elämässään alakuloiseksi, mutta hän jäi istumaan nurkkaansa. Toisia palvelustyttöjä siellä meni ja tuli, mutta ei kukaan ollut niin pieni kuin hän. Vähän huoaten hän nousi istualta.

"Ehkä minä huomenna tulen takaisin", sanoi hän. "Kyllä täytyy löytyä muutamia hyviä paikkoja vapaina, ja minä aion saada yhden niistä."

Hän meni aivan levollisena matkoihinsa, ja Shipsbyn neidet olivat tyytyväisiä, kun hänestä pääsivät.

Mutta Greetan jouduttua ulos täyttivät hänen silmänsä suuret kyyneleet, jotka vierivät alas pitkin poskia.

"Greeta, sinun tulisi hävetä itseäsi, iso lapsi kun itket! Sinulla on vaatteesi, ja sinä luonnollisesti kyllä saat paikan."

Hän hieroi kiivaasti silmiänsä ja hämmästyi, kun hän aivan vieressään kuuli äänen:

"Mitä sanot, pikku tyttö? Etkö voi saada paikkaa?"

Kummastuneena siitä, että joku oli kuullut hänen sanansa, katsoi Greeta puhujaan.

Tämä oli nuori, surupukuun puettu nainen, ja Greeta mielestään ei ollut milloinkaan nähnyt niin ystävällisiä kasvoja.

"Oi rouva hyvä", hän melkein huusi, "ettekö tarvitsisi palvelijatarta? Minä niin hirveän mielelläni tahtoisin tulla teille."

Nainen hymyili. "Minä juuri aion mennä palvelijatartoimistoon saadakseni tytön sieltä, mutta luulenpa, että sinä olet liian pieni."

"Sitä ne sanovat", vastasi Greeta vähän nyyhkyttäen. "Mutta jos he vain tietäisivät, mitä minä osaan tehdä. Minä osaan pestä lattioita ja puhdistaa uuninsuojuksia, kohentaa vuoteita, ja pestä ikkunoita — —"

Hän toisti koko pitkän luettelonsa uudistetuin toivein, nähdessään, että vieras nainen osotti hänelle myötätuntoisuutta.

"Ja rakas rouvani", kiirehti hän lisäämään, "minä en siitä välitä, vaikka teillä ei olisikaan puutarhaa, mutta minä palvelen teitä uskollisesti, missä ikänä asuttekin."

"Emme voi seisoa täällä kadulla puhumassa. Seuraa minua, niin menen neiti Shipsbyn luo ja kyselen häneltä sinusta."

Greeta seurasi häntä silmät loistavina ja posket punoittavina.

"Me emme tiedä hänestä mitään, neiti Churchhill", ilmoitti neiti Shipsby, kun häneltä Greetasta kysyttiin. "Hän tuli tänne noin ehkä tunti sitten, ja me tulimme ajatelleeksi, että lieneekö hän oikein — oikein selväjärkinen —"

Neiti Churchhill katsoi pienen tytön innokkaisiin kasvoihin.

"Siitä, ei ole mitään epäilemistä", sanoi hän hymyillen.

"Asian laita on sellainen, että sisareni ja minä olemme ostaneet pienen huvilan maalta, ja nyt tahtoisimme saada sinne mukaamme siivon, hyvämaineisen tytön."

"Oi, hyvä rouva", virkkoi tuo parantumaton Greeta, "se on juuri sopiva paikka minulle. Rouva Creek sanoo, että maalla on niin puhdasta, ja minun täytyy olla kovin varovainen myssyjeni ja esiliinojeni suhteen. Oi minä pyydän, koettakaa minua, että näette, enkö kelpaa teille."

Neiti Churchhill hymyili taas ja kyseli häneltä, oliko hänellä mitään suosituksia, ja keskustelu päättyi siten, että Greeta vei hänet suoraan rouva Creekin karamellipuotiin.

"Rouva Creek voi sanoa teille kaikkea mitä minusta tahdotte tietää, ja hän myöskin ymmärtää, mikä on hyvä palveluspaikka, sillä hän on palvellut pappilassa. Minä arvaan, ettei teillä ole mitään pappilaa eikä kirkkoa myöskään."

Neiti Churchhillin silmät kävivät kosteiksi.

"Minä tiedän, millaista on työ kirkon palveluksessa, sillä isäni oli pappina East End'issä, ja hän kuoli liiasta rasituksesta kuukausi sitten."

Hänen äänensä oli ystävällinen, ja Greeta noikkasi osotteeksi, että hän käsitti asian.

"Minäkin olen saanut kokea, mitä kuolemantapaus on", sanoi Greeta. "Se on hirveätä! Tätini kuoli, ja nyt minä olen ihan yksin maailmassa."

Kun he tulivat perille puotiin, sanoi neiti Churchhill, että Greeta jäisi ulos odottamaan.

"Minä tahdon kahdenkeskistä keskustelua rouva Creekin kanssa."

Greeta kulki edestakaisin kadulla lujin askelin.

"Nyt sen olet tehnyt, Greeta, sinä olet löytänyt oikein hienon paikan, ja se on käynyt niin näpsästi ja mukavasti kuin vain on mahdollista."

Hän tapasi muutamia vanhoja tuttaviansa, jotka huusivat hänelle:

"Greeta hoi, aiotko kirkkoon keskellä viikkoa? Vai oletko ollut kemuissa?"

"Minä menen palvelukseen", vastasi Greeta pää pystyssä.

"Oo ho, sinä vaivainen!"

Sitten he rupesivat pyörimään ympäri, laulaen:

"Raskas työ on sotilaan ja meripojan sorjan, raskahinta kaikista on olo pikku orjan. Raukka keittää, puhdistaa ja juoksee, nostaa, kantaa, rouva soittaa, elämöi ja aina torat antaa."

Greeta kääntyi suuttuneena heidän puoleensa.

"Pitäkää suunne kiinni. Minä lähden maalle, ja kun te joskus teette huviretken ulos kaupungista, muistakaa silloin minua. Minä en poimi kukkia ja syö omenia, luumuja ja karhunmaaramia ainoastaan yhtenä päivänä vuodessa, vaan ihan koko vuoden ja kaiket päivät. Minä saan asua humalatarhassa eikä minun milloinkaan enään tarvitse syödä norssia eikä silliä, sillä minä syön mansikoita ja luumuja ja rypäleitä, kunnes saan niistä aivan kylläkseni."

"No Greeta", huudahti hänelle eräs pieni poika, "missä sinä tulet asumaan? Kauppamatkueessako?"

"Valkoisessa talossa", jatkoi Greeta, ihan lämpimänä innostuksesta, "jossa seinät ovat ruusuilla verhotut ja ovet viheriäiset, ja puutarha on täynnä orvokkeja ja liljoja ja päivänkakkaroita, ja siellä on lampi, jossa joutsenet uivat, ja vieläpä suihkulähdekin."

"Soh, mene tiehesi!"

Muutama kourallinen lokaa viskattiin häntä kohti, mutta hän hypähti äkkiä sivullepäin ja joutui neiti Churchhillin syliin.

"Suotteko, että tulen teille?"

"Aion puhua pyhäkoulu-opettajasi kanssa. Minä tunnen häntä vähäsen. Rouva Creek sinua kiittää, Greeta, mutta ymmärräthän, että hän on minulle aivan vieras."

"Hän on oikein hyvä rouva, on totta tosiaankin."

"En sitä epäile. Minä kirjoitan sinulle sitten kun olen puhunut neiti Gregoryn kanssa. Hyvästi, Greeta."

Neiti Churchhill meni, ja Greeta riensi karamellipuotiin, jonne hän jäi puoleksi tunniksi puhumaan siitä erinomaisesta onnesta, joka mahdollisesti tulisi hänen osakseen.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings