NELJÄS NÄYTÖS

Theano ja Thrasybulos tulevat perältä.

THEANO: Onko meidän tuumamme onnistunut?

THRASYBULOS: Minä luulen niin. Hänen mielensä on järkähtänyt myötä juuriaan.

THEANO (innokkaasti): Luuletko hänen heti tunteneen minut?

THRASYBULOS: Epäilemättä. Heti ensi sanoistasi. Seurasin laulun aikana tarkoin hänen ilmeitään.

THEANO: Ja sinä olet jo maininnut hänelle matkamme tarkoituksen?

THRASYBULOS: Kyllä. Ainakin pääpiirteissään. Lähempään selontekoon suunnitelmastani en ole voinut ryhtyä, ennen kuin olen saanut täyden varmuuden siitä, että hän yleensä on taipuvainen tuumaamme tukemaan.

THEANO: Epäiletkö sitä? Mitä hän muuta voisi aikoakaan?

THRASYBULOS: Minä en tiedä. Kaikesta päättäen ovat hänen pyrkimyksensä sukeltautua Persian suurkuninkaan suosioon nyt rauenneet. — (Hitaasti.) Mutta on olemassa muita esteitä…

THEANO: Mitä? Luuletko hänen tahtovan tähän yksinäiseen maataloon ijäksi hautautua, hänen, Alkibiadeen?

THRASYBULOS: Kaikki on mahdollista. — Onneksi on hänen tilansa täällä tuiki vaaran-alainen. Sikäli kuin olen ymmärtänyt hänen puheestaan ynnä tämän yön tapahtumista, ei hän enää ole täällä hetkeäkään varma hengestään.

THEANO: Sitä suurempi syy on hänellä siis liittyä sinuun ynnä Ateenan nuorisoon. Minusta näyttää kuin ei hänelle yleensä jäisi muuta keinoa, jos hän enää ollenkaan aikoo puuttua valtioasioihin.

THRASYBULOS (harvakseen): Myöskin minusta näyttää niin. Kysymys on nyt vain siitä, tahtooko hän enää ollenkaan puuttua niihin.

THEANO: Hän? — (Voiton-varmasti.) Jos hän on jotakin sellaista sinulle esittänyt, on hän varmaan teeskennellyt. Sinä et tiedä vielä, mikä Proteus hän on.

THRASYBULOS: Minä tiedän. Kuitenkaan minä en voi pitää sitä enää pelkkänä teeskentelynä. Hänen sanoistaan soinnahtaa usein niin syvä väsymys elämään, että sydämeni kouristuu kokoon, kun sitä ajattelen.

THEANO (uneksien): Ehkä on hän elänyt liian kauan erämaassa.

THRASYBULOS: Siinäpä se. Juuri samoin olen minäkin asian ajatellut.

THEANO; Hän on nähnyt täällä auringon nousevan, ajattelematta, ketä ihmisiä sen alla asuu. Hän on noussut vuorille ja kuullut meren kohisevan, muistamatta, mitä saaria ja rantoja se huuhtelee. Hän on ollut sanalla sanoen täällä onnellinen.

THRASYBULOS: Niin. Mutta minä en ymmärrä kuitenkaan, kuinka voi siihen määrin hukkua oman sydämensä onkaloihin. On aivan kuin hän ei enää koskaan kansansa kohtaloita ajattelisi.

THEANO (lempeästi): Ystäväni: kun on ajatellut niitä niin paljon kuin Alkibiades kautta nuoruutensa ja miehuutensa, saattaa olla suurin autuus, silloin kun hapset jo ohimoilla harmenevat, olla edes hetki niitä ajattelematta.

THRASYBULOS: Hetki? Sen ymmärrän minä… Mutta päiviä, viikkoja, kuukausia?… No niin, pääasia on, että voimme jälleen herättää eloon teon ja toiminnan nukkuvat henget hänessä.

THEANO: Hänen sielunsa on täällä erämaassa kääntynyt liiaksi sisäänpäin. Siinä se on.

THRASYBULOS: Ja juuri siinä suhteessa odotan minä mitä parasta siitä vaikutuksesta, minkä äkillinen ilmestymisesi on tehnyt häneen.

THEANO (hiljaa): Minun vaikutukseni on aina ollut vähäinen Alkibiadeesen.

THRASYBULOS: Sen saamme nähdä. — Mutta vielä on olemassa eräs toinen este tuumallemme. Tuo nainen…

THEANO (ylenkatseellisesti): Se on totta: hänellä on lemmitty?

THRASYBULOS: Tuon naisen täytyy pois!

THEANO: Joku ilotyttö?

THRASYBULOS: Niin. Hän on liian syvästi kiintynyt Alkibiadeesen.

THEANO: Ja Alkibiades?

THRASYBULOS: Minä en tiedä. Mutta pahoin pelkään, että tuo nainen, jos hän todella tahtoo, voi paljon vaikeuttaa aikeemme lopullista onnistumista.

THEANO: Epäilemättä tahtoo hän sitä. Olen kuullut, että tuollaiset olennot osaavat kyllä pitää kiinni saaliistaan.

THRASYBULOS (miettien): Paras olisi puhutella häntä nyt heti ja saada hänet hyvällä lähtemään. — Meillä ei ole yhtään aikaa kadotettavaa. Jos kaikki käy niinkuin olen ajatellut, on meidän oltava matkalla aamun koittaessa.

THEANO: Tuon ilotytön voisit kenties rahalla taivuttaa?

THRASYBULOS: Ei. Hän ei ole mikään tavallinen ilotyttö. — (Miettien.) Mutta vetoamalla ehkä hänen rakkauteensa?… Se voisi käydä päinsä.

THEANO: Luuletko tuollaisten voivan todellakin tuntea rakkautta?

THRASYBULOS: Otan kaikissa tapauksissa hänet omalle osalleni. Sinulle sitävastoin jätän Alkibiadeen.

THEANO (äkkiä arastuen): Minä pelkään puhutella häntä. Olenhan aivan outo hänelle.

THRASYBULOS: Sinä?

THEANO: Niin. Oikeastaan hän tuskin tuntee minua. Mitä hän ajatteleekaan minusta? Vain pari kertaa elämässämme olemme me kaksi toisemme kohdanneet.

THRASYBULOS: Se riittää. Ja mitä hänen ajatukseensa sinusta tulee, tiedän, että olet ainoa koko Ateenassa, jota hän vielä lämmöllä ja hartaudella muistelee.

THEANO: Mutta kun hän näkee minut täällä, Aasiassa? — (Innokkaasti.) Thrasybulos, sinä vakuutat minulle vielä kerran, että kaikki mitä teen ja olen tehnyt tässä asiassa, tapahtuu ainoastaan ja yksinomaan onnettoman isänmaamme tähden? Eikö totta? Sinä voit vannoa sen minulle?

THRASYBULOS: Kyllä.

THEANO: Eikö totta: minä en ole tätä matkaa ehdotellut, yhtä vähän kuin minä olen millään muotoa tahtonut tavata Alkibiadesta? Tämä kohtaaminen on ollut kokonaan sinun keksintöäsi?

THRASYBULOS: Kaikki on, kuten sanot, tapahtunut.

THEANO (aina innokkaammin): Niin! Ja eikö totta: sinä olet vasta pitkillä pyynnöillä ja palavilla rukouksilla saanut minut tähän matkaan taivutetuksi?

THRASYBULOS: Taikka oikeammin: isänmaanrakkaus on sinut siihen taivuttanut. — Ole huoleti, neitsyt. Minä tiedän sinut Pallas Athenen oikeaksi papittareksi.

THEANO (ylevästi): Se tiedän myös itse olevani. — Mutta ihmisten kielet ovat kärkkäitä ja voidaan kenties sanoa, että omat vähäpätöiset pyyteet ja halvan lemmen hehku…

THRASYBULOS: Ainoastaan korkeat ja jalot tarkoitusperät ovat tässä asiassa toimintaasi ohjanneet.

THEANO (miltei epätoivoisesti): Sillä enhän minä rakasta Alkibiadesta, eikö totta? Onhan hän minulle suorastaan vastenmielinen?

THRASYBULOS: Epäilemättä. Enkä luule kenenkään voivan muuta otaksua sinusta, kun tiedetään, että olet kahdesti hylännyt hänen lempensä, jota Ateenan ihanimmat naiset ovat käsin kurkottaneet.

THEANO: Eikö totta: minä olen tehnyt sen? Siitä on ylevä jumalatar itse minun todistajani.

THRASYBULOS: Tiedän sinun vihaavan Alkibiadesta.

THEANO (katsoen alas): Niin, sinä ymmärrät, Thrasybulos: minulle ei ole ollut aivan helppoa voittaa vastenmielisyyttä, jota siveän neitseen täytyy tuntea sellaista miestä kohtaan kuin Alkibiades.

THRASYBULOS: Minä en ole vain voinut koskaan ymmärtää, miksi sinä niin vinhasti vihaat häntä.

THEANO: Etkö? Mutta onhan hän inhoittava mies, tuo Alkibiades, niin turmeltunut, niin huikenteleva, niin epäluotettava, viekas, vilpillinen, irstaileva…

THRASYBULOS: Sinä voisit lisätä vielä: juoppo, nuorison turmelija, pilkkaava jumalia ja meidän pyhiä menojamme, mies vailla luonteen lujuutta ja hengen aateluutta, valmis jokaiseen konnantyöhön mitä ikinä on Hellaan, Aasian taikka Makedonian taivaan alla harjoitettu.

THEANO: No niin?

THRASYBULOS: Sinä voisit jatkaa vaikka kokonaisen päivän hänen huonojen ominaisuuksiensa luettelemista etkä sittenkään saisi tätä ainehistoa tyhjennetyksi. Mutta se on vain mitalin toinen puoli.

THEANO: Ja toinen?

THRASYBULOS: On se, joka on oikea, suuri Alkibiades. — Epäilemättä hän on merkillisin mies, minkä Hellas koskaan on synnyttänyt.

THEANO: Hävityksen henki hän on, joka on syntynyt tuomaan turmiota Ateenalle.

THRASYBULOS: Kaikissa tapauksissa me tällä hetkellä tarvitsemme häntä. Hän on ainoa suuri nimi, minkä voimme asettaa alkavan vapaustaistelumme etupäähän.

THEANO: Sinä olet vakuuttanut minulle niin.

THRASYBULOS: Nuoret eivät tahdo kuulla puhuttavan muista kuin hänestä. Hänen pelkkä nimensä on sanalla sanoen sotajoukko.

THEANO: Oletko varma, ettet kenties arvaa liian korkealle hänen merkitystään?

THRASYBULOS: Kyllä. Ellei hän ole meidän mukanamme, kysytään heti: "mitä mahtaa Alkibiades arvella asiasta?" Jos teemme jotakin, sanotaan: "mitähän olisi Alkibiades tehnyt tässä tapauksessa?" Jos onnistumme, kuuluu: "Alkibiades olisi onnistunut vieläkin paremmin." Ellemme onnistu: "tuo olisi ollut Alkibiadeelle leikkityö!" — Näin joka paikassa. Ilman häntä on meidän turha yrittääkään.

THEANO: St! Kuulen jonkun lähestyvän.

THRASYBULOS: Se on hänen lemmittynsä. Tahdotko, että minä puhuttelen häntä?

THEANO: Tee se, ystäväni! — Voit samalla pyytää häntä osoittamaan minut huoneeseen, jossa voin hiukan järjestää vaatteeni laskoksia. Näytän tässä asussa todellakin miekkatanssijan tyttäreltä.

(Timandra on edellisen aikana tullut oikealta aikoen poikki näyttämön Alkibiadeen huoneeseen. Thrasybulos lähestyy häntä. Theano vetäytyy taustaan Timandran huomaamatta.)

THRASYBULOS: Timandra!

TIMANDRA (säpsähtäen): Kuka puhuu? — Ah, sinäkö se olet! Luulin, ettei täällä ollut ketään.

THRASYBULOS: Anteeksi, että säikähdytin sinua. Näen, että etsit Alkibiadesta.

TIMANDRA: Niin. Tahdon tavata hänet. Minun täytyy nyt heti tavata hänet. (Aikoo vasemmalle.)

THRASYBULOS: Ennen kuin menet, haluaisin vaihtaa kanssasi pari sanaa.

TIMANDRA (katsoo häneen): Oikeastaan samoin minäkin sinun kanssasi. — (Kuin itsekseen.) Oh, minun poveni on tuskasta pakahtumaisillaan!

THRASYBULOS: Sinä arvaat asiani: tahdon puhua sinulle Alkibiadeesta.

TIMANDRA: Niin. Tiedätkö, mitä hän nyt tekee?

THRASYBULOS: Minä luulen, että hän suree.

TIMANDRA: Ja sinä luulet, että on paras olla häntä häiritsemättä?

THRASYBULOS: Niin. Tällä hetkellä lienee yksinäisyys paras lääke hänelle.

TIMANDRA (äkillisellä luottamuksella): Olet Alkibiadeen ystävä, tunnet paremmin hänet, ymmärrät hänen luonteensa, hänen entisyytensä… Sano minulle: mikä häntä vaivaa? Mitä me kaksi voimme tehdä hänen hyväkseen?

THRASYBULOS (varovasti): Sinä et voi sitä sanoa?

TIMANDRA: En. Tuskin tunnen enää häntä eilisestä. Jotakin outoa on tullut meidän välillemme, jotakin kovaa, kylmää, kammottavaa…

THRASYBULOS: Siitä saakka kuin minä tulin tähän taloon?

TIMANDRA (katsoo häneen): Suoraan sanoen: niin.

THRASYBULOS: Ja sinä luulit ensin, että tuo kova ja kylmä olin minä?

TIMANDRA: Niin, ollakseni oikein suora. Mutta tämän yön kuluessa olen minä ollut huomaavinani, että, se on jotakin muuta. — Mitä se on? Onko jotakin tapahtunut?

THRASYBULOS: Ehkä.

TIMANDRA: Näethän, minä en tiedä mitään. Minä vain aavistan jotakin hirveää…

THRASYBULOS: Niin, siinä on jotakin muuta. Minä en, vaan eräs toinen on tänä yönä tullut teidän välillenne.

TIMANDRA: Kuka siis? Sinä tiedät? Miksi et sano minulle sitä? — Ah! Tuo kirje?

THRASYBULOS: Niin. Minä luulen hänen todellakin saaneen huonoja sanomia.

TIMANDRA (nopeasti): Hän on vaarassa?

THRASYBULOS: On.

TIMANDRA: Suuressa?

THRASYBULOS: Hyvin suuressa.

TIMANDRA: Onko … se … kuolema?

THRASYBULOS (päätään nyykähyttäen): Hänen henkensä riippuu Pharnabazoksen mielioikusta.

TIMANDRA: Ah! — (painaa sydäntään.) Jumalat! jumalat! Miksi hän ei ole sanonut minulle mitään?

THRASYBULOS: Epäilemättä siksi, että hän sinua rakastaa. — Nyt tiedät siis: ainoastaan pikainen pako voi pelastaa hänet.

TIMANDRA: Olet oikeassa. Ei ole yhtään hetkeä kadotettavaa. Paetkaamme! Tahdon hetipaikalla puhutella häntä. (Aikoo vasemmalle.)

THRASYBULOS (häntä pidättäen): Vielä sananen, neito. — Myöskin minä tahdon pelastaa hänet. Myöskin minä tarkoitan hänen parastaan. Mutta…

TIMANDRA: Sano minulle: mitä tulee minun tehdä?

THRASYBULOS (hitaasti): Sinun?

TIMANDRA: Niin. Millä voin auttaa häntä? Alkibiadeen ystävänä täytyy sinulla olla joku keino, jolla voimme hänet pelastaa…

THRASYBULOS: Kenties minulla on keino.

TIMANDRA: Mutta pian! Murhaajat saattavat olla millä hetkellä hyvänsä täällä. Oh, minä tunnen, että he ovat tulossa jo!

THRASYBULOS: Sinä rakastat häntä siis niin suuresti?

TIMANDRA: Minä voisin kuolla hänen edestään. — Mutta sinä et sano, mitä minun on tekeminen? Mihin vaaroihin tulee minun antautua, mitä matkanvaivoja on minun kestettävä? — (Vaitiolo.) Sinä vaikenet? Epäiletkö uljuuttani? (Kyynelistä kimaltavin silmin.) Minä olen valmis kaikkeen, nälkään, janoon, puutteeseen, niin, vieläpä rikostöihin, jos se on tarpeellista!

(Thrasybulos kääntää kasvonsa pois liikutettuna. Theano syrjästä lähestyy häntä Timandran huomaamatta.)

THEANO: Hän ei suostu? — (Ylenkatseellisesti.) Sen arvasinkin.

THRASYBULOS: Varro vielä hetki, neitsyt! Toimeni on vaikeampi kuin luulinkaan. Minä en voi sanoa sitä hänelle.

THEANO: Sinä et voi?

THRASYBULOS: Ja kuitenkin täytyy minun sanoa se hänelle! — (Timandran puoleen kääntyen.) Surusi säälittää minua. Ole vakuutettu, että tekisin kaikki, jos vaan näkisin jotakin mahdollisuutta lievittää kohtaloasi.

TIMANDRA: Kuka puhuu minusta? — Mutta sinä et sano, mitä minun on tekeminen! Miksi et? Etkö luota minuun? Oh, sinä et vielä tunne minua. Sinä et tiedä, mihin kaikkeen minä olen kykenevä!

THRASYBULOS (tuskissaan): Minä en voi!

TIMANDRA: Kas niin, sano se! — (Synkästi.) Minä näen, että se on rikostyö. Muuten eivät jalot kasvosi olisi noin vääntyneet. — (Äkkiä.) Pitääkö minun surmata joku? Ehkä Pharnabazos? Taikka prinssi Smerdis? — Hänen viattomuutensa säälittää minua, mutta minä olen tekevä senkin, jos niin vaaditaan, sillä minä rakastan Alkibiadesta.

(Vaitiolo.)

THRASYBULOS (päättävästi): Olet siis valmis tekemään kaikki hänen hyväkseen?

TIMANDRA: Kaikki.

THRASYBULOS: Ja tahdot pelastaa Alkibiadeen?

TIMANDRA: Minä tahdon.

THRASYBULOS Hyvä. On ainoastaan yksi keino, millä voit sen tehdä.

TIMANDRA: Sano se!

THRASYBULOS (horjuen jälleen): Tiedä, että kohtalosi säälittää minua…

TIMANDRA: Niin, niin…

THRASYBULOS: Enkä minä tahdo sanoa, että hänen pelastuksensa sittenkään olisi aivan varma, mutta se on sentään ainoa…

TIMANDRA: Hyvä, hyvä…

THRASYBULOS: Sinä näet: myöskin minä olen tällä hetkellä säälittävä.

TIMANDRA (jännitettynä): Se keino?

THRASYBULOS: No niin: sinun tulee nyt heti luopua Alkibiadeesta.

TIMANDRA (heikosti huudahtaen): Ei, ei…

(Katsoo häneen kauhistuneena, tekee torjuvan liikkeen kädellään, horjuu, on kaatua. Thrasybulos saattaa hänet istumaan.)

THRASYBULOS: Kyllä, Timandra. — Salli minun nyt puhua sinulle.

TIMANDRA: Miksi minun tulee erota hänestä?

THRASYBULOS: Hänen tiensä vie leiriin ja sotatanterelle.

TIMANDRA: Ja miksi minä en voi sinne seurata häntä?

THRASYBULOS: Siksi että hän ei ikinä lähde sinne, niin kauan kuin hän kantaa sinun kuvaasi sydämessään. — Oh, minä tunnen Alkibiadeen! Unelma on hänelle aina ollut teon vihollinen.

TIMANDRA (välkähtävin silmin): Se olisi minun hävitettävä häneltä siis?

THRASYBULOS: Niin. Sota, joka häntä odottaa, vaatii miehensä kokonaan. Mikään ei saa sitoa hänen päätään eikä sydäntään.

TIMANDRA: Mistä sodasta puhut minulle?

THRASYBULOS: Sodasta eestä isänmaan ja kotilieden. — Myöskin sinun isäsi oli helleeni, Timandra. Nyt kysytään, oletko hänen oikea tyttärensä.

TIMANDRA (katsoo häneen jäykistyneenä): Miksi puhut minulle noin?

THRASYBULOS: Siksi että kunnioitan sinua Alkibiadeen lemmittynä.

TIMANDRA: Entä minä en kuitenkaan eroa hänestä?

THRASYBULOS: Silloin ei meillä kahdella todellakaan ole enää mitään sanomista toisillemme.

(Vaitiolo.)

TIMANDRA (horjuen): Minä rakastan häntä.

THRASYBULOS: Juuri sen vuoksi. Uhri, jota pyydän sinulta on suuri, mutta ei liian suuri sinun rajattomalle rakkaudellesi.

(Vaitiolo.)

TIMANDRA (äkkiä vavahtaen): Miksi en minä sitä heti oivaltanut?

THRASYBULOS: Mitä?

TIMANDRA: Kuitenkin tunsin minä, heti kun olin nähnyt sinut, että olit saapunut meitä erottamaan. Hyinen tuuli puhalsi sinun tullessasi talomme kautta.

THRASYBULOS: Tiedätkö, mikä tuuli se oli, Timandra?

TIMANDRA (päätään nyykähyttäen): Nyt tiedän minä sen. Kuolema se oli.

THRASYBULOS: Ei, Timandra: se oli velvollisuuden käsky. Se puhuu nyt minun suuni kautta.

TIMANDRA: Ja kuka olet sinä, joka niin viisaana ja varmana leikkelet ihmis-sydämiä? — (Ylös ponnahtaen.) Miksi astut meidän välillemme? Miksi tahdot erottaa minut hänestä juuri nyt, kun vaara uhkaa häntä ja kun hän enemmän kuin milloinkaan on rakasta kättä tarvitseva?

THRASYBULOS (hiljaisesti): Olen Alkibiadeen ystävä.

TIMANDRA: Et minun, sen kuulen kyllä puheestasi.

THRASYBULOS: Myöskin sinun … mutta ainoastaan, mikäli sinä olet hänen ystävänsä.

TIMANDRA: Ahaa, nyt paljastat sinä oikean olentosi! — (Hurjasti.) Mietit minulle turmaa ja onnettomuutta? Tahdot syöstä minut takaisin tuohon suureen kaupunkiin, sen nimettömään häpeään ja kurjuuteen?…

THRASYBULOS: Timandra!

TIMANDRA: Mutta saatpa nähdä, sinä et ole onnistuva siinä. Minä taistelen, minä tarraudun kiinni häneen, minä huudan avuksi Alkibiadeen!

(Aikoo syöstä vasemmalle.)

THRASYBULOS (nopeasti): Luulin, että rakastit häntä enemmän kuin itseäsi.

TIMANDRA: Niin teen! — (Satutettuna.) Mutta sinä, sinä… Sinä et ole ikinä rakastanut!

THRASYBULOS (vakavasti): Ehkä kuitenkin, neito.

TIMANDRA: Ketä? Naista, joka oli kivikuva niinkuin sinäkin?

THRASYBULOS: Minä en tiedä, millainen hän oli. Sillä minä en ikinä ilmoittanut hänelle rakkauttani.

TIMANDRA (ilkkuen): Ja sitä sanot sinä rakkaudeksi!

THRASYBULOS: Kenties se kuitenkin oli sitä. Mutta minulla ei ollut lupa sanoa sitä hänelle.

TIMANDRA: Ja hän?

THRASYBULOS (hiljaa): Hän oli pyhin unelma minun parhaan ystäväni.

(Vaitiolo. Thrasybulos totisena ja hiljaisena katsoo suoraan eteensä. Timandra lähestyy häntä liikutettuna.)

TIMANDRA: Voitko antaa anteeksi minulle?

THRASYBULOS (käyden hänen käteensä): Timandra!

TIMANDRA: Minä suostun.

THRASYBULOS: Juuri sitä odotin sinun sielusi jaloudelta.

TIMANDRA: Yksi kysymys: tietääkö Alkibiades mitään siitä, mitä nyt olet sanonut minulle?

THRASYBULOS: Ei. Eikä hän sitä saakaan tietää, sillä epäilemättä tekisi hän silloin kaikkensa sinua pidättääkseen.

TIMANDRA (hajamielisesti): Niin, niin.

THRASYBULOS: Sinä ymmärrät: minä en voi pyytää sinulta mitään, mikä ei olisi hänen parhaakseen.

TIMANDRA: Minä ymmärrän. — (Raukeasti.) Pitääkö minun nyt heti lähteä?

THRASYBULOS: Ei. Luonnollisesti jäät sinä tänne päiväksi, kahdeksi tai niin kauaksi kuin sinua haluttaa. Pääasia on, että autat minua taivuttamaan Alkibiadesta suosiolliseksi sille suunnitelmalle, minkä vielä tänä yönä aion hänelle esittää.

TIMANDRA (kuten edellä): Hyvä, minä autan siis.

THRASYBULOS: Mitä tähän maataloon tulee, on se tietysti oleva sinun samoin kuin kaikki siihen mahdollisesti sisältyvä omaisuus.

TIMANDRA: Hyvä, hyvä. Minä en siis lähde minnekään.

THRASYBULOS (miettien): Taikka … kenties olisi parasta myös, että lähtisit heti. Me emme siinä tapauksessa puhuisi Alkibiadeelle mitään…

TIMANDRA: Niin.

THRASYBULOS: Jos hän kaipaa sinua, koettaisin minä keksiä jonkun tekosyyn. Mutta minkä?

TIMANDRA: Sinä olet kyllä keksivä sen. Nyt heti siis?

THRASYBULOS: Niin, — jos muuten jotakin tarvitset…

TIMANDRA: Ole huoleti! Minä en tarvitse mitään. Olen valmis lähtemään.

THRASYBULOS: Salli minun nyt kuitenkin esittää sinut tälle jalolle naiselle, joka samoin kuin minä isänmaataan rakastaen on tehnyt tuon pitkän matkan meren ylitse muistuttaakseen Alkibiadeelle hänen velvollisuudestaan. — Theano, Menonin tytär: sinä näet Alkibiadeen lemmityn.

TIMANDRA (säpsähtäen): Niinkö? — (Hitaasti, kuin itsekseen.) Hän siis oli pyhin unelma sinun parhaan ystäväsi? (Huomaa nyt vasta Theanon ja mittailee pitkin katsein häntä.)

THEANO (Thrasybulokselle): Kuinka on? Suostuuko hän?

THRASYBULOS: Hän suostuu.

THEANO: Oletko samalla esittänyt oman pienen pyyntöni hänelle?

THRASYBULOS: Timandra, toivon, että vielä viimeisen kerran harjoitat täällä vierasvaraisuuttasi ottamalla vastaan hänet kesti-ystävänä, joka kaipaa kattoa päänsä päälle.

TIMANDRA: Niinkö?

THRASYBULOS: Ja nyt on minun kiiruhdettava pitämään huolta siitä, että palkkaamani miehet ja hevoset ovat paikallaan metsän rajassa. — (Theanolle.) Meidän täytyy matkaan vielä tänä yönä! Sillä aikaa on sinun puhuteltava Alkibiadesta.

(Menee perälle. Timandra ja Theano tuijottavat toisiinsa äänettöminä.)

THEANO (astuen askeleen eteenpäin): Sinun nimesi on Timandra?

(Timandra katsoo häneen värähtämättä. Vaitiolo. Thrasybulos palajaa.)

THRASYBULOS: Anteeksi, minä unohdin aivan… On kenties parasta, että poistut jäähyväisiä sanomatta.

TIMANDRA: Hyvä. Minä poistun jäähyväisiä sanomatta.

THRASYBULOS: Kiitän sinua, neito. — (Katsoo häneen, arastuu.) Arvaan, että asia on koskenut kovasti sinuun. Eihän eron tarvitse olla ikuinen…

TIMANDRA (kylmästi): Oliko vielä jotakin muuta?

THRASYBULOS: Oikeastaan: oli. Mieleeni juolahti jotakin … mutta en tiedä, uskallanko esittää sitä sinulle.

TIMANDRA: Olen valmis tekemään kaikki, mitä vain vaadit minulta.

THRASYBULOS: Pelkään, että jos Alkibiades kuulee sinun noin ilman muuta poistuneen…

TIMANDRA: Niin mitä?

THRASYBULOS (epävarmana): Olisi kenties hyvä saada hänet epäilemään rakkauttasi… Niin, se olisi ehkä paras ratkaisu asialle. — Ehkä on sinulla joku ihailija?

TIMANDRA: On.

THRASYBULOS: Voitko mainita hänen nimensä?

TIMANDRA: Smerdis, Phrygian prinssi.

THRASYBULOS: Ja sinä tahdot teeskennellä rakkautta häneen?

TIMANDRA (jääkylmästi): Tahdon vielä ennen auringon nousua levätä hänen sylissään.

THRASYBULOS: Timandra! — (Arastuen.) Niin, sinä tiedät, että kaikki tapahtuu yksinomaan ja ainoastaan hänen tähtensä.

TIMANDRA: Minä tiedän.

THRASYBULOS: Hyvä. Siispä pyydän minä vain vielä kerran kiittää sinua. Ateenan kohtalo on tänä yönä ollut käsissäsi.

TIMANDRA (katsoo häneen): Luulin kysymyksen olleen Alkibiadeen kohtalosta.

THRASYBULOS: Tietysti, hänen kohtalostaan myös. — (Yhä enemmän hämillään.) Ellemme siis toisiamme tapaisi enää… (Yrittää lähestyä kuin jäähyväisiä sanoakseen, kohtaa Timandran läpitunkevan katseen, pysähtyy ja perääntyy syvästi kunnioittavana.) Etäiset sukupolvet tulevat sinun muistoasi siunaamaan.

(Menee tupertuneena. Pitkä vaitiolo. Theano ja Timandra mittailevat jälleen pitkin katsein toisiaan. Theano painaa päänsä alas.)

TIMANDRA: Sinä rakastat häntä?

THEANO (säpsähtäen): Ketä?

TIMANDRA: Alkibiadesta. Sinä rakastat häntä?

THEANO (ylpeästi): Ken sitä sanoo?

TIMANDRA: Minä. — (Ylenkatseellisesti.) Sinä kuulet, että minulla on jo toinen rakastaja. Voit siis huoleti vastata kysymykseen. — Sinä rakastat Alkibiadesta?

THEANO: En! — (Horjuu Timandran tutkivan katseen edessä.) Taikka… (Tempaisee itsensä irti kuin lumouksesta.) En koskaan! — (Kohtaa jälleen Timandran katseen, Painaa päänsä alas ja lausuu tuskin kuuluvasti:) Minä … en … tiedä.

TIMANDRA: Minä tiedän. — (Hiukan lempeämmin.) Sano minulle, olisitko sinä valmis tekemään isänmaasi tähden sen, mitä nyt minulta vaadit hänen tähtensä?

THEANO (hiljaa): Kahdesti olen minä kieltäytynyt ottamasta vastaan lempeä, jonka hän on tarjonnut minulle.

TIMANDRA: Ja kolmannella kerralla? Jos hän nyt tarjoaa sen sinulle? — (Theano ei vastaa. Timandra katsoo häneen hetkisen, sitten kylmästi ja ylenkatseellisesti:) Tuossa on minun huoneeni. Sinä olet löytävä sieltä kaikki, mitä tarvitset esiintyäksesi hänen edessään.

(Theano menee kiittäen äänettömästi oikealle. Timandra katsoo vielä hetken hänen jälkeensä ja ryhtyy levollisesti tulia sammuttelemaan. Keskeyttää työnsä, huokaa. Sammuttelee jälleen, pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan, Pysähtyy ja katsoo ympärilleen kuin peljästyneenä. Syöksähtää suurimman tuskan vallassa Alkibiadeen ovelle, vaipuu maahan äänettömässä itkun-nyyhkytyksessä ja kuiskaa: "Alkibiades!" Nousee, painaa sydäntään, pyyhkii kyyneleensä, katsoo ympärilleen, koskettelee kädellään huonekaluja hiljaa vaikeroiden ja ikäänkuin jättäen jäähyväisensä niille kullekin erikseen. Pysähtyy vielä hetkeksi pilari-aukolle, katsoo autiota tähtitaivasta ja sen alla loimottavaa etäistä tulenkajastusta kaupungista. Menee hitaasti perälle.)

Esirippu.