KOLMAS NÄYTÖS.

Pharnabazos, Tomyris, Smerdis, Magaios ja Susamithres tulevat perältä. Heidän edellään kaksi sotilasta, jotka saatuaan valtiaan viittauksen poistuvat ovipielestä. Alkibiades, herttaisesti hymyilevänä, ottaa vastaan tulijat keskinäyttämöllä. Thrasybulos äärimmäisellä vasemmalla, jyrkkänä, totisena, kyräillen epäluuloisesti tulijoihin.

PHARNABAZOS: Terve sinulle Alkibiades, Persian ystävä!

ALKIBIADES: Terve sinulle, suuri valtias, niin myös sinulle, ylevä valtiatar. — Olkaa tervehdityt, jalot prinssit, Alkibiadeen alhaisen katon alle. (Viittaa vieraat istumaan.)

PHARNABAZOS (leveästi ja hyväntahtoisesti): Myöhäinen tulomme kummastuttaa sinua? — Tiedä siis, että olemme olleet metsästämässä ja uskaltaneet sinulta lupaa kysymättä pystyttää telttamme talosi läheisyyteen.

SMERDIS: Olemme oikeastaan Astarten juhlaa paossa, joka nyt on kaupungissa yksinvaltias. Se yksin selittää käyntimme muodottomuuden.

TOMYRIS (kärkevästi): Astarte on katkonut kaikki tapojen kahleet. Mutta Alkibiades on varmaan sitäkin mieluummin suova oudon tulomme anteeksi, kun hän itse niin hyvin osaa paeta samaa jumalatarta.

SUSAMITHRES: Hyvä, että Alkibiades pakenee häntä, sillä pelkäänpä, että jumalatar muuten jäisi ijäksi hänen majaansa asumaan ja kokonaan unohtaisi meidät muut kuolevaiset.

MAGAIOS: Eikä Alkibiadeen kuitenkaan onnistu paeta häntä, sillä lemmen jumalatar seuraa aina hänen kintereillään, kussa hän kulkeneekin.

(Vieraat ovat sijoittuneet vasemmalle pöydän ääreen, Pharnabazos pöydän päähän, Tomyris ja prinssi Smerdis hänen vasemmalle puolelleen. Magaios ja Susamithres seisovat heidän takanaan liukkaissa hovimies-asennoissa. Thrasybulos liikahtamatta paikallaan vasemmalla etualalla. Alkibiades pöydän ääressä oikealla kumartelee puoleen ja toiseen niellen ystävällisellä hymyllä kaikki salatut myrkyllisyydet. — Timandra tulee, tuoden lisää viinimaljoja ynnä hedelmiä, ja poistuu jälleen äänettömästi oikealle. Smerdis prinssin silmät seuraavat häntä.)

SMERDIS: Se on totta, rakas setä Magaios! Alkibiadeella on Astarten juhla aina sydämessään.

ALKIBIADES (Smerdiille): Alkibiadeen sydän, nuori ystäväni, on yhtä avoin niin jumalille kuin heille, jotka syntyperänsä korkeuden ja älynsä hienouden kautta kuolemattomien kera kilpailevat. — (Koko seuran puoleen kääntyen.) Mitä muuten käyntinne harvinaiseen aikaan tulee, jalot vieraat, toivon ettei päivä ole oleva liian varhainen eikä yö liian myöhäinen Alkibiadeen ystävien käydä tästä ovesta sisälle. Maljanne!

PHARNABAZOS: Kauan eläös, poika Kleiniaan.

(Kaikki juovat.)

ALKIBIADES (kaksimielisesti): Sama on myöskin minun toivoni, suuri valtias. — Salli minun nyt esitellä sinulle ystäväni Thrasybulos, sotapäällikkö Ateenasta, Hellaan impien ihanne, sulhojen sotijalo, tyrannien kauhu ja kansanvaltainen kiireestä kantapäähän. — (Thrasybulokselle.) Ystäväni: Phrygian satraapi.

(Thrasybulos vastaa tuskin huomattavasti tervehdykseen.)

PHARNABAZOS (kohteliaasti): Thrasybuloksen nimi ei ole tuntematon meidänkään etäisen maamme äärillä. — (Kohottaa maljansa.) Tervehdän sinua, sotapäällikkö!

(Thrasybulos vastaa maljaan vastenmielisesti.)

MAGAIOS: Huomaa, valtias: sinä tapaat Alkibiadeen luona ainoastaan kuuluisia miehiä!

ALKIBIADES (Thrasybulokselle): Tässä näet hänen veljensä Magaioksen, yhtä urhoollisen sodassa kuin viisaan neuvospöydässä, ja tässä hänen enonsa Susamithreen, kaikkivaltiaaksi kutsutun, suurkuninkaan erityisen suosikin Phrygian palatsissa.

(Magaios ja Susamithres tervehtivät kohteliaasti, Thrasybulos tuskin päätä nyykähyttäen.)

SUSAMITHRES: Jos meidän jumalallisen suurkuninkaamme silmä olisi kantanut yhtä kauas kuin sinun jalon miekkasi välke, sotapäällikkö, en epäile, että hän jo aikoja sitten olisi rientänyt sinulle kunnioitustaan osoittamaan. — (Hienolla ivalla.) Tässä tapauksessa tahdon pyytää Alkibiadesta sinua suurkuninkaalle suosittelemaan.

ALKIBIADES (puraisee huultaan, vaikenee; hetken perästä): Ja tässä vihdoin näet sinä pöytämme parhaan kaunistuksen, meidän kaikkien ylpeän ja ylhäisen valtiattaremme Tomyriksen, Persian runoniekkain ylistämän, jonka silmä on tuli, silloin kun se sinulle suotuisa on, mutta pyhä tuli, silloin kun se sinulle vihassa välkähtää. — Tämä on hänen poikansa prinssi Smerdis, meidän yhteinen lemmikkimme.

(Thrasybulos kuten edellä. Alkibiades kokee turhaan tehdä merkkejä hänelle.)

TOMYRIS (ilkeästi): Jos minun silmäni on tuli, kuten lausut, Alkibiades, luulen että ystäväsi korva sen sijaan on vesi, sillä nähtävästi on se sammuttanut kaikki kohteliaisuutesi vasamat ennen kuin ne ovat hänen aivoihinsa ehtineet. — (Pharnabazoksen puoleen kääntyen.) Huomaa, valtias: Alkibiadeen ystävä on mykkä, aivan mykkä.

PHARNABAZOS: Todellakin … sinun ystäväsi on sangen harvapuheinen.

ALKIBIADES: Hän on vielä matkasta väsynyt eikä taida oikein persialaista puhetapaa. — (Kuiskaten Thrasybulokselle.) Ystäväni, sinä saatat meidät kaikki perikatoon itsepäisyydelläsi.

THRASYBULOS (äkeästi): Ja sinä häpäiset itsesi liehakoimalla heidän salakavalaa hävyttömyyttään! Etkö näe, kuinka he selkäsi takana sinulle virnakoivat?

ALKIBIADES: Nauraa parhaiten, joka viimeksi nauraa. — Sanohan toki jotakin!

THRASYBULOS: Kenelle? (Oikaisten itsensä.) Barbaareille!

ALKIBIADES: Tahdotko tehdä minut aivan onnettomaksi? — (Koomillisesti rukoillen.) Ystäväni, yksi sana, yksi ainoa hyvin sorvaeltu sananparsi! Sinun tulee vastata heidän kohteliaisuuksiinsa. — Mutta pian! He katsovat meihin.

THRASYBULOS (jurosti): Mitä sanoisin heille?

ALKIBIADES: Mitä hyvänsä! Sano, että voit hyvin taikka että juuri olet saanut vatsanväänteitä omaa vähäpätöisyyttäsi ajatellessasi; ilmoita, että olet imarreltu heidän tuttavuudestaan ja ett'et koskaan ole nähnyt niin hienosti sivistynyttä seurapiiriä! Sano, mitä mieleesi juolahtaa, mutta sano se heti, sillä näen jo valtiattaren katsannosta, että meidän hetkemme ovat luetut.

TOMYRIS: No, Alkibiades? Huomaan ilokseni, että ystäväsi kuitenkin voi keskustella … sinun kanssasi!

ALKIBIADES (nopeasti): Tulkitsen tässä juuri kaikkia niitä kauniita sanoja, joita olette lausuneet hänelle ja joita hän on aivan hurmattu kuulemaan. — (Thrasybulokselle.) Ystäväni: vielä viimeisen kerran! Minun tähteni. Mutta muista, että teet sen kyllin selvästi ja karkeasti, sillä me täällä Persiassa pidämme vahvasti höystetyistä keitoksista.

THRASYBULOS: Teidän keittotaitonne on inhoittava! — (Nousee tarttuen viinimaljaan.) Yhtä paljon kuin iloitsen tuttavuudestanne, aasialaiset, joka oli minulle tuiki odottamaton, valitan, ett'en taida kylläksi maanne kieltä vastatakseni kaikkiin kohteliaisuuksiinne niinkuin ne ansaitsisivat. Juon onneksenne ja toivon kohtaavani teidät kerran sotakentällä yhtä urhoollisina kuin te nyt olette minut pitopöydässä kainona kohdanneet.

ALKIBIADES (puoli-ääneen): Jumalten kiitos!

PHARNABAZOS (Alkibiadeelle): Ystäväsi tuntuu olevan kelpo nuori mies. Vahinko vaan, että hän ei ole ollenkaan sinun kaltaisesi.

ALKIBIADES: Hän on sotapäällikkö. — Maljanne, jalot vieraat!

SUSAMITHRES: Olemme tässä juuri vilkkaasti keskustelleet valtiattaren kanssa, millä tehokkaimmin rangaista sinua pitkästä näkymättömyydestäsi palatsissa. Me kaikki olemme sinne sinua kaipauksella odottaneet.

ALKIBIADES: Enkö ole jo saanut täyttä rangaistusta olemalla niin kauan vailla teidän armonne päivänpaistetta, jalot vieraat? Minulle on tämä aika tuntunut iankaikkisuudelta.

PHARNABAZOS (hyväntahtoisesti): Todellakin, miksi et ole käynyt linnassa? — Toivon, että sinusta kuitenkin on huolta pidetty. Olen käskenyt joka viikko lähettää sinulle annoksen viiniä ja Persian parhaita hedelmiä aitastani.

ALKIBIADES: Minulta ei ole puuttunut mitään … kiitos olkoon minun valtiaani kesti-ystävyyden.

THRASYBULOS (Alkibiadeelle): Kuinka? Elätkö sinä heidän armoillaan?

ALKIBIADES: Hiljaa. — (Katkerasti.) Minä elän kaikissa tapauksissa.

THRASYBULOS: Mutta Alkibiades! Kuinka se on selitettävissä?

ALKIBIADES: Ystäväni, aivan yksinkertaisesti: minä olisin kuollut nälkään kuin koira ilman näitä raakalaisia. — Mutta ei nyt! Meitä pidetään silmällä. Kaikki selitykset toistaiseksi.

TOMYRIS (ivallisesti): Alkibiadeella on varmaan ollut pätevät syynsä piillä varjoon meidän päivänpaisteeltamme, kuten hän sanoo.

SUSAMITHRES: Piillä varjoon? Anteeksi, valtiatar, jos uskallan oikaista sanojasi: aurinko on aina siellä, missä Alkibiades.

SMERDIS (ynseästi): Minä ainakaan en ole hänen aurinkoaan ikävöinyt.

PHARNABAZOS: Mutta Smerdis! Mitä tarkoitat —?

ALKIBIADES: Hän tarkoittaa epäilemättä sitä pientä päivänsädettä, joka tännekin on minun poloisen pimeyteeni erehtynyt. Että hän ei ole sitä ikävöinyt, siitä me olemme yksimielisiä.

PHARNABAZOS: Minä en ymmärrä…

MAGAIOS: Huomaa, veljeni, että tässä talossa on joku, jota Alkibiades ei vielä ole katsonut hyväksi esitellä sinulle.

ALKIBIADES: Hän on sen tekevä heti, saatuaan siihen ylhäisten vieraittensa suostumuksen.

(Magaios kuiskaa jotakin Pharnabazokselle.)

PHARNABAZOS: Ahaa, Alkibiades! Sinulla on lemmitty? Missä hän on? Luulen nähneeni hänet äsken tässä.

ALKIBIADES (menee oikeanpuoliselle ovelle): Timandra! valtias tahtoo puhutella sinua.

(Timandra tulee oikealta ja tervehtii kunnioittavasti satraapia.)

PHARNABAZOS: Nimesi, neito?

TIMANDRA: Timandra.

PHARNABAZOS: Mikä ennen olit?

TIMANDRA: Tanssijatar sinun hovissasi.

PHARNABAZOS: Ja nyt olet sinä Alkibiadeen palveluksessa?

TIMANDRA (ylpeästi): En. Olen hänen lemmittynsä.

PHARNABAZOS: Kuulepas vaan, millä ylpeydellä hän sen sanoo. Aivan kuin hän olisi suurkuninkaan lemmitty!

SUSAMITHRES: Alkibiades onkin kuningas, vaikka ei vallaltaan, niin mielensä jaloudelta.

MAGAIOS (myrkyllisesti): Sano pikemmin valintansa hienoudelta, sillä onpa hänen lemmittynsä kyllin kaunis vaikka itse valtiaan pojan mieltä ilahduttamaan. — Vai mitä arvelet, Smerdis?

SMERDIS: Hän on jumalallinen!

TOMYRIS (väsyneesti): Koska lemmittysi on ilotyttö, Alkibiades, hän ei varmaankaan ole kieltäytyvä näyttämästä meille niitä taiteita, jotka kuuluvat hänen ammattiinsa. Tanssikoon hän jotakin meille!

PHARNABAZOS: Armaani, sinun on kaikissa tapauksissa muistettava, että hän tällä hetkellä on meidän emäntämme.

TOMYRIS (huolimattomasti): Armaani: onhan hän ilotyttö!

ALKIBIADES: Epäilemättä, valtias, epäilemättä. Sinun ylevä puolisosi on oikeassa. Timandra on varmaankin katsova suurimmaksi kunniakseen esiintyä tässä harvinaisessa seurassa…

THRASYBULOS (Suuttuen): Mitä ajatteletkaan? Aiotko antaa lemmittysi tanssia heidän edessään?

ALKIBIADES: Hiljaa, ystäväni. Etkö näe, että itsekin tällä hetkellä tanssin heidän pillinsä mukaan?

(Keskustelee kuiskaten Timandran kanssa.)

SMERDIS (Tomyrikselle): Äiti! Sinä et saa pilkata häntä.

TOMYRIS: Ketä?

SMERDIS: Alkibiadesta.

TOMYRIS: Mutta, lapseni? Etkö itse ole sanonut häntä vihaavasi?

SMERDIS: Minä vihaan häntä, se on totta. Mutta minä en salli sinun häntä häväisevän.

(Jatkavat keskustelua.)

TIMANDRA (Alkibiadeelle): Pitääkö minun tanssia heille?

ALKIBIADES: Pitää. Meidän kaikkien kohtalomme on heidän kädessään.

TIMANDRA: Alkibiades, sinä et enää rakasta minua?

ALKIBIADES: Meidän rakkautemme tähden: tee se, Timandra! — (Lämpimästi.) Minulla on sinulle liian paljon puhumista. Mutta sittemmin, sittemmin! Nyt liikkuu kuolema meidän päämme päällä.

TIMANDRA: Sinun rakkautesi on kovempi kuolemaa. Se sortaa, se maahan murtaa minut.

ALKIBIADES: Timandra! Luulin lempineeni vertaistani.

TIMANDRA: Ennen, kun olin heidän vertaisensa ja alempi heitä, olisin tehnyt sen mielelläni. Nyt, kun olet minut itsesi vertaiseksi kohottanut, — miksi tahdot syöstä minut takaisin häpeään ja pimeyteen?

ALKIBIADES: Koska itsekin siellä kamppaelen. — Jos kiellät, loukkaat valtiatarta. Tämä on ainoa keino estää petoa heissä irti pääsemästä.

(Jatkavat keskustelua.)

PHARNABAZOS (tyytymättömänä): Suoraan sanoen, tämä pila ei miellytä minua. Mielestäni voisimme me ennemmin jatkaa juominkia. (Juo pohjaan.)

SUSAMITHRES (Magaiokselle): Minäkin pelkään, että valtiattaren viha Alkibiadesta kohtaan johtaa harhaan hänet. Hän jännittää liiaksi jousen.

MAGAIOS: Hän on sokea! Mutta miksi hylkäsikään Alkibiades hänen rakkautensa?

SUSAMITHRES: Suurilla miehillä on joskus omat omituiset heikkoutensa. — Kuitenkin ihailen minä häntä vilpittömästi. Millä mielentyyneydellä hän esiintyy, vaikka hän tietää kuolemantuomionsa olevan kirjoitetun.

MAGAIOS: Sisältyikö se suurkuninkaan kirjeeseen?

SUSAMITHRES: Ei suorasti, mutta epäsuorasti. Artaxerxes oli hänen ainoa oljenkortensa, senjälkeen kuin hänen vaappuva käytöksensä on kaikki Hellaan heimot hänestä vieroittanut. — Hänen kuolemansa on nyt enää vain ajan kysymys.

MAGAIOS: Miksi ei siis tänään yhtä hyvin kuin huomenna? Mielestäni ei meillä ole mitään syytä estää valtiatarta hänen vanhurskaassa vihassaan.

SUSAMITHRES (katsoo häneen): Sinulla on sangen kiire, Magaios.

MAGAIOS: Tarkoitan: jos se kerran on suurkuninkaan tahto…

SUSAMITHRES: Tiedän sinun hehkuvan himosta valtiattareen. — Niin, älä kiellä sitä! Se ei kuulu minuun. Mutta voisit sukumme kunnian vuoksi hiukan paremmin peittää rakkautesi.

MAGAIOS: Eno! Sinä olet kaikkitietävä. — Mutta miksi tahdot sinä viivyttää Alkibiadeen kuolemaa?

SUSAMITHRES (hymyilee viekkaasti): Me voimme tarvita häntä.

MAGAIOS: Me? Persia? Ketä vastaan? Ateena on kukistettu, Lakedaimon on meidän liittolaisemme.

SUSAMITHRES: Sinä olet lapsi valtiotaidossa, Magaios. Tietysti vastaan lakedaimonilaisia. — Mutta mielestäni rupeaa tämä asioiden tila käymään kiusoittavaksi. Meidän on keksittävä joku pääsy tästä. — (Seuran puoleen kääntyen.) Mieleeni muistuu jotakin. Ellen erehdy, on tuo syrakusalainen miekkatanssija tyttärineen, joka eilen palatsiin tuli, vielä meidän seurassamme. Ehkä sallimme hänen jalon isäntämme kestiä sulostuttaa?

TOMYRIS: Pelkään, että hän on loukannut jalkansa. Ainakin muistan minä hänen ilmoittaneen olevansa kykenemätön kaikkeen taituruuteensa tänä iltana.

PHARNABAZOS (kärsimättömästi): Noh, hänen tyttärensä lie kuitenkin terve. Käske hänen laulaa joku laulu, Magaios! — (Tomyrikselle.) Lopettakaamme tämä!

(Magaios menee ovelle ja palajaa heti.)

TOMYRIS: Varro vielä hetki, armahani! — (Alkibiadeelle.) Ja mitä sanoo meidän arvoisa isäntämme? Tahtooko hänen lemmittynsä tanssia meille?

ALKIBIADES (nopeasti): Hän sanoo, että sinun tahtosi on hänen ainoa lakinsa, valtiatar. — (Rukoilevasti.) Timandra, minä pyydän sinua…

(Melua ulkona, huutoja, aseiden kalsketta.)

PHARNABAZOS (nousee): No, kautta partani! Mitä tää on?

(Myöskin muut nousevat hämmästyneinä.)

MARSYAS (tulee kiireesti): Valtias…

PHARNABAZOS: Noh? Puhu!

MARSYAS (sammaltaen vahvasti): Minun on mahdoton enää hillitä heitä. He sanovat tänään olevan Astarten juhlan ja tahtovansa viiniä. Mutta minun mielestäni he ovat jo kaikki julki juovuksissa.

TOMYRIS: Samoin kuin sinä itsekin muuten.

ALKIBIADES: Mitä? Eivätkö he ole saaneet viiniä, ne poikaparat? — (Timandralle.) Vie heille viimeinenkin tilkka! — (Timandra pois oikealle. Alkibiades sadanpäämiehelle:) Mene ja ilmoita heille, että heiltä ei tule puuttumaan mitään, mitä köyhä taloni vain voi tarjota heille. Taikka … tahdon itse puhutella heitä.

(Menee ulos. Marsyas seuraa häntä.)

MAGAIOS (Pharnabazokselle): Ole varoillasi, veljeni! Nyt hän houkuttelee sinulta sinun sotilaasi.

PHARNABAZOS (arvokkaasti): Jos hän voi paremmin voittaa heidän uskollisuutensa pikarillisella viiniä kuin minä valtiasarvollani ja koko vuoden rahapalkalla, täytyypä meidän todellakin tunnustaa, että hän on syntynyt sotajoukkoja johdattamaan. — Mutta kuulkaamme, mitä hän haastaa heille!

ALKIBIADES (ulkona): Sotilaat! Valitan vilpittömästi, että teitä on niin loukkaavalla tavalla laiminlyöty. Te olette kaikki tällä hetkellä Alkibiadeen vieraita ja teitä tullaan kohtelemaan arvonne ja kunnianne mukaisesti. Siksi olen heti lähettävä oman lemmittyni teille tarjoilemaan.

SOTILAAT (ulkona): Terve, Alkibiades, Kleiniaan poika!

(Timandra oikealta menee perälle kantaen viiniruukkua ja kukkasia.)

ALKIBIADES (ulkona): Myöskin olen minä kuullut, että teidän seurassanne on laulajoita ynnä miekkatanssijoita. He huvittakoot teitä tänä iltana. — Toverit! Me tapaamme sotakentällä.

SOTILAAT (ulkona): Terve, Alkibiades! Kauan eläös, poika Kleiniaan!

(Ulkona yleinen riemastus.)

SMERDIS (loistavin silmin): Äiti! Kuuletko?

TOMYRIS: Niin, lapseni?

SMERDIS: Kuuletko, kuinka he riemuitsevat vain parista sanasta, jotka hän heitti heille? On todellakin mahdoton olla häntä ihailematta.

TOMYRIS (kuin itsekseen): On vaikea vihata häntä.

SMERDIS: Hän on niin suuri, niin kirkas ja niin korkea! — Kuuletko, kuinka he huutavat taas? (Kertaa hurmautuneena puoli-ääneen:) "Terve Alkibiades, Kleiniaan poika!"

TOMYRIS: Tiedät, että isäsi on päättänyt hänen kuolemansa.

SMERDIS (viattomasti): Sinä sen olet päättänyt, äiti.

TOMYRIS: Mitä mieleesi juolahtaakaan? Minä?

SMERDIS: Niin, tietysti, miksi sitä kiellät, äiti? Sinäkin ihailit häntä ennen…

TOMYRIS (hämmästyneenä): Ennen?

SMERDIS: Niin, äiti. — (Nauraen vallattomasti.) Mutta senjälkeen kuin Timandra ryösti hänet sinulta…

TOMYRIS (avuttomana): Mitä hän sanoo! — Sinulta ryösti hän Timandran! Oletko sen unohtanut?

SMERDIS: Oh, emme puhu enää siitä, äiti. — (Varhaisvanhan arvokkaisuudella.) Se oli vain tuollainen ohimenevä oikku. — Minä olen siitä saakka paljon miehistynyt.

PHARNABAZOS (Thrasybulokselle): Mitä uutta Ateenaan, sotapäällikkö?

THRASYBULOS: Murhaa ja verta, tyrannien tavallista uutta.

PHARNABAZOS (aina yhtä hyväntahtoisena): Sinä et ole tyrannien ystävä.

THRASYBULOS: En.

ALKIBIADES (tulee hengästyneenä): He tahtoivat repiä minut kuoliaaksi pelkästä ihastuksesta. Ja sitten he tahtoivat korottaa minut juhlan kuninkaaksi. — Hädin tuskin pääsin heidän käsistään.

PHARNABAZOS: Hyvä, että tulit. — (Humoristisesti Thrasybulosta osoittaen.) Sinun ystäväsi on kansanvillitsijä.

ALKIBIADES (hymyillen): Oletko keskustellut hänen kanssaan? — (Thrasybulokselle.) No, ystäväni? Näytäthän synkältä kuin ukkospilvi.

THRASYBULOS: Ole varoillasi, veikko! Minä olen pitänyt heitä silmällä sinun poissa-ollessasi. — Heillä ei ole mielessä mitään hyvää sinua vastaan.

ALKIBIADES: Sen saamme nähdä. — (Kääntyen seuran puoleen.) Maljanne, jalot vieraat! Anteeksi, että viivyin. Toivon, ett'ette tämän pienen välikohtauksen ole suinkaan sallineet häiritä iloanne.

MAGAIOS (ilkeästi): Olemme tässä juuri keskustelleet enoni kanssa tuosta kirjeestä, joka tänä aamuna saapui sinulle suurkuninkaalta. Me aivan pakahdumme uteliaisuudesta.

PHARNABAZOS: Niin, todellakin. Mitä kirjoittaa majesteetti?

ALKIBIADES (huolimattomasti): Oh, aivan vähäpätöisiä seikkoja! Hän on vain nähnyt erään unen, jonka selitystä hän minulta rukoilee.

SUSAMITHRES: Unen?

ALKIBIADES: Mutta jättäkäämme niin korkeat ja salaperäiset seikat. — Viihdyn paljon paremmin täten hyvien ystävieni parissa, viinimalja edessäni.

PHARNABAZOS (tuttavallisesti): Suoraan sanoen: niin minäkin. — Tunnustapas kuitenkin, että kotikaupunkisi kohtalo aikalailla surettaa sinua. Aikonet piankin jättää nykyisen toimettomuutesi?

ALKIBIADES: Enpä suinkaan. Aion päinvastoin tästä puolin ruveta oikein viljelemään velttouttani. — Etkö tiedä, että olen päättänyt tulla persialaiseksi?

PHARNABAZOS: Siinä teetkin, kautta partani, oikein. — (Tyytyväisenä.) Me osaamme elää, me. — (Tyhjentää viinimaljan ja muistaa samassa jotakin.) Mutta sinä vihaat spartalaisia?

ALKIBIADES (välinpitämättömästi): Mitä vielä, he ovat ihmisiä niinkuin mekin. Ainoa ero heidän ja ateenalaisten välillä on, että he syövät mustan liemensä ilman taateleita, kun ateenalaiset taas pitävät enemmän taateleista ilman mustaa lientä. — Usko pois, se yksin on koko Peloponnesoksen sodan aiheuttanut.

PHARNABAZOS: Hahhah, on oikein virkistävää jutella sinun kanssasi valtio-asioista. — Mutta voitko sanoa, miksi he sitten vihaavat sinua niin sanomattomasti?

ALKIBIADES: Kuinka? — (Koomillisella kummastuksella.) Vihaavatko he minua?

PHARNABAZOS: Kyllä, ole varma siitä. — (Tuttavallisesti, kieli jo paljosta viininjuonnista sammaltaen.) Tiedäpäs, että ilman minua olisit sinä jo aikaa sitten… (Tekee merkitsevän kädenliikkeen.)

ALKIBIADES: Häh?

PHARNABAZOS (kuten edellä): Kuollut ja kuopattu.

ALKIBIADES: Onko se mahdollista? — (Äkkiä, ikäänkuin muistaen jotakin.) Ahaa, se on tuon naisjutun takia! Nyt minä ymmärrän.

PHARNABAZOS: Minkä naisjutun? — (Mielenkiinnolla.) Kerro se minulle!

ALKIBIADES (salaperäisenä): Mutta sormi suulle! Se koskee Agis kuninkaan puolisoa.

PHARNABAZOS (kätensä levittäen): Oo!

(Kuiskailevat.)

MAGAIOS (kärsimättömänä): Kuinka on, eno? Eikö sinusta olisi aika jo lopettaa leikki?

SUSAMITHRES (filosofin tyyneydellä): Ken kerran on leikkiin tullut, leikin kestäköön. — Katsokaamme.

MAGAIOS: Minä puolestani olen jo tarpeeksi katsonut.

SUSAMITHRES: Voitpa kuitenkin vielä sivumennen vilkaista valtiattareen, joka jännitettynä seuraa jokaista Alkibiadeen kasvon-ilmettä.

MAGAIOS (satutettuna): Todellakin.

SUSAMITHRES: Näetkö? Nyt hän hymyilee jälleen. Hänen kasvonsa ovat kuin kuvastin…

(Kuiskailevat.)

PHARNABAZOS: Hahhah, oletpa oikea naisurho! Maljasi, Alkibiades!

ALKIBIADES: Maljasi! — Nyt ymmärrät kukaties syyn, miksi lakedaimonilaiset minua niin silmittömästi vainoavat.

PHARNABAZOS: Vainotkoot he vaan! — (Äkkiä kulmiaan rypistäen.) Kuulepas, mieleeni muistuu jotakin… Myöskin minun pojaltani olet sinä ryöstänyt mielitietyn.

ALKIBIADES (kiireesti): Kuka sitä sanoo? Prinssi itse?

PHARNABAZOS: Ei, vaan hänen äitinsä. — (Tuttavallisesti.) Hänen äitinsä on ollut siitä hyvin pahoillaan ja väittää, että poika on aivan onneton tuon asian tähden.

ALKIBIADES: Siinä tapauksessa: ota hänet! Pidä hänet itse tahi anna pojallesi … kuinka vain katsot paremmaksi.

PHARNABAZOS (hämmästyen): Mitä sanot? Etkö enää siis rakasta häntä?

ALKIBIADES: Kyllä … mutta omasta puolestani olen aina rakkaus-asioissa tottunut asettamaan ystävyyden ensi sijaan. — Ota hänet!

PHARNABAZOS: Siinä tapauksessa … sinä olet miesten mies! (Puristaa hänen kättään sydämellisesti.)

MAGAIOS (Tomyrikselle): Valtiatar, rohkenenko huomauttaa sinulle, että aika kiiruhtaa? — Meidän on riennettävä, jos aiomme maata tänä yönä palatsissa.

(Tomyris on edellisen aikana vaihtanut silloin tällöin hajamielisesti sanan Smerdis prinssin kanssa ja jäänyt jälleen Alkibiadesta ihailemaan. Prinssi Smerdis on noussut, mennyt pilari-aukolle, vetänyt uistimen syrjään ja tuijottaa nyt tummaan yöhön sydänsuruissaan.)

TOMYRIS (kuin heräten): Meidän? — (Katsoo häneen) Mitä tahdot minusta?

MAGAIOS: Eikö myös olisi aika muistuttaa valtiasta hänen lupauksestaan? Alkibiades on hyvällä tolalla hänet jälleen hurmaamaan.

TOMYRIS (ärsyttävästi): Entä sitten? — Alkibiades on suuri ihminen.

MAGAIOS: Minulla ei ainakaan ole mitään syytä vihata häntä.

TOMYRIS (raukeasti): Eikä minulla. — (Hermostuneesti.) Jos sinulla on jotakin asiaa valtiaalle, voit sen itse suorittaa.

PHARNABAZOS: Smerdis!

SMERDIS (säpsähtäen): Niin, isäni!

ALKIBIADES: Nuori ystäväni, tulehan lähemmäksi! Olemme juuri isäsi kanssa keskustelleet sinusta.

PHARNABAZOS: Hän sanoo tahtovansa tehdä sinusta suuren sotapäällikön, samallaisen kuin hän itsekin on.

SMERDIS (jäykästi): Kiitän sinua, sotapäällikkö.

ALKIBIADES: Mutta sitä ennen: minun täytyy piakkoin lähteä pitkälle matkalle, enkä tiedä, milloin olen takaisin palajava. Olen sen vuoksi päättänyt lahjoittaa sinulle ylevän ystävyytemme merkiksi tämän pienen maatalon puutarhoineen … ainoan, jota vielä maan päällä voin omakseni nimittää … ja tahtoisin nyt kuulla ainoastaan, oletko halukas sitä vastaan-ottamaan.

SMERDIS (hämillään): Kyllä…

ALKIBIADES: Kuitenkin yhdellä ehdolla: sinun tulee hyvin hoitaa hedelmäpuitani. — (Erikoisella hellyydellä.) Niiden joukossa on eräs, joka kaipaa kaikkein hellävaroisinta vaalintaa. Se voi virvoittaa sinua, silloin kun väsynyt olet, varjota sinua, silloin kun päivä on puhkaista päälakesi, ja seisoa suojaten sinun sivullasi, silloin kun myrskyt sinun sydämessäsi myllertävät. Tunnetko sen puun, prinssi?

SMERDIS (ymmärtää äkkiä): Teen kaikki, mitä tahdot, sinä suuri, suuri… (Syöksähtää Alkibiadeen jalkoihin ja suutelee hänen kättään tulisesti.)

ALKIBIADES (nostaa hänet hymyillen ylös): Kiitä isääsi, prinssi! Hän on sinulle tämän ilon toimittanut.

SMERDIS: Isäni!

PHARNABAZOS (liikutettuna): Kas niin, kas niin… (Pyyhkii silmiänsä.) Mene äitisi luo ja kerro asia hänelle! Hän on siitä suuresti ilahtuva.

MAGAIOS (Susamithreelle): Ymmärrätkö sinä tätä narripeliä, eno?

SUSAMITHRES (kuin itsekseen): Merkillinen mies! Hän luopuu lemmitystä kuin vanhasta vaaterievusta. — Mahtaako elämä olla niin kallis hänelle?

(Smerdis punoittavin poskin kuiskii jotakin iloisesti äidilleen. Tomyris kuuntelee häntä tarkkaavaisena.)

PHARNABAZOS (Alkibiadeelle): Mistä matkasta sinä puhuit? — (Hiukan epäluuloisena.) Ellei se nimittäin ole valtiosalaisuus…?

ALKIBIADES: Eipä suinkaan. — (Keveästi.) Minä puhuin matkasta tuonelaan.

PHARNABAZOS: Kuinka? — (Tyytymättömänä.) Leikkisi on mautonta.

ALKIBIADES: Mahdollista kyllä. Mutta minulle on se täyttä totta.

PHARNABAZOS (katsoo häneen): Sinä tahdot kuolla?

ALKIBIADES: Tahdon kuolla oikeaan aikaan. Ja minusta on jo jonkun aikaa tuntunut siltä kuin alkaisi minun hetkeni olla hyvinkin lähestynyt.

PHARNABAZOS: Mikä olet mies sinä, joka moista kieltä käytät? — (Epäilevästi.) Kuolema ei siis todellakaan tulisi sinulle kutsumatta?

ALKIBIADES: Ei enää. — (Äärettömällä ylemmyydellä.) Sillä nyt ei minulla ole enää mitään tämän maan pinnalla toimittamista.

PHARNABAZOS (katsoo häneen kuin kummitukseen): Uskomatonta. (Vaipua syviin ajatuksiin.)

TOMYRIS (nousten): Meidän jalo isäntämme suonee anteeksi, etten vielä ole kiittänyt häntä lahjasta, jonka hän on antanut pojallemme. Mutta äidin kiitollisuuden tunteet ovat rinnassani riidelleet eräiden toisten tunteiden kera, joille nyt vasta luulen oikean nimen keksineeni: naisen kiitollisuus.

SUSAMITHRES (Magaiokselle): Kuuletko?

MAGAIOS: Minä kuulen.

TOMYRIS (hymyillen hurmaavasti): Minä tiedän, että Alkibiadeelle ei voi lahjoittaa mitään, mitä hänellä ei jo ennestään olisi, mutta salli minun kuitenkin niiden tunteiden nimessä sormeesi tämä jalokivi kiinnittää.

ALKIBIADES: Naisen ystävyys on sormus, jonka sinulta otan, ja valtiattaren kiitollisuus jalokivi, jonka sormeeni kiinnitän: todellakin, sinä olet lahjoittanut minulle nyt, mitä ei minulla ennen ollut.

TOMYRIS (loukattuna): Minun vaikutusvaltani on liian vähäinen ja minun ystävyyteni liian halpa-arvoinen antimeksi niin kuuluisalle miehelle. Niitä en minä ikinä olisi tohtinut tarjota sinulle.

ALKIBIADES (aina samalla kirkkaudella): Niinpä otan minä ne sinulta tarjoamatta ja olen onnellinen tietäessäni, että jos sinä olisit tahtonut tarjota niitä minulle, sinä et ikinä olisi voinut tarjota minulle mitään arvokkaampaa. — (Kylmemmin.) Kiitän lahjastasi, valtiatar.

MAGAIOS (Susamithreelle): Onnittele minua, eno! Sinä näet, että hän ei edes käsitä typeryydessään, mitä valtiatar tarjoo hänelle.

SUSAMITHRES (kuin itsekseen): Todellakin merkillinen mies! — Hän tietää henkensä olevan kysymyksessä ja kuitenkin hylkää hän toistamiseen lemmen, josta kuninkaat pitäisivät kunnianaan kilvoitella.

PHARNABAZOS (äkisti Alkibiadeelle): Sinäkö sanot, että kuolema ei tule sinulle kutsumatta? Sinä?

ALKIBIADES: Kyllä. Minä sanon todellakin niin.

PHARNABAZOS: Hm. — (Katsoo ilkeästi hymyillen häneen.) Mielisinpä koettaa, minkä verran on perää puheessasi.

ALKIBIADES: Mitä tarkoitat?

PHARNABAZOS (uhkaavasti): Sen saamme nähdä. — (Ryntää ovelle.) Hohoi, sadanpäämies! Sotilaat!

TOMYRIS: Sinä aiot —?

SUSAMITHRES (kiireesti Pharnabazokselle): Valtias, ole varoillasi! Sotilaat pitävät hänestä ja sinun kielesi on viinistä vapisevainen. Jos aiot jotakin, on paras, että jätät sen huomiseksi.

PHARNABAZOS: Vaiti! — (Alkibiadesta osoittaen): Minä tahdon nähdä, mikä tuo mies on!

(Marsyas tulee sotilaiden kera.)

MARSYAS: Sinä kutsuit meitä, valtias…?

PHARNABAZOS (Alkibiadesta osoittaen): Tappakaa tuo mies!

THRASYBULOS (miekkansa paljastaen): Haa, barbaarien kesti-ystävyyttä!

SMERDIS: Isäni! (polvistuu.)

TIMANDRA (oikealta): Alkibiades! (Syöksyy parkaisten hänen syliinsä.)

TOMYRIS: Hän!

(On aikonut hyökätä Alkibiadeen ja sotilaiden väliin, — Peräytyy. Sotilaat epäröivät.)

MARSYAS: Onko se todellakin sinun tahtosi, valtias?

PHARNABAZOS: Olenko minä valtias? — Lyökää maahan hänet!

MARSYAS (vetäen miekkansa): Jumalten nimeen siis…!

(Sotilaat tekevät liikkeen hyökätäkseen. Alkibiades on irroittunut Timandrasta ja käy pää pystyssä vastaan heille.)

ALKIBIADES: Toverit! Kuka teistä tahtoo tappaa Alkibiadeen?

(Sotilaat peräytyvät.)

PHARNABAZOS (vihan vimmassa): No, kautta partani…

MARSYAS: Valtias, he eivät tottele sinua, sillä he eivät usko sinun totta tarkoittavan. — Suoraan sanoen: myöskin minun on vaikea uskoa sitä.

THRASYBULOS: Uskokaa pois, hän tarkoittaa kyllä totta. Mutta tietäkää samalla, että myöskin tämä miekka on totta tekevä. — (Asettuu Alkibiadeen eteen.) Kuolema sille, ken häntä lähestyy!

ALKIBIADES (tyynesti): Malta mielesi, Thrasybulos! Valtias suvaitsee todellakin laskea leikkiä. — Prinssi Smerdis, nouse! — Isäsi on sinulle sangen suosiollinen. — Toverit, menkää! Näettehän, että kaikki on ollut vain pientä juhlapilaa Astarten kunniaksi.

MARSYAS: Sinun luvallasi, valtias…

(Pistää miekkansa tuppeen.)

PHARNABAZOS: Pilaa? — (Katsoo juopuneilla silmillään vuoroin yhteen, vuoroin toiseen läsnäolijoista ja purskahtaa kaikuvaan nauruun, joka ei ole kaukana mielenvikaisuudesta.) Alkibiades on oikeassa. Minä olen todellakin suvainnut laskea leikkiä. (Röhähtää takaisin pöydän päähän.)

SOTILAAT: Kauan eläköön poika Kleiniaan!

(Poistuvat Marsyaan johdattamina.)

THRASYBULOS (Alkibiadeelle): Tämä päättyi hyvin. Jospa nyt vaan voisit saada heidät lähtemään…

ALKIBIADES (voiton hurmiossa): Odota! Myöskin minä tahdon sanoa sanani näille aasialaisille.

THRASYBULOS: Anna heidän mennä! Näethän, että he ovat hämmästyneet. Sinä olet antanut heille opetuksen, jota he eivät tule hevin unohtamaan.

ALKIBIADES: Juuri sen vuoksi. Tahdon nähdä tokko Attikan suola vielä kipenöittelee barbaarista verta. — (Hurjasti.) Mutta miksi seisotte, jalot vieraat? Istukaa! Näettehän, että ilveily on jo ohitse.

THRASYBULOS: Ystäväni! Minä varoitan sinua…

ALKIBIADES (tempaisten maljan käteensä): Yksi sana vanhan Hellaan puolesta!

(Yleinen hiljaisuus. Theanon laulu soinnahtaa näyttämön ulkopuolelta. Alkibiades kuuntelee jähmettyneenä.)

Theanon laulu.

Barbaarein joukkoon joutunut on Alkibiades, siksi sydän hält' on sammunut ja mennyt mieli sees.

Hän, Hellaan helmi kirkkahin, syvälle syösty on, syö armoleipää tyrannin laps vapaan auringon.

Kyll' itki immet Attikan, kun kumma kuultihin, on sota vienyt sorjimman, pois karkas pontevin.

Nyt itkee koko Kreikanmaa, Ateena, Sparta myös. Korinthi, kaikk', kun kuulla saa sun suuren tihutyös.

Lie laaksot Lakedaimonin viluiset, vierahat, mut kaitsi siellä kuitenkin sua Hellaan jumalat.

Nyt olet, orpo, yksin sa: ei Dike tietäs tee ja askeleiltas loitolla Apollo laulelee.

Sun eikö särje korvias barbaarin raaka ään' ja kuinka sietää seurassas voit heitä hetkenkään?

Sa kaasit Hermeen patsahat, teit pahaa paljonkin, muut sulle surmaa huusivat, ma yksin siunasin.

Anteeksi sulle kaikki suon. En yhtä: kuinka voit sa kaataa kuvan kauniin tuon, min sydämeeni loit?

Jos ylväs yhtyy joukkioon ja hieno halpahan, sen maine maasta vaipukoon, hän mies on kuoleman.

Hän pettää parhaan itsensä, hän ihmisyyttä lyö, siks hänet hylkää elämä ja tempaa tuima yö.

(Theano on laulun aikana ilmestynyt ovensuuhun ja laulanut siitä viimeiset säejaksot katsoen kyyneltyvillä silmillään surullisesti Alkibiadeeseen. Alkibiades on vaipunut kokoon; hänen hartiansa jysähtelevät vain kuin voimakkaasta mielenliikutuksesta.)

ALKIBIADES: Theano, Menonin tytär! — Miksi tämän minulle teit, Thrasybulos? (Syöksyy etummaisesta ovesta vasemmalle.)

THRASYBULOS: Alkibiades!

(Seuraa kiireesti häntä. Yleinen hämmästys. Theano poistuu jälleen ovipielestä.)

TOMYRIS (Pharnabazokselle): Lähtekäämme!

PHARNABAZOS (on edellisen aikana torkahtanut pöytää vasten): Häh? On jo myöhäistä. — Tässä eivät taida pidot parata… Tule, armaani. (Hoippuu ulos.)

MAGAIOS: Eno! Minä näin, että hän aikoi häväistä meitä.

SUSAMITHRES: Hänen tavallinen onnensa suojelee häntä. — (Kuin itsekseen.) Hänen täytyy kuolla. Hän on meille liian vaarallinen.

(Menevät.)

TIMANDRA (ohimennen Smerdiille): Onko hän vaarassa?

SMERDIS: Minä luulen niin.

TIMANDRA: Pidätkö hänestä?

SMERDIS: Oi, kyllä!

TIMANDRA: Voitko pelastaa hänet?

SMERDIS: Minä en tiedä.

TIMANDRA: Kohtaa minua kaupungin itäisellä portilla ennen päivän koittamista! — Hyvästi! (Rientää oikealle.)

SMERDIS: Timandra!

(Jää huikaistuneena hänen jälkeensä katsomaan. Sitten hitaasti perälle. — Tomyris on tahallaan päästänyt kaikki muut menemään edeltään ja empii nyt epätietoisena kynnyksellä. — Thrasybulos tulee kiireesti vasemmalta.)

THRASYBULOS: Jalot vieraat… (Katsahtaa ympärilleen, huomaa näyttämön tyhjentyneen ja aikoo ulos.) Ylevä valtiatar! Äkkinäinen pahoinvointi on kohdannut Alkibiadesta. Hän pyytää tuhannesti anteeksi…

TOMYRIS: Mihin riennät?

THRASYBULOS: Ainoastaan tapaamaan tuota laulajaa. — Alkibiades lähettää hänelle tämän sormuksen.

TOMYRIS (kirkaisten): Minun sormukseni!

(Pois.)

Esirippu.