HULLU NAINEN

Vaivaistalosta on karannut hullu nainen.

Häntä oli pidetty yksinäisessä kopissa, mutta kun maaseudun ihanteellisissa oloissa, joita muutamat kaupunkilaiskirjailijat ovat niin kauniisti kuvailleet, on paljon mielipuolia, ja hoitolan hurjien osasto oli äärimmilleen täyttynyt, oli hänet pitänyt päästää yhteiseen huoneeseen, ja siitä hän oli eräänä aamuna poistunut.

Hullujen hoitajatar oli ollut edellisenä iltana jossakin iltamassa ja sieltä palattuaan nukkunut kauan, ja sinä aikana se hullu nainen oli lähtenyt lipettiin.

— Voi, voi sentään, on niittenkin kanssa tekemistä, päivitteli johtajatar, — mistä heitä tänne tuppautuneeksi.

— Sanokaas muuta, lisäsi osaston hoitajatar, — ja maaseudun kansalla kun ei pitäisi olla mitään päätä kääntäviä murheita.

Sitten haettiin vaivaistalon renki, selitettiin hänelle asia ja sanottiin, että olisihan tässä muutakin tekemistä, ja eihän tuosta siitäkään naisesta olisi kenellekään vahinkoa, vaikka sille tielleen jäisi, vaan kai sitä on lähdettävä etsimään, ettei köyhäinhoidon esimies pääse rähisemään.

* * * * *

Illan hämärtyessä nähdään erään kylän laidassa paljaspäinen nainen, joka ihmisiä, havaittuaan äkkiä painuu metsään. Se nähdään useammasta talosta, ja jokaisessa outo tapaus synnyttää mielipiteiden vaihtoa.

— Tuo ei ole oikeilla jäljillä, eikä meilläkään taida olla edes säppiä porstuan ovessa. Kyllä pitää sulkea täksi yöksi ovet…

— Lieköhän tuo akka vaivaistalon hurjia… jos se vielä tulee ja tappaa… onkohan meillä edes pyssyn panoksia kotona?…

— Kyllä käy tämä aika levottomaksi… Ei nyt enää uskalla pitää oviaan auki yön seutuna.

Näin jutellaan taloissa, jotka vielä täällä syrjäkylällä ovat säilyttäneet aihetta ulkomaalaisten kertomuksiin, että Suomessa ei milloinkaan suljeta ovia yöksi. Nyt niiden vakaisen rauhan on häirinnyt vaivaistalosta karannut hullu nainen.

Mutta kylä peltojen aidan takana hoitolan siniseen mekkoon puettu paljaspäinen nainen juoksee kuin henkensä edestä. Kiukkuiset itikat polttavat hänen sääriään kuin viholaiset, oksat raapivat kasvoja niin, että kipu on vähällä puristaa huudon hänen suustaan, mutta hän kiristää pääsemäisillään olevan äänen hampaittensa taakse ja juoksee. Puolihämärässä metsässä jalka tarttuu milloin mihinkin, kaatuneeseen puuhun tai mättääseen; nainen tuupertuu maahan, mutta nousee jälleen ylös ja juoksee…

Vihdoin hän kyyristyy mäen laiteelle katajapensaan juureen. Piikit pistelevät hänen hipiäänsä, veri pirahtelee kaulasta ja kasvoista, ja voihkaisu on aivan lähellä, mutta hän ei uskalla päästää sitä irti, sillä hän pelkää ihmisiä.

Hänen aivoissaan on hulluuden kaaos, mutta mielipuolillakin on omat ajatuksensa, vaikka ne ovat toisenlaisia kuin niin sanottujen viisaitten. Niitä on myöskin vähemmän, mutta ne ovat paljon totisempia.

Tämän hullun naisen silmissä välähtelee kauhu, ihmiskauhu.

Kylien laitoja kiertäessään hän tunsi sydämensä kiertyvän pelosta kokoon, ja vielä äsken tänne metsään juostessaan hän vaistosi olevansa kuin takaa-ajettu, vaikka kukaan ei lähtenyt hänen jälkeensä, vaan kukin alkoi ajatella omaa turvallisuuttaan. Ihmiset siis pelkäsivät häntä, samoin kuin hänkin ihmisiä.

Ja tuskin vielä nytkään, täällä metsän kaukaisessa suojassa, hän osaa tyyntyä, sillä hän on tottunut siihen, että ihmiset hakevat hänet kaikkialta, ja kuljettavat hänet johonkin toisten ihmisten luo, joita hän kammoaa.

Sitten tihenee hämärä, ja sadat metsän äänet, joihin ei sekoitu yhtään ihmisen äännähdystä, hiljenevät, kunnes lopulta läpi mustan metsän kuuluu vain tuulen tasainen hengitys.

Silloin vasta astuu hullun naisen sieluun rauha, koska hän tietää, että niin sanottu viisas ihminen pelkää pimeyttä, joka oikeastaan täällä metsän povessa on luotettavin turva. Ja tämä ihmispelko hullu on varmasti onnellinen…

* * * * *

Mutta kylässä valvovat ihmiset, viisaat ihmiset, unetta vuoteillaan. He pelkäävät vaivaistalolta karannutta hullua naista. Vaimot kyyristyvät miestensä kainaloon, ja miehet uskottelevat olevansa rohkeita, vaikka heidän mielissään kiertää ajatus: paninkohan minä sentään porstuan oven tarpeeksi lujasti kiinni? Ja ullakon sängyssä kieriskelee muutaman talon uljas, vasta sotapalveluksesta palannut poika panostettu pyssy vierellään. Hänelle on kokonainen vuosi opetettu urhoollisuutta, ja hän toteuttaa sitä nyt käytännössä, sillä metsään on juossut vaivaistalolta karannut hullu nainen.

Se hullu nainen nukkuu nyt niin rauhallisesti kuin viattomuus. Hän ei enää pimeässä pelkää lainkaan ihmisiä.

Mutta ihmiset pelkäävät häntä, ja pelkäävät pimeääkin. Lienevätkö hekään oikein viisaita?