DAIDALOS JA IKAROS
Reading edition
1. Ikaros
Olen vanki, tee mulle siivet. Mun rintaani ahdistaa nämä tylyt ja sumuiset rannat, koko autio Kreetanmaa,
ja katkerat kreetalaiset ja Minoksen synkeä ies. Oi, isäni, tee mulle siivet. Olen vanki, ja vapaa mies
minä voisin olla. Pois mennä yli meren aallokon. Toden totta. Ma tiedän: suuri sen takana elämä on.
Toden totta. Kaupungeissa olet kertonut asunees ja pauhun ja jylinän kuullees joka päivä sun huoneesees.
Ja kauppiaitten säädyn sinä rikkaaks kuvailit, maamiehet rauhallisiks ja viisaiks filosofit.
Ja jalojen soturien sinä kerroit elävän näin: teräs silmissä, tanassa keihäs. Ja kuolevan pystyin päin.
Sinä naiset kuvailit kauneiks: he on sisaret, morsiamet ja vaimot ja nuoret äidit. Vaan isäni, isäni, et
mua milloinkaan ole vienyt pois sinne. Ja yksin sain joka päivä vain tuta kaipuun ja ikävän rinnassain.
Hei, kuuntele, meri huutaa ja lokit kirkuvat, hei, Neptunuksen kasvot ovat vihreet ja ilkkuvat.
Hei, kangastus on noussut meren ylle värisemään: ma sun kaupunkisi ja maasi niin hehkuvina nään…
Oi, isäni, tee mulle siivet: meren yllä vapaus on, meren yllä nään lentävän tähtein ja kuun ja auringon
ylen suurta ja tuntematonta ja kaunista kohti. Ja nään: ne kaikki sittenkin tietää kuin jonkin määränpään.
2. Daidalos ja Ikaros
Me kohotamme katseemme. Ja siivet kimmeltävät on, nähkää, meille lahjoittanut suuri Kohtalo: maa, meri vaipuu allemme. Nyt meidät kauas kantaa yötaivas ja sen värisevä eetteri.
Te valmistitte käsillänne köyhän ravintonne ja verhositte vartalonne kehnoin tappuroin. Oi, katsokaa te jälkeemme ja nähkää ihmetellen: on kuninkaitten rikkaudet meille annetut.
Te vapisitte pimeässä kauhukuvain eessä ja itkitte ja pakenitte metsään pimeään. Me rintahaarniskoissa ja miekat hioittuina kuin sotauroot käymme yli aavain kenttien.
Te kyynärpuulla mittasitte ajatusten polvet ja punnitsitte nauloin kaikki pienet sananne. On meidän mittanauhoinamme kiertotähtein radat ja punnuksina ovat itse kuu ja aurinko.
Niin raivoisina kuin te joskus luojan kirositte ja kirositte elämänne vuodet kuluneet, niin hartaina me kumarramme luojan eteen päämme, me, joille hän on lahjoittanut suuren huomenen.
Te ruikuttaen kerjäsitte kuolemattomuutta ja väsyitte kuin sylilapset haudan povehen. Me kerran putoamme. Vaan siivin liekehtivin ja ylpein otsin katoamme niinkuin sankarit.