IV TRIPOLIS
Reading edition
1. Miss Annabel
Hei, kaksi nuorta: sälliä, Thompson ja Mustapää purjehtien saapuivat Tripoliin kaupunkiin. Vaan Tripolikseen saapuu ken, se on oma Tripoliin: hän täällä viihtyy vain isänmaansa unhoittain. Hei, indigonvärinen taivas yllä palmujen, hullut, hullut tanssit neekerinaisien. Nauraa kultainen hiekka, soittaa haikea, haikea pilliniekka Tripoliissa.
Hei, kaksi nuorta sälliä, Thompson ja Mustapää, läksi kerran Tripoliissa katuja kulkemaan. He näkivät arabialaiset, jotka lakanat viittoinaan lensivät yli maan jaloilla ratsuillaan. Hei, indigonvärinen taivas yllä palmujen, hullut, hullut tanssit neekerinaisien. Nauraa kultainen hiekka, soittaa haikea, haikea pilliniekka Tripoliissa.
Hei, kaksi nuorta sälliä, Thompson ja Mustapää, istui katukahvilassa mokkaa nauttien. He näkivät kahylineidet, joitten pitkien ripsien takana juoksivat kuin pienet valkeat. Hei, indigonvärinen taivas yllä palmujen, hullut, hullut tanssit neekerinaisien. Nauraa kultainen hiekka, soittaa haikea, haikea pilliniekka Tripoliissa.
Hei, kaksi nuorta sälliä, Thompson ja Mustapää, sytytti vesipiippunsa ja vaipui uneksimaan. He havahti: kalpea dervishi löi suurta rumpuaan ja katos lyödessään taas kadun hämärään. Hei, indigonvärinen taivas yllä palmujen, hullut, hullut tanssit neekerinaisien. Nauraa kultainen hiekka, soittaa haikea, haikea pilliniekka Tripoliissa.
Hei, kaksi nuorta sälliä, Thompson ja Mustapää, juutalaisten kadulla näki mattoja kutovan. Ja pienen muulin he näkivät ja kameelin ruskean: vaan selässä kameelin, ah, miss Annabelin. Hei, indigonvärinen taivas yllä palmujen, hullut, hullut tanssit neekerinaisien. Nauraa kultainen hiekka, soittaa haikea, haikea pilliniekka Tripoliissa.
Hei, kaksi nuorta sälliä, Thompson ja Mustapää, nousi katukahvilasta palaten hotelliin. Ja Thompson kaipasi ihmeellisesti takaisin Englantiin kun siellä verraton kaupunki Lontoo on. Hei, indigonvärinen taivas yllä palmujen, hullut, hullut tanssit neekerinaisien. Nauraa kultainen hiekka, soittaa haikea, haikea pilliniekka Tripoliissa.
2. Fatiman kuolo.
Me istuimme kabylimajassa ja poltimme tupakkaa, ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa ja tyttö ja työt ja kaikki, vaan emme me tunnustaneet sitä toisillemme, vaan rauhassa me poltimme tupakkaa. Ja oli kuin varjot puista olis maahan varisseet. Kuu istui päämme päällä. Me poltimme tupakkaa, ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
Me kuulimme, miten pakenivat äänet eläimien. Ja me kuulimme, miten äkkiä Tripolis oli hiljainen. Ja silloin me lauloimme hiukan ja poltimme tupakkaa, ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
Ja vyöryi öinen lintu kuun yli, kadoten. Me kuulimme sen äänen, ja se oli ihmeellinen. Me värisimme hiukan, me, Thompson ja Mustapää: se oli vaakalintu, jota ihmissilmä ei nää. Ja Thompson raapaisi tulta ja sytytti piippumme taas ja kenttäpullosta kummallekin iltaryypyn kaas. Ja sitten me uneksimme ja poltimme tupakkaa ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
Vaan keskellä yötä kuulimme, kun joku valitti niin kuin suuressa tuskassa valitetaan. Ja sitten huudettiin hyvin monella kurkulla kamalasti. Se oli huuto, se, se karmi luita ja kävi todella lujasti hermoille. Ja Bimbo, neekeripoika, tuli kotiin ja tiedon toi: vain Fatiman, kauniin kabylitytön, kuoinhuuto soi. Me paljastimme päämme. Ja Thompson ääneti kaas hänen muistollensa kenttäpullosta pienen ryypyn taas.
Koko yön me istuimme kabylimajassa. Kylä heräs jo ja nousi mustasta palmupensaasta punainen aurinko. Me kuulimme härkien mölyn ja kukkojen kieunnan ja mustien kerjuripoikien me näimme tulevan. Vaan kun me astuimme satulaan ja aloimme ratsastaa, niin mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.