YHDEKSÄS LUKU
Reading edition
Kun Repolainen astui hoviin ja näki kaikki vihollisensa koolla, lannistui hänen rohkeutensa, ja häntä alkoi kovasti pelottaa. Mutta Mäyrä Metsäsika kulki uskollisena hänen rinnallaan ja kuiskasi hänelle: — Älä pelkää, kuoma, muista: rohkea rokan syö, kaino ei saa kaaliakaan.
— Oikein puhuttu, kuomaseni, vastasi Repolainen, suoristi taas selkänsä ja astui rohkeasti vihamiestensä keskitse valtaistuimen eteen. Hän heittäytyi polvilleen ja tervehti liehakoiden ja suurella kunnioituksella sekä kuningasta että varsinkin kuningatarta.
Kaikki läsnäolijat tunkeutuivat lähemmäksi. Jokainen ihmetteli Repolaisen kukistumatonta rohkeutta. Oltiin uteliaita näkemään, pääsisikö hän tälläkin kertaa pulasta.
— Repolainen, sinä konnista viheliäisin, lausui kuningas kumealla äänellä, — turhaan liehakoit ja imartelet. Sinun loppusi on nyt vihdoinkin käsissä. Älä enää sanoja tuhlaa.
Nähdessään kuninkaan synkeät kasvot Kettu kauhistui, mutta hän koetti näyttää levolliselta, vaikka sydän ankarasti pamppailikin. Tyynellä äänellä hän pyysi puheenvuoroa ja alkoi sitten rohkeasti sukkelilla valheilla kumota Variksen ja Kanin kanteita. Pidettyään pitkän, loistavan puolustuspuheen hän viimeksi virkkoi:
— Ylevä kuningas, minä olen viaton; elleivät Varis Vaakkulainen ja Kani myönnä valehdelleensa minua syyttäessään, niin vaadin vakaasti heitä kaksintaisteluun. Silloinhan saamme nähdä, kuka meistä on oikeassa.
Kun Varis Vaakkulainen ja Kani tämän kuulivat, säikähtivät he pahanpäiväisesti ja puikkivat tuota pikaa tiehensä. Eivätkä he sen koommin oikeussalissa näyttäytyneet.
— Missä ovat syyttäjät? huusi kuningas kuuluvalla äänellä, mutta ei kukaan uskaltanut hiiskahtaakaan.
— Niin, sanoi Repolainen, — sellaista se on. Selän takana kyllä puhua pajatetaan mitä tahansa, mutta kuka rohkenee minulle vasten silmiä parjauksiaan uudistaa?
— Älä lörpöttele, petturi, ärjäsi kuningas vihoissaan. — Muista Vääräsäärtä, uskollista kirjeenkantajaani, jonka kavalasti surmasit. Ja sinun pahantekosi tähden kärsi Oinas Ollikka viattoman kuoleman.
— Mitä kummia kuulenkaan! huudahti Repolainen. — Onko Vääräsääri murhattu ja Ollikka kuollut? Sehän on kauheata! Voi kuinka turmeltunut tämä maailma sentään on! Kukapa olisi uskonut, että tuo kiltinnäköinen Oinas olisi voinut murhata lempeän Vääräsäären. Silloin ovat kai kaikki nuo kalliit aarteet, jotka heidän kerallaan kuninkaalle lähetin, teillä tietymättömillä. Surkeata, surkeata!
Mutta kuningas ei huolinut kuulla Repolaisen vaikeroimista. Vihoissaan hän lähti kammioonsa. Siellä istuivat parhaillaan kuningatar ja Martti Apinan puoliso. Rouva Ryppysilmä oli viisas ja kielevä vaimo. Kuningatar ja kuningas kunnioittivat häntä suuresti ja kuuntelivat mielellään hänen älykkäitä neuvojaan.
Koska ketut ja apinat olivat sukua keskenään ja sen lisäksi hyviä ystäviä, koetti rouva Ryppysilmä kaikin voimin puolustaa Repolaista kuninkaalle kehuen hänen hyviä ominaisuuksiaan, viisauttaan ja taitoaan.
Hiukan leppyneempänä palasi kuningas oikeussaliin ja alkoi uudestaan kuulustella Repolaista.