SOINTUVAT SIRPALEET.
Reading edition
Näin kerran unta, mun armahain, ma nurkass' soittelin häissäs, sun päässäs kimmelsi helykruunu ja lilja valkoinen käissäs.
Ja seura hienosti karkeloi, ma katsees säihkyä väistin, soi säkkipillit ja sitrat, harput, ma lavall' viululla säistin.
Mut kuinka viulua soitinkaan se sydämmekseni muuttui, se huusi, itki ja tahti taukos, muut soittoniekat ne suuttui.
Sun pitkä, solakka sulhosi nyt viulun salihin nakkas, sen yli karkeli kaunokaiset ja sydän lyömästä lakkas.
"Oi, kuulkaa, poljette sydäntäin, se alla jalkainne nyyhkii, se soi kuin punainen, hieno viulu, kun sitä hellästi pyyhkii!"
Vaan et sä kuullut mun huutoain, pois silkkikenkäsi liehui, kuin johtanut olis paholainen, taas harput ilkkui ja riehui.
Ja viulun sointuvat sirpaleet ne lensi nurkkia pitkin, ma niitä poimin ja yöhön hiivin, sua kerran katsoin ja itkin.