← Table of contents
Kellastuneita lehtiä

LOPPIAISTARINA.

Reading edition

Ylitse kirkon soutaa kelmee kuu, sen sarvenpäitä kiertää pitkät pilvet, sakastin akkunat ne välähtää, ja loistaa vaakunat ja vanhat kilvet.

Ristikkoharjallansa kiljahtaa ikänsä ruostuttama vaskikukko, ja ovensuussa kättään ojentaa kuin almuun vanha puinen raha-ukko.

Loppiaisyönä, kun on uusi kuu, — niin iltapuhteillansa kertoo kansa — haudoista henget kirkkoon leijailee lävitse seinän kääreliinoissansa.

Käytävän ristiin vainaat vaeltaa, ja heimot heimojansa siellä kohtaa, kynttiläkruunu syttyy itsestään, ja sinivihreet liekit yöhön hohtaa.

Tapulitorniin ylös kolisten luurangot hajan syöksyy hurjaan piiriin lehterin kautta ohi urkujen, ylitse saarnatuolin aaveet kiirii.

Ne kiskoo vainajata keskellään, ne alttarilla käyvät käräjöitä, edessä mies on messukaapussaan, ne tutkii syytettynsä synnin töitä.

Pater Marcus oli hän nimeltään, hän turmeli sukunsa taimen, hän kerran kirkkonsa kirosi, Pater Marcus, sielunpaimen.

Hän vainovuosien aikana vihan alttiiksi templinsä antoi, pyhät astiat, hopeat hohtavat ja kullat hän kätköistä kantoi.

Sotahurtat kirkossa kiljua sai, ne pyhimyskuvia löivät, ja itse alttarin edessä sotaratsut kauroja söivät.

Hän mässäsi joukossa ryövärien, Neitsyt Maarian kuvalle sylki, ja ehtoollismaljalla kilistäen hän vanhan uskonsa hylki.

Oman siskonsa tyttären Valpurin hän salpasi sakastihin ja ilkkui: "nyt olet morsiamein, huvivaimoksein sinut vihin!"

Ja janolla, nälällä näännyttäen pater Marcus hurskas ja siisti väen tallasi nuoren neitosen ja neitsytkunnian riisti.

Pater Marcus kuulu ja kunnoton pahan pidoissa juopui ja paatui ja kerran kiroten syntyään hän kirkon portaille kaatui.

* * *

Ylitse kirkon pilven varjot käy, varjosta kirkkovaahterat ne haastaa, se vanha kirkko kummittelee öin, vainajat vainajata pieksee, raastaa. — Maantielle vihreet liekit heijastaa sakastin kaari-akkunoiden jäästä; suntionpoika kerran näki sen, sen jälkeen vialle on tullut päästään.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings