KUJILTA JA KADUILTA.
Reading edition
1.
Etukaupungin kujien hämärään pois humusta jalka johtaa, katulyhdyt himmeesti liekehtii, ja kostea katu hohtaa.
Täällä rikos nurkista väijyilee, tääll' on syvien syntien ukset, täällä salainen nyyhkytys seinistä soi tai julkeat kiroukset.
Täällä köyhyys kurjuutta kannustaa, se silmät raukeiksi leimaa, maakuoppien krouviin souvit käy, yöpuvuissa portot keimaa…
Ma astuin ali akkunain, ja kengät vettä vuoti, ma seisahduin ja oven näin, siin' oli pieni puoti.
Kaks leipää, makeispönttö, vyö, ja posliininen nukki, ne akkunassa nähdä sain, myös myrtti siinä kukki.
Ma akkunasta kurkistin, sen näin, ken kastaa kukkaa, näin kadonnehen Lyylini, hän suki tummaa tukkaa.
Näin seinustalla varjonsa, näin korkeet aallot poven, näin silmät, joit' oon suudellut, ma tartuin ripaan, oven.
Ja ovikello helisi kuin narritiuvun helke, hän nousi, katsoi, punastui, ja silmiin syttyi välke.
2.
Ma tiedän sun sukusi tarinan, sun veljes on lännen mailla, sun äitisi houruinhuoneessa on, ain isää olit sä vailla.
Lokakukkien keskellä kasvanut oot, monen perii aikainen hukka, mut Lyylini, Lyyli, et itkeä saa, sinä oot kuin ruusunkukka.
Sinä varjon kaihova kukkanen oot, joka päivään pyrkii yöstä, sä oot mun lumottu prinsessain, sun peikon vuoresta ryöstän.
Sun seitsenlasi-vaunuissa vien ohi rumien rakennusten, ja uuteen Riemun kaupunkiin me riennämme rinnatusten.
3.
Nyt kaikki kaupungin valkeat yön ylitse palaa sais, ja saatossa nauru, soitto sois, me joukossa juhlittais.
Ei —, kahden kammios hämyssä on meillä salaiset häät, oi, vanno, ettet sä karkaa pois, nyt ijäksi luokseni jäät.
Ma vavisten käteni kiedon näin sun valkeita rintojas kohden, ja lemmenjuhlaamme valaisee yölamppusi ruusuinen hohde.
4.
Yökukka olet kummallinen, sä piilet pimeillä mailla, sua janoova silmä ei päivin huomaa, oot silloin tuoksua vailla.
Mut tulee yö, kun veri käy, sa tuoksuillas luoksesi kannat, sa hurmaat kulkijan yksinäisen ja syliisi syöksyä annat.
5.
Mua kadulla vilussa oottelit, sinä tyylini, silkkihiiri, ma viinituvassa maljoja join kera hilpeän ystäväpiirin.
Sun, viluvarpuni, unohdin, lens aatos ruusuisin siivin, et sanalla mua soimannut, kun vihdoin luoksesi hiivin.
6.
HUNNINGOILLA.
Mies katuviertä hoipertaa, ja viina suusta löyhkää, hän teikaria työkkäilee ja porvaria pöyhkää.
Hän manaa maan ja taivahan, ja kirot kimpoo suusta, hän nyrkkiänsä rintaan lyö ja kiljuu hirsipuusta.
Hän tahtois hirttää kuninkaat ja piispat samaan nuoraan, hän näyttää naista ylhäisön kuin tarkoittais hän — — Hän oli uljas uhmaaja mut taittoi peitsen kärjen, hän voimastaan on langennut, vei myrkky päästä järjen.
Hän näki maat ne luvatut yön taisteluiden takaa, hän tahtoi kaikki tasoittaa ja pienimmälle jakaa.
Nyt viha häntä kouristaa ja onnenlasten pilkat, on sielu epäkunnossa ja kiiltää takin tilkat.
Hän tahtois maailmaa mullistaa, vain itseään hän sortaa, nyt käy hän niinkuin rikkoja pois yli luisun portaan.
Hän syöksyy kerran syvyyksiin ja muita tempaa mukaan, hän oisi muita nostanut, ei ääntään kuullut kukaan.
Nyt käheänä ääni soi: "ei herraa, eikä orjaa!" Kuin ilves hiipii vartija ja hänet yöhön korjaa.
7 Kas, yli loistavain akkunain me nostamme nuoret päämme, tämä tähtivuori kuin viitta on, sen liepeillä kaupungin näämme
Ah, kuule iloista humua, se kasvaa, hurmaa ja huumaa, siellä kiertää laskiaiskulkueet pois elämän kisaan kuumaan.
Kas, tornit loistaa ja kellot soi, ja soihdut ilmoihin lentää, oi, kuule, hetkeni kuningatar, on elämä ihana sentään.
Sun päähäsi lasken kruununi, sen laulun huumeessa laitoin, ja tässä on vihanta laakeri, sen kärsimystieltä taitoin.
Siit' usein uneksin tummin öin, kun katuja kuljin kuin aave, kun isosin ja leipäni oli kunnian kultainen haave.
Kas, kaupunki vastaan ammoittaa kuin suurisilmäinen hauki, — suuryleisö ihravatsoineen, sen löyhkäävä kita on auki. — Mut maatkoon nyt hauki haudassaan, tämä meidän on valtakunta, sun valta on, kaikki; on silmies syy, jos orjasi ei saa unta.
8.
Vielä muistatko Lyyli sen päivän, kun istuimme kuiskaillen, ja hyristen hautausmaalla kävi karkelo hyttysten.
Ne hetken heiluvat lapset tuli luoksemme vieraisiin, kun turhia tarinoiden me nurmella soudeltiin.
Ne ilman surisevat siskos ne pyörivät länteen päin; ma huomasin tunteesi tyhjyyden ja sentään luoksesi jäin.
Sa sanojes piikillä pistit, sa pistit pintaani vain, ja sydämmeni nauroi sulle, kun illalla Sallia hain.
9.
Kuin viiniköynnös kiedot kätesi ja yli vuotaa annat hehkus ain, ma oon kuin mykkä rosorinta muuri ja mielikuvissani elän vain.
Sun huules on kuin viinarypäle, oon muuri, sinä löysä köynnös vaan, mun täytyy erota sun syleilystäs, sua alastonna tulen kaipaamaan.
10.
KADUN KASVATTI.
Hän matkii hämyn tekoja ja pitkin kujia hän kahmii, lyö nakkia, juo, salaa tupakoi ja lokariemuja jo ahmii.
Hän äidin nuuskaa varastaa, öin sillä hampaitansa hieroo; hän oppi mieron käskyt kymmenet ja maailmaa hän katsoo kieroon.
Hän hiipii niinkuin varas jo, ei häpeä hän enään ketään, yön, vietin, vihan villiin pyörteeseen jo likavirta häntä vetää.
11.
Mun tempasit kuumaan syleilyyn, sait vereni vaahtopäähän, sä suutelit, itkit ja suutelit ja purit mua olkapäähän. — Ma näin sun yöhön häipyvän ohi iloisen impiparven, ma muita etsin, sun hylkäsin, mut olkaani jätit sä arven.