Yheksäskolmatta Runo.
Reading edition
Alkaisi mielihywissään kannelta soittaa Wäinämöinen, waan makaapi wielä meren pohjassa kanteleensa. Saapi rautasen harawan, annaksen merta haroamaan, ei keksi kaonnutta soittoa. Kotia tiellä kuulee koiwun itkewän. Kysyttyä, mitä itki, wastaa koiwu pahoja päiwiä itkewänsä ja kertoilee kaiken mielalansa. Kieltää itkemästä Wäinämöinen wielä iloksi huolten muuttuwan. Laatii paikalla kanteleksi, saapi tammesta naulat ja kielet laulawan neien hiwuksista. Niin istuu uutta kanteletta soittamaan, eikä ollut, jota soitollansa ei saanut liikutetuksi.
Waka wanha Wäinämöinen Arwelewi aiwossansa: "Jo nyt soitanto käwisi, Ilon teentä kelpoaisi, 5. Näillä pienillä pihoilla, Kapehilla käytäwillä, Waan on kantelo kaonnut, Iloni ikäti mennyt; Waan on kantelo kaonnut, 10. Iloni ikäti mennyt, Kalasehen kartanohon, Lohisehen louhikkohon, Ahin hauin haltioille, Wellamon ikiwäelle. 15. Harwon Ahti antanewi, Kun on kerran keksinynnä." Waka wanha Wäinämöinen Meni sepponsa pajahan, Sanan wirkko, noin nimesi: 20. "Oi sie seppo Ilmarinen! Tao rautanen harawa, Warsi waskinen walaos, Jolla ma meret haroan Laposille aallot lasken, 25. Saaha harppu hauinluinen, Kantele kalanewänen, Kalasesta kartanosta, Lohisesta louhikosta." Se on seppo Ilmarinen, 30. Takoja iän ikuinen, Tako rautasen harawan, Warren waskisen wanuwi; Tako piit satoa syltä, Warren wiittä walmisteli. 35. Siitä wanha Wäinämöinen Otti rautasen harawan, Läksi selwille wesille, Ulapoille aukeille; Harawoipi rannan raiskat, 40. Ruowon ruusut, kaislan kaikut Tukulle meret tukusi, Laposille lasketteli. Eipä löynnyt, ei tawannut, Hauinluista harppuansa, 45. Iki mennyttä iloa, Kaounutta kanteletta. Siitä wanha Wäinämöinen Jo kohin kotia astu Alla päin, pahoilla mielin, 50. Kaiken kalella kypärin. Niin aholla seisotaksen, Katseleksen, kuunteleksen, Kuuli koiwun itkewänsä, Puun wisan wetistelewän. 55. Kysytteli, lausutteli: "Mit' itket wihanta koiwu, Wesalehti wierettelet, Wyöhyt walkia walitat? Ei sua sotahan wieä, 60. Ei tahota tappelohon." Koiwu taiten wastaeli. Puu wisanen wieretteli: "Niin ne muutamat sanowi, Moniahat arwelewi, 65. Eläwän minun ilossa, Riemussa remuelewan; Minä hoikka huolissani, Ikäwissäni ilotsen, Panen pakkopäiwissäni. 70. Typeryyttä tyhjä itken, Wajouttani walitan; Kun olen kowin osaton, Tuiki waiwanen waraton, Näillä paikoilla pahoilla, 75. Lakeilla laitumilla. Useinpa minun polosen, Usein polon alasen, Paimenet pahat kesällä Puhki wiiltäwät pukuni, 80. Halki mahalasen mahani. Usein minä polonen, Usein polon alanen, Näillä paikoilla pahoilla, Lakehilla laitumilla, 85. Karsitahan kaskipuiksi, Pinopuiksi pilkutahun, Kolmasti tänä kesänä, Tänä suurena suwena, Miehet allani asuiwat, 90. Kirwestänsä kitkuttiwat, Mun polosen pään waralle, Warten kauloa katalan. Tuota itken tuon ikäni, Puhki polweni murehin, 95. Kun olen kowin osaton, Tuiki waiwanen waraton, Kowan ilman kohtelossa, Talwen tullessa tukelan. Jopa aina aikaisin 100. Murhe muowon muuttelewi, Huoli päätäni panewi, Kaswot käypi kalweheksi, Muistellessa mustat päiwät, Pahat ajat arwellessa. 105. Siitä tuuli tuskat tuopi, Pakkanen pahimmat päiwät; Tuuli turkkia tuhuwi, Lempo lehet leikkoawi, Jotta aiwan alastonna 110. Palelen pahalla säällä, Pakkasen pahan käsissä, Koprissa kowan wihurin." Sano wanha Wäinämöinen: "El' itke wihanta koiwu, 115. Wesalehti wierettele, Wyöhyt walkia walita. Saan ma itkusi iloksi, Murehesi muuksi muutan, Käännän huolesi huwiksi." 120. Siitä wanha Wäinämöinen Weisti käyreä wisasta, Koppoa kowasta puusta, Kanteletta koiwuesta. Weisteli kesäsen päiwän, 125. Kalkutteli kanteletta, Nenässä utusen niemen, Päässä saaren terhenisen. Saip' on koppa kanteletta, Emäpuu iloa uutta, 130. Koppa koiwusta lujasta, Emäpuu wisaperästä. Siitä wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Tuoss' on koppa kanteletta, 135. Emäpuu iki iloa, On koppa kowasta puusta, Emäpuu wisaperästä; Mistä naulat saatanehe, Piättimet perittänehe?" 140. Kaswo tammi tanhualla, Puu pitkä pihan perällä, Tammessa tasaset oksat, Joka oksalla omena, Omenalla kultapyörä, 145. Kultapyörällä käkönen. Niin käki kukahtelewi Wirkaten sanoa wiisi, Kukahellen kuuennenki. Kuita suusta kumpuawi, 150. Hopia walahtelewi, Kultaselle kunnahalle, Hopeaiselle mäelle. Siit' on naulat kantelehen, Piättimet wisaperähän. 155. Waka wanha Wäinämöinen Siitä noin sanoiksi wirkki: "Nyt on naulat kantelessa, Piättimet wisaperässä, Käen kullan kukkumasta, 160. Hopiaisen huolinnasta; Wielä uupuwi wähäsen, Wiittä kieltä kanteloinen; Mistä kielet saatanehe, Jouhet jouatettanehe?" 165. Itki immikkö aholla, Nuori neitonen norolla; Eipä impi itkenynnä, Ei warsin ilonnukkana. Laulo iltansa kuluksi, 170. Auringon alimenoksi, Miehen toiwossa tulewan, Sulhon saawan suosiossa. Waka wanha Wäinämöinen Kuulewi kujertelewan, 175. Lapsukaisen laulelewan; Sanan wirkko, noin nimesi: "Anna impi hapsiasi, Neitonen hiwuksiasi; Tuo minulle hiwusta wiisi, 180. Kuusi hastasi kuleta, Saisin kielet kantelehen, Äänyet iki ilohon." Anto impi hapsiansa, Neitonen hiwuksiansa; 185. Antopa hiwusta wiisi, Kuusi hastansa kuletti. Siit' on kielet kantelessa, Äänyet iki ilossa. Siitä wanha Wäinämöinen 190. Itse rupesi runoille, Istuwi ilon teolle, Kiwiselle portahalle, Petäjäisen pienan päähän, Rahin rautasen nenähän. 195. Sowitteli soittoansa, Laaitteli lauluansa, Pani soiton soittamahan, Laski äänen laulamahan. Jop' on wirkki puu wisanen, 200. Wesalehti leikittäwi, Kukkuwi käkösen kulta, Hiwus impyen ilosi. Sormin soitti Wäinämöinen, Kielin kanterwo pakasi; 205. Notkot nousi, mäet aleni, Ylähäiset maat aleni, Alahaiset maat yleni, Wuoret waskiset wawahti, Kaikki kalliot kajahti, 210. Kannot hyppi kankahilla, Kiwet rannalla rakoili, Mäellä pelmusi petäjät. Kuuluwi soria soitto, Kuulu kuutehen kylähän, 215. Pitäjähän seitsemähän. Lintuja liki tuhatta Lenti luoksi Wäinämöisen, Luoksi laulajan urohon. Kotka kun kotona kuuli 220. Sen sulosen Suomen soiton, Heitti pentunsa pesähän, Lenti mailta wierahilta, Kanteletta kuulemahan, Iloa imehtimähän. 225. Korwen ukko koirinensa Tanssiwi tasajalassa, Tehessä isän iloa, Soitellessa Wäinämöisen. Siinä wanha Wäinämöinen 230. Kyllä soitteli somasti, Kajahutti kaunihisti; Kun han soitteli kotona, Huonehessa honkasessa, Niin katot kajahteliwat, 235. Ikkunat ilotteliwat, Silta soitti sorsanluinen, Laki kultanen kulisi. Kun han kulki kuusikossa, Waelti petäikössä, 240. Kuusoset kumartelihen, Männyt määllä kääntelihen, Käpöset keolla wieri, Hawut juurelle hajosi. Kun han liikahti lehossa, 245. Lehot leikkiä pitiwät; Kun han astahti aholle, Kukat kulkiwat kutuhun, Wesat nuoret notkahteli.