Kaksikymmenes Runo.
Reading edition
Ilmarinen aikansa kuollutta naista surrut wiimmen alottaa toista kullasta ja hopeasta takoa. Työ ei tahtonut warsin menestyä, sillä neien siasta tuli esinnä miekka ja toisen kerran orit tulesta. Wasta kolmannella yrittämällä sai neien, senki suuta, silmiä ja muita tarpeita wajalla. Ne jälestä päin tehtyä, pani yöksi wierehensä, waan tunsi pian kelpaamattomaksi. Niin työnsi sen Wäinämoiselle, joka yön wieressä lewättyä wilustuneena aamulla warottaa kenenkänä kullaista eli hopiaista naista huolittelemasta. Waan Ilmarinen itse läksi nuorempata Pohjolan tytärtä, jota kuitenkana ei saanut. Mielipahoissa kotiin saaneelta kysyy Wäinämöinen Pohjolan elämästä. Hywin ja huoletonna eläwän sanoo sammon waralla Pohjolan Ilmarinen.
Siitä seppo Ilmarinen Naista itki illat kaiket, Itki yöhyet enemmän, Huomeniset huokaeli, 5. Kun oli kaunis kaatununna, Kanssa Kalmahan katettu. Eipä kääntynyt käessä Waskinen wasaran warsi, Päiwän päästä ollenkana, 10. Eikä päiwän, eikä toisen. Sano seppo Ilmarinen: "En tieä poloinen poika, Miten olla, kuin eleä; Walwon yön eli makoan, 15. Äiä on työtä, tunti tuhma, Waiwoja matala mahti." Poimi kultia merestä, Hopehia lainehilla, Keräsi kekosen puita, 20. Kolmekymmentä rekeä. Puut on poltti hiililöiksi, Hiilet ahjohan ajeli. Tunki kultia tulehen, Hopehia hiiloksehen, 25. Sykysyisen uuhen werran, Werran talwisen jäniksen, Otti orjat lietsomahan, Palkkalaiset painamahan. Orjat lietso leyhytteli, 30. Palnaeli palkkalaiset, Kintahattomin kätösin, Hatuttoman hartioisen Talwisella taiwahalla. Itse seppo Ilmarinen 35. Naista kullaista kyhäsi, Hopiaista huolitteli. Ei orjat hywästi lietso, Eikä paina palkkalaiset. Itse löihen lietsomahan, 40. Lietso kerran löyhäytti, Lietso toisen löyhäytti; Niin kerralla kolmannella Katso ahjonsa alusta, Lietsimensä liepehiä. 45. Miekka tungeksen tulesta, Terä kulta kuumoksesta; On miekka hywän näkönen, Waan miekka pahan tapanen, Joka päiwä miehen tappo, 50. Parahana kaksi miestä. Sen orjat hywin hywästy, Muu miero pahoin pahastu. Itse seppo Ilmarinen Tunki miekkansa tulehen, 55. Terän kulta kuumoksehen, Liitti kultia lisäksi; Kultia kypärin täyen, Hopehia huowan täyen. Otti orjat lietsomahan, 60. Palkkalaiset painamahan. Orjat lietso löyhytteli, Painaeli palkkalaiset, Kintahattomin kätösin, Hatuttoman hartioisen, 65. Talwisella taiwahalla. Itse seppo Ilmarinen Tako kullaista kuwoa, Hopiaista morsianta. Ei orjat hywästi lietso, 70. Eikä paina palkkalaiset. Itse löihen lietsomahan, Lietso kerran löyhäytti, Lietso toisen löyhäytti; Niin kerralla kolmannella 75. Katso alle ahjoksensa, Lietsimensä liepehelle. Ori tungeksen tulesta, Harja kulta kuumoksesta; On oro hywän näkönen, 80. Waan syän pahan tapanen, Joka päiwä tamman tappo, Parahana kaksi tappo. Sen orjat hywin hywästy, Muu miero pahoin pahastu. 85. Se on seppo Ilmarinen Jo oron tulehan tunki, Harjan kulta kuumoksehen, Liitti kultia lisäksi; Kultia kypärin täyen, 90. Hopehia huowan täyen. Otti orjat lietsomahan, Palkkalaiset painamahan. Orjat lietso löyhytteli, Painaeli palkkalaiset, 95. Kintahattomin kätösin, Hatuttoman hartioisen, Talwisella taiwahalla. Itse seppo Ilmarinen Tako kullaista kuwoa, 100. Hopiaista morsianta. Orjat lietso löyhytteli, Päiwät lietso, yöt lepäsi; Ei saa kullaista kuwoa, Hopiaista morsianta. 105. Siitä seppo Ilmarinen Itse löihen lietsomahan, Lietso päiwät päättämättä, Lietso yöt lepäämättä. Päiwän lietso, lietso toisen; 110. Niin päiwänä kolmantena Katso ahjonsa alusta, Lietsimensä liepehiä. Neiti tungeksen tulesta, Kassa kulta kuumoksesta. 115. Sen seppo hywin hywästy, Muu miero pahoin pahastu. Katselewi, kääntelewi; Ei ollut suuta, eikä muuta, Eikä naisen tarpehia. 120. Tako suut, takowi silmät, Muutki tarpehet mokomat, Ei saanut sanalliseksi. On neiti hywän näkönen, Ei tieä tapoja neien; 125. Se on seppo Ilmarinen Pani yöksi wierehensä, Kylmän kulta kuumottawi, Wilun huohtawi hopia. Sano seppo Ilmarinen: 130. "Kellen kulta kelpoawi? Neiti wanhan Wäinämöisen Ikuseksi puolisoksi." Sillon wanha Wäinämöinen, Heti öissä ensimmäisnä, 135. Jo tuolla lepäelewi Pätöwillä pääaloilla, Perinnöillä pehmeillä, Nuoren neitosen keralla, Ku oli kullasta kuwailtu, 140. Hopiasta siunaeltu. Siinä wanha Wäinämöinen Waroaksen waippahansa, Turwoaksen turkkihinsa. Pani päälle peittehiä, 145. Kahet kolmet karhun taljat, Wiiet kuuet willawaipat. Se oli kylki kyllä lämmin, Ku oli wasten waippoansa, Wasten waatetriepujansa; 150. Ku oli nuorta neittä wasten, Se oli kylki kylmämässä, Oli hyyksi hyytymässä, Meren jääksi jäätymässä, Kiweksi kowoamassa. 155. Sillon wanha Wäinämöinen, Yön yhen lewättyänsä Neien kultasen keralla, Hopiaisen morsiamen, Sanowi sanalla tuolla, 160. Lausu tuolla lausehella: "Ellös sie nykynen nuori, Elkööte lapsen lapsi! Sinä ilmoissa ikänä, Kuuna kullan walkiana, 165. Naista kullasta kuwailko, Hopiasta huolitelko; Kylmän kulta kuumottawi, Wilun huohtawi hopia. Se oli kylki kyllä lämmin, 170. Ku oli wanhan waipan alla; Se oli jääksi jähtymässä, Ku oli nuorta neittä wasten." Itse seppo Ilmarinen Alla päin, pahoilla mielin, 175. Kaiken kallella kypärin, Läksi poies Pohjolahan, Tytön toisen toiwiossa, Neien innossa ihanan. Tuli Pohjolan tupahan, 180. Sanan wirkko, noin nimesi: "Anna akka tyttöäsi, Mulle mointa morsianta, Tyttöäsi nuorempata, Lastasi wakawimpata." 185. Louhi Pohjolan emäntä Sanan wirkko, noin nimesi: "Ei oo tyttö tuuwitettu, Kanawarsi kaswatettu Sinun rehwanan rekehen, 190. Wierehen weren imiän, Luun syöjän, lihan purian, Weren uuelta wetäjän, Ennen annan tyttäreni, Työnnän surman suupalaksi, 195. Suuhun juoksewan sutosen, Karhun kiljuwan kitahan." Ei sieltä tytärtä saanut, Eikä nuorta morsianta. Murti suuta, wäänti päätä, 210. Murti mustoa hawenta, Läksi poies Pohjolasta, Matkasi omille maille. Waka wanha Wäinämöinen Tiellä wastahan tulewi, 205. Itse tuon sanoiksi wirkki: "Weli seppo Ilmarinen, Lankoni emoni lapsi! Kun olet pahoilla mielin, Kahta kallella kypärin, 210. Pohjolasta tullessasi! Miten Pohjola eläwi?" Sano seppo Ilmarinen: "Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo jauhamassa, 215. Kirjokansi kellumassa; Päiwän jauho syötäwiä, Päiwän toisen myötäwiä, Kolmannen kotipitoja. Jotta sanon, kun sanonki, 220. Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo Pohjolassa. Siin' on kyntö, siinä kylwö, Siinä kaswo kaikenlainen, Siinäpä ikuinen onni."