V. Veri.
Reading edition
Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370] Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena, luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden, henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]
Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]
Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]
Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]
Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]
Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä. Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena. Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on, saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria, niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380] Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi, alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi, heittää hän henkensä.[381] — Painajaisen ajateltiin tavallisesti vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua, lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman verensä.[382]
Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita taikavaikutuksia. Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä muurahaisten kanssa ruumiin kateliinan palaseen, joka pantiin navetan seinän alle, voitiin nostaa navettaan pahat haltiat;[383] itse lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää fluctus menstruus'en ja kuolee viimein.[384]
Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan verta. Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa taikoja uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää tarkoituksiinsa sanguis menstruus'ta tahi nuorikon verta ensimäisen avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään sairastui.[385]
Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan. Se tavataankin yleisenä suomalaisissa lemmennostotaioissa. Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti ottamalla verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle.[386] Tämä saattoi tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun,[387] lihapalan,[388] sokeripalan[389] — joka vielä saattaa olla väskynän t.m.s. sisään pantu[390] —, karamellien[391] y.m. ruokatavaran[392] välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä lemmenjuoma, sekoittamalla sitä kahviin, viiniin,[393] paloviinaan,[394] konjakkiin, oluteen[395] tahi ylimalkaan johonkin viileään[396] juomaan tahi juomaan yleensä[397] Veri on otettava nimettömästä,[398] useimmissa tapauksissa vasemman käden nimettömästä sormesta.[399]
Kräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa syödäksensä.[400]
Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun yhteyden. Saman luontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija puree suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.[401]
Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen kertaan kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden nimettömän sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava siitä kolme tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia lausuen samalla:
"Sinun pitää olla minulle niin lämmin ja rakas, kuin oma vereni!"[402]
Tahi on sokeripalanen, samalla tavoin meneteltyä, kastettava vereen kolmesta kohden ja väskynän t.m.s. sisään pantuna kierrettävä kolme kertaa sen ympäri jota taiotaan. Sokeria väskynään pantaessa sanotaan:
"Näin hyvä ja makee kun tää makee on sin suulles', niin hyvä ja makee pirän mie olla sin mielestäs."[403]
Kolminkertainen ruumiin ympäri kuljettaminen, ensimäisessä tapauksessa taikojan, toisessa taiottavan, tarkoittaa saattaa vereen kastettu pala vielä kiinteämpään yhteyteen asianomaisen koko personallisuuden kanssa, josta näiden välille syntyvän siteen ajateltiin käyvän vielä voimakkaammaksi.
Taikoihin liittyvissä loitsuissa nähdään homeopatisen ajatustavan olevan vallalla. Samaan käsitepiiriin kuuluvat mielikuvat sisältyvät itseensä taikaankin. Eräässä tapauksessa valmistetaan lemmenjuoma siten, että otetaan verta vasemman käden nimettömästä sormesta ja pannaan sitä veteen tammiselle lautaselle. Tähän veteen pudotetaan paitansa läpi kolme palavaa hiiltä. Silloin juomaa nauttineen rakkaus alkaa palaa kuin tuli ja valkea taikojaa kohtaan.[404] Eräässä toisinnossa käytetään vereen kastettujen kolmen sokeripalan vahvikkeeksi "harakoiteltuja" suoloja; taian vahvikkeena siis erään määrätyn organismin osan ajateltu substanssi.[405]
Rakkauden siteen rakentamiseen eri sukupuolten välille saatetaan erikoisesti käyttää vielä sanguis menstruus'ta, jolle tässä, kuten yleensäkin, omistetaan hyvin voimakas taikavaikutus. Sitä on — tietysti taiottavan tietämättä — annettava viinan, kahvin, punssin t.m.s. juoman seassa.[406] Tällä taikajuomalla saattaa olla niin vahva vaikutus, että taiottu tulee mielipuoleksi rakkaudesta.[407]
Veren avulla aikaansaatu rakkauden taika ajatellaan niin voimakkaaksi, että se eräässä toisessakin tapauksessa saattaa aiheuttaa mielipuolisuuden, nimittäin jos kaksi poikaa rakastuttavat saman tytön itseensä, syöttämällä tällä salaa kolmesta kohti itsestään otettua vertansa.[408] Tällaisia keinoja käyttämällä aikaansaaduilla avioliitoilla sanotaan olevan sen varjopuolen, että ne tulevat onnettomiksi kun taikajuomaa nauttinut myöhemmin saa tietää olleensa taikuuden alaisena.[409]
Paitsi sukupuolten välisen rakkauden rakentamiseen verta käytetään suomalaisessa taikuudessa muidenkin samantapaisten siteiden synnyttämiseen. Näistä seuraavassa esimerkkejä.
Jos nuorukainen pettää neidon, niin että seurauksena on lapsi, äiti voi saada isän kiinnitetyksi lapseen, niin ettei tämä sitä heitä, ottamalla napanuoraa leikatessaan verta ja antamalla sitä hänelle.[410] Koira saadaan isäntäänsä seuraamaan ottamalla vasemman käden nimettömästä verta ja antamalla sitä tälle leipäpalassa.[411] Toisinaan tämäntapaisissakin taioissa vaaditaan monimutkaisempaa menettelyä: veri on otettava kolmesta kohti ruumiista,[412] sitä tulee olla yhdeksän tippaa ja on se annettava sellaisen leivän kannasta leikatussa palassa, josta on annettu kolmelle kerjäläiselle,[413] tahi on leipä syötettävä koiralle jalkojensa välistä.[414]
Naimisissa olevien välistä suhdetta vahvistamaan veri luonnollisesti on yhtäläisesti sopiva taikomisväline kuin tavallisissa lemmennostotaioissa. Vaimo saattaa saada mieheltänsä vallan ottamalla verta vasemman käden nimettömästä ja vastaavasta varpaasta ja saattamalla sen sokerimurussa miehensä suuhnn.[415]
Veri on ollut taikuudessa yleisenä välikappaleena nimen yhteydessä, tehtäessä liittoa tahi sopimusta paholaisen kanssa. Tällaisessa käytännössä se on suomalaisissa metsästystaioissa. Kun leikkasi haavan vasempaan nimettömään sormeensa, kirjoitti verellä nimensä leppään, josta kuori oli otettu pois, ja lupasi itsensä paholaiselle, saattoi saada miten paljon hyvänsä jäniksiä.[416] Sama saavutettiin kirjoittamalla verellä nimensä kolmen yhdestä juuresta kasvavan koivun kannon päällä kolmelle paperipalalle ja hautaamalla ne kantojen juurelle.[417]
Nämä taiat ovat verrattavat tämän luvun alussa mainittuun metsän haltian esiinmanaustaikaan sekä yleensä sopimuksentekoon paholaisen kanssa verellä kirjoitetun nimen kautta. Veren käyttö liittyy tällaisissa taikatoimissa toiseen voimakkaaseen taikatekijään, nimeen, jotka toistensa yhteydessä aikaan saavat erittäin voimakkaan, mystillistä tunnetta sisältävän taikavaikutuksen.
Veren taikakäytännöstä puhuttaessa ei sovi sivuuttaa erästä sangen huomattavaa alaa siinä, nimittäin sen käytäntöä suomalaisten taianomaisessa lääkitуstaidossa. Täällä löydetään se ensiksikin diagnostisia tarkoituksia palvelemassa. Esim.: Sairaan vaatteesta otetaan palanen ja siihen sairaasta verta. Tämän palan panee tietäjä päänsä alle ja saa nukkuessaan tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja mistä se on tarttunut.[418]
Profylaktisessa, ehkäisevässä käytännössä on veri seuraavassa taiassa. Matkoille lähdettäessä otetaan "vasemmasta sormestaan" verta, pannaan sitä tervan sekaan ja tehdään kolme ristiä hevoseen, yksi otsaan, pyörteiseen, toinen vasempaan etukavioon ja kolmas selkään ristiluidcn päälle; silloin ei "kalman väki" tule rekeen eikä selkään.[419]
Laajin käytäntö on verellä kuitenkin taianomaisessa terapiassa Niistä sairauksista, joita veren välityksellä parannetaan, on ensi sijassa mainittava hammaskipu. Yli Suomen on hammastautia parannettu siten, että kipeätä hammasta kaivellaan puisella tahi metallisella kaivimella, tikulla, neulalla tahi naulalla, suden hampaalla, kokon kynnellä j.n.e. Kaivelemisella on tavallisesti aikaan saatava joko veren vuoto hampaasta tahi kaivimen pään veristyminen.[420] Sangen yleistä on, että kaivin on tehtävä jostakin ruumiin tahi yleensä kuoleman kanssa tekemisissä olleesta esineestä (ruumislauta, ruumisarkku tahi sen kansi, hautaristi) tahi että se on otettu kynnyksestä. Viimeksi mainitussa tapauksessa on erittäinkin sellainen tikku voimakas, joka on otettu kirkon, muutetun huoneen tahi sellaisen huoneen kynnyksestä, jonka yli on kuljetettu ruumiita.[421] Verinen tikku tahi tikut viedään yleensä samoihin paikkoihin kuin mistä se on otettukin. Ne useimmiten suljetaan puuhun kaivettuun reikään, joka tiukasti tukitaan naulalla. Usein on erikoisesti määritelty, mitä laatua kiinnityspuun tahi taiassa muuten käytäntöön tulevan puun tulee olla (pihlaja, leppä, haapa, koivu, honka, kolme yksinäistä pihlajaa j.n.е.). Myöskin saatetaan tikku ottaa tervaskannosta tahi "einepuusta", metsänuotiolla yöllä ihmisen ja tulen välissä olevasta puusta.[422] Joskus tikku on otettava puun pohjoispuolelle kaivetusta kolosta[423] tahi on kuljettava pohjoista suuntaa kunnes määrätty puu tulee vastaan.[424] Toisinaan vaaditaan puulta vielä erikoisempia ominaisuuksia. Sen tulee olla sellainen, joka metsässä tuulella hankaa (naukuu) toista vastaan,[425] tahi uhripuu, johon karhun pääkalloja on ripustettu.[426] Yleisenä ehtona on, että puiden, hampaan kaivin joihin on vietävä, tulee olla yksinäisiä, niin kaukana, että saattaa luulla, ettei niitä koskaan kaadeta.[427]
Tikkujen kiinnityspaikkana ei suinkaan aina ole seisova puu. Ne voidaan panna myös esim. reikään, joka on tehty kolmasti muutetun huoneen seinään veitsellä, ja lyödä kirvespohjalla kiinni,[428] peräseinään kairalla tehtyyn reikään (jolloin hampaankaivin lyödään siihen tulppana)[429] tahi yksinkertaisesti seinän rakoon.[430] Vielä voidaan menetellä niin, että otetaan leppäpölkky, siihen kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen asti semmoisella vasenkätisellä kairalla, jonka tekijää ei tunneta, kaivetaan tervaskannosta otetulla tikulla hampaan juurta niin että veri lähtee, pannaan verta reikiin ja lyödään hyvin lujaan. Pölkky pannaan lähteen pohjaan maan sisään.[431]
Taikaan liittyy usein loitsu. Tikkujen päälle lyötäessä sanotaan: "Älä kalua luuta, pait puuta."[432] "Syö mato puuta, mutta älä luuta".[433] "Syö perkele punta ja pehkeitä, Elä kristityn kastetun luita, kalava."[434] Tahi tikkuja puuhun asetettaessa: "Mene tuonne ja anna hänen terveytensä takaisin."[435] "Kidu ja rassaa tässä puussa niinkuin sen ihmisen hampaissa, jonka verta näissä tikuissa on."[436] "Hampaat parantukoon ja puuta kolottakoon."[437] "Syö mato puuta, mutta älä luuta."[438]
Vienankarjalaisissa loitsuissa hammastaudin aiheuttajana, "syöjänä, kaluajana", esiintyy madon ohella jonkinmoinen personifioitu taudinolio, "hiien häkki", "tuonen häkki", "hiien poika". "Tuonen toukka", "hiijen hurtta l. rakki". Loitsu kohdistuu tähän taudinolioon, jota manataan poistumaan hampaasta, ja taikatoimen tarkoituksena on sen poissiirtäminen ja kahlehtiminen.[439]
Se seikka, että puuhun saatetaan naulata paljasta verta[440] ja reikään semmoisenaan syljetään veristä sylkeä,[441] joka sitten tulpalla kahlehditaan, osoittaa, että veren useimmissa tapauksissa ajatellaan sisältävän itsensä taudin aineen, johon siis taikatoimi on kohdistettava.
Taikaopillisen perusajatuksensa kannalta hannnastaudin parannusmenetelmät muodostavat verrattain selväpiirteisen ja yhtenäisen ryhmän. Vallitsevana ajatuksena niissä on taudin siirtäminen taudin aineen tahi aiheuttajan välityksellä. Joskaan tätä käsitystä muistoonpanoissa yleensä, muutamaa kertaa lukuun ottamatta, ei ole ilmaistu, on selvää, että taudin ajatellaan siirtyvän puuhun tahi että tauti jää siihen paikkaan, mihin kaivimet tahi veri on pantu. Tauti ajatellaan välittävän aineen, useimmissa, tapauksissa juuri veren avulla kahlehdittavan, kiinnitettävän, vangittavan siirtopaikkaansa. Jos kaivimet otetaan puusta pois, alkaa tautikin uudestaan, tahi jos puu kaadetaan, tulee pakotus takaisin.[442] Juuri tämän takia on tarpeellista, että taikapuuksi käytetään sellaista, jota ei hakata maahan.
Teknillisessä suhteessa hannnastaudin parannustaiat osoittavat jonkunmoista yhtäläisyyttä m.m. hiuksia taikomisvälineenä käyttävien nefaristen taikojen kanssa. Niiden suhteen on kuitenkin huomiollepantava eräs erotus. Hammastaudin parannuksessa ei ruumiillisen substanssin käsittely aiheuta ihmiseen kokonaisuudessaan kohdistuvia vaikutuksia, eivätkä nämä vaikutukset ole häneen nähden negativisia, vaikkakin taikamenetelmä on sama kuin hiuksia käyttävissä nefarisissa taioissa. Tämä johtuu siitä, että taikavaikutuksen ei nyt ajatella varsinaisesti kohdistuvan sen henkilön olemukseen kokonaisuudessaan, joka on taikomisen esineenä, vaan sen vaikutuksen ala on rajoitettu.
Tässä suhteessa ovat valaisevia taikoihin liittyvät loitsut. Niiden kannalta taikatoimi kohdistuu johonkin personoituun olentoon, joka on hammaskivun syy ja aiheuttaja. Tiedetään, että tauteja sellaisenaan usein personoidaan tahi niiden aiheuttajaksi ajatellaan personoitu paha olento, taudin deemoni. Suomalaisetkin ovat ajatelleet monia sairauksia persouallisiksi, eläviksi olennoiksi. Tällaiseksi ovat he käsittäneet varsinkin ruttotaudin.[443] Monesta muustakin taudista on käsitys sama. Paljon itkevässä lapsessa on "itkettäjä"; jos se heikkoudesta ei voi hallita päätänsä, siinä on "niekku"; nikotuksen aiheuttajana on "nikottaja", koitauti kulkee loitsujen mukaan teitä pitkin, ja eräiden kuumetaudin tilojen aiheuttajana on personoitu olento. Mielipuolisuudenkin syyksi luullaan joskus ruumiillistunutta taudin deemonia. Eräs Viitasaaren tietäjäin luota tullut mielipuoli sanoi heti lääkkeitä nautittuaan luotansa lähteneen mustan metson, jonka perästä hän heti sai järkensä takaisin.[444]
Samoin on asianlaita hammastaudissakin. Sen syynä on aistimilla muka havaittava "hammasmato", joka hammasta jäytää ja syö, tahi nimitetty paha olento, joka aiheuttaa taudin. — Näiden seikkojen valaisemiseksi pysähdyttäköön vieläkin kysymykseen tautien aiheuttajista.
Villikansojen yleinen luulo on, että tauti tahi taudin henki asuu ruumiillistuneena jossakin kivessä, puunsäleessä tahi muussa senlaatuisessa aineellisessa esineessä. Australian alkuasukkaiden keskuudessa noidat vetävät määrätyin tempuin ruumiistansa ulos maagillisen aineksen, jota he nimittävät bolya, ja jonka he kvartsipalan muotoisena voivat saada ottamaan sijansa potilaan ruumiissa. Myöskin vesien henkiolennon, joka oli aikaan saanut taudin erään pojan jalassa, väitettiin taikurien vetäneen esille kipeästä paikasta kiven muotoisena.[445]
Lappalaiset näyttävät Castrénin mukaan ajatelleen taudeista samaa ja käsitelleen sairautta käsin kosketeltavana olentona. Eräs nainen Venäjän Lapissa paransi niukahdusta kuljettamalla sormiansa edestakaisin nyrjähtäneellä kohdalla ikäänkuin etsien kipuja. Kauan etsittyään onnistuikin hänen saada ne sormenpäidensä väliin. Sitten puristi hän niitä kynsiensä välissä, vei hampaidensa väliin ja sylki lopuksi suustansa näin muserretut kiusanbenget. Tämä uudistettiin useampaan kertaan ilman loitsua.[446]
Tällainen personoitunut ja ruumiillistunut tautiolento onkin hammastaudiu parannuksessa useimmiten ensi sijassa taikatoimen ja loitsun esineenä. Kipeän hampaan juuresta saadun veren ajatellaan olevan suhteessa siihen ja veren käsittelyllä sympatetista johtoa myöten saatavan aikaan vaikutus itseensä tautiolentoon.
Ajatus taudin siirrosta on useissa taioissa jo sellaisenaan havaittavissa, mutta varsinkin loitsuissa on se silminnähtävä. Taudin siirto toiseen olentoon tahi esineeseen taudin paikan eli sairaan elimen substanssin välityksellä on yleinen menettelytapa varsinkin niissä tapauksissa, joissa sairaus on ulkoisesti todettavissa tahi selvästi paikallistunut. Tätä valaistakoon muutamilla esimerkeillä.
Suomalaiset parantavat paisetta panemalla siitä otettua märkää puuhun tahi keppiin tehtyyn reikään, jonka päälle asianmukaisesti loitsimalla lyödään tappi.[447] Tahi: paiseesta annetaan märkää kulkukoiralle,[448] tahi paunaan sitä pikku venheeseen, joka annetaan tuulen viedä.[449]
Mutta sellaisissakin taudintapauksissa, joissa taudin tartunta-ainetta tahi sen kanssa välittömässä yhteydessä olevaksi ajateltua substanssia ei voida siirron välikappaleena käyttää, noudatetaan samaan mielikuvaan perustuvia parannusmenetelmiä. Suomessa on parannettu sairauksia kuljettamalla potilasta halkaistun pihlajan lävitse.[450] Sairasta lasta, jonka taudin luultiin olevan maasta, parannettiin viemällä se kolmelta sivulta maasta irtiotettuun turpeeseen tehdyn reiän läpi;[451] Syrjänit asettavat liinan, paidan tahi jonkin muun esineen kipeälle paikalle ja heittävät sen tielle toivoen, että joku ottaa sen mukaansa. Samoin heittävät he kylpyvitsan, jolla sairasta on kylvetetty ulos, toivossa että joku astuu sen yli, jolloin tartunta, pež, siirtyy tuohon varomattomaan. Eräitä tauteja he koettavat siirtää eläimiin, esim. ympäröimällä kipeän paikan kuumalla leivällä ja syöttämällä sen lampaalle; tahi ottavat he sellaisen oinaan villoja, joka ei vielä ole vuoden vanha eikä ole ollut yhteydessä lampaiden kanssa ja kietovat villat kipeän paikan ympärille. Sitten annetaan villat leivän kanssa oinaan syödä.[452] Venäläisillä ovat tämänlaatuiset parannustavat yleisiä. Lasten sairauksia (rachitis y.m.) he parantavat niin, että vievät lapsen metsään, etsivät siellä kaksi vierekkäin kasvavaa pientä tammea, joiden luo vanhemmat asettuvat ja antavat vuorotellen lapsen toinen toiselleen puiden väliköstä. Sitten otetaan lapsen paita ja kapalot ja jätetään tammeen sidottuina metsään. Tätä parannustapaa nimitetään "pois kantamiseksi" (относъ).[453]
Ei liene epäiltävää, etteikö tautia tässäkin koeteta siirtää puuhun, joskin taikatoimessa samalla voi olla tietoisuudessa toinenkin ajatus, nimittäin lapsen ja nuoren puun saattamisesta toistensa yhteyteen, edellisen kasvun ja kehittymisen edistämiseksi.[454]
Toisena vallitsevana käsityssuuntana hammastaudin parannusmenetelmissä on imitativinen ajatustapa, pyrkimys määrätyllä menettelytavalla jonkin välittävän siteen välityksellä tahi suoranaisesti ex opere operato saada aikaan muodolleen ja näköjään samanlaisia vaikutuksia taian esineeseen. Tähän saattaa olla samalla yhtyneenä homeopatisia mielikuvia. Esim. taiassa, jossa otetaan tikku puusta siitä kuorta kokonaan irroittamatta ja sillä hammasta vereen saakka kaivettua pannaan paikoilleen ja kuori päälle, on taudin siirto puuhun voimakkaimpana mielikuvituksessa. Sitävastoin taiassa, jossa leppäpölkkyyn kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen saakka, pannaan niihin verta ja tukitaan lujasti nauloilla ja vihdoin itse pölkky upotetaan lähteen pohjaan, on vallitsevana ajatus taudin tahi taudin haltian vangitsemisesta; tätä paitsi siihen liittyy vielä homeopatinen lisämielikuva kylmän lähteen tuskaa sammuttavasta ja vilvoittavasta vaikutuksesta.
Tämän jälkeen tarkasteltakoon vielä eräitä niiden taikojen sarjasta, joissa veri taikomisvälineenä on käytännössä. Varsin tyypillisiä ovat eräät verenseisotustaiat. Niissä koetetaan verenvuotoa ehkäistä alistamalla itse veri soveliaan taikatoimen alaiseksi. Näin saadaan verenjuoksu lakkaamaan naulaamalla itseänsä verta leppänauloilla muutettujen huoneiden (joissa on pidetty ruumiita) kynnykseen ja kolmanteen hirteen, samalla loitsien:
"Seiso veri niinkuin seinä Niinkun seiso ennen 3 neitiä Helvetin portin eessä."[455]
Jos kädestä vuoti verta, pantiin sitä "karaniekka" (karan reiällä varustettuun) avaimeen ja vietiin sepän ahjoon. Kun se juoksutettiin sinne, verenvuoto lakkasi.[456] Veren kuumentamalla kuivaamista ja karreksi polttamista on muunkinlaatuisten taikatointen yhteydessä harjoitettu, jonka ohella luonnollisesti ajateltiin samanlaisen vaikutuksen kohdistuvan vereen kokonaisuudessaan. Raudan haavaa tukittiin esim. siten, että pantiin verta sen teräaseen päälle, joka haavan oli aiheuttanut, ja pidettiin sitä hiilien päällä, kunnes se oli kuivanut karreksi.[457]
Useimmat verenseisotustaiat ovat juuri tällaisia, joissa sulkeminen, naulaaminen, kahlehtiminen ja kuivaaminen muodostaa taian keskeisen toimen. Veren vuoto sieramista saatiin lakkaamaan, jos mentiin sellaisen aidan luo, jonka tekijää ei tiedetty, ja nostettiin kolme varaketta (varaseivästä) ylös, tiputettiin verta näiden seipäiden reikiin ja pantiin varakkeet paikoilleen.[458] Naisen liika verenjuoksu saatiin paranemaan panemalla verta pienelle paperilistalle ja työntämällä avaimen reikään.[459] Vielä voidaan verenvuoto pysähdyttää keittämällä juoksevaa verta puhtaassa padassa ja antamalla sen kovalla tulella kiehuen kuivaa kovaksi. Tämä verikakku syötetään vertavuotavalle ihmiselle itselleen.[460]
Vallitsevana taikaopillisena perusajatuksena näissä taioissa on homeopatinen käsitystapa ja siihen perustuvat mielikuvat. Käsittelemällä verta sellaisenaan sellaisin tempuin, jotka ilmaisevat vangitsemista, sulkemista, kiinnittämistä, pysähdyttämistä (naulaaminen, ahtaaseen paikkaan sulkeminen, kuivaaminen), ajatellaan saatavan aikaan yhtäläinen vaikutus tähän aineeseen kokonaisuudessaan. Viimeisessä toisinnossa on samalla neutralisoiva menettelytapa käytännössä, s.o. käytetään lääkkeenä itseään parannuksen alaista ainetta.
Menettelytapaa vastaavasti muuttamalla voidaan vereen vaikuttaa päinvastaisella tavalla, aiheuttaa ankara verenvuoto. Raudan haava saadaan juoksemaan verta, jos otetaan verta haavasta tahi veristä vaatetta ja sidotaan koskeen johonkin kiven nurkkaan tahi risuun kiinni.[461] Jos taasen joku on taikomalla aiheuttanut toiselle teräaseella syntyneen haavan ("nostoraudan" haavan), voidaan taikojalle itselleen saada sellainen verihaava, jota ei mitenkään voida tuketa, ottamalla taiotun haavasta lähtenyttä verta, polttamalla sitä kosken kivellä vanhan luottimen päällä kypeniksi ja panemalla kypenet koskeen.[462]
Psykologiselta sisällöltään viimeksimainitut taiat ovat selväpiirteisiä. Veren saattaminen kosken yhteyteen aiheuttaa siinä samanlaisen juoksun ja kuohunnan kuin koskessa. Auran luotin on saattanut tulla käytäntöön sen viiltävää ja leikkaavaa toimintaa ajateltaessa.
Suomalais-karjalaisen taika-aineiston runsaasta varastosta valitsemme vielä eräitä veren käytäntötapoja taikatarkoituksiin. Kuten aikaisemmin puheena olleita organismin ainesosia, saatetaan vertakin käyttää suoranaisesti lääkitsemistarkoituksiin. Esim. mielenvikaisuutta parannettiin neutralisoivaa menettelytapaa sovelluttaen siten, että otettiin verta potilaan vasemmasta kainalosta ja sylkäistiin sitä suustansa kirkon luona sen silmille, jonka luultiin taioillaan mielenvikaisuuden aiheuttaneen.[463]
Tässä en saata sivuuttaa erästä sellaisenaan yksinkertaista veritaikaa, joka saattaa olla suhteessa siihen tapa- ja käsitysryhmään, joka määrää isän noudattamaan eräitä säännöksiä sinä aikana, jolloin lapsi on tulossa maailmaan. Vaimo takaa itselleen helpon synnytyksen ilman jälkikipuja, jos raskaana ollessaan ottaa verta mieheen tulleesta haavasta ja nielee sitä tuoreena sisällensä.[464] Ne käsitykset, joiden mukaan jälkeläisen kohtalo ja kehittyminen on mitä kiinteimmässä yhteydessä vanhempien elon ja olon kanssa varsinkin raskauden aikana ja jotka säätävät äidille lukemattomia käyttäytymisohjeita ja kieltoja, eivät kohdistu ainoastaan äitiin. Myöskin isän ajatellaan olevan maagillisen sympatian suhteessa lapseen syntymän aikana. Suomalais-ugrilaisista kansoista luulevat useat, että vaikeat synnytykset aiheutuvat m.m. siitä, että isä on rikkonut aviollista uskollisuutta, ja että hänen synnytyksen helpottamiseksi on tunnustettava hairahduksensa. Tätä paitsi on syntymisen yhteydessä noudatetuissa tavoissa muitakin, joissa isän ajateltu yhteys synnytysprosessin kulkuun kuvastuu. Nämä käsitykset ovat monella taholla johtaneet siihen, että isän on synnytyksen ja jälkeläisen aikaisimman lapsuuden aikana kieltäydyttävä kovasta työstä, noudatettava dieettiä, jopa käytävä vuoteeseenkin (n.s. kuvada).
Koska verellä yleensä solmitaan yhteyttä myöskin eri ihmisyksilöiden välille useammanlaatuisia tarkoituksia varten, saattaisi olettaa, että aviomiehen veri lapsivaimon sisällisesti nauttimana olisi alkujaan tarkoittanut sen yhteyden vahvistamista, mikä syntyvän, synnyttäjän ja isän välillä on, päämääränään siirtää osa synnytysprosessin taakasta miehen osalle tahi neutralisoida niitä epäedullisia tahi vahingollisia vaikutuksia, jotka isän kautta voisivat kohdistua synnyttäjään ja jälkeläiseen. Käsitys synnytystuskien siirtämisestä synnyttäjästä miehiin, jopa muihinkin eläviin olentoihin, näkyy Lencqvistin mukaan kuuluneen suomalaisten taikaluuloihin.[465]
Lopuksi mainittakoon vielä eräitä sellaisia veren käytäntötapoja suomalaisessa taikuudessa, jotka näyttävät perustuvan vähemmän selväpiirteisiin taikaprinsipeihin. Jos joi yhdeksän kastamattoman lapsen verta, tuli täydeksi noidaksi ja pääsi lentämäänkin.[466] Napanuoraa leikattaessa lähtevää verta on käytetty tyttölapsen kasvojen voitelemiseen syntymisen jälkeen, jotta tästä tulisi kaunis.[467] Karjataioissa ihmisverta annetaan sisällisesti lehmälle poikimisen edistämiseksi.[468] Kuukautisverestä likaisen paidan huuhdevedellä parannetaan hevosten ähkytautia;[469] sitä käytetään myös profylaktisesti laskiaistaioissa[470] sekä ulkonaisesti Jyrinpäivänä karjan suojelemiseksi pedoilta.[471] Vielä on luteita poistettu edellisellä tavalla likaisella paidalla.[472]
Veri — kuten usein toisetkin ihmisruumiin ainesosat — on näissä taioissa saanut yleisiin taikaopillisiin prinsipeihin perustumattomia käytäntötapoja yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä yleensä on pidetty voimakkaana taikomisvälineenä. Ensinmainitussa taiassa kuvastuu sitäpaitsi pyrkimys harvinaisen taikatuloksen saavuttamiseksi käyttää mahdollisimman vaikeasti täytettävissä olevaa taikakeinoa.