TOUKOKUU.

Tuli toukokuu, tuli valkeat yöt, tuli pilvihin rikkaat ruskot, tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt, tuli rintahan toivot ja uskot.

Tuli toukokuu, tuli oottavan yöt, yli lensivät kurkien aurat; tuli rinteille riemu ja pelloille työt, nous oraalle ohrat ja kaurat.

Tuli toukokuu, ja paimenet saa taas torven, kontin ja evään. Saa soita kiertää ja rallattaa ja huilulla huikata kevään.

Taas vaari se solmii happaitaan, on pyykinpesussa akat, ja isännät penkovat pelloillaan ja käissä on siemenvakat.

Käy päivillä työ, mut illoin ui vene nuorien saarihin salaa. Siellä hanurin povesta polkat soi ja helkavalkeat palaa.

Tytöt luhdista kaihoten katselee kevät-iltojen kalvasta kuuta, joka kuusten kukkia kultailee ja rastahan pesäpuuta.

Ihan riemusta rinta nyt haljeta on, kun päästy on toukokuuhun, saman riemun vallassa tikkakin kai lyö korvessa onttoon puuhun.

Käy hilpeäks mieli ja hymyyn suu, ihan polkaten syntyy säkeet, on toukokuu, on kukkien kuu, soi huilut, aurat ja äkeet.

Ja oraasta nousee tähkäpäät ja kullanväriset korret, siitä leipäkulta se kerkiää, siitä notkuu pirtin orret.

Ja orsien alla talviset yöt taas torkutaan toukokuuhun. Sitte uusi kevät ja uudet työt ja hiirenkorvia puuhun!