ELON AIKANA.
Reading edition
I.
Seisovat pellolla kultaiset kuhilaat, oljessa siristen sirpit ne soittaa. Aurinko ihana itkien laskee. Elokuun kuutamot koittaa.
Kuulevat korvessa kuusien latvat: lehvien alla käy halla kuin mykkä — yrittää hämyssä pellolle nousta, siellä on vahtina kykkä.
Harmista haljeta halla on silloin, vihansa vimmassa suohon se painuu. Siellä se mudassa murjottelee, kauran se kasvua vainuu.
Näkevät kuusessa oravan lapset: nälkä kun kiertää peltoja yöllä — mökkikyliltä polkua pitkin pettukirves jo vyöllä.
II.
Pellolla seisovat kuhilasvahdit, kunniakujaa ne tekevät kuulle, kun sen kultainen sirppi kieppuu metsässä puulta puulle.
Uutimen takana unehen raukee raataja; kuhilaat unissa nyökkää, ampumaketjussa korpehen juoksee, kyntäjä sängystä hyökkää.
Vaimopa viereltä virkkavi: minne noin sinä ukkeli unissa karkaat? veisikö viljoja vaaniva halla, koskisko kykkiin varkaat!
Pellolle kyntäjä synkkänä syöksyy, hällepä kuuhut se kuusesta nauraa: nuku sä rauhassa, raataja, yösi, kyllä mä kaitselen kauraa.
III.
Vaimonsa vierelle kyntäjä painuu. Kuutamo-karkelon kuhilaat alkaa, tanssivat hilpeän talkoopolskan. — Pyörivät "kymmentä-jalkaa".