VII

Tämän esikoisteokseni käsikirjoitusta tarkastaessaan kysyi julkaisija, ovatko tässä esitetyt tapaukset ja henkilöt tosia. Minä vastasin, että tietysti, kuinka minä olisin voinut ruveta pistämään tähän mitään omasta päästäni? Sitäpaitsi kun isäukko milloin liikkeelle lähtee, niin kyllä siitä aina aihetta heruu, tarvitsematta paljoakaan omia höysteitään mukaan pataan. Julkaisija sanoi silloin, että täytyy muuttaa eräiden paikkojen ja henkilöiden nimiä sen verran, ettei niitä voida tuntea, koska on sopimatonta ja tarpeetonta panna kirjaan, joka ei ole mikään poliisipöytäkirja, eläviä ihmisiä semmoisina, että naapurit ne heti tuntevat ja rupeavat töllistelemään. Sitten pyyhkäisi hän ensimmäiseksi sen aseman nimen, jolle me pysähdyimme. Se oli ravintola-asema, niinkuin jo sanottu.

Isä neuvoi minulle ensin kolmannen luokan ravintolan oven ja meni itse toisen luokan ovesta sisään, mutta vähän ajan kuluttua tuli hän hakemaan minua sanoen, että syödään nyt samassa pöydässä, koska kuitenkin valitettavasti ollaan saman ruokakunnan jäseniä. Tässä äkkiä heränneessä sukulaisrakkaudessa piili ilmeisesti jokin arvoitus, mutta se selvisi pian, sillä toisen luokan ravintolan tarjoilupöydän edessä seisoi kolminkertainen hyvin tiukka ihmismuuri, jota ukko nähtävästi oli turhaan yrittänyt puhkaista.

Isä antoi minulle rahaa ja käski minun mennä ostamaan kaksi pihviä ja voita ja leipää ja kaljapullon ja lasin maitoa.

Minä tein yrityksen tunkeutua ihmisten välistä, mutta kun se ei onnistunut ja muuan talisilmäinen herra alkoi ärjyä, että mitä se poika tuuppii, niin minä siirryin toiseen paikkaan ja kumarruin alas sekä aloin kyynärpäitäni käyttäen pujoitteleitua jalkojen välitse ja paltonhelmojen alitse. Tämä onnistui paremmin, sillä ihmismuuri on aina alapuoleltaan hatarampi kuin yläpuoleltaan. Tuossa tuokiossa olin minä päässyt tarjoilutiskin ääreen ja saanut mitä tarvitsin. Jotkut kyllä murisivat, että mistäs sinä siihen ilmestyit, mutta minä vastasin nöyrästi olleeni jo kauan olemassa tässä maailmassa, vaikka minua ei pienuuteni ja hennon vartaloni takia ole yleisemmin huomattu. Sitten pyysin takana seisovia tekemään tilaa ja päästämään minut pois, että he itse pääsisivät minun paikalleni, ja heti oltiin minulle hyvin avuliaita.

Isäukko alkoi syödä pihviään ja sanoi sen olevan niin sitkeän kuin olisi se löydetty Tutankhamenin haudasta. Välillä mulkoili hän suuttuneen näköisenä ihmismuuriin ja sanoi, että kyllä se oli toista ennen aikaan tämä rautateillä matkusteleminenkin. Toisen luokan matkustajilla oli niin hyvää tilaa, että saattoivat kukin ruveta sohvalle pitkälleen milloin halutti, mutta nyt kaikki pikkukauppiaat ja konttoristitkin matkustavat toisessa luokassa ja valittavat sitten palkkojensa pienuutta. Isä tuntui olevan sitä mieltä, että olisi määrättävä laki, jonka mukaan pilettiä ostettaessa olisi näytettävä verokuittinsa, ja ettei niille, joiden vuositulot eivät nouse 60,000 markkaan, saa myydä muita kuin kolmannen luokan pilettejä.

Sitten isä kiinnitti huomionsa siihen epäkohtaan, että kolmannen luokan matkustajat junan pysähdyttyä asemalle hyökkäävät kuin susilauma toisen luokan ravintolaan eivätkä tiedä ensinkään huutia, vaan asettuvat läpipääsemättömäksi seinäksi tarjoilupöydän ääreen ja estävät laillisia toisen luokan matkustajia pääsemästä oikeuksiinsa.

Eräs isän vieressä istuva mies, joka söi maitoa ja voileipää ja muutenkin näytti kolmannen luokan matkustajalta, sanoa tokaisi siihen, että on se sentään hyvä, että kansanvaltaisuudesta on vielä edes sen verran rippeitä jäljellä, että köyhänkin raha kelpaa siinä kuin rikkaankin. Isä mullisti heti häntä kohti yhden masentavimpia silmäyksiään, jota toinen ei kuitenkaan huomannut, ja hönkäsi kyllä tietävänsä, ettei köyhyyttä voi pitää minään varsinaisena rikoksena, johon olisi lain ankaruutta sovellutettava, mutta ettei se hänen mielestään myöskään ollut mikään erityinen ansio, jonka pitäisi oikeuttaa köyhimykset saamaan sellaisia etuja ja oikeuksia, mitkä luonnostaan kuuluvat rikkaille. Isäukko huokasi hurskaasti, että se on Jumalan tahto, että maailmassa pitää olla köyhiä ja rikkaita.

Voileipää syönyt mies oli jo lähtenyt, luotuaan isään vihamielisen silmäyksen ennättämättä kuulla isän jumalisia loppusanoja, mutta nyt puuttui puheeseen laihahko, harmaapartainen ja silmälaseja käyttävä herra, joka joi teetä ja luki sanomalehteä pöydän toisella puolen.

Tämä herra kohotti kohteliaasti hattuaan ja pyysi anteeksi, että tuntemattomana sekaantuu keskusteluun, mutta hän sanoi aina mielenkiinnolla kuuntelevansa henkilöä, jolla on esitettävänä itsenäisiä mielipiteitä, jotka ovat niin harvinaisia nykyaikoina.

Isäukko kumarsi vuorostaan kohteliaasti ja vastasi aina mielihyvällä vaihtavansa ajatuksia oppineitten ja sivistyneitten ihmisten kanssa, koska tällaiset keskustelut avartavat näköaloja kummallekin puolen, ja harmaapartainen herra sanoi, että hän oli sattunut kuulemaan isän lausunnon, ettei toisen luokan rautatiepilettejä olisi myytävä muille kuin sellaisille henkilöille, jotka voivat todistaa maksavansa veroa vähintään 60,000 markan tuloista. Vieras herra myönsi, ettei periaate sinänsä ehkä ollut hullumpi, sillä estäisihän se ihmisiä matkustelemasta yli varojensa, ja kun yhteiskunta ja valtio niin monella muullakin tavalla sekaantuvat ihmisten yksityisiin asioihin, niin miksikäs ei tälläkin tavoin, varsinkin kun se tapahtuu tarkoituksessa pakoittaa ihmisiä säästäväisyyteen. Hän halusi kuitenkin huomauttaa, etteivät tällaisille tuloille ole onnistuneet pääsemään esim. lyseon vanhemmat lehtorit, joitten joukossa on paljon filosofian tohtoreitakin, kaikkien muiden ollessa maisterin tutkinnon suorittaneita. Harmaapartainen herra kysyi, olisiko isän mielestä oikein kohtuullista, että vanhempi lehtori, joka ehkä on jo ikämies, on pakoitettu kököttämään kolmannen luokan kovalla penkillä samalla kun joku sivistymätön tai puolisivistynyt keinottelija, joka haalii kokoon rahoja kaikenlaisilla enemmän tai vähemmän epäilyttävillä liiketoimilla ja ihmisten nylkemisellä tai petkuttamisella, olisi oikeutettu rehentelemään toisessa luokassa.

Isä punastui vähän ja sanoi, että jokaisessa mitalissa on taka- niinkuin etupuolensakin, mutta hän on vain puhunut periaatteellisessa katsannossa, ryhtymättä pohtimaan yksityiskohtia, ja sanoi kernaasti olevansa valmis myöntämään vanhemmille lehtoreille hakemuksen perusteella erioikeuden toisessa luokassa matkustamiseen. Kuitenkin tahtoi hän huomauttaa, että lehtoreissakin on monenlaisia, ja että esim. hänen poikansa ovat usein jääneet luokalle siitä syystä, etteivät lehtorit ole kyenneet antamaan heille riittävää ja kunnollista ohjausta tieteitten peruskysymyksissä.

Harmaapartainen herra veti suutaan vähän nauruun ja kysyi, oliko isä varma siitä, ettei hänen poikiensa kyvyissä ole mitään muistuttamista, jolloin isä huomautti, että hänen poikansa ovat hänen jälkeläisiään, joten niitten päässä ei pitäisi olla mitään vikaa, ja vieras herra kumarsi kohteliaasti ja sanoi, ettei hän ollut tullut sitä ajatelleeksi, mutta että hän uskoo sen kernaasti, kun isä kerran sen itse sanoo.

Isä lähetti minut ostamaan tulitikkuja saadakseen sytyttää sikarinsa, ja hetken kuluttua istuimme jälleen junassa.