← Table of contents
Herra Kenonen matkoilla

V

Reading edition

Päästyämme jälleen junaan jatkoimme matkaamme entiseen tapaan, isä mahtavasti toisessa luokassa ja minä vaatimattomasti kolmannessa. Jos meidän rautatiellämme olisi neljäs luokka, niin olisi isä tietysti ostanut minulle siihen piletin. Isä kyllä osaa pitää huolen omasta arvostaan ja mukavuudestaan, mutta hän on aivan vanhanaikaisella kannalla poikiinsa nähden. Hän ei ymmärrä ajan henkeä eikä nykyajan nuorten vaatimuksia ja tunteita. Kun hän sitten joutuu kaikenlaisiin ikävyyksiin, syyttää hän siitä aina meitä, etsien vähäpätöisiä raiskoja meidän silmistämme ja huomaamatta suurta kurkihirttä, joka pimittää hänen omaa näköään.

Matkustusta koskevissa asioissa esimerkiksi pitää isä arvolleen alentavana kysyä neuvoa minulta, vaikka siitä voisi hänelle olla joskus kouraantuntuvaa etua. Saattaisi luulla isän pitävän itseään Kolumbuksena, joka löysi Austraalian.

Kerran oli isän luona käynyt eräs mies, jolla oli joitakin liikeasioita. Lähtiessään meiltä kuulin hänen sanovan isälle, että jos isä haluaa tehdä hänen kanssaan lopullisen sitoumuksen, niin olisi isän parasta käydä hänen luonaan, ja olisi silloin matkustettava rautateitse Muijalan pysäkille.

Sitten kului useita päiviä, ja eräänä perjantaina ähisi isä Turistin ääressä ja haukkui sitä miestä, joka oli pyytänyt häntä käymään luonaan. Isä sanoi, ettei hän muista sen osoitteesta muuta kuin että siinä oli jotakin akkamaista. Jos isä olisi kysynyt minulta, niin olisin heti voinut sanoa, että se oli Muijala, mutta isä ei kysynyt, eikä häntä ole hyvä mennä pyytämättä neuvomaan, ei ainakaan minun.

Vihdoin huomasi isäukko Turistista Ämmälän nimen ja sanoi, että siinähän se onkin, juutas! Mistä lienevät niin haljun nimen keksineetkin!

Isä siis matkusti Ämmälään ja rupesi siellä kyselemään sellaista ja sellaista maanviljelijää, mutta ei kukaan ollut siellä kuullut sellaisesta puhuttavankaan. Isä väitti, että kyllä se täällä asuu, ja alkuasukkaat vastasivat, ettei ainakaan tämä sukupolvi tiedä siitä mitään. Silloin alkoi isä aavistaa olevansa väärillä jäljillä, ja kun eräs ukko kysyi, oliko isä aivan varma, että hänen etsimänsä henkilö oli ilmoittanut Ämmälän osoitteekseen, vastasi isä, ettei hän halua ottaa valalleen mitään tässä valheellisessa ja petollisessa yhteiskunnassa, mutta että hyvin akkamaisen paikan nimen se mies joka tapauksessa oli ilmoittanut. Se ukko mietti vähän aikaa ja kysyi sitten, oliko se Loviisa, ja isä vastasi, ettei se ollut Loviisa eikä edes Kristiinakaan, niin akkamaisia kuin molemmat nimet olivatkin.

Ukko tuumi taas vähän aikaa ja kysyi sitten äkkiä, että eiköhän se vain ollut Muijala?

— Muijala? Muijalahan se juutas olikin? huusi isä silloin ja kysyi sitten, että missä se Muijala on?

Ämmälässä eivät tienneet varmaan sanoa, missä Muijala on, vaan vakuuttivat, ettei se ainakaan Loviisan radalla ole.

Isä lähti ensimmäisellä junalla Ämmälästä Lahteen kiukkuisena kuin vaapsahainen, osti Lahdesta Turistin, koska hän oli unohtanut entisen Turistinsa kotiin, ja löysi vihdoin Muijalan Hangon tieltä.

Silloin isä vasta oikein suuttui, sillä Hangon rata oli jo kerran ennenkin tehnyt hänelle kolttoset.

Joku vuosi takaperin oli nim. isä tuntenut pitkät ajat jonkinlaista köhää kaulassaan ja rinnassaan ja alkanut pelätä keuhkotautia. Joku oli neuvonut häntä matkustamaan Nummelan kuuluisaan parantolaan tutkituttamaan itseään erikoislääkärillä. Isä olikin kirjoittanut Nummelaan, ja oli sieltä saanut vastauksen, jossa hänet kutsuttiin lääkärin vastaanottotunnille ylihuomiseksi klo 1.

Isä otti selville, että Nummelan parantolaan mennään rantarataa myöten, ja osti siis piletin Nummelan asemalle.

Nummelan asemalla alkoi hän kysellä Nummelan parantolaa, jolloin hänelle vastattiin, että kyllä täältä sinne matkaa tulee ja että Nummelan parantolaan mennään Röykän asemalta.

Silloin isä harmistui, niinkuin syytäkin oli ja huusi ympärillä seisoville, että mitä petkutusta tämä sitten on ja miksi ei Nummelan parantolaa ole rakennettu Nummelan asemalle, vaan johonkin hiiden Röykkään?

Ympärillä seisovat kohottelivat housujaan ja huusivat vastaan, etteivät he sitä tiedä eikä se ole heidän vikansa, ja isä kysyi, koska sinne Röykkään juna menee takaisin?

Ympärillä seisova yleisö vastasi, että klo 5.54.

— Mutta minun piti olla lääkärin vastaanottotunnilla tänään klo 1, huusi isä. — Mitäs siihen sanotte?

Asemayleisö ei siihen sanonut juuri sitä eikä tätä, vaan katseli isäukkoa jonkinlaisella laimeahkolla osanotolla.

— Eikö täältä mene mitään junaa ennemmin? kysyi isä.

Asemayleisö myönsi, että tavarajuna menee kyllä aikaisemmin, mutta siinä ei ole matkustajavaunuja.

Isä sanoi, että semmoiset tavarajunat, joissa ei ole matkustajavaunuja, ovat 20:nnen vuosisadan häpeäpilkku, ja tiedusteli, eikö hän kumminkin voisi päästä menemään siinä tavarajunassa.

Arvoisa yleisö vastasi nenäänsä hieroskellen, että se kai riippuu junailijan myötämielisyydestä, mutta eihän mikään estä herraa yrittämästä.

Isä sanoi, että tällä rataosalla tuntuvat vallitsevan papualaismaiset olosuhteet, ja jäi sitten synkän näköisenä odottamaan tavarajunaa.

Kun tavarajuna vihdoin saapui asemalle, hyökkäsi isä junailijan kimppuun ja vaati päästä mukaan. Junailija asettui haraamaan vastaan sanoen, että kun tämä kerran ei ole matkustajajuna eikä edes sekajunakaan, niin ei siihen voida ottaa matkustajia. Isä huusi, että mitä se semmoinen on, ja junailija vastasi, että se on tavallista porvarillista järjestystä.

Jonkin aikaa vallitsi siinä sellainen rähäkkä, että asema-alueen varikset ja harakat hermostuivat ja lensivät pois koko paikkakunnalta.

Mutta isäukko on suuri diplomaatti, ja jos hän olisi antautunut diplomaattiselle alalle, olisi hän varmaankin ulkoministeri taikka joku lähettiläs ja kääntäisi puolelleen koko Euroopan huomion. Kun hän huomasi, etteivät uhkaukset ja röyhkeys tässä vieneet toivottuun tulokseen, muuttui hän äkkiä lauhkeaksi kuin lammas ja sanoi mielistelevällä äänellä nyt vasta huomaavansakin, että herra junailija on vanha tuttava, vaikka hän ei juuri tällä hetkellä satu muistamaan, missä ja milloin he ovat viimeksi tavanneet. Isä tarjosi junailijalle parempia sikareitaan, niitä, joita hän itsekin polttaa ja jotka hän säilyttää oikeanpuolisessa povitaskussaan. Vasemmassa taskussaan pitää hän niitä huonompia sikareita, joita hän tarjoaa muille. Samalla kysyi isä, kuinka vaimo ja lapset jaksavat.

Junailija otti pulskan, vatsavyöllä koristetun sikarin ja kiitti kysymästä ja ilmoitti olevansa edelleenkin poikamies, ja sitten alkoi isä valittaa kohtaloaan ja selitti olevansa aikansa lapsipuoli ja olosuhteitten uhri. Junailija ei kehdannutkaan kieltää enää isältä pääsyä junaan, ja isä pääsi tuon 29 kilometrin pituisen matkan takaisin Röykkään junailijavaunussa. Isä ei ollut erikoisen hyvällä tuulella päästessään Nummelan parantolaan, mutta ei ollut oikein lääkärikään, kun ei isä ollutkaan tullut määrätyllä vastaanottotunnilla. Sitten tutki lääkäri isän keuhkot ja sanoi, että tuberkuloosi hänen luullakseen pystyy ennemmin sarvikuonoon kuin isän tapaiseen ruumiinrakennukseen.

Tällaisia kommelluksia voi isälle matkoillaan tapahtua, vaikka hän esiintyykin kuin englantilainen loordi, joka on matkustanut maapallon ympäri sekä myötä- että vastapäivään.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings