III

Hänen lähdettyään kysyi vastapäisellä penkillä istuva, keskusteluamme kuunnellut vanhanpuoleinen mies:

— Miten sinun isäsi rosvoja pussiin pistää?

Kun en tahtonut olla epäkohtelias, niin kerroin koko tapauksen:

Siihen aikaan, jolloin minä vielä olin nuori ja kokematon, kohosi lapsuuteni viattomalle sinitaivaalle usein musta pilvi, jolla oli kädessään milloin viivotin, milloin mattojen tomutuskeppi ja milloin nahkahihna. Tämä musta pilvi oli isäukko ja hänen kädessään oleva esine oli se salama, joka tuosta pilvestä iski. Se iski tavallisesti minuun. Voisinpa, poikkeamatta totuudesta, sanoa, että se iski melkein aina minuun ja samaan paikkaan joka kerta. Se paikka oli kuin mikäkin ukkosenjohdatin, joka aina veti salamat puoleensa.

Eräänä päivänä oli isä jo aamutuimaan pieksänyt minut jostakin aivan turhanpäiväisestä asiasta. En enää muista, mikä se oli, mutta muistan, että ukko oli ollut hyvin kiihtynyt ja että toimitus oli minusta ollut tavallista ikävämpi. Toivoin, että eräs paikka minussa olisi ollut koivun visasta tai jostakin muusta kovasta ja tunteettomasta puulajista. Minulla oli kyllä tapana asettaa tarkoitusta varten varaamani pohjanahkan palanen housujeni sisäpuolelle panssariksi, milloin oli syytä otaksua tätä varokeinoa tarvittavan, mutta tällä kertaa oli juttu otettu esille niin äkkiä, etten ollut ennättänyt millään tavalla valmistautua.

Sitten kun isän käsi oli väsynyt, turvautui hän jalkaansa ja potkaisi minut ulos ovesta ennustaen, että minusta tulee ulosottoapulainen tai raastuvanoikeuden haastemies tai joku muu yhteiskunnan vihaama olento. Koska tunsin kärsiväni vääryyttä, tein useita suunnitelmia valmistaakseni ukolle jonkun epämiellyttävän yllätyksen, mutta mikään niistä ei tuntunut käytännölliseltä. Isäukko on vanha, viisas ahven, joka ei helposti tartu typerästi valmistettuun syöttiin. Aloin jo tulla toivottomaksi, kun taivas samassa armahti minua ja lähetti tielleni Hiskias-enon.

Hiskias-eno on jonkinlainen toisen luokan kauppanero jonkinlaisessa toisen luokan kaupungissa Pohjanlahden rannalla, ja hän käy silloin tällöin pääkaupungissa vähän hummaamassa eli hoitamassa liikeasioitaan, niinkuin hän itse sanoo. Näillä pääkaupunkiretkillään on hän tavallisesti meillä yötä.

Hiskias-eno tapasi minut aseman lähellä ja tarttui kaulukseeni ja ravisteli minua tuokion, antaakseen minulle aikaa järjestää ajatuksiani, ja sanoi sitten, että hänellä on paljon asioita kaupungissa, niin että hän ei oikein ennättäisi käydä meillä ennenkuin lähtee liiketuttaviaan tapaamaan, mutta että hän on aikonut tulla meille yöksi. Hän sanoi tietävänsä, että minulla on aina omat portin ja ulko-ovien avaimet taskussani, ja pyysi saada ne lainaksi.

En olisi mielelläni luovuttanut avaimiani, mutta eihän siinä muukaan auttanut, ja eno pisti avaimet taskuunsa ja pyysi minua sanomaan isälle ja äidille terveisiä, ettei häntä tarvinnut odottaa, jos hän sattuisi viivähtämään vähän kauemmin. Hän tulisi kyllä omia aikojaan sitten kun ennättää, ja menisi vierashuoneeseen nukkumaan.

Minä tulin kotiin vasta päivällisajaksi, mutta en muistanut puhua Hiskias-enosta mitään. Myöhemmin illalla minä sen sitten muistin, mutta arvelin, ettei minun sopisi jättää niin kiitollista tilaisuutta käyttämättä, ja aloin sentähden jutella viimeaikaisista lukuisista murtovarkauksista. Näin, että isäukko alkoi höristellä korviaan, ja kun sitten kerroin, että viime yönä oli varas tunkeutunut väärällä avaimella erääseen meidän talon viereisessä portaassa olevaan asuntoon ja ilmaisin pelkoni, että piakkoin olisi meidänkin vuoromme joutua ryövärien saaliiksi, niin tuli ukko kovin levottomaksi ja sanoi, että Ranskanmaassa on jotakin mätää ja meidän maassamme myöskin, kun ei hallitus kykene turvaamaan rauhallisille kansalaisille kuuluvaa lain suojaa.

Äiti hymähti vähän pilkallisesti ja sanoi, ettei ainakaan isän tarvitse pelätä mitään, hän kun on aina kehunut urhoollisuudellaan ja suurilla käsivoimillaan, johon isä vastasi, että avoimessa ja rehellisessä taistelussa hän kyllä ottaa pehmittääkseen vaikka kokonaisen rosvojoukon, mutta pimeässä hiipivää kavalaa lurjusta vastaan on rohkeinkin mies turvaton. Minä sanoin silloin, että jos minä olisin aikamies, niin ryhtyisin minä väijymään varasta oven sisäpuolella, ja kun rosvo olisi päässyt sisään, niin hyökkäisin takaapäin hänen kimppuunsa ja pujottaisin säkin hänen päähänsä ja tekisin lurjuksen sillä tavoin taisteluun kykenemättömäksi.

Isä irvisti halveksivasti ja sanoi, että jos minä olisin aikamies, niin hyppäisin minä ulos ikkunasta varkaan sisään tullessa ja katkaisisin molemmat koipeni ja toisen puolen kylkiluistani. Isäukko sanoi, että kyllä hän neuvomattakin tietää, mitä on tehtävä silloin kun ratkaiseva hetki saapuu.

Minä en vastannut mitään isän pistopuheisiin, mutta vähän myöhemmin kuulin isän keittiössä tiedustelevan jotakin tyhjää jauhosäkkiä, ja silloin tuli minulle niin omituisen hyvä olo.

Päätin pysytellä valveilla odottamassa Hiskias-enon tuloa, voidakseni olla avuksi enolle, jos hänelle hyvin hullusti rupeaisi käymään, mutta eno viipyi tapansa mukaan niin kauan, että minä väkisinkin nukahdin.

Heräsin aamuyöstä kauheaan rytäkkään.

Eno oli tullut kotiin aika sumussa ja koettanut saada avainta amerikkalaiseen eteisoven lukkoon, kun isäukko oli kuullut rapinaa ovelta ja hyökännyt tyhjä vehnäjauhosäkki aseenaan enon kimppuun sekä pujottanut karjuen ja apua huutaen säkin enon päähän juuri kun eno vihdoinkin oli onnistunut saamaan oven auki. Samalla oli äiti avannut ikkunan ja huutanut poliisia.

Eno oli ehkä jonkin verran hämmästynyt tällaisesta vastaanotosta ja luullut joutuneensa erehdyksessä väärään paikkaan ja ryövärien luolaan. Sillä hän potki ja huitoi ympärilleen kuin hullu ja saikin annetuksi isälle muutamia aika muksuja, vaikka hänen päänsä olikin säkissä. Niistä isä vasta oikein julmistui ja kaatoi enon maahan ja sitoi säkin suun hänen kaulaansa, niin että eno ehkä olisi kuristunut, elleivät hänen kovat kauluksensa olisi pelastaneet häntä. Sitten sai isä enon vatsalleen ja istuutui kahdareisin hänen selkäänsä ja leipoi häntä aikalailla nyrkeillään, huutaen koko ajan apua, vaikka eno ilmeisesti olisi ollut enemmän avun tarpeessa.

Minä en ehtinyt paikalle selittämään väärinkäsitystä, ennenkuin poliisi oli ennättänyt tunkeutua sisään.

Kun enon kädet oli lujasti köytetty selän taakse, riisuivat poliisi ja isä säkin hänen päästään. Eno oli kasvoiltaan aivan valkoinen, josta päättäen säkin pohjalla oli vielä ollut vähän vehnäjauhoja.

Isä ja äiti hämmästyivät aikalailla, tuntiessaan murtovarkaan enoksi. Poliisi päästi enon kädet vapauteen ja lähti naureskellen tiehensä.

Sitten alkoi eno selittää asiaa, ja selitettyään sitä jonkin aikaa myöskin omasta puolestaan alkoi isäukko etsiä nahkahihnaansa ja minua.

Hihnan hän löysi, mutta ei minua. Minä nimittäin olin arvellut, että enempi läsnäoloni olisi tällä kertaa tarpeeton ja olin poistunut poliisin mukana.

Minun avaimeni otettiin takavarikkoon, niin että minun täytyi teettää itselleni uudet avaimet, mutta niitäpä minä en sitten enää lainannutkaan kellekään.