IV

Lopetettuani kertomuksen vallitsi vaunussa jonkin aikaa jollain tavoin ristiriitainen tunnelma. Muutamat matkustajat nauroivat ja sanoivat, että meillä mahdetaan viettää ihanteellista perhe-elämää, mutta jotkut toiset katselivat minua hieman epäystävällisesti. Eräs lihava rouva huokaili ja keinutteli yläruumistaan ja sanoi nuorison villiytyneen kuluneina sotavuosina aivan hirvittävästi, ja eräs toinen, laiha rouva, jolla oli silmälasit, sanoi, että kaikki riippui kasvatuksesta, ja että on verraten hyviäkin perheitä, joissa ei ymmärretä järkiperäisen kasvatuksen alkeitakaan.

Muuan tuiman näköinen, keski-ikäinen mies ilmoitti, että jos minä olisin hänen poikansa, niin pieksäisi hän minut niin että takapuoleni olisi korea kuin leppäkertun selkä.

Olin juuri vastaamaisillani jotakin tilaisuuteen sopivaa, kun mustatakkinen samassa palasi takaisin meidän vaunuumme.

Näin heti, että hän oli saanut selkäänsä. Hänen toinen korvallisensa punoitti kuin kukon heltta, ja hänen kauluksensa oli revitty, jotapaitsi hänen mustan kauhtanansa takapuolella oli tomuinen kengänpohjan kuva, niin että hänen poistumisensa isän vaunusta lienee ollut vauhdikkaampi kuin hänen sinne menonsa.

Kysyin häneltä, oliko hän saanut kolistelluksi isäukon omantunnon hereille ja myydyksi paljon ylentävää kirjallisuutta, mutta kolporttööri katsoi minuun vihaisesti, ikäänkuin olisin minäkin jollakin tavoin ollut syypää hänen vastoinkäymiseensä, ja sanoi, että minun isäni on Belialin lapsi, ja että Sodomalla ja Gomorralla on oleva helpompi viimeisenä päivänä kuin meidän perheellämme. Ajatellessani isäukon tunteita ja miltä hänen naamansa mahtoi näyttää, kun mustatakki läimäytti hänen olkapäälleen ja alkoi huutaa hänen korvaansa varkaiden pussiin pistämisestä ja sitten saarnata hänelle parannuksesta ja mielenmuutoksesta, en voinut olla purskahtamatta nauruun.

Kolporttööri näytti luulevan, että minä nauroin hänelle, ja sanoi, että mahtoi se olla kauhea perhe, jossa isä on raakalainen ja pakana ja pojat mielipuolia, mutta silloin suutuin minä perheen kunnian puolesta, jota meidän suvussa on aina totuttu pitämään pyhänä ja ylevänä asiana, ja vastasin, ettei meidän suvussa ole mielipuolia, koska mielipuolet potkaistaan siitä ulos, niin että kengänkuva jää hännän alle, ja vaipuvat sitten kolporttööreiksi, jolloin toiset matkustajat rupesivat nauramaan ja kolporttööri lähti seuraavaan vaunuun uhaten vaatia junailijalta, että isä ja minut ajettaisiin pois junasta.

Meidän keskustelumme oli vaikuttanut virkistävästi yleiseen tunnelmaan vaunussa, enkä tiedä, mikä minua oikein riivasi, mutta kun näin yleisen mielenkiinnon kohdistuneen isäukon persoonaan, niin tunsin voittamatonta halua lisätä sitä, ja sanoin, että isällä on kaikenlaisia salaperäisiä hommia. Hän matkustaa usein, ilmoittamatta matkansa päämäärää edes lähimmille, huolestuneille omaisilleen, ja hänellä on aina mukanaan suuri, salaperäinen kapsäkki, jota hän kotona säilyttää lukitussa komerossa, minkä avaimen hän pitää lukitussa pöytälaatikossa. Pöytälaatikon avainta hän taas säilyttää liivintaskussaan. Lisäsin, etten ollut varma siitä, säilyttikö hän pöytälaatikon avainta yöllä päänalusensa alla, mutta ettei sekään tuntunut mahdottomalta.

Toiset matkustajat höristivät heti korviaan, sillä yleisöä viehättää kaikki salaperäinen sekä käytännöllisessä elämässä että elävissä kuvissa.

Pari turpean näköistä miestä alkoi keskustella matalalla äänellä keskenään, ja minä kuulin sanan "kommunistikuriiri". Sitten kysyi toinen heistä, tiesinkö mitään isäni valtiollisista mielipiteistä, ja oliko hän koskaan puhunut vallankumouksesta ja köyhälistön diktatuurista?

Minä sanoin, että jos vallankumoukset riippuisivat isän tahdosta, niin olisi vallankumouksellisen ammatti epäedullisimpia ja vaarallisimpia elinkeinoja, mitä ajatella saattaa, ja tulivuoren savutorven nuohoojan ammatti paljon hauskempi ja turvallisempi. Turpeat miehet vaikenivat silloin, mutta eräs kalpeakasvoinen kansalainen, jolla oli kankea pystytukka, kysyi minulta, tiesinkö minä, mitä isällä oli kapsäkissään, ja olinko nähnyt hänen koskaan panevan sinne tai ottavan sieltä minkäänlaisia kiiltäviä metalliesineitä?

Vastasin, että olin todellakin nähnyt hänen sujauttavan matkalle lähtiessään kiiltäviä tavaroita kapsäkkiinsä. Minä tarkoitin, vaikka en tullut sitä nimenomaan sanoneeksi, isän parranajovehkeitä. Mitä kalpeakasvoinen mies tarkoitti, sitä minä en kysynyt.

Junan pysähtyessä seuraavalle asemalle näin kalpeakasvoisen miehen kiireesti nousevan paikaltaan ja menevän ulos vaunusta. Puolen minuutin kuluttua herätti kaikkien meidän huomiota asemalaiturilta kuuluva metakka, ja katsoessani ulos ikkunasta kuulin ja näin isän kapsäkki kädessä ärjyvän poliisille ja parille siviilipukuiselle miehelle, jotka näyttivät olevan yhtä mieltä poliisin kanssa, mutta vakavasti eri mieltä isäukon kanssa.

Koska isä tuntui joutuneen jonkinlaiseen ahdinkoon lähdin minäkin vaunusta, ollakseni hänelle avuksi, jos asiat näyttäisivät saavan vakavan käänteen. Ulos tultuani rauhoituin kuitenkin kuullessani, ettei isää syytetty murhasta eikä ryöstöstä eikä edes taskuvarkaudesta, vaan että häntä epäiltiin vain väkijuomatrokariksi. Kun tiesin isän viattomaksi tällaiseen rikokseen, rauhoituin heti ja asetuin lähistölle seuraamaan tapahtumain kehitystä.

Isä huusi ja rähisi sekä sanoi vaativansa ankaraa rangaistusta laittomasta vangitsemisesta, kun taas poliisi ja siviilipukuiset koettivat rauhoittaa isää ja väittivät, ettei mitään vangitsemista ollut tapahtunut, vaan että he vaativat vain isää avaamaan kapsäkkinsä. Isä avasi vihdoin kapsäkkinsä, jolloin kävi selville, ettei siellä ollut mitään luvatonta. Tämän kahakan aikana oli juna mennyt menojaan, ja isä huusi nostavansa semmoisen jutun, että nurkat paukkuvat ja tomu karisee käräjätalon katosta. Siviilipukuiset mutisivat, että se oli isän oma vika, että hän jäi junasta, sillä jos hän olisi vastustelematta avannut kapsäkkinsä, niin olisi hän hyvin ennättänyt jatkaa matkaansa.

Sitten lähtivät siviilipukuiset kävelemään pois asema-alueelta, ja isä käveli heidän perässään ja otti esille hopeisen savukekotelonsa ja kysyi, eivätkö he haluaisi tarkastaa senkin sisältöä. Sitten otti ukko kultakellonsa ja sanoi, että ehkä hän saa avata senkin, sillä sen sisällä on merkillisiä värkkejä, joista hän ei ole päässyt hullua hurskaammaksi. Silloin kääntyi toinen miehistä ja sanoi, että ellei herra jätä heitä rauhaan, niin antaa hän herralle päin kuonoa, jolloin isä kääntyi takaisin ja ilmoitti minulle, että hän on ruumiillisessa vaarassa.

Palasimme takaisin asemalle, jossa meille ilmoitettiin, että seuraava juna menee tunnin kuluttua, ja isä sanoi tekevänsä tästä asiasta ilmoituksen ja välikysymyksen rautatiehallitukselle ja valtioneuvostolle. Meidän odotellessamme seuraavaa junaa haukkui isä aikansa kuluksi poliisia niin pontevasti, että järjestyksenvalvoja lopuksi vetäytyi aseman takana olevaan puistoon eikä tullut sieltä pois ennenkuin me olimme nousseet junaan, ja hänen paettuaan pisti isä tuon tuostakin päänsä sisään pilettiluukusta ja huusi asemapäällikköä, ja kun asemapäällikkö tuli, niin haukkui isä vuorostaan häntä niin etevästi, että sitä oli ilo kuunnella. Isällä on hyvin rasvaisia sanoja varastossaan, milloin hän sattuu olemaan voiton puolella, ja tällä kertaa löi hän loistavasti kaikki entiset ennätyksensä. Asemapäällikkökin taisi lopuksi tuskastua, koskapa hän ärjäisi, että ellei isä pidä suutaan kiinni, niin heitättää hän isän ulos odotussalista. Mutta kun isä tiesi, että poliisi piileskeli, niin ei hän pelästynyt tätä uhkausta, vaan pisti taas päänsä pilettiluukkuun ja sanoi, että jos poliisi näyttää nokkaansakaan tässä huoneessa niin kauan kuin isä on siellä, niin käärii hän poliisin yhteen myttyyn ja heittää hänet oven pielessä olevaan rikkalaatikkoon.

Sitten alkoi isä hyvin epäluuloisesti töllistellä minuun ja sanoi, että jos hän pääsee selville siitä, kuka on tämän kirotun tapauksen alku ja juuri, niin ryhtyy hän aivan erinomaisiin toimenpiteisiin. Minä huomasin isän luulevan, etten minä ehkä olisi aivan ilman osuutta tapahtumain kehitykseen, ja koska tällainen luulo olisi vaikuttanut häiritsevästi meidän väleihimme tällä huvimatkalla niin katsoin velvollisuudekseni ilmoittaa, että se junassa ollut mustatakkinen kolporttööri oli uhannut toimitta isän ja minut pois junasta.

Silloin kääntyi isän viha minun onnekseni kolporttööriin, ja isä alkoi kiroilla kolporttööriä ja sanoi toivovansa, että hän olisi antanut kolporttöörille kaksi korvapuustia yhden asemesta. Isä sanoi, että esiintymisestään ja puheistaan päättäen oli kolporttööri mielipuoli, jonka ei pitäisi saada kulkea vapaudessa eikä vaivaamassa matkustelevaa yleisöä. Minä olin samaa mieltä kuin isäkin ja sanoin, että isä on suuri ihmistuntija. Isä tuli silloin vähän paremmalle tuulelle ja sanoi osaavansa kyllä tuntea suden, vaikka sen yllä olisikin lammasnahkaturkki. Isä kertoi aina vaistomaisesti vihanneensa kolporttöörejä, jotka kiusaavat hengenkin pois ihmisestä, ja varoitti minua koskaan rupeamasta kolporttööriksi. Minä lupasin koettaa aina välttää tätä kiusausta, ja sitten tuli juna, ja me nousimme siihen. Ellen erehdy, olivat asemavirkailijat mielissään siitä, että seuraava juna sattui tulemaan niin pian.

Kun junailija tuli, kysyi isä, joka vielä seisoi vaunujen välisillalla, antaen minulle ohjeita siitä, miten minun oli meneteltävä ravintola-asemalla löytääkseni hänet, junailijalta, oliko junassa mustatakkisia kolporttöörejä. Junailija vastasi kieltävästi, ja isä katsoi junailijaa suoraan silmiin ja sanoi hänelle matalalla äänellä, että kolporttöörit ovat viimeisten aikojen vitsaus, ja junailija mutisi siihen jotakin epäselvästi ja jatkoi vaellustaan, luotuaan isään silmäyksen, josta päättäen hän ei pitänyt isää aivan syyntakeisena.