XI

Kuopiossa isä tietysti koetti päästä Seurahuoneelle asumaan, sillä isä elää aina arvonsa mukaisesti, mutta Seurahuone oli niin täynnä kokoukseen saapuneita maakauppiaita, ettei isää huolittu sinne, vaikka hän ilmoittikin, että Helsingissä tyhjennetään missä hotellissa tahansa vaikka potkimalla joku huoneista, jotta saataisiin hänelle tilaa.

Meidän oli näin ollen pakko etsiä itsellemme katto päämme päälle eräässä matkailijakodissa, minkä jälkeen me lähdimme ukon kanssa katselemaan Kuopion ihanuuksia ja valmistelemaan maaperää toiminnallemme.

Isä pistäytyi parissa kolmessa puodissa ja tuli ulos silmät pystyssä ja ilmoitti, että asia on vakavampi kuin hän on luullutkaan, ja että myrkky on tunkeutunut niin syvälle yhteiskunnan ruumiiseen, ettei tässä auta muu kuin armoton leikkaus, koska kultakuormaa kantavan aasin on onnistunut kiivetä itse Kuopionkin muurien yli, ja trustin tikkuja myydään kuopiolaisissakin kaupoissa. Onneksi on leikkausveitsi nyt kuitenkin sellaisen miehen kädessä, joka osaa ja ymmärtää sitä käyttää, ja isä sanoi, että hän nostattaa Kuopiossa sellaisen myrskyn, että tulitikkuherrojen ja koko maailman huomio on häneen kohdistuva henkeä salpaavalla jännityksellä.

— Nyt on sota alkanut! huusi ukko minulle keskellä Minna Canthin katua, ja eräs ohikulkeva akka säikähti sen kuullessaan, niin että hänen polvensa notkahtelivat, siunasi ja lähti juoksemaan. Silloin ukko nauraa rähähti ja ennusti, että kuopiolaisille kyllä on tapahtuva monta järkytystä, ennenkuin päivän kultainen kehrä on kahdesti mennyt mailleen lännessä.

Isä lähti kauppiasten kokoukseen, pyrkien pitämään esitelmää tulitikkuaatteesta. Ukko sanoi lähtiessään, että hän käärii maakauppiaat pikkusormensa ympäri ja panee heidät myymään mitä vain tahtoo. Viiden minuutin kuluttua tuli isä takaisin kadulle ja sanoi hänelle vastatun, että kun kokouksella on vahvistettu ohjelmansa, jonka käsittely vie tarkkaan käytettävissä olevan ajan, ja kun isä sitäpaitsi ei kuulunut Kuopion seudun maakauppiasten liittoon, niin ei hänelle voida myöntää tilaisuutta puhua kokouksessa. Ukko sanoi minulle, että kyllä hän ymmärtää, mistä päin tuulee, ja tuntee tässä raapaisussa trustin jalopeurankynnen, mutta että nämä savolaiset kupetsat saavat kyllä tuta, ketä he ovat pistäneet, ja että jos kuopiolaiset tietäisivät, millaista miestä he ovat epävieraanvaraisella käytöksellään loukanneet, niin he pukeutuisivat säkkiin ja tuhkaan ja itkisivät itseään ja lapsiaan, sekä syntyneitä että vielä syntymättömiä.

Ukko rupesi heti puuhaamaan itselleen esiintymistilaisuutta ja vuokrasi illaksi erään seuran kokoushuoneen, missä oli piano ja puhujalava sekä kahdeksankymmentä tuolia. Sitten painatti hän seuraavia ilmoituksia, joita minä kävin naulaamassa katujen kulmiin ja lyhtypatsaisiin:

"Esitelmän Maailmanlopusta ja tulitikkuaatteesta pitää tänään K.E. Seuran salissa A.B. Kenonen.

Pääsymaksut: Aikuisilta 5 mk., lapsilta 3 mk. Alkaa täsmälleen kello 7 illalla".

Minä kysyin, mitä se maailmanloppu siinä merkitsi, ja ukko vastasi, ettei se merkinnyt oikeastaan mitään. Hän oli pistänyt sen siihen vain sitä varten, että saisi ihmiset tulemaan kuulemaan esitelmää, koska ihmiset ovat aina uteliaita kuulemaan ennustuksia maailmanlopusta.

Minustakin oli tämä viisaasti ajateltu, ja illalla me lähdimme esitelmäpaikalle. Minä asetuin ovelle pöydän taakse myymään pilettejä, ja isä meni istumaan saliin ensimmäiselle tuoliriville, nostaen oikean jalkansa vasemmalle polvelle ja pistäen peukalonsa liivintaskuihin.

Neljännestä yli seitsemän oli saliin kertynyt yksi poliisi sekä meidän kortteeritalomme emäntä ja hänen neljä lastaan ja palvelijatar, joille kaikille me olimme antaneet vapaaliput. Eräs maalaisukko oli kyllä kysellyt pääsylippujen hintoja, mutta oli pitänyt niitä liian kalliina ja kääntynyt ovelta takaisin.

Kun ei kuulijoita näyttänyt enempää tulevan, nousi isä ylös ja ilmoitti posket tummanpunaisina, että esitelmätilaisuus peruutetaan sattuneesta syystä. Matkailijakodin vapaalippulaiset lähtivät silloin tiehensä, ja isä sanoi poliisille pelkäävänsä, että kuopiolaiset ovat henkisesti turtunutta väkeä.

Poliisi myönsi, että siinä voi olla osaksi perääkin, mutta halusi lieventävänä asianhaarana huomauttaa, että kaupungissa kävi jo viime viikolla eräs herätyspuhuja, joka ilmoitti maailmanlopun tapahtuvan kahden vuoden perästä, joten kuopiolaiset jo tietävät asiasta suunnilleen kaiken, mitä siitä voidaan etukäteen tietää, semminkin kun edellisen puhujan tilaisuuksiin oli ollut vapaa pääsy. Sitäpaitsi selitti poliisi, että kaupunkilaiset ovat nähtävästi lähteneet maakauppiasseuran iltamaan kaupungintalolle, missä on vaihteleva ohjelma ja lopuksi yleinen tanssi.

Isä sanoi minulle, että nyt hän tietää, mitä hänen on tehtävä, ja että ellei hän saa tänä iltana tilaisuutta lausua kuopiolaisille sekä kaupungissa vieraileville viekkaille ja ynseille savolaisille maakauppiaille eräitä totuuden sanoja kansallisesta herätyksestä ja tulitikkuaatteesta, niin saa häntä sanoa Matiksi.

Silloin välähti minun päässäni eräs tuuma, ja minä sanoin isälle, että jos minä saisin järjestetyksi näennäisen murhayrityksen isää vastaan hänen puheensa aikana, niin tekisi se varmaan suurenmoisen vaikutuksen.

Isäukko töllisteli minuun tuokion ällistyneen näköisenä, mutta löi sitten otsaansa ja sanoi, että se oli kerrassaan nerokas päähänpisto ja ansaitsee kiittävän maininnan. Mutta sen suorituksen pitäisi olla täysin vaarattoman, jolloin minä näytin taskussani olevaa koirapommia ja sanoin, että kun tämän panee lattialle, niin se antaa hirveän pamauksen, eikä väkijoukossa kukaan saa selvää, mistä se pamaus oikeastaan lähti.

Isä sanoi, ettei hän tahdo enää olla missään tekemisissä tämän asian kanssa, mutta että minä saan omalla vastuullani menetellä olosuhteitten mukaan.

Tullessamme kaupungintalolle olivat iltamat jo alkaneet ja väkeä oli salin täysi. Alkusoitto ja tervehdyspuhe olivat jo menneet, ja nyt seurasi ohjelmassa torvisoittoa.

Isäukko oli vähän hermostuneen näköinen, mutta kun minä sanoin, että todennäköisesti olisi juuri nyt sopiva hetki, niin lähti ukko päättäväisesti kävelemään puhujalavalle päin, ja minä juoksin sanomaan torvisoittokunnalle, että lopettaisivat torinansa, koska tulee ylimääräinen puhe.

Soittajat vaikenivat heti, ja iltamatoimikunnan ihmeeksi kapusi isä puhujalavalle ja alkoi pauhata.

Sitä kelpasi kyllä kuunnella, sillä ukko ei säästänyt sanojaan. Hän puhui tulitikkutrustin aikeista ja kotimaisen tulitikkuteollisuuden merkityksestä, ja alkoi sitten haukkua kuopiolaisia ja yleensä savolaisia kansallisesta hengettömyydestä. Varsinkin haukkui hän kauppiaita, jotka omanvoitonpyynnistä myyvät sielunsa paholaiselle ja kaupittelevat trustin tikkuja, ja kun suurin osa iltamayleisöstä oli kauppiaita ja kauppa-apulaisia sekä heidän rouviaan ja morsiamiaan, niin alkoivat siellä monet korvaparit hehkua punaisina.

Minä olin asettunut istumaan takimmaiseen tuoliriviin, ja kun isäukko oli mielestäni tarpeeksi lyönyt löylyä, harkitsin minä ajankohdan soveliaaksi, pistin salaa koirapommin permannolle ja polkaisin sitä kantapäälläni.

Se pamahti kuin kiväärinlaukaus, ja salissa syntyi hirveä hämminki. Eräs nainen pyörtyi.

Mutta isä kohotti rauhoittavasti kätensä ja pyysi yleisöä tyyntymään, koska katalan salamurhaajan kuula oli tähdätty yksinomaan häntä kohti. Isäukko huusi sankarillisesti, että vaikka häneen kohdistettaisiin kokonaisen kuularuiskukomppanian tuli, niin on hän sittenkin seisova paikallaan viimeiseen hengenvetoonsa asti tulitikkuaatteen puolesta.

Kaikki olisi epäilemättä mennyt hyvin, ellei eräs poliisitolvana olisi ryhtynyt pitämään siellä salin perällä kuulustelua. Muuan nainen ilmoitti silloin, että minä olin saanut aikaan sen paukauksen, jolloin jotkut lähinnä seisovat huusivat, että he olivat nähneet meidän tulevan yhdessä, isän ja minun. Silloin iltamatoimikunta puuttui asiaan ja käski isän lähteä tiehensä, ja kun ukko yhä paasasi, tarttuivat he isään ja laahasivat hänet ulos monissa miehin. Isä riuhtoi vastaan minkä jaksoi, mutta ylivoima voitti hänet. He heittivät hänet ulos kylmästi ja tunteettomasti, mutta oikein hyvää vauhtia, ja minut he heittivät hänen perässään. Kuulin selvästi kuinka takinliepeeni lepattivat ilmaviimassa, lentäessäni alas kaupungintalon rappusista. Onneksi putosin isän päälle, niin ettei minulle tullut mitään vahinkoa.

Kun isä oli päässyt ylös ja poiminut kadulta hattunsa ja keppinsä ja sikarikotelonsa, heristi hän nyrkkiä ja kirosi kaupungintalon ja kaiken, mitä se sisälsi.

Me lähdimme seuraavana aamuna varhain matkustamaan pois Kuopiosta uusia seikkailuja kohti, joista minulla toivottavasti on vastaisuudessa kunnia tehdä puolueettomasti selkoa.

Isä tuijotti synkästi Kuopioon junan lähtiessä jyrisemään etelään päin, ja hänen huuliltaan kuului seuraava kolkko ennustus:

— On tuleva aika, jolloin Suomen lapset mielellään kaivaisivat minut ylös maan mullasta, jos voisivat…