SANTAVUOREN MUISTO.
Reading edition
Oi mykkä muistokivi surujen, oi Santavuori lakeuden maassa, sa katsot yöhön vuosisatojen niin ääneti kuin sfinksi erämaassa.
Sa katsot yli nykyhetken pois, pois menneisyytehen ja taakse aikain kuin surusi sun kivettynyt ois, kuin kahleiss' oisit muistojesi taikains,
kuin oisit kaiken surun itkenyt, kuin enää sydämes ei liikahtaisi, kuin oisit liiaks nähnyt, kärsinyt, sua kuin ei mikään koskaan lohduttaisi.
Oi Santavuori, nähnet vieläkin sa tulenloimut synkät yötä vasten ja huovein laumat peitsin verisin ja kuolonkentät lakeuden lasten,
ja viljat tallattuina peltojen ja kyliss' autioissa, poltetuissa vain nähnet varjot leskein, lapsien ja urhot kuolleina tai hirsipuissa?
Lie kivisydämeesi syöpyneet nä'yt kauhun iäks ajast' ankarasta, maan veret kuin ois kuiviin vuotaneet, kuin ei se koskaan nousis kuolemasta.
Oi Santavuori, noussut maa jo on! Niin herää vuosisatain unestasi. Jo säteet Suomen vapaan auringon kuin kruununa sun loistaa otsallasi.
Ei kuolleet urhot entisaikojen; tien viittoivat ne aamuun aikain takaa, tien käydä meidän, jälkipolvien. Ne elää, vaikka mullassa ne makaa.
Ne elää, urhot entisaikojen! Ne nousi ylös jälkipolvissansa ja pakoon löivät laumat huovien. Yö mennyt on ja päivä nousussansa.
Oi Santavuori, laki kohtalon tää kerran tähtihin on kirjoitettu: ah, hirsipuin ja kärsimyksin on tie vapauteen aina viitoitettu.
Ja tuskan kautta kaipuu korkehin vain täyttyy, jok' on luotu ihmisrintaan Tie vapauden tie on verisin. Ja kallein saadaan kallehimpaan hintaan.
Luut valjennehet esi-isien on porraspuita vapauden tiellä. Oi, kiitos, urhot alla kumpujen oi siunaus ja kiitos teille siellä!