KUOLLEET RUNOILIJAT.
Reading edition
Ystävät, veljet rakkahat, uneksijat unten kaukaisien, maan päällä vierahat kulkijat, ihmiset joukossa ihmisien,
runoilijat, näkijät näkyjen lähellä ja kaukana maailmalla, toiset takana vuossatojen ammoin jo multana mullan alla,
vaikkakin kuolleina, kuitenkin todellisempina eläviä meitä, runoilijat unelmin kaukaisin, mieleni hartaus kiittää teitä!
Kättänne käteni puristaa ylitse ajan ja kuoleman laineen. Sydäntänne sido ei palavaa kahlehet aikain, kahleet aineen.
Tultanne teidän ei sammuta yö, henkenne hehku ei muutu maaksi Sydämenne sykkii ja kärsien lyö vuossatain halki ja aikain taaksi.
Runoilijat, uneksijat kuollehet, mieleni hartaus kiittää teitä, veljet, ystävät uskolliset, uskollisemmat eläviä meitä.
Milloin kutsunen, saavutte luo helkkyvät sävelet saatossanne. Runojen ihanan riemun juo sydämeni kultamaljastanne.
Tulette kuin ylitse tuonen veen perässä tuonelan tumman purren polvilla helisten kanteleen elämän, kuoleman surua surren.
Tulette kuin Itämaan viisahat etsien tähteä totuuden valon, otsalla aatteet ankarat, silmissä tuska kaipuun palon.
Tulette narrin-kulkusin, naurunne alla itkein verta, loukatuin, raastetuin sydämin — ihmiset ihmisten joukossa kerta.
Murheeni sävelet laulujen kauneuden-taivaankaarin peittää, ylitse yön ja pimeyden unien tähtiset hunnut ne heittää.
En ole yksin. Kerallain veljet mun murheeni maljasta maistaa Kiitos, veljeni. Kohtalossain ihmisen-tähdet mun päälleni paistaa.