KUN LAULAJAT LAULELI.
Reading edition
Kun laulajat lauleli maastaan vaan, korukaiuksi aina sen luulin, kun juhlissa juotiin ja hurrattiin, vain toisella korvalla kuulin.
Miks ontoilta eläköönhuudot soi: "tämä maa ja sen kansakunta valon suuria soihtuja heiluttaa näin keskellä jäätä ja lunta."
Miks rakkaampi, köyhempi muita se ois tämä Suomen pohjonen soppi? Niin silloin kyselin itseltäin ja vastasi Tolstoin oppi.
Se suuri tietäjä vastasi kai: "ne juhlivat aivan syyttä, isänmaallinen rakkaus sotia tuo, se on paljasta itsekkyyttä!"
Vain puoluekiihkoa kaikessa näin, maan voimaan nuivasti luotin ja ma kuljin kuin koditon kulkea saa ja hetkeä suurta ma vuotin.
Ja se hetki se tuli kuni salamayö, se iski mun rintani jäähän, sain sulavan, suuren rakkauden, joka tarmoa takoo päähän.
Omat pyyteet kimposi itsestään, ne olikin tomua, tuhkaa, tätä maatahan vain voin rakastaa, jota julmat jumalat uhkaa.
Se maa, se maa on ihana maa, vaikka ilma sen kovaksi hyytää, se on toivoni maa, se on unteni maa ja se elää tahtoo ja pyytää.
Tyrtaioslauluja laulaisin, jos Luojani lahjan antais, jos voisin kansani nostattaa ja kantelo kaiun kantais.
Miten muuten voisin ma laulaakkaan, kun on ryönätty rakkain haave ja yli tämän sorjan Suomeni maan käy valheen kaamea aave!
23/7 99.