IX.

Kihlaus julkaistiin seuraavan aamun Aamiaislehdessä. Ole Berg ällistyi peräti lukiessaan sen.

»Kas! kas! Tämä vähän muuttaa tilannetta.» Ja sen jälkeen hän soitti de Beerille:

»Sinäkö se olet, Carsten? Onnittelen, sinä vanha uros. Se on totisesti ensimmäinen järjellinen askel, minkä olet astunut puolen vuoden aikana.»

»Tule tänne juomaan kanssani lasi portviiniä tapahtuman kunniaksi. Morsiameni ihastuu, ja minä takaan, että viini on hyvää.»

»Kiitos vain, tekisin sen mielelläni, mutta saanen sen jonakin toisena päivänä, sillä nyt aamupäivällä en ehdi.»

»Kuinka ikävää. Onko asia niin ehdottoman tärkeä?»

»Ilmoituslehti Osakeyhtiöllä on vuosikokous, ja minun on oltava paikalla, sillä siellä tarvitaan vähän pientä pesua. Minua alkaa kyllästyttää työntää rahaa pohjattomaan säkkiin, mutta olemme toivottavasti nitistäneet sinua niin paljon, että kutakuinkin voinemme hetkeksi lakkauttaa sen tilin maksut. — Muuten minulla on kätkössä pieni yllätys sinulle, ystäväiseni, pikku suunnitelma, joka kyllä kiinnittää mieltäsi ja joka — mutta tarpeeksi siitä tällä kertaa. Saat kyllä hyvissä ajoin tietää sen. Tervehdi tyttöäsi ja sano hänelle, että minulla aina on ollut pientä lukkarinrakkautta häntä kohtaan aina siitä asti, kun olimme matkatovereita.»

»No, kun et tahdo tulla, niin — vien terveisesi Gudrunille.»

»Kiitos, tee niin. Et usko, kuinka sinulle hyvin sopii sanoa: Gudrun. Näkemiin.»

De Beer ripusti kuulotorven paikoilleen ja huusi ulommaiseen konttorihuoneeseen:

»Onko Hansen siellä?»

»Ei, hän lähti juuri painoon.»

»Etsikää hänet heti käsiinne. — On kiire.»

Muutamia minuutteja sen jälkeen ilmaantui Jan Wilken:

»Mistä on kysymys, herra toimittaja?»

»Miksi ette ole sanonut minulle, että tänään on Ilmoituslehden vuosikokous?»

»Siksi, että siitä on ilmoitettu tarpeeksi selvästi viimeisten neljäntoista päivän aikana.»

»Hm! Voitteko hankkia minulle oikean selostuksen keskustelukysymyksistä?»

»Se käy vaikeaksi. En ole osakas. Oletteko te?»

»En, jumalan kiitos. Mutta tunnettu vainunne auttakoon teitä. Nyt voitte voittaa laakereita.»

»Kyllä koetan, siinä kaikki, mitä voin luvata; mutta sanon ennakolta, että luulen asian epäonnistuvan.»

»Epäonnistua on huono sana, Hansen. Mutta tehkää voitavanne ja tulkaa heti takaisin ilmoittamaan. Pimeitä suunnitelmia on taas tekeillä.»

Sitten Jan Wilken lähti, ja de Beer totesi, että vuosikokous pidettäisiin kello kahdeltatoista Ilmoituslehden konttorissa.

Gudrun Sten tuli ja pyysi päälliköltään yksityisvastaanottoa suljettujen ovien takana. Sen hän sai, mutta mistä siellä oli kysymys, se ei koske sivullisia.

Ja aika kului. Kello tuli yksi, ja de Beer näki Ole Bergin, Jönsvangin, Byen ja muiden tulevan torin poikki. He viittoilivat kiihkeästi ja naamat punoittivat. Kokous oli loppunut ja se oli silminnähtävästi ollut sangen vilkas.

Nyt kai Jan Wilken tulisi tietoineen.

Mutta ken ei tullut, se oli Jan Wilken. Kului neljännes ja kului puoli tuntia, mutta ei haamettakaan Hansenista. Kello tuli kaksi ja yhä häntä ei kuulunut.

De Beer kadotti kärsivällisyytensä:

»Mihin hittoon mies on jäänyt?»

Neiti Sten lähti syömään päivällistä, mutta de Beer tahtoi varrota vielä vähän. Kello puoli kolme hän lukitsi konttorin ja meni kotiin, söi kylmää ruokaa ja palasi heti takaisin toimistoon, koko joukon pahantuulisempana kuin vastakihlautuneelle miehelle soveltuu. — Mutta Jan Wilkenistä ei näkynyt pilkahdustakaan.

Tämä alkoi käydä salaperäiseksi, puhumatta siitä, että se oli harmillista.

Kello puoli neljältä tuli juoksupoika. Hänet lähetettiin Jan Wilkenin asuntoon, mutta tuli takaisin ilmoittaen, ettei kyselty ollut käynyt kotona päivällisellä.

De Beer huolestui todella. Olisiko ajateltavissa, että miehelle olisi jotakin sattunut. — Toistaiseksi ei tässä suhteessa voinut mitään tehdä. Oli joka tapauksessa odotettava vielä muutamia tunteja, silloin hän ehkä tulisi, kun vähimmin odotettaisiin.

Kello tuli neljä, puoli viisi ja viisi. — Mutta Hansen ei tullut.

Kymmenen minuuttia yli viiden tuli — Ole Berg. Hän oli loistavan tyytyväinen, punainen ja hilpeä.

»Hyvää päivää, Carsten, salli minun pusertaa oikeaa etukäpälääsi. Vielä kerran sydämellinen onnentoivotus. — Mutta mitäs nyt, sinähän olet niin huolestuneen näköinen. Eikö kauppa luista?»

»Päinvastoin, kiitos rakastettavan boikottauksesi, saimme muutamia tuhansia aivan arvaamatta. Suloiset kaupunkilaislapsemme maksoivat niin, että oli ilo päästä harhaoppisuudesta, jonka sinä olit julistanut pannaan. Olet suuri mies, Ole Berg. Suuri paavi.»

»Onko kyseessä yksityis- vai liikesurut? Sen voit ainakin sanoa minulle.»

»Mitä siinä kaivelet ja kyselet? Jos sen välttämättä tahdot tietää, niin voin kernaasti tunnustaa, että se on Jan Wilken, joka tuottaa minulle huolta.»

»Hänkö, tuo pieni vainupenttusi? Kuolema ja kadotus, mies, oli hyvä, että mainitsit hänet, sillä olin unohtanut koko asian.»

»Tiedätkö, missä hän on?»

»Totta sen tiedän. Hän on vississä paikassa.»

»No, älä nyt puhu roskaa. Tiedätkö vai etkö?»

»Kuulethan, mitä sanon, Carsten. — Ja täällä on avain. Mainiota, kuusi tuntia sellaisessa paikassa. Lähetä juoksupoikasi Ilmoituslehteen vapauttamaan vankia. Hän lienee valmis nyt ja nälkäinen myös. — Niinpä niin, se voi olla hänelle opetukseksi pitää toisella kertaa nenänsä poissa muitten ihmisten asioista.»

»Mutta…»

»Hän kävi ja nuuski käytävässä, kun tänään aamupäivällä tulin kokoukseen. Heti en asiaa ajatellut, vaan menin edelleen, mutta sitten tuli äkkiä mieleeni, että hän on sinun miehesi. Ja kun en halunnut pitää nuuskijoita ovien takana, niin palasin ajaakseni hänet pois. Samassa hän livahti W.C:hen. Hän luuli varmaan, etten nähnyt häntä, ja arveli siten välttävänsä minut. Tahdoin saada hänet tiehensä, mutta sitten näin, että hän ei ollut ehtinyt vaihtaa avainta sisälle, ja niinpä kiersin sitä aivan levollisesti ja pistin sen taskuuni. — Sitte unohdin hänet, ja ellet olisi maininnut häntä, niin hänen olisi varmaan täytynyt olla siellä huomiseen asti.»

»Mainiota.» Ja sitten he molemmat nauraa hekottivat.

»Mutta ryhtykäämme vakavampiin asioihin. Sano minulle, Carsten, kuinka olet ajatellut järjestää tulevaisuutesi? Ei ole nenäkkyyttä, kun kysyn sitä sinulta.»

»Siltä se kuitenkin haiskahtaa kaiken sen jälkeen, mitä tähän aikaan olet tehnyt turmellaksesi sen.»

»No, no, sota on sotaa. Itse niin tahdoit. Nyt tulen saadakseni aikaan parempaa ymmärtämystä välillemme, ja niinpä et saa työntää luotasi kättäni. Mitä sanot molempien lehtien yhtymisestä, niin että tulee lehti, joka ilmestyy aamuin ja illoin.»

»Vai niin, se on suunnitelmasi. Minkä aseman olet ajatellut minulle tässä uudessa aikakaudessa?»

»Päätoimittajan.»

»Entä Modal?»

»Menköön reppuun, jos mielii. Sen näkisin mieluimmin; mutta voitaneen asia järjestää. Hän ja Wall toimitussihteereiksi, kumpikin huolehtimaan lehdestään.»

»Luuletko hänen suostuvan?»

»Ehdottomasti. Muutenhan hän jää paikatta. Hän ei ole sellainen kyky, että helposti löytäisi toisen paikan. Vanhakin hän on. No, mitä sanot?»

»Entäs liikepuoli, kuinka olet sen ajatellut?»

»Siitä tulee hieno liike. Jos molemmat lehdet yhdistetään, niin saadaan kunnollinen tilaajapiiri, ja mahdollisesti voidaan tilausmaksua korottaa katsoen siihen, että ilmestyy kaksi numeroa päivittäin. Lisäksi tulee se, että päästään yhdellä ainoalla painolla, mikä luonnollisesti on säästöä; ja toimitus tulee, ellei halvemmaksi, niin ainakin täydellisemmäksi.»

»Entä Persberg?»

»Niin, häntä en ole todellakaan ajatellut. Hän poistunee pelistä. Kun hän kuitenkin saa kaikki tilapäistyöt, niin hän ei kuole nälkään. — Mietihän tätä, Carsten, minulla on vuosikokouksen valtuus sopia kanssasi.»

»Niin, mutta entä veto?»

»Luulen, että kärsit päähänpiintymästä, mies. Ethän yhä ajattele, että voitat sen?»

»Kuka tietää? Mutta vilpittä puhuen ei minulla ole suurta toivoa. Olen puhunut siitä Gudrunille, ja hän arvelee samoin. Sidomme lipun mastoon ja palaamme kotiin, ellemme muuten selviä. Ainahan on jokin mahdollisuus, ja niin kauan kuin on elämää, niin kauan on toivoa.»

»Niin, mutta tämähän on paljon parempi. Saathan melkoisen osan yhdistettyjä osakkeita käsiisi, niin että saat suuren vaikutusvallan puhumattakaan asemastasi päätoimittajana, ja jos mielestäsi tuot liikaa yritykseen, niin ostan sinulta kernaasti osan täydestä kurssista. Kaikista tuollaisista yksityiskohdista me kyllä sovimme. — Mitä meidän yksipuoliseen vetoomme tulee, niin sehän raukenee, mutta sinulla on toki se tyydytys, että me, se on minä, tulen luoksesi ja teen sinulle ehdotuksen, joka täysin osoittaa, kuinka suuren arvon annan kunnollisuudellesi ja sanomalehtimieskyvyllesi. Minusta on kuin minä antautuisin, kun sinä taas seisot voitonseppele kulmillasi.»

»Ja kuitenkin sinä istut ja sanelet kaikki antautumisehdot. Ole, Ole, sinä olet suuri mies!»

»Ehdotan sinulle hyvää kauppaa ja odotan jännittyneenä vastaustasi.»

»Silloin saat odottaa.»

»Mitä se merkitsee?»

»Etten missään nimessä vastaa, ennenkuin olen neuvotellut Gudrunin kanssa. Siinä se. Mutta en voi sanoa, että ehdotuksesi ilman muuta minua miellyttää.»

»Sinun on kaikissa tapauksissa punnittava sitä.»

»Voinhan niin tehdä, mutta odottaisin mielelläni alkuperäisen sotamme loppua. Mitä sanoisit, jos saisit vastauksen ensimmäisenä huhtikuuta? Kello kaksitoista päivällä. Otaksun, että vedon määräaika silloin loppuu.»

»Jos ei asia muuten käy, niin hyväksyn ehdotuksesi, mutta näkisin mieluummin, että päättäisit aikaisemmin.»

»Hyvä, tule huomenna, niin saat tietää ainakin väliaikaisen päätökseni. Ehdotuksesi on siksi kohtuullinen, etten voi sivuuttaa sitä tarkastamatta sitä vähän lähemmin. Tuollainen yhdistäminen ei myöskään ole hetken asia. Siitähän koituu paljon järjestämistä.»

»Hyvä. Tyydyn tähän nyt ensi hätään. Näkemiin!»

* * * * *

Gudrun oli tietysti yhtä mieltä Carstenin kanssa. Jos hän olisi ehdottanut, että he lahjoittaisivat Ole Bergille kaiken omaisuutensa ja lähtisivät maailmalle posetiivi selässä, niin Gudrun olisi suostunut siihenkin, sillä Gudrun oli taipuisa. Mutta rakastuneisuudessaankaan hän ei kokonaan voinut olla huomioonottamatta käytännöllistä älyään.

»Älä muitta mutkitta myönnä äläkä myöskään kiellä. Pidä heitä toistaiseksi liikkeellä verukkeilla ja ennakkoneuvotteluilla, niin on aikaa tarpeeksi, jos yhteenliittyminen tapahtuu joskus huhtikuussa. Emme saata muitta mutkitta laskea käsistämme 10,000 kirkasta kruunua tappelematta vähääkään saadaksemme ne.»

»Et tunne tarpeeksi Olea, kuulen minä. Kun hän kerran pääsee vauhtiin, niin ovat kaikki esityöt valmiit, ennenkuin ehtii käännähtääkään. Minua ei ihmetyttäisi, jos hänellä tällä hetkellä olisi täysin valmis suunnitelma pöytälaatikossaan. Hänen ei vain sovi esittää sitä, ennenkuin on saanut minut kutakuinkin liisteriin.»

»Niin, mutta sinulla on myös tässä sana sanottavana, ja ainakin voit vedota siihen, että minä en ole vielä tehnyt päätöstä.»

»Nainen! Olet viekas kuin käärme. Mutta Olella on oma tapansa tehdä kauppoja. Hän on suora, mutta hän vaatii, että toisenkin puolen on sitä oltava, ja jos hän huomaa mutkittelua, niin hän sanoo suurkiitokset. Minusta meillä ei ole varoja vaarantaa enempää. Jos minun olisi ajateltava vain itseäni, niin hän olisi saanut epuun suoraa päätä. Mutta näetkös, nyt on, kuten tunnettua, tullut lisäksi eräs nuori nainen, joka on myös otettava huomioon.»

»Tuo nuori nainen voi lähteä pelistä yhtä nopeaan, kuin hän on siihen tullutkin, jos hän pienimmälläkään tavalla on haitaksi.»

Todistuskappaleen, jota de Beer käytti tätä, lausetta vastaan, kirjoittaa moni tytönhaitale näin: »x x x.»

Keskustelujen tulokseksi tuli, että de Beer pysyi alkuperäisessä päätöksessään antaa vastauksensa huhtikuun ensimmäisenä klo kaksitoista päivällä. Mutta samalla hän suostui siihen, että heti ryhdyttiin asian selvittelyyn, niin käsillä olisi valmis ehdotus, kun niin pitkälle tultaisiin.

Tämän Ole Berg hyväksyi, ja seuraus oli se, että hän ja äsken kihlautuneet seurustelivat paljon keskenään lähinnä seuraavina viikkoina.