IV.

Seuraavana aamuna oli de Beer suuressa jännityksessä. Neiti Sten oli nimittäin ilmoittanut de Beerille, että Modal antaisi hänelle kaksinkertaisen palkan. Sellaista korotusta Aamiaislehti ei voisi maksaa, mutta de Beer oli tarjonnut hänelle kahdeksankymmentä kruunua.

Kysymys oli siitä, vastaisiko neiti myöntävästi vai kieltävästi hänen tarjoukseensa. Häntä puolittain kadutti, ettei ollut suostunut hänen vaatimukseensa. Mutta asialla oli sekin puoli, että tämän sanomalehtihuvittelun menot alkoivat nousta huolestuttavassa määrässä. Vieläpä niin suuresti, että jos hän ennakolta olisi aavistanut, mikä nielu se oli, niin hän tuskin olisi ryhtynyt hommaan. Jos näin jatkuisi kauemmin, niin kymmenentuhannen kruunun voitto tai tappio vaikuttaisi ratkaisevasti lehden talouteen. Oli kyllä hyvä olla korskea, niinkauan kuin seisoi silmästä silmään Ole Bergin kanssa, mutta juttu näyttäytyi toisessa valossa, kun sitä tarkasteli yksinään laskujen johdolla.

Neiti Sten oli sukkela ja älykäs, sitä ei voinut kieltää. Ilkeä vain, että tulot tästä, kuten muistakin lehtiyrityksistä, saataisiin säännöllisesti vasta sitten, kun kaikki oli tullut käyntiin. Siihen mennessä oli vain koetettava pitää yritystä pystyssä. De Beer oli valvonut yön ajatellessaan kaikkea tätä ja nyt aamuhetkellä hän oli niin muokattu ja taipuisa, että hän varmasti myöntyisi, jos neiti olisi järkähtämätön.

Tuntuikin näin ollen huojennukselta, kun hän raikkaana ja reippaana purjehti konttoriin ja ilmoitti päättäneensä jäädä De Beerin ehdoilla.

»En voi todellakaan lähteä teiltä noiden kruunujen vuoksi. Minun pitäisi luonnollisesti tehdä niin itseni ja äitini vuoksi; mutta tiedättekö, en voi sietää ajatusta, että tukkukauppias saisi käteensä sellaisen valtin kuin minä olen.»

De Beer oli päässyt tasapainoon samassa hetkessä, kun hän kuuli, että neiti jäisi.

»Teiltä ei puutu itseluottamusta, hyvä neiti Sten; mutta samantekevä, te olette helmi.»

»Tuhat kiitosta!»

»Sitäpaitsi tunsin, ettei teillä olisi sydäntä jättää meitä juuri nyt, kun alkaa käydä jännittäväksi.»

»No, enpä tiedä. Olisi ehkä vielä jännittävämpää olla toisella puolella. Voi taivasten tekijät, kuinka olisin tanssittanut teitä! Olkaa varma, että se olisi jotakin muuta kuin olla käsirysyssä Modalin, tuon lallukan, kanssa.»

Hän löi kätensä yhteen ilosta vain ajatellessaan asiaa, ja hänen valoisa mielialansa tempasi de Beerinkin mukaansa.

»Niinkö luulette, neiti? Kunpa ette vain olisi kuluttanut kenkiänne siinä tanssissa.»

»En toki, kuinka voitte sellaista ajatella. Aluksi minä esimerkiksi olisin julkaissut viikottain pilapiirroksia, joissa te olisitte näyttelyt kurjaa osaa.»

»Tuhat tulimmaista! Siinäpä aate, neiti! Mutta mistä saisitte käyttökelpoisen piirtäjän?»

»Höpsis, eikö muuta. Se on minun pienempiä taitojani.»

»Todellako? Miksi ette ole sanonut sitä minulle ennen?»

»Luettelisinko muka teille kaikki ihanat ominaisuuteni! Silloin en pääsisi loppuun vuorokaudessa.»

»Leikki syrjään, neiti. Osaatteko piirtää pilakuvia?»

»Varmasti osaan, mutta löytävätkö ne armon silmissänne, se on asian toinen puoli.»

»Antakaa minulle näyte!»

»Sen saatte puolen tunnin kuluttua.»

Kun de Beer hetkistä myöhemmin näki itsensä ikuistetuksi onnenonkijaksi, joka ajoi neiti Stenin hahmossa olevaa rouva Onnetarta, nauroi hän niin, että sai kyyneleet silmiinsä. Tuota vietävän tyttölasta! Hänellä ei ollut suurta mainetta, mutta totisesti hän oli korvaamattoman hupaisa. Hän istui ja hekotti itsekseen; hänen eteensä aukeni loppumattomia näkyjä, mitä voitiin saada aikaan tällä uudella aseella, joka niin arvaamatta oli joutunut hänen haltuunsa. Mutta ehkä oli oikeinta säästää ruutia toistaiseksi. Sitä kyllä tarvittaisiin myöhemmin. Sillä välin sopisi ehkä antaa Gudrun Stenin nimen loistaa puolilihavalla painettuna eräiden lehden artikkelien alla. Siinä olisi vähän voitonhymistystä ja torventoitotusta siitä, että Ole Berg oli vetänyt tyhjän lipun taiston arpajaisissa. Ei pitänyt unohtaa, että uneton yö oli kostettava.

Mutta ei myöskään käynyt laatuun unohtaa päivän töitä Ole-pojan vuoksi. Muun muassa oli Stig Hvide. Hänen oli kuin olikin saatava letkaus; sillä hän ei ikinä tehnyt muuta kuin pahaa. Tässä tuonoin hän oli tuonut uutisen viljanlastauksesta satamassa, mikä luonnollisesti oli peräti erehdyttävä. Ainoa, mihin se mies kelpasi, oli venyttää aiheita niin, että sai kolme eri uutista siitä, minkä paremmin olisi voinut sanoa kahdella rivillä.

Entä hänen ilmettään, kun hän puolipöhnäisenä tuli toimitukseen. Oli kuin hän olisi ollut koko puuhan omistaja ja itsevaltias. Oli ilmeinen ihme, ettei Truls Wall ottanut häntä niskasta ja ajanut ovelle, niin ärsyttävä hän saattoi olla.

Mutta Wall oli kärsivällinen sielu. Hänellä oli vaimo ja lapset kotona, niin että hänellä ei ollut varaa käydä kenenkään kimppuun. Oli muuten merkillistä, kuinka ruoanmetsästys teki miehelle vaikeaksi olla aivan suora selästään. Tuo mies parka oli ja otti vastaan juopuneen reportterin piikittelyjä. Se oli miltei viheliäistä.

Gudrun Stenpä oli toista tekoa. Siinä tyttö, joka tiesi, mitä tahtoi. Hm! Hän ei siis voinut lähteä tiehensä noiden kruunujen vuoksi. Silloin oli kai jotakin, joka sitoi häntä; sillä veruke, ettei hän soisi Bergille valtteja, oli todella aivan liian laiha.

De Beer siveli mietteliäänä vaaleata poskipartaansa. Neljänkymmenen korvissa oleva mies ei liene liian vanha vaikuttaakseen herkkään neidonsieluun. Karaistunut vanhapoika jäi istumaan ja tuijottamaan pilviin ajatusten villinä kirmatessa.

Kauan, kauan hän jäi siten istumaan, kunnes vihdoin murahti jotakin »vanhasta hupsusta», nousi ja meni ulompaan konttorihuoneeseen, missä tavattoman tarmokkaasti alkoi hosua ja antaa määräyksiä, joita ei kukaan ajatellut totella, paitsi juoksupoika, joka hämmentyi kohusta ja hääri kuin hyrrä.

»Missä Bro on? Eikö kukaan ole nähnyt Brota? Sepä nyt kummaa, ettei mies ole ikinä täällä, kun häntä tarvittaisiin. Tavattoman epäluotettava henkilö. Ilmoittakaa minulle, kun hän tulee. Minun on saatava hänet käsiini. Kuuletteko, Nall, heti kun hän on tullut, niin lähettäkää hänet luokseni. Ja mitä sinä, Olav, siinä hääräät? Mene etsimään, jos sattuisit löytämään hänet. Hän luultavasti vetelehtii jossakin kapakassa, sen sijaan että tekisi jotakin. Anna mennä, poika. Etkö ole vielä lähtenyt? Kumma, kuinka pitkän ajan tarvitset, ennenkuin lähdet mitä yksinkertaisimmille asioille.»

Wall oli aivan rauhallinen, hän alkoi tottua näihin toimittajan äkillisiin tarmonpuuskauksiin.

»Noo, hän tulee luultavasti ajoissa.»

»Ajoissa? Mitä se merkitsee? Kuulette, että tarvitsen häntä nyt, tällä hetkellä. Ei käy laatuun, isäseni, ottaa kaikkea niin tyynesti.»

Wall ei vastannut, ja de Beer katosi kaikista pyhimpään, hetki sen jälkeen tullakseen takaisin riuhtaistakseen hatun ja takin naulasta. Sitten hän meni ovesta ulos.

Wall katsoi hänen jälkeensä ja pudisti päätään. Oli tuiki käsittämätöntä, kuinka hermostuneeksi ja kiihkoisaksi toimittaja oli tullut. Mutta Wall ei tietänyt, että hänen isäntänsä mieleen oli äkkiä johtunut, että painon työtä oli tarkastettava. Oliko tämä yhteydessä sen tosiasian kanssa, että neiti Sten juuri siihen aikaan oli siellä ja luki korrehtuuria — se jääköön sanomatta.

* * * * *

Vasta iltapäivällä Stig Hvide näyttäytyi. Hän oli tavallista hengästyneempi ja vaati kopeillen päästä toimittajan puheille.

Hänen tahtoonsa suostuttiin, ja hän sai täyden annoksen haukkumisia syntiensä vuoksi. De Beer oli sangen armoton eikä säästänyt suolaa, etenkin kun häntä ärsytti Bron pölhömäinen hymy hänen kuunnellessaan esitystä. Parantumaton reportteri seisoi jäykkänä ja suorana ajettunein silmin ja antoi myrskyn käydä ylitseen tekemättä ilmettäkään, ja kun de Beerin vihdoin oli keskeytettävä vetääkseen henkeään, sanoi Bro aivan levollisesti täyteläisellä miesäänellä hitaasti ja juhlallisesti:

»Menkää helkattiin!»

Minkä jälkeen hän teki täyskäännöksen ja mennä teiskasi ulos toimituksesta.

De Beer jäi sanattomaksi hämmästyksestä ja suuttumuksesta. Mistä tämä uppiniskaisuuden henki, joka oli tarttunut heihin kaikkiin? Ei kai vain Ole Bergillä liene sormiaan pelissä ja ei kai hän koettane nitistää Aamiaislehteä heikentämällä vihollisleirin kuria.

Sitä se ei täysin ollut; Ole Berg oli personallisesti aivan viaton tähän de Beerin uuteen onnettomuuteen. Asia oli nimittäin se, että kun Modal sai tietää, ettei neiti Sten halunnut pettää vanhaa lippuaan, niin tuo hyvä mies tuli peräti pahoilleen. Pelolla ja vavistuksella hän ajatteli mahdollisuutta, että Ilmoituslehti menettäisi Ole Bergin mahtavan suojelun ja avoimen kukkaron; ja hän tähysteli maailmaa ympärillään, loihtiakseen pois suuren miehen vihan.

Silloin kohtalo tahtoi, että hänen silmänsä lankesivat Stig Hvideen, ja epätoivoinen tilanne antoi hänelle ylevän aatteen tuoda Ole Bergille tämän arvon henkilön sovitusuhriksi ja korvikkeeksi kaunottaresta, joka oli saavuttamaton. Siksi hän kutsui Bron luokseen, voiteli hänen mieltään kauniilla sanoilla ja ylistyksillä, lupasi hänelle kultaa (ei paljon) ja kunniaa, jos hän vihkisi elämänsä ja työnsä Ilmoituslehden menestykseksi ja Aamiaislehden häviöksi.

Ole Bro ei tehnyt montakaan vastaväitettä.

Ne harvat, jotka hän esitti, raivattiin helposti tieltä kahdenkymmenen kruunun ennakkomaksulla. Tästä siis johtui rakastettavan Stig Hviden halu ylimääräiseen hummaukseen, ja siitä taas hänen sopimaton vastauksensa isännälleen.

Mutta tästä kaikesta de Beer ei toistaiseksi tietänyt mitään. Vasta Jan Wilkenin kaikkitietäväisyys sai hänet ajan täyttyessä huudahtamaan:

»Jumalan kiitos, että vielä on idiootteja tässä maailmassa. Ajatelkaa: metsästää neiti Gudrunia ja saada Ole Bro. Sitä voi sanoa nokkelaksi.»

Hän siveli tyytyväisenä poskipartaansa, kuten tapansa oli, ja jatkoi:

»Niin, niin, hyvä Fredrik Horneman Sjöström Hansen, toivottavasti toivumme tästä tappiosta. Te kirjoitatte hirveätä norjaa; mutta teidän uutisenne ovat useimmiten oikeita. Te otatte tästä päivästä lähtien haltuunne Stig Hviden paikan. Wall ja minä autamme teitä kieliopissa.»

Kun Modal omasta kekseliäisyydestään päihtyneenä ja voitonvarmana toi Ole Bergille iloisen sanoman, että hänen oli onnistunut ampua aukkoja vihollisen varuksiin, tuli Ole kovin tyytyväiseksi ja pyysi saada tietää yksityiskohtia. Kun hän oli saanut ne, niin hän oli huomattavasti vähemmän tyytyväinen. Hän käytti koko joukon sangen väkeviä sanoja, jotka eivät olleet juuri hurskaita. Itsessään se ei ollut niin vaarallista; sillä koko kaupunki tiesi, että vaikka Ole Berg oli vähän pikainen luonteeltaan, niin hän oli yhtä hyvä taas, kun oli kerran koroillaan käännähtänyt.

Ei, onnettominta oli tällä kertaa se, että Modal sai seistä vastaajana heidän ollessaan kävelemässä kaupungin puistossa, ja inha kohtalo sovitti niin, että pikku Jan Wilken myöskin oli samaan aikaan ulkona. Ei kuitenkaan kohtalo, vaan Jan Wilken itse sovitti niin, että hän käveli tarkoin noiden kahden herran kintereillä, noin kahdeksan askeleen päässä; ja Ole Berg sovitti niin, että jokainen hänen lausumansa sana voitiin kuulla tuon matkan päähän ja kauemmaksikin. Vihdoin de Beer piti huolta siitä, että kutakuinkin sananmukainen selostus ynnä lyhyt katsaus tapahtumiin saatiin lukea Aamiaislehdestä kolme päivää myöhemmin, kun taas neiti Sten laati piirustuksen, joka sai koko kaupungin vääntelehtimään naurusta.

Kerta kaikkiaan on sanottava, että Ole Bergillä oli vähän iloa Modalille antamastaan vihjauksesta, kuinka de Beer oli nitistettävä. Ei auttanut paljoa Ilmoituslehden äkäinen peruutus, jonka se itse kumosi syyttämällä kolme riviä alempana de Beeriä vakoilusta ja sopimattomasta yksityiskeskustelujen väärinkäytöstä, keskustelujen, jotka oli saatu kuuntelemalla ovien takana. De Beer saattoi hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei julkisella paikalla kuunnella ovien takana, ja kun eräät henkilöt katsoivat soveliaaksi pestä likaista pyykkiänsä sellaisella paikalla, niin oli vain luonnollista, että yleisö osotti määrätynlaista mielenkiintoa tapahtumalle.

Ole Berg raivosi; mutta hän älysi, ettei käynyt enää laatuun antaa Modal & Kumpp. yksinään hoitaa asioita. Hänen oli itse henkilökohtaisesti tartuttava remmiin, huolimatta siitä, että liikeasiat juuri silloin veivät miltei koko hänen aikansa. Kuitenkin hän piti varmimpana pysyä erillään kynäilystä. Hänhän tiesi katkerasta kokemuksesta, että sillä alalla hänen vastustajansa oli liian vaarallinen.

Vähän punnittuaan hän valmisti suunnitelmansa, ja sen ensimäisenä renkaana Ilmoituslehti sisälsi eräänä päivänä seuraavan ilmoituksen, joka oli valtavilla kirjasimilla painettu etusivulle:

»Sunnuntaina 3 p:nä joulukuuta klo 5 ip. pidetään

YLEINEN KOKOUS Klubin juhlasalissa.

Tukkukauppias Ole Berg puhuu 'Häpeällisistä sanomalehtioloista'. Vapaa pääsy kaikille.»

Seuraavana aamuna Aamiaislehti julkaisi ilmoituksen ilmaiseksi, mutta oli kyllin hävytön liittämään erääseen kulmaan kursiivilla: Tämän ilmoituksen on hyväntahtoisesti painattanut toimittaja de Beer, joka suorittaa kulut siitä.

Tästä menettelystä oli seurauksena, että Bergin asiamies aamupäivällä tuli toimistoon ja pyysi saada tietää, mitä ilmoitus maksoi, mutta siitä kieltäydyttiin kohteliaasti sanomalla, että de Beer katsoi kunniaksi ja iloksi tällä vaatimattomalla tavalla olla korvauksetta avuksi ystävälleen ja vastustajalleen.

Neljännestuntia myöhemmin tuli Ole Berg raivoissaan ja vaati toimistoneidiltä tietoa, mitä sen ja sen suuruinen ilmoitus maksaa. Neiti oli saanut ohjeet ja vastasi rävähtämättä:

»Kuusi kruunua, herra tukkukauppias», minkä jälkeen Ole Berg heitti rahat pöydälle ja lähti tiehensä sanaa sanomatta. Mutta tuskin hän oli tullut konttoriinsa, kun de Beer jo soitti hänelle ja kysyi, olivatko nuo kuusi kruunua ennakkomaksuna vuoden tilauksesta. Oli vaikea käsittää summan saantia muulla tavalla, kun Berg ei kerran ollut mitään velkaa toimistoon.

Ole Berg pani tarmokkaan vastalauseen. Rahoja ei mitenkään ollut pidettävä tilausmaksuna: ne olivat suoritus ilmoituksesta, kun hän ei mistään hinnasta tahtonut olla velkaa tai tuntea kiitollisuutta Aamiaislehdelle tai de Beerille personallisesti, ei tästä eikä mistään muustakaan summasta.

De Beer vastasi, ettei hän vaatinut kiitollisuutta, vaan oli pakotettu lähettämään rahat viipymättä takaisin, ellei hän voinut viedä niitä kirjoihin tilausmaksuna.

Ole Berg vannoi pitkälti ja väkevästi, ettei hän tahtonut kuulla eikä nähdä rahoja. De Beer saisi hänen puolestaan tehdä niille tahtonsa mukaan, mutta Ole otti taivaan ja maan ja koko konttorihenkilökuntansa todistajaksi, että hän nimenomaan kielsi rahojen olevan tilausmaksun, minkä jälkeen hän soitti de Beerin korvaan, joka ei kiukustunut, vaan päivastoin hymyili viekkaasti kädellään sivellen poskipartaansa.

Seuraavana aamuna oli Aamiaislehdessä seuraavaa:

»SUURENMOINEN LAHJA.

Herra tukkukauppias Ole Berg on jalomielisesti eilen jättänyt toimistoomme rahasumman käytettäväksi hyvään tarkoitukseen toimituksen lähempien ohjeiden mukaan.

Summa — 6:00 kruunua — on tänään lähetetty köyhien lasten vaateapuyhdistykselle.

Samalla kun lausumme jalolle lahjoittajalle pienokaisten kiitokset, emme voi olla kehoittamatta, että tätä kaunista esimerkkiä noudattaisivat oikein monet kaupunkimme kansalaiset. Sydämestä riippuu kaikki.»

Kun de Beer tuli toimitukseen sinä aamuna, kun tämä täräys oli ollut lehdessä, pyydettiin häntä mitä pikimmin soittamaan Bergin yksityisasuntoon.

»Sinäkö se olet, Carsten?» sanoi Ole puhelimessa. »Valitettava painovirhe on päässyt tämänpäiväiseen uutiseen. Summan suuruus on 600 kruunua eikä 6:00 kruunua kuten väärin ilmoitat. Onko se sovittu?»

»En tiedä. Summa näyttää kauniilta, niinkuin se on. Voit säästää 594 kruunua.»

»Kun olen valmis hellittämään päähänpistojesi hyväksi, niin voisit kannattaa hyvää asiaa myöntämällä, että on tullut painovirhe. Sinulla on joka tapauksessa kostosi, ja ellet pane suurta arvoa minuun, niin voisit tässä tapauksessa myöntyä köyhien lasten vuoksi.»

»Hyvä. Minun lienee se tehtävä.»

»Niin, mutta suoraan ja mutkitta, pistoksitta ja vihjeittä. Lupaatko minulle sen?»

»Annan kunniasanani, herraseni.»

Ja Aamiaislehti oikaisi valitettavan painovirheen, joka oli omiaan asettamaan kaupungin mesenaatin väärään valoon. Mutta saatiin toivottavasti otaksua, ettei yksikään lehden lukijoista ollut epätietoinen todellisesta määrästä. Pikkumaisuudesta ei tukkukauppias Ole Bergiä voitu syyttää.

Mutta monet haistelivat käryä, sillä köyhien lasten vaateapuyhdistyksen johtokunta piti naurettavana, että Bergin lahja maksettiin kahtena niin erisuuruisena eränä.

Mutta silti vaatteet lämmittivät lapsi raukkoja yhtä hyvin.