VI.

Joulukuun viidentenä oli mieliala Ilmoituslehden konttorissa vireä. Ei epäilyksiä siitä, ettei vahingonilo ollut vallitsevin tunne. Modal oli saattanut ahkerat aivot työskentelemään ja kirjoittamaan purevia, elokkaan vaihtelevia artikkeleita aineesta: Ken kuoppaa toiselle kaivaa… Eräs mies oli lähetetty haastattelemaan poliisia ja tuli takaisin loistaen ja kertoi, että Fredrik Horneman Sjöström Hansen oli viettänyt yön putkassa.

Silminnäkijät väittivät myöhemmin, että Modal oli yritellyt ottaa oikeita balettiaskeleita kuullessaan tämän uutisen. Se jääköön omaan arvoonsa; mutta varmaa on, että hän vitkastelematta lähti henkilökohtaisesti Ole Bergin luo kertomaan tälle tätä tärkeää uutista, ja hänen ilmeensä antoivat selvästi aiheen uskoa, että hän odotti asian johdosta palsamia monelle pienelle haavalle.

Mutta onni on niin vaihteleva täällä maailmassa, ja suurilla miehillä on oikkunsa. Sen sai tuo hyvä toimittaja kokea. Ole Berg otti hänet vastaan kutakuinkin nyrpeästi ja kielsi häntä muitta mutkitta mainitsemasta tuota »onnellista» tapausta lehdessä.

Modal hölmistyi niin tästä sortunutta vastustajaa kohtaan osoitetusta käsittämättömästä jalomielisyydestä, että hän uskalsi panna vastalauseenkin. Sellaista ei ollut milloinkaan ennen tapahtunut. Mutta hän osoitti mieltään turhaan. Hän ei kyennyt järkyttämään mahtavan suojelijansa päätöstä. Hän sai lyhyen lähdön:

»Tehkää minun puolestani tahtonne mukaan, mutta silloin kiitän puolestani enkä välitä sen koommin mainiosta lehdestänne.»

Aamiaislehden konttorissa ei sinä päivänä oltu perin ylpeitä. Ensi tunnit menivät kylläkin tarkkaan järjestelyhommiin rymäkän jälkeen; mutta myöhemminkin työ sujui sangen hiljakseen.

Sisäkonttorissa istui de Beer valtava side pään ympäri kiedottuna. Hän oli vielä jotenkin voipunut; mutta Truls Wallin aamunumero oli ollut siihen määrin kesy ja lauhkea, että toimittaja oli lääkärin kiellosta huolimatta katsonut tarpeen vaatimaksi ilmaantua huolehtimaan toimituksesta. Tosin oli jouduttu tappiolle, mutta silti ei ollut välttämätöntä pistää häntää koipien väliin ja ulvoa kuin piesty koira.

Sitäpaitsi, kun tästä selvittiin, niin oli vielä valtteja jäljellä. De Beer oli pannut merkille, kuka oli heittänyt ensimmäisen kiven.

— Tietysti ei vastustajia voitu syyttää juopuneen reportterin käytöksestä; mutta se oli kuitenkin pieni valtti, jolla saisi tikin, jos hienosti pelaisi.

Pahempi oli Jan Wilkenin laita. Hänen tähtensä saattoi harmistua. Mutta kun hän iltapäivällä ilmaantui luppakorvaisena ja alakuloisena, niin de Beerillä ei kaikesta huolimatta ollut sydäntä haukkua häntä. Hän sanoi vain:

»Niin, niin, Hansen. Te olette suurempi lurjus, kuin olin uskonut, mutta tänään olen itse nöyryytetty, niin että emme puhu siitä sen enempää. Meillä ei ole varoja tehdä useampia erehdyksiä.»

»Ymmärrän. Mitä haluatte?»

»Pitäkää silmällä yhteistä ystäväämme Ole Brota muutamia päiviä. Tutkikaa, onko hänellä hallussaan paljon rahoja ja koettakaa siinä tapauksessa puristaa hänestä esiin, mistä hän on ne saanut.»

»Tehdyksi tulee.»

»Mutta varovasti, Hansen. Ei mitään tyhmyyksiä, kuten älyätte, ja jumala teitä rangaiskoon, jos pilaatte asian.»

»En toki. Olen varovainen. Käsitän, minne tähtäätte. Te epäilette jotakin.»

»Vaiti. — En epäile niin mitään. Pankaa se mieleenne.»

»Niin, niin, siispä ette epäile; mutta minä kylläkin. Nyt minä menen, näkemiin.»

De Beer saattoi todenmukaisesti sanoa, ettei hän epäillyt. Hän nimittäin tiesi, oli vain kysymys saada todisteet käsiinsä. Olihan selvää, ettei Ole Berg olisi ilmaissut niin syvää osanottoa, ellei hänellä itsellään olisi ollut sormet mukana edellisen päivän tapauksissa. Mutta sota oli sotaa, eikä de Beer ollut halukas jättämään käsistään sellaista tilaisuutta, joka hankkisi hänelle todisteet. Hän näki jo hengessä, kuinka hän psykologisena hetkenä vaatisi Bergiä tilille Bron lahjomisesta.

Mutta de Beer arvioi vastustajansa terävänäköisyyden liian alhaiseksi. Nyt kun Berg toden takaa oli mukana ottelussa, ei hän ollut niin varomaton, että olisi jättänyt yksityisseikat huomioon ottamatta, kuten oli käynyt taistelun alussa, ja hän varoi yhtä paljon arkaa kohtaansa kuin de Beer. Edellisenä iltana kamppailun kuumuudessa hän oli, pikainen kun oli luonteeltaan, tarttunut ainoaan mahdolliseen keinoon tuhotakseen de Beerin suunnitelman ja kääntääkseen sen häntä itseään vastaan. Siihen hän käytti Brota.

Mutta nyt jälkeenpäin, kun oli aikaa harkita, hän ei voinut olla huomioon ottamatta tukalaa tilannetta, joka syntyisi, kun Bro joisi itsensä täyteen ja ylvästelisi helposti ansaitsemistaan rahoista. Hänhän tunsi de Beerin ja tiesi, mihin sellainen ase kelpaisi niin vaarallisissa käsissä. Hän katui katkerasti summan suuruutta. Sata kruunua mokoman yksilön käsissä — siitä voisi koitua vaarallinen todistus. Kympin seteli olisi ehkä hyödyttänyt yhtä paljon ja olisi samalla pienuudellaan ehkäissyt Bron kerskailut. Mutta Ole Berg oli sanansa pitävä mies ja siksi hän maksoi mukisematta, kun Bro tuli nostamaan palkkiotaan.

Hän sai luvan tehdä seuraukset mitättömiksi toisella tapaa.

Ja kun hän hetkisen oli punninnut kaikkia mahdollisuuksia, teki hän nopean päätöksen ja meni Aamiaislehden konttoriin puhumaan de Beerin kanssa.

Hänen käyntinsä tuli odottamatta:

»Oho, sinäkö se olet, Ole. Ole hyvä ja istu.»

»Kiitos, kuinka jaksat tänään? Eikö ole varomatonta, että teet työtä jo tänään? Puhuin lääkärin kanssa, ja hän sanoi, että sinun on pysyttävä vuoteessa.»

»Niin, näetkös, ei käy laatuun, että saat yksin vallita kiistakenttää. Täällä kaivataan suuresti kenraalia johtamaan ja valvomaan perääntymisretkeä, sillä Wall tosin on kunniallinen tinasotamies, mutta sotapäällikkö, sitä hän ei ole. Sen lienet lukenut aamulla.»

Berg hymyili:

»Ja nyt marsalkka Carsten johtaa itse perääntymistä. Kuule, ystäväni! Olen tullut, jotta vointini mukaan helpottaisin paluuretkeäsi. Minulla ei ole mitään iloa iskeä lyödyn vihollisen kimppuun.»

»Prrr, Ole. Erehdyt peräti, jos luulet minua lyödyksi viholliseksi. Sen saat kyllä huomata. Toivon, ettet tuo rauhanehtoja, sillä on vain yksi tarjous, jonka voin hyväksyä.»

»Ja se on, että kirjoittaudun tilaajaksi. Kiitos vain, poikani. Niin pitkälle emme ole vielä tulleet. Ei, minun tarkoitukseni oli ehkäistä isku kohtaamasta arkaa paikkaa. Vastapalvelukseksi tarjoan eräänlaista korvausta. Toisin sanoen, toivon, että muodostetaan eräänlainen puolueeton vyöhyke, jos haluat.»

»Lyö kortit pöytään. Anna minun kuulla, mitä ajattelet.»

»Mielihyvällä. Asia on sangen yksinkertaisesti se, että olin maksanut Stig Hvidelle, että sinut vihellettäisiin ulos. Hän teki enemmän kuin piti, mutta tarkoitukseni ei ole livistää pakoon vastuuta. Kun olen käyttänyt häntä, niin saan itse ottaa vastaan seuraukset ja olla varuillani parhaimpani mukaan. Ymmärrät, että tilanne on minulle tukala, miltei yhtä tukala kuin sinullekin, joka alunpitäen olet järjestänyt koko metakan. Nyt ehdotan sinulle, että työskentelemme yhdessä tehdäksemme kohun mahdollisimman pieneksi.»

»Tiedätkö mitä, Ole, se on mielestäni reima ehdotus. Käsitän, miksi pidät parempana kertoa minulle liitostasi Stig Hviden kanssa, sen sijaan että antaisit minun itse keksiä sen, mutta sinun pitäisi huomata, että on aikamoinen ehdotus, että minä auttaisin sinut pälkähästä. — Sitäpaitsi minun on otettava huomioon muita puolia. — On olemassa 'Aviisi'.»

»Joka tänä aamuhetkeä on tanssinut katrillia ilossaan pikku Jan Wilkenisi putkaseikkailuista. Niinpä niin, minä tiedän sen. Olen itse katsonut tarpeelliseksi panna Modalille jarrun tämän johdosta.»

»Miksi niin? Oliko sinulla sydäntä riistää yhteiseltä ystävältämme tätä iloa?»

»Vakavasti puhuen, Carsten, etkö näe asioiden yhteyttä? Miksi otettiin Jan Wilkeniä kynkästä kiinni? Siksi, että hän oli poikajoukon johtaja. Kuka oli pannut hänet siihen työhön? Carsten de Beer. Kaikkityyni makupaloja Ilmoituslehdelle. No hyvä, mitalin toisella puolella on kirjoitus Berg — Stig Hvide, mikä on makupala Aamiaislehdelle. Mutta eikö molemmille puolille ole yhtä suuri etu saada koko juttu poispyyhityksi?»

»Unohdat, että vaikka itse olisinkin halukas, niin on vielä yksi tekijä otettava lukuun. Yleisö.»

»En, en unohda sitä. Siksi ei olekaan tarkoitus vaientaa kaikkea hälyä. Se ei kuitenkaan hyödyttäisi. »Aviisi» esimerkiksi saakoon luvan vähän ylvästellä, muuten se halkee. Samoin saat sinä, jos haluat, huutaa niin paljon kuin tahdot yleisön hävyttömästä käyttäytymisestä, poliisin voimattomuudesta, »Aviisin» häväistysjuttuhalusta ja yleensä kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta asian ydin, nimittäin de Beer kiihoittajana ja Ole Berg vehkeilijänä ei näytä kauniilta painettuna, ja omassa vallassamme on jättää se leikin ulkopuolelle.»

»Aivan oikein, kaikki on selvää kuin lakki. Helpoin tapa selvittää tämä juttu on se, että merkitset tilauksen. Se ehkäisee kaikki vihjaukset Ole Bergiin, vehkeilijään, omaa sanaasi käyttääkseni.»

»Ei, olepas nyt kohtuullinen. Voit haitata minua koko paljon mainitsemalla vehkeilijästä, sitä en kiellä, mutta totta totisesti se käy sinulle kalliiksi.»

»Teen sinulle yhden ainokaisen kysymyksen, ja sinun on vastattava minulle vilpittömästi. Siitä vastauksesta riippuu, kuinka suhtaudun asiaan.»

»Puhu, herra, palvelijasi kuuntelee.»

»Onko ehdotuksesi osa suunnitelmasta vai haluatko ystävänpalvelusta?»

»Pohjaltaan on kyseessä molemmat puolet. Se on viimeinen osa Ole Bro-suunnitelmaa. Hänen tökerö tekosensa veti viivan laskelmieni yli ja tehdäkseni tyhjäksi sen seuraukset haluan haudata asian. Mutta samalla toivon sinulta ystävänpalvelusta, sillä jos edelleen taistelemme tähän tapaan, niin on mahdotonta aavistaa seurauksia. Ennenkuin huomaammekaan, saatamme maata ojassa molemmat, mutta sen arvoinen ei urheilumme toki ole.»

»Tietysti on minun vaikea tehdä mieliksesi tässä asiassa. Ylimalkaan lienen pakotettu tämän jälkeen keksimään muita taistelukeinoja.»

»Niin oletkin. Häviät joka tapauksessa. Ja nyt kun tavallani olen tasoittanut tietäsi, korvaan totta totisesti vahinkoni, ole varma siitä. 'Urheilusi' ei minua miellytä, mutta empä ole tottunut vetämään lyhyintä kortta. — Sano vielä: montako tilauksen peruutusta olet saanut eilisen johdosta?»

»Neljä. Haluatko kuulla luettelon? Yliopettaja Jönsvang, pastori Traedal, molemmat siveellisesti suuttuneet. Nils Lem, prokuristisi, pelkää nahkaansa. Ja sitten — vaimosi.»

»Onko hän tilaaja? Siitäkö siis johtuukin, että olemme saaneet lehden jok'ikinen aamu. Luulin sen olevan ansan saada minulta tilaus.»

»Hän on ollut tilaaja tähän aamuun asti, mutta nyt hän on siis sanonut irti. Muuten on asia niin, että me, kuten tiedät, annamme tilaajille alennuksen ilmoituksista. Vaimollesi, joka on sisälähetysmyyjäisten johtaja, huomautettiin tästä, ja siksi hän merkitsi tilauksen, että myyjäiset hyötyisivät siitä. Mutta sen jälkeen, kun lupasin pitää perheesi kiistamme ulkopuolella…»

»Oliko hän jo silloin tilaaja?»

»Luonnollisesti, vieläpä hän merkitsi tilauksen sinun nimiisi.»

»Mutta Carsten, kuinka saatat…»

»Älä nyt, ymmärräthän, ettemme käyttäneet hyväksemme sitä. Sanoimme suurkiitokset, otimme vastaan tilaustahan ja kirjoitimme hänen nimensä listaan.»

»Niin, mutta juuri sitä minä en ymmärrä, että voit tehdä niin. Sinä heität otolliset tilaisuutesi käsistäsi.»

De Beer ei vastannut. Hän vain hymyili levollisesti. Samoin teki Berg, nousi ja ojensi kätensä jäähyväisiksi. Molemmat kilpailijat puristivat toistensa käsiä lämpimästi ja sydämellisesti.

Mutta Ole Berg oli tavattoman mietteliäs mennessään konttoriinsa torin yli.