IKUISET JUMALAT.
Reading edition
Ma aina etsin jumaloita ja noita löydän ihanoita.
Ain uuden kanssa henkevätä on arvostella elämätä.
Näin vuoroin kuolleisiin ma kiinnyn, ja vuoroin eläviin taas piinnyn.
Kun kävin vielä kouluani, sain lempiä vain kuolleitani.
Mut yhden seuraa tyrkytettiin ja moni tunti myrkytettiin.
Sen hyljin ensilemmen aikaan — kuin paljon pahaa siitä saikaan!
Mut surun käärmeen tappoi Nietzsche vaikk’karmi: „Vergiss nicht die Peitsche!
En säikkynyt mä sentään tuota, mut mennä täytyi hänen luota,
kun luin ma: "Sju små kvinnospråk", — jo harakatkin nauroi krook!
Mut uskoin yhä suurta miestä en kauan empinytkään tiestä,
Vaan paiskoin kaikki kirjat kiini. Juomatta moderni jäi viini.
Nyt muutuin itämaalaiseksi — vain niinkuin mielikuvat keksi!
Ja jäykin ilmein harson alla ma kuljin kummaks kaikkialla.
Mut mennytkään ei vuosi multa, kun mun jo löysit, uusi kulta.
Vaan, kaikkein viime jumalani, sa lienet vaikein jumalani!
Niin jumaltahtos uutta vaatii ja uudet lemmen lait laatii.
Mut tottunut kun jumaloihin ma olen, tyranneihin noihin,
niin tiedän, kuinka heille ollaan ja heidän kanssaan toimeen tullaan:
vain puolin mielin eessä seistä, ja sitten tehdä ero teistä,
ja elää päin ja vastoin aivan näin antaa teille tunne vaivan.
He, kas, lempii koko hehkullansa vain eksyneitä lampaitansa.