AURINKOA.
Reading edition
Ja tummista tuskistansa mun sieluni sukelsi pois. Ja äkkiä elää ja hehkuu kuin juopunut riemusta ois.
Ja loistavat kirjokuvat mun eessäni kimmeltää. Ja säihkyy ja soipi ilmat ja elämän aukeevan nään.
Ja on kuin öisin ma ollut laps lemmen vain ainiaan. Ja valojen aaltoja uinut ja kukkia kylvänyt vaan.
Ja polvilta polville noussut kuin tapa on keijujen. Ja sylistä siirtynyt syliin ja riemunnut keväimen.
Ja on kuin oisi nyt mulla suur’ päiväkin valjaissa vaan, me kiidämme kukkakenttää ja heinästä ruoskankin saan.
Me ilkamoiden mennään ja pyhimmin peuhataan. On nuoret ratketa riemuun, — mut vanhoissa kuiskaillaan.
Joku suuri sammakko loikkaa, hui! häijyä hätkähdän. Mut taas lyön päivää päähän, saan hyppimään oitis tän.
Monet leikkivät tuulen henget ne huulia koskettaa. Mut huulet yhä vain hymyy kosteina puol'aukeaa.
Kun kyynärpäälle perho taas lentää leikkimään, niin nauraen häntä katson — kujeensa pohjaan nään.
Ja voimakkaasti hengin — puhallan perhon pois! Oi, oi! Sa elämä kumma! Enään tuskat kuin tulla vois!