← Table of contents
Siperialaisten maanpakolaisten elämästä

III.

Hanna Pakkala translation

Eräänä kesäisenä yönä vuonna 187- kulki "Nishnii-Novgorod" höyrylaiva Japanin Meren vesillä, ja jätti jälkeensä kirkkaaseen ilmaan pitkän hännän mustaa savua. Vasemmalta häämöttivät sinertävän, hopeanhohtavan usvan läpi mannermaan rannikkovuoret; oikealla laajenivat Lapeyrousen salmen aallot äärettömiin. Laiva ohjasi Sachalinia kohti: mutta jylhän saaren kallioista rantaa ei vielä näkynyt.

Laivalla oli kaikki hiljaa ja rauhaista. Kuu valaisi merimiestä ja vahdissa olevaa upseeria keulakannella. Valtameren tummalla pinnalla väikkyi valonheijastus ikkuna-aukoista.

"Nischnii-Novgorod" kuletti vankeja, jotka oli määrätty Sachalinille vietäviksi. Merellä ovat asetukset yleensä hyvin ankarat: moista lastia kulettavalla laivalla ovat ne yhä ankarammat. Päivillä kävelivät vangit vuorotellen vahtiketjun ympäröimänä keulakannella. Muun ajan viettivät he keulakannen alaisessa ruumassa.

Se on iso, matalakattoinen huone. Päivin tulee siihen valoa pienistä aukoista, jotka tummasta taustasta pistävät esiin kuin kaksi kiiltävää nappiriviä, jotka pienenemistään pienenivät ja vihdoin vallan hälvenivät pyöristetystä laivankylestä. Laivaruuman keskessä on käytävä, jonka valurautaiset pylväät ja rautaristikko erottaa siitä ruuman osasta, jossa vankien makuulavat ovat. Tässä käytävässä seisovat, pyssyihinsä nojaten, vankien vartijat. Illoin palaa siellä pitkissä riveissä himmeitä lyhtyjä. Tuon ristikon takana kuluu suurin osa näiden harmaapukuisten matkustajain ajasta laivalla. Joko troopillinen, kirkas aurinko valaisee merta, joko tuuli taakelissa vinkuu, joko kauhea myrsky nousee, jotta laiva hyökyaalloissa ohkii, — nuo ruumaan suletut ihmiset eivät kuuntele myrskyn ulvontaa; heille on yhdentekevää mitä ylhäällä tapahtuu, ja mihin uiva vankilansa heidät vie.

Laivassa on paljon useampia vankeja kuin vartioita. Mutta tuon harmaan joukon jokainen askel, jokainen liike on ennakolta ankarasti määrätty, jotta laivaväki on turvattu kaikilta kapinan mahdollisuuksilta.

Täällä on mahdottomuudetkin huomioon otettu; jos joukosta joku paatunut, raivostunut eläin pääsisi valloilleen ja epätoivossaan syöksyisi silminnähtävään vaaraan, jos ristikon läpi ammutut laukauksetkaan eivät auttaisi, vaan hurjistunut eläin uhkaisi rautaisen häkkinsä särkeä — silloinkin olisi päällikön vallassa tehokas keino.

Hänen tarvitsee vain huutaa muutamia sanoja alas koneruomaan:

"Asettakaa vipu niin ja niin — — irti! — —."

"Reilassa!" — ja heti tämän vastauksen jälkeen virtaisi vankien ruumaan kuuma höyryvirta, vallan kuin syöpäläisten täyttämään halkeamaan. Tämä omituinen, tehokas keino estää laivaruuman harmaitten asukkaitten kaikki yhteiset kapinayritykset.

Kumminkin eleli harmaa joukko elämistään ristikon takana huolimatta ankaran rasittavasta järjestyksestä. Samana yönä, kun laiva halkasi Tyynen meren pintaa, ja kun sen välkkyvät valot synkän syvyyden pinnalle heijastuivat; kun vahdit pyssyihinsä nojaten käytävässä torkkuivat, ja lyhdyt koneen jyskytyksestä hiljaa heiluen himmeästi valaisivat nukkuvien vankien harmaita liikkumattomia haamuja — toimitettiin rautaristikon takana äänetön verinäytelmä. Kahlehdittu vankijoukko rankaisi näet silloin kuolemalla toveruudesta luopuneet.

Seuraavana aamuna nimiä huudettaissa jäi kolme vankia makuulavoilleen. He eivät hievahtaneet eivätkä välittäneet päälliköiden uhkauksista. Kun mentiin ristikon taakse ja kohotettiin vankien peittoina olevia yönuttuja, vakaantuivat päälliköt siitä, etteivät nuo kolme vankia koskaan enää nimeänsä huudettaissa vastaisi.

Jokainen vanki-arteli ratkaisee ja sovittaa kaikki tärkeämmät asiansa lyhimmittäin. Muulle vankijoukolle ovat moisia päätöksiä seuraavat tapaukset väliin vallan hämmästyttäviä.

Salaperäisen yöllisen tapauksen valtaamina menivät laivaruuman asukkaat äänettömiksi. Alhaisen katon alla vallitsi tuskallinen hiljaisuus, ei kuulunut mitään muuta kuin aaltojen loisketta ja koneen jyskytystä.

Mutta kohta rupesivat vangit puhelemaan "tapauksen" seurauksista. Päälliköt eivät nähtävästi aikoneet syyttää äkillistä, kovaa taudinkohtausta noiden kolmen kuolemasta eikä siis siten asiaa salata. Väkivaltaisen kuoleman merkit olivat liiaksi selvät. Toimitettiin tutkinto. Vangit vastasivat yhtäpitävästi. Muulloin päälliköiden ehkä ei olisi ollut vaikea pelotuksilla tai lupauksilla taivuttaa joitakuita vangeista toisia syyttämään, mutta nyt hervaisi sekä "toveruuden" tunne että kauhistus kaikki kielet. Kuinka pelottavia viranomaiset ja heidän uhkauksensa olivatkin — niin oli arteli sitäkin pelottavampi; olihan se tuossa makuulavoilla, vahtien silmäin edessä viime yönä kauheaa valtaansa osottanut! Epäilemättä olivat useat heistä yöllä valvoneet ja kuunnelleet "katon" alaisen taistelun tukahdettuja ääniä, olivat kuulleet huokaukset ja korinan, jotka eivät olleet nukkuvan huokauksia, mutta kukaan ei sanallakaan tuomion täyttäjiä ilmaissut.

["Katon tekemiseksi" sanovat vangit sitä, kun joku laivassa murhataan; silloin heitetään tavallisesti yönuttu uhrin yli huutojaan tukehduttamaan. Tätä he sanovat "katoksi".]

Päälliköillä ei ollut muuta neuvoa, kuin pitäytyä virallisesti vastuunalaisiin, vankivanhukseen ja tämän apulaiseen. Molemmat pantiinkin pian rautoihin.

Apulainen oli Wassili, jolla silloin oli toinen nimi. Kului pari päivää, joiden kuluessa arteli tarkoin asiaa tutki. Ensiksikin tutkinnossa ei tullut mitään ilmi. Näytti mahdottomalta keksiä syylliset ja artelin rautoihin pantua edustajaa uhkasi ainoastaan helppo kurinpidollinen rangaistus. Kaikkiin kysymyksiin annettiin vain tuo selvän selvä vastaus: "Me nukuimme!"

Mutta asiaa tarkemmin tutkiessa ilmestyi kumminkin epäilyksiä varsinkin Wassilin suhteen. Tämmöisissä tilaisuuksissa menettelee arteli tosin aina siten, että vastuunalaisten henkilöiden viattomuus on päivän selvä, ja tässä suhteessa voi Wassili helposti todistaa ettei hänellä ollut suoranaista osaa yölliseen tapahtumaan. Mutta kumminkin pudistivat kokeneet vangit päätään hänen asemaansa tutkistellessa.

"Kuules poika!" sanoi hänelle kerran muuan kulkuri, "kun päästään Sachalinille, niin pötki tiehesi. Asiasi on huonosti, veli — se ei ole tupakkahyppysenkään veroinen."

"Kuinka niin?"

"Ajatteles! — — Oletko ensi kertaa tutkittavana?"

"Toisen kerran."

"Siis. Muistatko vielä ketä kuollut Fedka syytti? Sinua hän syytti. Hänen tähtensä sait kahdeksan päivää olla käsi- ja jalkaraudoissa. Eikö niin?"

"Niin se oli."

"No, mutta mitä silloin sanoit hänelle? Sotamiehet kuulivat sen. Muistatko? Sinähän uhkasit!"

Sekä Wassili että ne toiset ymmärsivät että semmoisesta asiasta voi päänsä menettää.

"No, yhdistä nyt kaikki ja valmistaudu ammuttavaksi."

Kaikki vangit nurisivat.

"Älä turhia haasta, Buran", sanoivat he harmistuneina.

"Hän hourii silmät selällään!"

"Hän on vanha — — on tullut lapseksi uudestaan! Leikilläsikö sanot: sinut ammutaan?"

"En ole ensinkään lapsellinen", vastasi vanhus ja sylkäsi vihastuneena. — "Ette lainkaan asiaa ymmärrä. Te päättelette venäläisen eikä täkäläisen tavan mukaan. Minä tunnen täkäläisen järjestyksen. Minä sanon sinulle totuuden Wassili. Asiasi lähetetään Amur-alueen kenraalikuvernöörille, ja sinut ammutaan. Ja jos sinut suuresta armosta tuomitaan 'tammalle' ['tammaksi' sanotaan erästä eriskummallisen muotoista penkkiä, johon ne sidotaan, jotka tuomitaan raipparangaistukseen], niin se on sitäkin pahempi, sillä 'tammalta' et koskaan nouse. Sillä, ymmärrätkös, veli, tämä on laiva, ja laivalla ovat lait paljoa ankarammat kuin maalla. Muutoin", lopetti vanhus kolkosti ja hengästyneenä pitkän puheensa, "on se minulle yhdentekevä — vaikka kaikkikin hukkuisitte."

Vanhan, onnettoman elämän murtaman kulkurin sammunut katse oli jo aikoja tottunut katsomaan elämää tylsällä, jurolla välinpitämättömyydellä. Hän teki liikkeen kädellään ja astui syrjään.

Vankien joukossa on usein juristejakin, ja kun he tarkan harkinnan perästä lausuvat arvelunsa jostakin tapauksesta, on sitten todenteolla langetettu tuomio useimmiten samanlainen. Puheena olevassa asiassa olivat kaikki juristit yhtä mieltä Buranin kanssa, ja päätettiin siis, että Wassilin piti paeta. Kun hänen arvattavasti artelin asian tähden täytyi kärsiä, niin arteli piti itsensä velvoitettuna häntä auttamaan. "Talouden" korppu- ja muut herkkuvarastot asetettiin hänen käytettäväkseen. Wassili koetti hankkia seuralaisia, jotka kanssaan pakenisivat.

Vanha Buran oli jo kerran ennen Sachalinilta paennut, sentähden käännyttiin ensin hänen puoleensa. Alussa vanhus ei ensinkään tahtonut suostua.

"Syntyessäni on kyllä jo päätetty että minun on metsään kuoleminen ja se onkin kulkurille parasta. Mutta — minä olen liian vanha, en jaksa lähteä." Hän tirkisteli sameilla silmillään. "No, perustakaa sitten arteli. Kaksin eli kolmin emme voi lähteä. Tie on vaivaloinen. Mutta jos kymmenen lyöttäytyy yhteen, niin on hyvä. Menen mukana niin kauas kuin vanhat jalkani kantavat. Kuolisin mieluummin jossakin muualla kuin tällä saarella."

Buran räpäytteli silmiään ja vanhoista silmistään alkoi vuotaa vesikarpaloita kasvoille.

"Vanhus on käynyt heikoksi", ajatteli Wassili ja läksi hankkimaan tovereita ja artelia muodostamaan.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings