III.

Hra Carcelia ei liikuttanut, mitä hänen lähtönsä jälkeen tapahtui Velizyssä. Hänen elintapansa olivat niin säännölliset ja piintyneet, ettei häneltä liiennyt ajatustakaan toisten kärsimyksille. Sen jouto-ajan, joka kauppa-asioilta hänelle jäi, hän käytti niiden kilpatehtäväin ratkaisemiseksi, joita suurin osa sanomalehtiä ja muita julkaisuja pani toimeen. Tämä työ ja rahan kokoaminen oli hänen ainoa harrastuksensa. Sillä kilpatehtäväin ratkaiseminen ei maksanut hänelle mitään, päinvastoin hän oli jo voittanut muutaman kerran sievoisia rahasummia. Tänä aikana, josta nyt on puhe, hän ei vielä ollut saavuttanut sitä kuuluisuutta kaupunkialueellaan, josta Trublet kertoi tutkintotuomarille. Ja tämä mainekin olisi pian vaihtunut välinpitämättömyyteen, elleivät erikoiset asianhaarat olisi tehneet sitä suorastaan puolueasiaksi osalle Montrougen kaupunginosan yleisöä. Asia vaatii hiukan selitystä.

Kaksi kahvilaa, jotka sijaitsivat vastapäätä toisiaan Orleansin puistokadun ja Denfert-Rochereau-torin kulmassa olivat jo kauan kilpailleet kaupunginosansa suosiosta. Niiden nimet olivat Kolmen Pylvään Kahvila ja Koko Maailman Kahvila. Jälkimmäinen oli vanhempi. Se oli perustettu nelisenkymmentä vuotta takaperin, silloin kun Montrougen alue vielä oli vain pahainen esikaupunki. Sitä mukaa kun Montrouge kasvoi muuttui Koko Maailman Kahvilakin hienoksi ja ajanmukaiseksi. Se oli tuottanut rikkauden jo monelle, jotka aikain kuluessa olivat sen omistaneet. Sitten se sai vastapäätä katua itselleen kilpailijan, Kolmen Pylvään Kahvilan, jonka nimi johtui kolmesta sen salin kattoa tukevasta pylväästä. Taistelua näiden kahvilain välillä käytiin vaihtelevalla onnella, aina sen mukaan miten jokin uutuus tai viehätyskeino toisessa veti kävijäin huomion puoleensa. Silloin kuin hra Carcel liittyi Kolmen Pylvään kantajoukkoon, oli tämän kahvilan maine laskullaan. Naapurikahvila oli hankkinut koneellisen soittolaitoksen. Remuisan musiikin ihailijat tulvasivat nyt kahvilaan, mutta hra Carcel siirtyi sieltä pois, kun Koko Maailman isäntä koroitti kahvinsa hinnan viidellä pennillä. Tästä hiljaisesta ja vähänkuluttavasta kahvilavieraasta, joka hra Carcel oli, tuli eräänä päivänä uudelle kahvilalle se vetovoima, joka kiinnitti koko Montrougen huomion. Aluksi oli "setä Oidipus" maineessa vain varsinaisten kahvilavierasten keskuudessa. Silloin järjestivät muutamat suuret lehdet tehdäkseen reklaamia kilpatehtäviä, joiden palkintoina oli huomattavia rahasummia. Tuhannet lukijat ympäri Ranskan ponnistelivat tehtäväin ääressä uneksien palkinnoista. Eräs lehti, Velikulta, oli luvannut palkinnonsaajalle 10,000 frangia! Kilpatehtävänä oli selonottaminen eräästä osittain palaneesta kirjeestä, josta oli jäljellä vain lauseen katkelmia ja muutamia yksityisiä sanoja. Tämän palkinnon voitti hra Carcel. Velikulta julkaisi hänen nimensä ja salanimensä ensisivullaan tuuman korkuisilla kirjaimilla, ja se herätti koko Montrougen asukkaissa tavatonta huomiota. Tämä merkillinen mies asui heidän kaupunginosassaan! Kunnia voitosta, jota he itse ja koko Ranska olivat turhaan tavoitelleet lankesi heidän kaupunginosalleen! Kun hra Carcel kulki kadulla, he osoittelivat häntä toisilleen ja paremmin nähdäkseen häntä tulvasivat kaikki Kolmen Pylvään Kahvilaan. Siitä tuli muodissa oleva kokoontumispaikka. Kahvilan omistaja koetti tukea kahvilansa mainetta vielä sillä, että sai sen pysyväisesti yhdistymään kuuluisan vieraansa nimeen. Hän pani toimeen sukkelalla tavalla ja itse pysyen syrjässä, kahvilassaan kemut "setä Oidipuksen" kunniaksi, siten hyötyen siitä itsekin. Juhlailtana täytti juhlijain joukko koko kahvilan. Onnelliselle palkinnonsaajalle pidettiin puheita, jopa eräs runoilija luki erityisesti tilaisuutta varten valmistamansa ylistävän runon.

Nyt oli tullut Koko Maailman Kahvilan vuoro olla pöydät tyhjänä. Toista "setä Oidipuksen" kaltaista vetovoimaa oli vaikea keksiä. Silloin tapahtui, että noin kuukausi hra Carcelin kunniaksi vietetyn juhlan jälkeen eräs voitetun kahvilan vieraista näytti omistajalle Viikkolehden numeroa, jossa eräs tämän lehden toimeenpaneman kilpailun voittajista oli merkinnyt nimekseen Koko Maailman Kahvilan Sfinksi, Montrougesta. Omistajan ilo ja hämmästys oli suuri. Hänenkin kahvilansa oli nyt saanut sankarinsa. Naapurikahvilassa oli luettu Viikkolehti ja oli huomattu uuden sankarin nimimerkki. Se oli tehnyt suuren vaikutuksen. Hra Carcelilla ei enää ollut kahvilatoveriensa jakamatonta suosiota puolellaan. Kolmen Pylvään isäntä huomautti, että Sfinksi oli onnistunut vain sattumalta ja antanut vasta vaatimattoman näytteen kekseliäisyydestään, eikä häntä sen nojalla voitu mitenkään asettaa vaakaan hra Carcelin kanssa. Mutta kun huomattiin, että Sfinksin menestystä jatkui ja että hänen nimensä näkyi yhtä useasti palkinnonsaajain joukossa kuin "setä Oidipuksenkin", niin mieliala kiihtyi. Lisäksi vaikutti sekin, että uuden kilpailijan oikea nimi pysyi edelleenkin salassa. Tiedettiin vain, että viimeaikoina oli joukko nuoria ilmailijoita ruvennut käymään Koko Maailman Kahvilassa ja tehtiin havainto, että Koko Maailman Kahvilan Sfinksi oli ilmestynyt senjälkeen kun nämä ilmailijat olivat liittyneet mainitun kahvilan kantavieraisiin. Niinpä oletettiin jonkun heistä olevan tuo "setä Oidipuksen" vaarallinen kilpailija. Luulot kohdistuivat erikoisesti erääseen noin kahdenkymmenen vuotiaaseen nuorukaiseen. Hänen ikänsä arvioimista vaikeutti tuuhea musta parta, joka reunusti hänen kasvonsa ja teki ne vanhan näköisiksi, vaikka sitten tarkemmin katsoessa huomasi niiden nuorekkuuden. Hänen leveä kaareva otsansa ilmaisi älykkyyttä ja kasvoilla lepäsi surumielinen vakavuus. Tämän nuoren ja voimakkaan ilmailijan rinnalla tuntui hra Carcelin kaltainen kuivettunut ja tyly vanhus epäilemättä ikävältä. Mutta on ihmisiä, jotka eivät voi sietää nuorisoa, eikä kaikilla ole myötätuntoa ja ihailua "lentäjiä" kohtaan. "Vakavat ihmiset" ryhmittyivät "setä Oidipuksen" ympärille. Toiset, joita herjattiin "tuulenpieksäjiksi" ja "harakoiksi" liittyivät Sfinksin lipun alle. Kolmen Pylvään kantajoukossa tapahtui hajaannus ja suuri osa siirtyi Koko Maailmaan. Kiista levisi vähitellen kahviloiden ulkopuolellekin; koko Montrouge oli kiihdyksissä ja jakautuneena kahteen leiriin. Asia kehittyi pian vielä vakavammaksi. Sanansaattaja, yleisesti tunnettu aikakauslehti, levitti painettuja julistuksia ympäri Ranskan, joissa ilmoitettiin, että se toimeenpani jännittävän kilpailun, jonka ensimmäinen palkinto oli satatuhatta frangia. Silloin Montrougessa syntyi ääretön kiihtymys. Kukaan ei asiassa ajatellut omaa itseään, vaan noita kahta kilpailijaa. Kumpi näistä voittaa? Syntyi ankaroita väittelyitä, jopa riitojakin näiden kahden puolueen välillä ja monta vanhaa ystävyyssuhdetta rikkoutui sen vuoksi. Sillävälin molempain kahvilain omistajat hykertelivät käsiään tyytyväisesti. Milloinkaan eivät heidän liikkeensä olleet käyneet niin hyvin. Siihen oli syynä se, että molemmat kahvilat olivat kuin leiripaikkoja, joihin kummankin puolueen jäsenet kokoutuivat viettämään iltaansa, pysyäkseen tapausten tasalla. Tällä kannalla olivat asiat, kun viisi viikkoa ennen kilpailuajan päättymistä tuli uutinen "setä Oidipuksen" odottamattomasta kuolemasta. Salama pilvettömältä taivaalta ei olisi tehnyt suurempaa vaikutusta. Samana iltana kerääntyi suuri joukko ilman mitään ennakolta tehtyä sopimusta Kolmen Pylvään Kahvilaan. Tunnelma oli synkkä. Vähitellen syntyi mielissä ajatus, jota kumminkaan ei uskallettu lausua, ennenkuin omistaja, joka oli kaikista masentunein, lausui puoliääneen osoittaen toiselle puolelle katua: — He pelkäsivät!

— Kas! Siinä on ajatus! — virkkoi silloin itsekseen eräs pieni ja lihava herrasmies, joka oli pysytellyt yksinään. Hän maksoi lasinsa, jota tuskin oli maistanutkaan, astui ulos ja meni suoraa päätä Koko Maailman Kahvilaan.