← Table of contents
Runotarinoita

ILTAPUHTEET MAALAISPUODISSA.

Reading edition

Näinpä tehtiin siihen aikaan, jolloin innostuttiin työhön, että puodin ovet oli auki melkein puoli-yöhön, jolloin monet haukotukset sulki vasta kaupan ukset. Päivän työt kun tehty oli ja sai pitkät iltapuhteet, ettei enää kannustanut työhön isännänkään nuhteet, vaan hän leikkiin saatiin myötä säestämään puhdetyötä. Kokoontuipa maalaiskauppaan kylänmiehet aina illoin pienoisille ostoksilleen, jutut käymään pantiin silloin, innostuivat tupakoimaan, sekä voimain näyttöön roimaan. Siellä miestä nuorta, vanhaa koittamassa silloin huomaat, hintelät näät Pekat, Heikit, vahvemmat taas Artut, Tuomaat, kauppa-apulaisten kanssa panemassa parastansa. Puotipoika pikkarainen usein leikkiin antoi halun, koska huomas joukossa hän jonkun uuden miehenalun, näytti kohta millä kurin puhalletaan punnus nurin: Pussin pisti painon alle, keuhkot täyteen ilmaa veti, puhalsi kuin palkehesta: »kiira» suurkin keikkos heti, syntyi kirkas naurun helske, sekä jatkumaan sai melske. Tuomas hevoskengän naulan väänsi, pisti kymmenkilon painoon sen ja hyppysillään nosti, ihmettelyn ilon tuotti se, myös toiset koitti, noussut ei, niin Tuomas voitti! Sormikoukut koiteltihin, sekä myöskin väkikartut, hävis niissä heikot Heikit, voitti vahvat Tuomaat, Artut, vedettiin myös »kissanhännät», voitti suuret pienenlännät... Mökin Paavo vanhukselle piisannut ei sentään kukaan, ja hän aina hymyellen saapui joka ilta mukaan, joka kerta nuoret, roimat tunnustaa sai Paavon voimat. Siveäksi, äänettömäks Paavo tunnettu myös oli, mutta voittojansa »noituin» kun soi nuorten holipoli, kiusailla näin Paavo alkaa: »Kukas käski siut yöjalkaan...» Niinpä taas on ilo-ilta, koolla kaikk' on voima-väki, jokahinen aikoi voittaa kunkin naamasta sen näki, istuvan myös Paavo-vaarin näet päällä suolalaarin. Puoti-Jussi, velikulta, päätti itse Paavo-ukon tänään «kissanhännässä» ees voittaa, siksi keksi lukon heikkoudelleen: käteen tuhkaa pani, ukkoa niin uhkaa... Kun nyt toiset vilpitöinnä koittaneet on Paavon kanssa, sekä saaneet »selkäsaunan», eess' on Jussin julma ansa, palikkaan hän kiinni koppaa, Paavo toiseen päähän roppaa «Häviät nyt!» Jussi virkkaa, «tänään oon mie hyvin syönyt». Vaari vastaa: »Ennenkin miut oisit laudalta jo lyönyt!... Siulle luoja voiton suonut olis, jos et myös ois juonut!» Jussi silmää iskee, vetää, Paavo pitää niinkuin tyhjää. Jussi julmistuen kiskoo, mutta turhaan siinä ryhjää. Paavo voitti, into kasvaa: «Kourassais lie ollut rasvaa...» Mutta rautalankalenkkiin Jussi nolona nyt tarttui vetääkseen myös sormikoukun, — joukko lähemmäksi karttui, — kantonapukan nyt salaa Jussi sormentueks halaa. Ja niin Jussi innoissansa käden tiskin varaan heitti: «Tuohon Paavo! Tuossa isäs kuusi vuotta kuhaa keitti!» Ja niin alkoi tiukka veto... »Kas, jo hiukan kestää, peto!» Kisa kiihtyy, Paavon sormi on kuin vahva rautakoukku. Rapsisi Jussin puinen tuki katkes, paljastui niin loukku. Paavo nauroi, Jussi vertyi. «Puustakos nyt voimat kertyi.» Ja niin Paavo «kuninkaaksi» taasen jäi ja eelleen pysyi. «Mistä voimat sait sie moiset?» Noin jos hältä joku kysyi. Paavo paukkas: «Raittiudesta, ja muust' elon puhtaudesta!» Urholle, kun temmeltänyt noin ol' lailla pohjanviiman, puuroaineet nuoret antoi sijaan sikar «ruunapriiman.» Paavo palkinnosta hymyi, laarin päälle jälleen lymyi... Jutut luisti, ilomielin Paavon voimat tuotiin julki, kunnes sitte viimein kaikki tyytyväisnä kotiin kulki, ja myös monet haukotukset sulkemaan sai puodin ukset.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings