LAIVA MERELLÄ.

Kas laiva seilaa Tuoll' ulappaa! Sen silkopinnassa Ylväsnä peilaa Mastoa ylhää, Rautarunkoa, Kanuunaa.

Meren vapaan, laajan Se alleen sortaa, Ja sen kalvon kirkkaan Sen keula murtaa. Ja kuohinat alta Pisarten miljoonain Ne on kulkijan kunniasoittoja vain, Ja ne tunnustaa Majesteettia laivan Ja mastoa ylhää, Rautarunkoa, Kanuunaa.

Ja laivan, laivan on valta! Mut malta —

Käy henkäys ilmassa vienoinen, Se on Jumalan vapaa tuuli. Ja meressä pisara pienoinen Sen tuulosenkuiskeen kuuli. Ja pisarat sadat sen kuulevat, Ja ne miljoonat. Ja värähdys ulappain pintain Se on värähdys pisarten rintain.

Ja laiva se kotkana uljasna kiitää, Meret laajat tallaa, Meret vapaat, laajat ja kummat. Ulapan päällä se leikiten liitää, Aaltoset sortuvat allaan, Aaltoset taajat ja tummat.

Mut taivahan tuulet tuiskii, Ne aaltojen korvahan kuiskii: Vapaista merten ja ilmojen ääristä, Vapahan, vapahan ylhistä määristä, Ett' on vapahan valta, voima, Jumalan antama, aateloima…

Ja aallot ne vinhasti värjähtää, Ja ulappa se yrmyy ja ärjähtää, Ja meri kuohuu ja kiehuu. Ja pisarat pienoiset, miljoonat Ne vaahtivuorina hyrskyilee, Ne syvärit halkovat huimaavat, Ja ne tähtiä kohti tyrskyilee.

Ja laivaa ne lastuna kiikuttaa, Jok' aaltoset alleen sorsi, Sen rautaiset liitot ne liikuttaa, Ja sen mastot on niinkuin korsi Ja sen sortajan ylvään Ne yltään heittää, Ja sen hylkynä pohjaan peittää.