VIII.
Reading edition
Ensimäinen viikko rouva Alanteen kuoleman jälkeen kului sekä Tertulta että Laurilta alituisissa puuhissa. Kun vainaja oli viety hautaan, jonka Terttu ja Lauri olivat yhdessä käyneet valitsemassa Helsingin vanhalta hautausmaalta Tertun isän viereen, alkoivat Tertulla huolet kodin järjestämisestä toiselle kannalle nyt, hänen jäätyään yksin. Laurilla taas oli sairas isänsä ajateltavana, joten hänen väitöskirjansa valmistamiseen tuli pitkänlainen pysähdys.
Luonto kai on tahtonutkin niin, että nämä maalliset menot jossakin määrin täyttäisivät sen aukon, joka rakkaan henkilön kuoleman kautta on syntynyt jälkeen jääneiden sydämiin. Lisäksi tuli tunnehaavojen ainainen varma parantaja — aika ja johti elämän vähitellen, huomaamatta, jokapäiväiselle tolalle taas.
Laurin isä parani nopeasti leikkauksen jälkeen ja, kun Lauri sitte kertoi olevansa kihloissa ja pyysi saada tuoda morsiamensa sairaalaan isälle esiteltäväksi, niin Terttu jo viikon, parin kuluttua sai tutustua tulevaan appeensa. "Ukko" ihastui Terttuun, hänen herttaiseen olentoonsa ja vaatimattomaan käytökseensä täydellisesti. Kun hän kuuli Tertun juuri kadottaneen äitinsä ja olevan melkein yksin elämässä, lupasi hän tehdä puolestaan kaikki, että Lauri ja hän tulisivat aineellisesti turvatuksi. Se merkitsi, ettei Laurin ollenkaan tarvinnut odottaa oman paikan saamista voidakseen perustaa oman kotinsa.
Kun Laurin isä oli parantunut ja Lauri vienyt hänet kotiinsa, palasi hän muutaman päivän kuluttua Helsinkiin ja ryhtyi hommaamaan perunkirjoitusta Tertun äidin jälkeen. Neljä huonetta oli heille aluksi liika paljon ja sen tautta koetti Lauri saada rouva Alanteen huoneuston vuokratuksi toiselle, mikä onnistuikin joulukuun 1:stä päivästä, niin että hän ja Terttu saivat valita itselleen pienemmän, kolmenhuoneen asunnon. Kuukauden kuluessa olivat sitte kuulutukset suoritetut ja nuoret vihityt Laurin kodissa, jossa Laurin isä itse toimitti vihkimisen.
Kun Terttu ja Lauri olivat paluumatkalla Helsinkiin ja Lauri Tampereen asemalla osti heille sanomalehtiä luettavaksi, pisti hänen silmäänsä uutinen, jossa kerrottiin seuraava "tapaturma rautatiellä".
— Kuulehan, Terttu! — sanoi hän ja luki: "Antrean asemalla tapahtui eilen surullinen tapaturma, jonka uhriksi joutui insinööri Toivo Keidas. Insinööri Keidas, joka oli matkalla Nurmekseen rautatieradan rakennustöihin, oli ollut Antrean aseman ravintolassa syömässä ja kolmannen soiton jälkeen lähtenyt juoksemaan ehtiäkseen jo liikkeellä olevaan junaan. Hänen hypätessään vaunun välisillan astimelle luiskahti kuitenkin hänen jalkansa ja hän putosi vaunujen väliin sillä surullisella seurauksella, että pyörät kulkivat hänen päänsä yli, ruhjoen sen kokonaan. Vainaja oli vasta kolmenkymmenen vuoden vanha ja kuoli naimattomana."
Terttu ja Lauri katselivat ihmetellen toisiaan ja keskustelivat kauan tästä kuolemantapauksesta. Tultuaan Riihimäen asemalle kuulivat he kahden herran mainitsevan Keitaan nimen ja puhelevan samasta onnettomuudesta. Silloin lennähti Laurin korvaan toisen herran sanat:
— Minä olen vakuutettu, että hän tahallaan heittäytyi junan alle. Miesparka oli viime aikoina ollut kovin synkkämielinen. Mahdollista on, että hän syödessään oli vähän liiaksi juonutkin.
— Mistä syystä sitte? — kysyi toinen.
— Oli alkusyksystä, kuulen ma, saanut rukkaset kauniilta morsiameltaan, — neiti Leiniköltä, johon kuuluu olleen rakastunut kuin hullu.
— Niinkö?! Vai siltä? — kysyi sitte taas toinen. — Missäs se lintu nyt sitte lystäilee?
— Kuuluu menevän naimisiin, — ellei jo olekin, — erään soittotaiteilijan kanssa Turun orkesterista. Yhdessä ovat jo matkustelleet maaseudulla konsertteja antamassakin, mies viuluaan soitellen, morsian säestäen häntä, — oli vastaus.
— Kuinkahan kauan sitäkin reissua kestänee?! — ihmetteli toinen.
Kuului kolmas soitto ja matkustajat hyppäsivät vaunuihinsa.
Terttu ja Lauri olivat näin ollen matkallaan saaneet kuulla paljon uutta, joka antoi heille vieläkin aihetta mietteihin ja keskusteluihin.
* * * * *
Laurin väitöskirjan valmistuminen ja virallinen tarkastus oli näiden kaikkien odottamattomien tapahtumien tähden lykkäytynyt kevätlukukauteen, jopa huhtikuuhun asti. Pienessä rauhallisessa kodissaan, jossa vastanaineiden onni säteili kilpaa kevätauringon kanssa, työskenteli Lauri ahkerasti Tertun rinnalla, joka mielenkiinnolla seurasi väitöskirjan valmistumista. Kaikki tietoperäiset mietteet rakkaudesta ja avioliitosta olivat sulaneet sopusointuiseksi todellisuudeksi heidän omassa elämässään. Tuntui kuin elämä sittenkin olisi ollut toista kuin kuviteltu romaani. Ja he toivoivat hartaasti, että näin aina tulisi jatkumaankin. Ainakin tahtoivat he molemmat koettaa parastaan sen toivomuksen toteuttamiseksi.
Terttu ei mennyt kuulemaan Laurin väitöskirjan tarkastusta, joka oli annettu tohtori Laurilan toimeksi. Kaikki oli käynyt erinomaisesti ja Laurin työ sanottiin "kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla" suoritetuksi. Ylimääräisenä vastaväittäjänä oli esiintynyt tohtori Lagerborg, joka oli tehnyt muutamia omituisia muistutuksia Laurin väitöskirjan sielutieteellistä osaa vastaan.
Viikkoa jälkeen väitöskirjan tarkastuksen suoritti Lauri lisensiaattitutkinnon ja sitte Terttu ja hän lähtivät kuudeksi viikoksi ulkomaille — Schweitziin ja pohjois-Italiaan.
Pallanzassa tapasivat he aivan odottamatta tohtori Aulangon rouvineen, jotka maaliskuussa olivat viettäneet häänsä, käyneet Abazziassa ja nyt olivat paluumatkalla kotimaahan. Terttu ja Toini ihastuivat äärettömästi nähdessään toisensa ja myöskin Lauri ja Kaarlo tunsivat olevansa vanhoja hyviä tuttavia. Kaikki neljä soudatti itseään samassa veneessä Isola Bella'an, nauttien hurmaavasta illasta Lago Maggioren tyynellä pinnalla.
Loppu.