ONNEN LUPAUS.
Reading edition
Päivät lisää murhetta, yön tunnit tuskaa kerää, mut jossain sielunpohjassa taas laulun onni herää.
Niin ahtaaksi, niin raskaaksi tää käypi elonpiiri, mut jossain siintää kaukana kuin hento toivon viiri.
Vanhuuden vaot posken syö, mi kyynelistä kastuu, mut hiljaa sydänkammioon kuin unten armo astuu;
kuin lupaus, kuin aavistus, mi sylkyttää kuin lasta: Ei pääty tiesi tummuuteen, se valkeneepi vasta.
Se puhkeaapi kukkasiin, se kaartuu kukkulalle ja valtakunta annetaan tien vaikeen vaeltajalle.
Hiljaa sydänkammioon kuin kevät kultaa valaa. Mun sieluni, mun sieluni, viel' laululinnut palaa!