VIIDES NÄYTÖS.

Midianilaisten leirin tienoo erämaassa.

BILEAM ja ZUUR.

ZUUR. Sanoitko kuollut? Kosbi murhattu! Minulle tehty kaksoiskavallus: Mun Moab petti, sorti Israel, Möi surman suuhun Eglon lapseni, Tuon ainoan. — Hän oli tytär vaan, Mut kallis mulle, liki sydäntäni. Hänestä toivoin paljon voittavani, Nyt menettänyt häness' olen kaikki.

BILEAM. Ei Eglonin, vaan minun oli syy: Minua Baalak totteli, kun Kosbin Hän antoi Israelin miehelle. En julmaa naisen murhaa toivonut, Vaan rakkautta varroin rakkaudesta. Niin Moabin ja Midianin uskoin Pelastavani, mutta murhasin Sun tyttäres ja rikoin kaksoiskansan. Nyt palvelijasi olen — vaadi kosto! Sinua seuraan sotarintaan, mutta, Jos annat, otan kädestäs myös surman.

ZUUR. Sinäkö syypää? Sulle tytärtäni En antanut, vaan Eglon ruhtinaalle. Mut Israel jos tappoi lapseni, Niin kuolkoon murhaaja, mut sulle rauha. Vihaiset tuulet, tuokaa turmiota, Aromaan myrskyt isää rankaiskaa, Jos lapsensa ei kuolemaa hän kosta, Jos Zuurin keihäs väistyy vihollistaan. He kohta tääll' on, sanoit?

BILEAM. Raju-ilma Niin raivosti ei metsää tuiverra, Ei rohkeammin ukkonen syö puuta Kuin karkaa kimppuhusi Israel.

ZUUR. Mut Moab rauhass' on?

BILEAM. On rauhassa, Kun Israelin liitto sitoo sen. Se laiskehtii kuin aasi syötetty.

ZUUR. Niin yksin heitetty on Midian, Kuin vaimo, johon mies on kyllästynyt, On korpeen ajettu ja rosvotaan. Mut mies on toki Midian, ei vaimo. Se tietänsä ei yksin käydä pelkää. Ja meitä seuraat, tietäjä?

BILEAM. Täss' annan Sanani, käteni ja sydämmeni.

ZUUR. Siis jumalasi meitä auttakoon. Nyt kostonmiekka kohtaa rikkojat Ja surmaan suistuu Israel, kun sinun Sanasi kansaa haltioi. Nyt leiriin! Hoi urhot! rohkeutta!

Lähtee.

BILEAM. Uljas mies! Jos tahtosi vaan olis kansas tahto Ja minäkin jos ehjä, sointuisa Kuin ennen. Nouse voimanhenkeni, Minussa Midianin vahvuudeksi, Kukistaakseni kansain teurastajan Ja veljet veljiin yhdistääkseni! Minussa nouse! OMRI tulee. Tuolla Omrini! Hän viel' ei hylkää mestariansa.

OMRI. Sitäkö voisin?

BILEAM. Terve, poikani! Mihinkä Nergal jäi? Hän vannoi Minua seuraavansa kuolemaan, Jos tarvitaan. Nyt missä viipyy?

OMRI. Oi! Sanoa hävettää ja säälittää Sinulle suoraa oppilaastasi Niin kuin on totta.

BILEAM. Kerro totta vaan! Suun tahraa valhe, mielen eksyttää Ja pahan muuttaa vielä pahemmaksi. Siis totta kerro, luontees lainaa värit.

OMRI. Baal-Peorista lähtiessä Nergal Niin kauan näytti mieltä rohkeaa, Kuin sodan entehist' ei totta kuultu. Vaan kuultuaan, ett' Israelin uhka Todella kääntyi rankaks' kostotyöksi, Hän päätöksensä söi ja arveli: Elämä maukkaampi on kuin kuolo, Kun oma aatos taisteluun ei johda. Niin voiton, jonka neuvojesi kautta Sai Moab, päätti hyödykseen hän käyttää Ja niinkuin kaarne myrskyn uhatessa Pujahtaa torniin saalist' ahmimaan, Niin Nergal pyysi Baalak kuninkaalta Pyhillä alttareilla uhrit hoitaa Ja palkan nostaa. — Pappi on hän nyt Ja palkkaa nauttii.

BILEAM. Miks'et lähde myös? Etuja sulle Baalak tarjoaa. Miks' seuraat miestä, jota aate hurmaa? Jok' etsi valtaa eikä tyydy valtaan, Jok' etsi rauhaa, mutta voitti myrskyn, Sisäisen liekkimyrskyn haikean, Nyt etsii verta, ulkomyrskyä Sisäisen sammutteeksi. — Pakene!

OMRI. En, kun en voi, ei salli luontoni. Sinua vaan se vaatii seuraamaan.

BILEAM. Mut kuolla saat kuin uskollinen koira, Jok' isäntänsä kohtalost' ei luovu.

OMRI. Isäni, isäntäni, kaikkeni, Mun elämäni aatos olet sinä.

BILEAM. Syleilen sinut omakseni, Omri. Meit' auttakoon Hän, jonka liitoss' elin, Jos hänkin ei lie lyhytkätinen, Yrittelijä, keskenheittäjä Ja keskeneräinen kuin ihminen, Vuostuhansien kesytettävä — Hän auttakoon tai taivas yllemme Romahtakoon kuin raskas templin kaarros! Noin uskollisna riennä tuonne leiriin, Sytytä ilmi liekkiin Midian! Nyt mene! (Omri lähtee) Varron liiton uudistusta, Pyhyyttä kuulustelen povessani. Ei vastaa hän, on vaiti. Hengen silmä On sotkettu. Tuo silmä, ennen kirkas, Totuuden ilmaisi kuin tyyni järvi Kuvastaa selkeästi maan ja taivaan. Pimeessä hoippuvat nyt askeleeni, Niin ennen vakavat, nyt epävarmat. Ja kesyttömät, raa'at luonnonvoimat, Nuo synnit, joita ennen kuoletin, Kun Ylimmäisen liitost' imin voimaa, Nyt inhan uhkatyöni aukosta Heräävät tainnoksistaan, sylkevät Kuin käärmeet kuolettavaa myrkkyään, Ett' entisyyden hedelmöivä hyve, Jumalanvilja, hukkuu syntitulvaan.

ENKELI näkyy.

BILEAM. Vakooja tuolla. Ryntää enkeliä vastaan ojennetuin miekoin. Väisty kuolemaa! Pois tieltä!

ENKELI. Tieltä hetken taikojen Ei siirry suuret ajan rattahat, Seis, harhan mies, ja huomaa tiesi pää!

BILEAM. Mun tieni ylttyy läpi aikojen, Niin pitkälle kuin ihmisyyden tie. Vakooja lienet, riisu miekkasi Ja vihas ilko alastomaksi! Tapella tahdon, voittaa taikka kuolla.

ENKELI (lyöpi miekan Bileamin kädestä). Masennu maahan rikostesi alla Ja tunne Herran voiman puuskaus.

BILEAM (polvistuu taantuen). Pyhyyden mies, suo kuulla palvelijas!

ENKELI. Seis, mies, ja vastaa, kysyn sulta: Tunnetko allas kallion?

BILEAM. Sen tunnen.

ENKELI. Mutta henkesi On peruskallionsa hyljännyt. Vakuutuksensa liittokirjan myönyt.

BILEAM. Soraksi murtaa aika kalliotkin, Uus ajan vaihe vanhat liitot ratkoo.

ENKELI. Mut uskosi?

BILEAM. Myös Israelin usko, Kuin ahdas juhlavaate hyljätään, Kun oikea ja nurja puoli tyyten On likainen ja nukkavieruna.

ENKELI. Kun viisaudestasi ylpeänä Sä muita tuomitsit, mut itses säästit, Niin ryönän kynnyksestäs sisään päästit.

BILEAM. Jos pantais yhteen kaikki tuhmuuteni, Mit' olen elinpäivinäni tehnyt, Ja syötettäis ne mulle yhtä aikaa, Niin lopuks iäkseni hullu oisin. Mut kuitenkaan — en voinut tehdä toisin.

ENKELI. Totuuden petit.

BILEAM. Totuus petti mun. Miks antoi rakkauden, jota sortaa? Oliko syyni, että rakastin Omaani, kansaani kuin Mooseskin? Oliko synti Kosbin rakkaus? Miks sorrettiin hän? Miss' on oikeus? Vihani soimaa korkeuden kättä: Hän tielle taluttaa ja kesken jättää, Haluja antaa, tarmon turmelee.

ENKELI. Sun suusi itse Herraa kiroilee. Hän näkee syvälle ja tähtää kauas, Nykyiset tuomii tulevihin nähden. Miks annoit vakuutustas tinkiä? Sun kuolla täytyy eksymystes tähden.

BILEAM. Mua väärin tuomit. Eikö hengestäni Totuuden lähdesuoni vuotanut?

ENKELI. Elämän valtameren sulkenut On sulta väärä tekos.

BILEAM. Tappavainen Ja julma on tuo uhkatuomios. Vuort' olinko ja vettä? Enkö lihaa Ja verta ollut, joka tuntee, tahtoo? Ja enkö ennen kansan syntein vuoks Syvästi surren paljon kärsinyt, Ett' usein itkin, tunsin tuskia Ja uhrivalmis olin joka hetki, Kun Herran voima asui lihassani. Nyt sortuneena minut hyljättäis!

ENKELI. Suur entisyys ei nykyisyyttä auta. Sun kuolla täytyy taikka pakene Ja Midianin leiri jätä!

BILEAM. En Voi pelkurina juosta, väistyä, Tai elämätä sulta kerjätä, Vaan uhkamiekan nostan miekkaa vastaan: Voin kaiken kaikkeni ja henkeni Vapaasti totuudelle uhrata. Pahuutta, vääryyttä ja syntiä Enempi kammoksun kuin kuolemaa. Ja kuitenkin, jos hyve jäykistyy, Sen kuort' en malta jättää murtamatta. Jos totuus kahleelt' tuntuu, rikon sen. Ja nuorteata, lämmint' elämää Himolla etsin. Siksi luovuin Ma viittatiestä.

ENKELI. Siks' et kuolemaa Voi välttää. Jollei armontarjous Sinulle kelpaa — ota kirous!

Lähtee.

BILEAM. Jos elämä näin loppuu, nauran sille. Siis terve, kuolema! Jo pilvi nousee, Jo myrsky uhkaa, läikkyy salamat. Ihana myrsky! Kirkas ukkonen, Poveeni iske! — Kuoltuani jatkaa Ma tahdon kesken katkaistua matkaa.

Lähtee paljastettu miekka kädessä. Hätäisinä juoksee kantamuksineen vaimoja, lapsia ja vanhuksia, huutaen: "Vihollinen! Murhaaja! Kostoa! Auttakaa!" Israelin sotatorvi kuuluu. Myrskyä. Israelin sotajoukko, PINHOS etupäässä, astuu esille.

PINHOS. Te säälimättä kaikki tappakaa, Mut itse Jehovahan luottakaa!

JOUKKO. Sen teemme.

PINHOS. Te näitte kevättulvan Jordanissa: Se paljon vanhaa murti mennessään.

JOUKKO. Sen näimme.

PINHOS. Niin tekin vanha maahan ruhjokaa, Ett' Israelin kevät nousta saa.

JOUKKO. Sen teemme.

PINHOS. Te näitte kuinka Kosbin kavaluus Langetti Israelin ruhtinaan.

JOUKKO. Sen näimme.

PINHOS. Jokainen Midianin ruhtinas Langettakaatte miekan terällä.

JOUKKO. Sen teemme.

PINHOS. Te näitte kuinka Moab pelastui, Kun Bileam keksi petollisen juonen.

JOUKKO. Sen näimme.

PINHOS. Siis eteheni Bileam laahatkaa, Jos elää taikk' on kuollut. — Vannokaa!

JOUKKO. Sen vannomme.

PINHOS. Nyt joukot kahtia! Te oikealta Midianin leirin päälle rynnätkää, Vasemman kyljen valloitamme me. Kun torvi soi, niin huuto päästäkää, Niin raikea, ett' itse taivas aukee, Jehovan silmä joukkoamme kaitsee. Kas niin, te sinne, tänne me!

Lähtevät. — BILEAM ja MIDIANIN PÄÄLLIKÖT joukkoineen.

BILEAM. Pakolaisjoukon huomasitteko? Se Israelin koston alta juoksi, Apua huutaen, kuin lentohiekka Tohisten vyöryy arotuulen alta.

ZUUR. Tuon huomasimme. Kelpaahan sen voittaa Kenelle luonto suostuu puoltajaksi. Jos Israel ei kotkanvainullaan Niin oivaltaisi luonnonvoimia, Jos tulta, myrskyjä ja aaltoja Se Siinain enkeleilt' ei oppinut Edukseen käyttämään, ois voitto meidän. Nyt pelko valtaa joukon, surmanpelko.

BILEAM. Mik' aina tapahtuu, ei vahingoita. Mies viisas urhollinen on, ei pelkää Hän kuolemaa. Se jokahetkinen Tapaus luonnossa on. Uuden jakson Se kaiken olemisen vaiheiss' alkaa. On edistystä siis. Ei kadottaa Katoomatonta voi se. Itseään Elämä ei käy tyhjäks tekemään. Siis urhoutta, miehet! Elämää Ei sota riistä — voiton voipi riistää Ja vapauden, kuulkaa: — vapauden! Pois orjuus! — ennen kuolema.

ZUUR. On paise Pakottavainen rinnassani. Halpa On mulle elämä. Jos Kosbini Voin kostontiellä saavuttaa, niin terve, Ihana kuolo, mulle noutajaksi!

HUUR. Jokainen meist' on kuolemalle velkaa, Mut tuonpa summan kyllä ehtii maksaa. Niin kauan täytyy taistella kuin jaksaa.

EVI. Siin' oikein lausut. Elää pitää koittaa Ja elämästä nauttia ja voittaa.

REKEM. Viis nautinnoista! Midianin kansa Tarvitsee kyllä parhaat ruhtinaansa.

REBA. Viis ruhtinaista! Kansa eläköön!

KAIKKI. Kansa eläköön!

BILEAM. Päämies kun kansan hengestä on henki, Niin kansa häness' elää taikka kärsii. Siis päänne tuntekaa ja seuratkaa Hänt' uskollisna.

ENSIMÄINEN. Evi eläköön!

TOINEN. Huur eläköön!

KOLMAS. Ei, Rekem eläköön!

NELJÄS. Zuur eläköön! Hän uljahin on mies.

VIIDES. Vaan Reba reima mies on — eläköön!

BILEAM. Nyt kaikki ei, vaan yksi olkoon päämme. Kuin yksi mies kaikk' yhtä seuratkoon, Kun suuri yhteistyö on tehtävämme. Hän valitkaa ken syvimmästi tuntee Vihollisemme iskut rinnassaan. Päämiehen arvo hänelle on lääke Parantavainen. Hekkumoikseen hyökkää Hän kostotyöhön — häntä seuratkaa, Zuur johtajamme olkoon!

JOUKKO. Zuur eläköön!

ERÄS. Vie meitä taisteluun!

Jotkut murisevat tyytymättöminä.

BILEAM. Kun äsken leiriänne lähestyin, Näin merkin, joka vaalin vahvistaa. Sen kerronko?

JOUKKO. Se kerro, tietäjä!

BILEAM. Eteeni nousi Kosbi morsian, Verinen, valkovaippa kostotar, Vihoja säihkyi hänen silmistään, Kun verikeihään ojensi. Sit' ottaa Kun aioin — haipui hän kuin kangastus.

ZUUR. Hän, tyttäreni sulle näkyi? nouskaa! Verinen kostonkeihäs meitä johtaa, Sit' ynnä seuratkaamme!

JOUKKO. Seuratkaamme!

BILEAM. Tuolt' astuu hän! O, koston enkeli! Tuo keihäs isällesi! Ota, Zuur!

ZUUR. En näe häntä. Missä?

BILEAM. Tuolla, tuolla! — Hän haipuu taas. — Jo torven kuulette, Vihollistemme sotahuuto raikuu. Työ alkaa. Omri, seuraa taisteluun!

Ryntää oikealle.

OMRI. Kuin varjosi.

Seuraa Bileamia.

ZUUR. Nyt sodan huima henki Mun valtaa. Tuonne, urhot, rynnätkää!

Oikealta ja vasemmalta ryntää esille Israelin joukkoja. Taistelua.

HUUR. Ei, tänne! Tääll' on vastus. Väistykää! Tai survon jalkoihini rosvot.

1:NEN ISRAELILAINEN. Kuole, Vihainen koira!

HUUR. Sorru, sortaja!

ISRAELILAINEN. Tuoss' isku! — toinen! Juokse Gehennaan!

Huur kaatuu. Aseitten kalsketta kuuluu. NAHSEN ja ELISUR tulevat esille kiskoen mukanaan vanhaa maamiestä.

MAAMIES. Ai, ai, ai! auttakaatte! Päästäkää!

NAHSEN. Sen turpa paina hiekkaan.

MAAMIES. Auttakaa!

NAHSEN. Niin lakkaa huutamasta.

MAAMIES. Päästäkää! Poveni teille tyhjennän, jos hengen Minulle, vaimoille ja lapsilleni Vaan lahjoitatte.

ELISUR. Mit' on povessasi?

(Mies näyttää).

NAHSEN. Ah, kultaa, Elisur!

ELISUR. Ja hopeaa!

MAAMIES. Perheeni, karjani jos päästätte!

ELISUR. Maa Israelin on ja kaikki aarteet, Mut hyvällä kun nöyrryt, päästän sun.

NAHSEN. Pois päästä joutava!

ELISUR (sysäten niskasta). Kas tuossa — mene!

NAHSEN. Pyhyyden tähden, tästä tuppeen suu! On Pinhos kiivas lain vasara: Me kultaa riistimme, hän meiltä hengen Voi riistää.

ELISUR. Tämän syntitahrasen — Jos sotaryöstö onkaan syntiä — Sovinto-uhrilla on helppo pestä.

NAHSEN. Nyt joukkoon taas! Työ uljas pesköön tahrat!

Lähtevät.

BILEAM (haavoitettuna, nojaten Omriin). Suo minun sortua, muut taistelee. Ken tuossa? Huur! Jo hänkin kaatunut. Käyn pian luokses, Midianin mies. Väsyttää haavat, lepo tarpeen on. Istuu kivelle. Tähystä, Omri, väijy vihollista, Jos ryntää tänne, vielä koetellaan. Voin kättä nostaa.

OMRI. Siellä taistelee Ja hurjast' iskee Rekem — Reba kaatui, Tuo reima mies! Ah, julman ankarat On taivaan vallat!

BILEAM. Taisteleeko Zuur? Pää pystyss' onko?

OMRI. Zuurin joukkoineen Jo Pinhos kiertää.

BILEAM. Missä Evi on?

OMRI. Hän avuks rientää, huimast' ottelee, Vihollisia niinkuin heinää kaataa. Ah, varjele! — Hän takaa iskun sai.

BILEAM. Kirottu halpa salapurija!

OMRI. Yrittää nousta — kaatuu hurmeissaan. Zuur väistyy tänne päin ja Pinhos seuraa. Tääll' ovat kohta.

BILEAM. Miekkas paljasta! Tylyjen valtain kanss' on tässä työtä. Jos vääryyttä ei taivas harjoita, Elämän päivä seuraa kuolon yötä. Tuo elinhalu oisko turhuutta? Jos turhuutt' on se, mik' on vakava? Jos elinhalu eläviss' on turha, On vakavaa vaan hävitys ja murha. Ankara ukonjyry. En pelkää jyrinääsi, ukkonen! En lopu tähän. — Jospa loppunen? Niin taikka näin, en mitään mahda.

OMRI. Taas Kavala Pinhos kaatoi sankarimme! Zuur nousee, horjuu — riennän avuksi.

Lähtee.

BILEAM. Paloiksi Pinhos! — Varro Israel! Sun tyly virkapappeutes loppuu: Kun aikaihmistyvät kansat kerran, Jokainen tuntee lähteen rinnassaan Ja itse kuulee kuiskutukset Herran. — Valoa välähti! — Taas jyrisee. — Yö peittää maan.

PINHOS. Et väisty kauemmas: Sisääsi työnnän keihään verisen.

Zuur kaatuu. Pinhos pysähtyy hetkeksi käsi otsalla.

ZUUR. Pakene, Bileam!

BILEAM. Kaatunutko Zuur! Tuo Midianin pylväs ainoa. Nyt nouse, miekkani! Omri taistelee suojellakseen Bileamia. Noin taistellaan! Teet oikein, Omri! Tuonpa apuni. Omri saapi erään Israelilaisen keihäästä syrjäpiston, kaatuu. Ah! Hänkin sortuu! Uskollisin mies! Täss' yksin seison minä, kansaton. — On kansaton ken hengenheimoton. — Näen loppuni. On kaikki raunioina. Mit' etsin, toivoin — kaikk' on rauennut. Elämä, joka kuolemassa voitat, Sun suuruutesi valtaan heittäyn!

ELISUR. Kas tässä mies! Täm' on se noituri! Hänellä juonten rihmarulla on.

NAHSEN. Hänt' elä tapa! Pinhos tuomitkoon! Tulehan, Pinhos!

PINHOS. Irti päästäkää! Hän puoltakoon, jos voi, mies miestä vastaan.

BILEAM. Kavalanhurskas salamurhaaja! Pyhyyden tahra, pappeuden ilka! Jos kanssas taistelen, en taistele sun kanssas, Jos minun voitat, sin' et mua voita: On korkeampi, joka taistelee Ja voittaa.

PINHOS. Iske, kurja mies!

BILEAM. Sen kurja lausui. Tuossa huimaus!

PINHOS. Takaisin maksan. Missä taikasi, Kun horjut?

BILEAM. Tuossa!

Ukon nuoli iskee.

PINHOS. Näitkö ukkosen? Pistää miekallaan Bileamia, joka kaatuu. Tuoss' on sen isku! Kuule jyrinää! Jehovan tuomio on täytetty. Puhaltakaatte voiton pasunaan Ja riemun sympaleita soittakaa: Sanoman viemme Moosekselle leiriin, Ett' Israelin voitonpäivä on.