TOINEN NÄYTÖS.

Palmupuisto Bileamin asunnon edustalla Eufratin rannalla. Virta näkyy.

BILEAM. ORJA, soihtu kädessä.

BILEAM (huoneensa avoimessa kattosalissa). Joll'ei maan kansat omass' itsessään Varoitus-ääntä kuule — hukkuvat. Meiss' itsessämme asuu johtotähti, Jumala, joka pyrkii valtahan. Mut miksi voimatonna raukeaa Yritykseni kuin tuo hanke lasna, Kun veljissäni tahdoin toteuttaa Mun tahtoani, muka oikeata, Ja vastahangan kovan kohtasin Niin että neuvotonna tuskastuin Ja julma vimma paisui sisälläni, Remahti itkuhun tai parkunaan Tai salakirousten salamoihin, Kunnekka sydämmeni kiukku uupui Ja mieli häpes omaa katkeruuttaan. Niin päivä kirkastui. On kesympi nyt intohimoni Ja kiihkojani johtaa pyhä liitto, Pyhimmän kanssa tehty minussa. Nyt eikö korkein minussa tee suurta Ja täydellistä? Miks' en voita nyt Totuuden vallan alle maailmaa? Vähittäin, ankarasti taistellen, Minussa totuus voitti valtikan Ja tässä hallitsee. Mut tuolla Maailmassa, mun kansassani, josta Ajettiin minut tänne siirtolaan, Miks' siell' en elämää voi luoda? Miksi Totuuden siemen siellä hyljätään? Ja Moab, ennen kansain valtias, On hengenheikko, arka, neuvoton, Lihava, liikasyöjä, henkipatto, Sisältä ontto, ulkoeläjä. Siit' olen levoton, en unta saa, Näkyjä näen. Missä viipyvät Vakoojani, mun uskolliseni? Ma heitä varron. — Tunnen, aavistan, Ett' tääll' on kohta miehet Moabin, Rukoillen apua taas toistamiseen. Seuraanko heitä? Heidät hylkäänkö Ja kansani, jok' on mun hyljännyt? Ken kolkuttaa?

ORJA. Sun omat oppilaasi, Vakoojat Moabista palanneet.

NERGAL, OMRI, ORGON, ORNAN, LAOMER ja PATROS.

BILEAM. O, tervetulleet! Sinne kiiruhdan. On aamuhetki meille kullan kallis.

NERGAL. Meit' ajoi rankka kiire kantapäillä. On tänne tuloss' airut Moabin: Kun ensi avunpyynnön hylkäsit, Kuningas Midianin ruhtinaat Nyt luokses lähettää ja poikansa.

BILEAM. Sit' ennen matkastanne kertokaa. Kai kokemuksestanne viisastuitte. Viel' onko Moabista toivoa?

KAIKKI. Me epäilemme!

BILEAM. Aivan järjestään.

ORNAN. Jos meistä vanhint' ensin kuulustat, Niin tunnustan, ett' itse Luojaakin Jo epäilen. Hän liekö kunnon mies, Kun noin hän nostaa yhden kainaloonsa, Kuin Israelin, lellipoikansa, Sit' auttelee ja kantaa kämmenillään, Mut muita hylkii, luotaan lykkelee, Vaikk' ovat kaikki hänest' alkujaan.

BILEAM. Niin oikein: samaa suurta perhettä. Mut edistyspä noutaa luontoa. Yht'aikaa eivät kaikki valmistu, Mäellä marjat, kukat kunnahalla, Yks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs, Kuin saman isän lapset vuorottain, Yks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs. Jokaista sentään armas silmä kaitsee Ja edistystä myöten kutsuu töihin, Nyt Israelin, toiste ehkä muut, Nyt kenties muut, jos muutkin kypsyvät, Kuin toimellisen miehen tarhassa Valmistuu viini joskus ennen aikaa Ja taatelitkin vasten varrontaa. Jos meiss' on elämä, me valvokaamme Ja Moab päivätyöhön nostakaamme!

PATROS. Sen sanon, että toivos kuoleta! Hajallaan kiilii heltehessä lauma, Niin liekkumansa harhateillä Moab. Siis' turhaan huudat: huomaa vihollista! Kun vihollinen häness' asuu: pelko. Jokaista paarmaa uskoo voittajakseen.

BILEAM. Siis neuvosi on?

PATROS. Hylkää pelkurit! Suo kansajoukon mennä menojaan. Sit' auttaessas kaadat itseäsi. Lepoa viisas nauttii, rauhassa Iloiten syvist' ajatuksistaan. Tuo joukko menee niinkuin mennyt on, Ja menköön! Taikka nähköön etehensä. Teen huomioita, tutkin ihmistä, Kun huvittaa. Mut tuost' en raskau Jos huonot ovat. Mik' on huonoa, Se jääpi huonoks, aivan luonnostaan.

BILEAM. Jos Patros oisin, tekisin kuin hän, Kun muu ei tarve tuntuis sisälläni. Mut olen sekä elän itseäni. Siks avosilmin, avosydämmin Näen kansan puutteet, kärsin tuskaa niistä, Takellun kiinni epäkohtihin, Haluan kukistaa ja rakentaa, Kumota väärän, nostaa oikean, Ja joukon edistyksest' iloitsen. Muu onni pientä, arvotonta on. — Sun vuoros, Orgon, kerro kokemuksesi.

ORGON. Ne paarmat, jotka Moabia kaahaa, Himoja ovat. Kävin, kuulustelin Useat juhlat, joissa kansan viisaat Puhetta johti. Siellä saarnattiin, Ett' oikeaa ja noudatettavaa On kaikki mikä luonnollista on. Kun himo — olkoon huoruus, varkaus Tai murhan, koston, ahneuden himo — On luonnollista, on se oikeaa Ja noudatettavaa kuin rakkauskin, Kuin hyvänsuovat, kesyt mielihalut. Niin kukin juoksee mielitekojaan Ja kansa voimaton on yhteistyöhön, Kun puuttuu vankkaa yhteisrunkoa.

BILEAM. Siis neuvoisit?

ORGON. Kuin neuvoo kokemus: Viisaille totuus säästä! Joukkoa Vaan kiihkot, luonnonvietit nakkelee. On taikatemput heille uskontoa Tai uskonmenot taikatemppuja. Jos selvää, kirkast', ymmärrettävää, Jaloa, suurta, korkeaa jos lausut, Ei heihin pysty se, on kaukaist', outoa, Suu auki kuulevat ja kylminä. Mut käytä ääntä mannun mahtavaa, Salaista, synkkää kätke sanoihisi Ja anna uhkausten leimahdella, Lupaile jotain, joka aistit hurmaa — Niin tekee viisas Baalin pappikunta — Niin kansan mieli kuohuu vaahtonaan Ja sokkona se johtoasi seuraa, Kun pelkää se tai lupauksiin mieltyy.

BILEAM. Tuo keinosi on myrkyn sekoitusta, Jok' ohjaa Baalin orjapalvelusta. Se hetken hurmaukseen juovuttaa, Mut suonenvedot jättää jälkehensä Ja terveet elinvoimat hervaisee.

OMRI. Siin' oikein lausut, jalo mestari. Nuo Baalin tunnustajat joukottain Näkyihin vaipuvat ja jäykistyvät. Ken haudantakaisesta hekkumasta Hourailee, kuka liekkimerestä Tulena palavasta. Toiset kuuntelevat Ja kauhistuvat. Mut ei parannusta Siit' orastele, sen kuin pelkoa Ja kurjaa, velttomaista ruikutusta.

BILEAM. Jalompi juuri puhkee parannuksen, Sisäinen voima heristyttää sen. Elämä on se voima. Jumala Se elämä on. Hänet itsessäni Kun tunsin näin myös ympärilläni. Hän vuotaa minuhun ja minusta, Itsensä toteuttaa kaikkialla, Hän minussa kuin minä töissäni. Tuon ainoan jos Moab omistais, Sen voima kasvais, into puhkeais.

NERGAL. On Jumalasi oman henkes lapsi. Sit' itse hoitelet ja kasvatat, Sen tappaa voit, kun kerran kyllästyt.

BILEAM. Noin opettaa voi henkirikkoinen — On moni sellainen jo syntyjään: Sokeahenkinen tai mykkä, kuuro Tai raajarikko, sisällisesti. — Maapallon yltä riistä taivaskehä, Jumalan henkipiiri ihmiseltä — Pimeinä kuihtuu kumpikin. Mut ruumihin, kuin hengen vammatkin, Vaan säälittävät, eivät suututa. Sinua säälin, Nergal poikani.

NERGAL. En huoli säälistäsi. Olen mies, Vereni jylhää, kaldealaist' on.

LAOMER. Mut Israelin salavakoojat Minussa suuttumusta nostavat: Kuin ruton Moabiin he kylvävät Sen uskon, että kaikki ihmiset Vaan eläimiä ovat, niinkuin aasi, Apina, nauta taikka koiranpentu, Mut Herran kansaa yksin Israel, Jehovan poikia — ken nöyrtyy heille, On onnellisin heidän orjanaan: Saa armoleipää, vaaterepaleita. — Noin kansa suvustaan kun halpaa uskoo, Se vaipuu vaan, ei nouse, ylene: Jumalan suku yksin jumalistuu.

BILEAM. Siis neuvot, Laomer?

LAOMER. Hylkää eläimet Ja itse kasva jaloss' uskossasi: Ei palmu orjantappuraa voi nostaa, Molemmat seuraavat ne luontoaan.

OMRI. En tuota ymmärrä, vaan ymmärrän, Ett' yksimielisyyttä Moab puuttuu. Jokainen siellä kiskoo nuottiaan Ja rikkoo soinnun, kansan ehjyyden. "Min' olen pää! Ei, minä! Minäpä!" Jokainen soittaa omaa kunniaansa: "Min' olen viisain! Eipä! Minäpä!" Unohtaa työn ja itseuhrauksen. He yhdistävää voimaa kaipaavat. Pää heille nosta, mestar, yksi pää! Jumala heille näytä!

BILEAM. Tässä näette! Hän minuss' asuu, meissä jokaisessa, Totuuden valtahan kun antaumme, Hän mieliteot ohjaa.

NERGAL. Nouse, johda! Luo itseluottamusta kansahan, Siin' on sen tarmo, siinä —

BILEAM. Pettymys. Jos vanhat jumalat ei kukistu Ja sorru Baalin synkkä pappeus, Jok' etsii valtaa, nautinnoita, vaan Ei totuutta ja hengen edistystä, — Jos murru ei tuo laho pökkelö, Ei elinvoimaa uutta nousta voi, Vaan valheen taika kansaa hervaisee.

OMRI. Sinua uskon, jalo mestari.

NERGAL. Jos sallitte, niin puhun puhtaaks' suuni: En usko yht', en monta jumalaa. Sen Jumalaa on, minkä meissä voimaa, Mink' oma tahto omaa kättä ohjaa; Sen voimaa on, mink' itseluottamusta Ja valtaa, minkä meiss' on vankka tarmo. Valtamme ylttyis Eufratilta mereen Ja Liibanonilt' asti Egyptiin, Jos kansa luottais itseensä, ei muuhun — Nyt valtaa raaka paimenjoukko maan!

BILEAM. Kun luottavat he tuohon ainoaan. Se mikä meiss' on suurta, voimakasta, Jok' aina kestää — se on Jumalasta. Ja siihen itsehen kun luottaa ken, Hän luottaa oikeahan itsehen Ja voittaa. Tuolle ainoalle jos Muut kansat nostamme, niin voittaa muut Ja Israel vaan yks' on noista muista, Laps' yhtä-arvoinen kuin muutkin lapset. Niin kaikki kansat yhtä tunnustaa, Kuin yhtä aurinkoa koko maa. — Orjalle. Yösoihtu sammuta! — Auringon nousuun kääntyen. Hän nousee Eufratista Kuin vuoteheltaan Tyyron ruhtinatar, Ja helmet hohtaa hänen purppurastaan. Hän yksin hallitsee maan valtakunnat, Elämä vuotaa hänen kasvoistaan, Kuin öljyn runsaus se siunaa maan, Kuin viinin runsaus se virvoittaa, Siit' aallot iloitsee ja herää maa, Myös taivaan tuulet tuntuu heräävän. Elämä, alku kaiken elämän, Yön kapaloista nosta kansamme! Viritä elinvoima Moabiin, Sisäinen henki, joka kansassa Niin puhkeaa kuin kevät luonnossa!

Aamu-auringon valossa näkyy Eufratilla lautalla väkeä, laulaen:

On valkeus Maan vapahdus Yön hengist', ilkitöistä. Nouse siis aurinko korkealle, Neuvo tie oikea maailmalle! Terve, oi, maailman valkeus, Elämän soihtu, viisaus! Vie kansoja, Kuin haaksia Maailman myrskyöistä

Baalakin airuet: EGLON, ZUUR, HUUR, EVI, REKEM ja REBA sekä KAKSI ORJAA kantaen lahjoja. ERÄS VAIMO, risutaakkaa kantaen, opastaa heitä

VAIMO. Hän täällä on, tuo väärän uskon mies, Jok' yllyttää ja kiehtoo nuorukaiset, Jumalat hylkää, haastaa omiaan. Hän monist' autuaista jumalista Vaan yhden jättäis eloon — yhden vaan! Sit' aatelkaa! Jos yhteen omenaan Ken vaihtaa kymmenen, on aika hupsu. Ja kymmenen jos sikliä ken antaa Voi yhdestä, on varmaan mieletön. Ei hupsu toki eikä mieletön Hän olla voi — hän siks' on liian viisas, Mut, tietäkää, hän liitoss' ilkeässä On vuoripeikon kanssa — tuoll' on vuoret! Jos jumalat hän kukistaa, niin voittaa Hän aimo palkan. Huh, kuin kamalaa! Baal auta meitä uskoss' oikeassa!

Menee.

EGLON. Rauha huoneellesi, aamun mies!

BILEAM. Siunaus sinulle, Baalakin poika! Istukaa, levähtäkää puun varjossa. Päivä nousee.

EGLON. Ensin asiamme. — Jospa nousisi Moabille voiton päivä! — Tuomme sinulle kuninkaamme kunniaterveiset ja lahjan.

Kaksi orjaa aikoo laskea lahjat Bileamin eteen.

BILEAM. Pidättäkää! — Teidän asianne! Enkö jo sanonut Baalakin ensi airueelle: "Vaikka antaisi kuningas minulle huoneensa täynnä hopeaa ja kultaa, en sittenkään voisi luopua Jumalani sanasta tekemään vähää tai paljoa". Kieltäisinkö vakuutukseni? Kiroaisinko totuuden kansaa?

EGLON. Kuningas Baalak katuu syvästi, että sinut karkoitti. Hän istuu säkissä ja tuhassa ja hänen kansansa veisaa murhevirsiä. Öljypuut eivät vuoda lohdutusta ja viinitarhojen riemu on ehtynyt.

BILEAM. Jollei vaan myöhään vuotais kyyneleet, Niin voisi niistä riemu versoa. — Ken kansaa johtaa? Baalin papitko?

EGLON. Kuninkaan viha on julmistunut Baalin pappeihin ja profeettoihin. Heidän uhrinsa ja rukouksensa ovat voimattomat. Kansa on peljästynyt ja vapisee. Sillä Israelin joukot ovat levinneet kuin heinäsirkat, jotka nopeasti hävittävät maan.

EVI. Tule ja tarkkaa heitä! Kiroa heitä niin että vuoret vavahtelevat ja Moabin keto aukenee heidän allaan.

REKEM. Tule, tulisen sanan mies, ja innostuta kansaa. Niin tappelemme silmies edessä, että uusi verinen Kuolemanmeri syntyy ja voitto on meidän.

BILEAM. Kenessä totuus syttyy elämään, Hän voittaa.

EGLON. Astu kansaa johtamaan! Sun jumalasi maata hallitkoon. On liian pieni täällä laumasi, Aloja suurempia henkes kaipaa. Kuninkaat ansaita voit ystävikses Ja kansat laumoinasi kaitsea. Se, luulisin, on jumalasi mieleen.

BILEAM. En etsi kuningasten armoja.

EGLON. Et sitä — ainoasti totuutta. Mut sekin siemen kaipaa peltoa. On Moab kansa, pelto muokattu, Varakas kansa, viljanrunsas maa Ja vankat kaupungit. Siell' eikö kylvö, Jumalan touko, voisi versoa, Levitä sitten kansa kansalta, Kuin muuri muurilta tuo muratti Tai viiniköynnös mäki mäeltä, Sun henkesi ja valta Moabin? Sit' eikö voisi, koska Israel, Nuo orjat entiset, nuo paimenet —

EVI. Nuo rosvot, sano, korven kulkijat! Niin mit' ei Moab voi ja Midian Ja kaikki Kaanaa, jos sun jumalas Heit' innostuttaa!

BILEAM. Näette kuorta vaan, Mut silmänne ei pysty ytimeen. Jos saarnaan heille, eivät kuuntele, Kun totuuteen on heillä korvat tylsät. Jos kuuntelevat, eivät ymmärrä, Kun arki-askariin on heillä aatos. Jos aattelevat, eivät toki tunne, Kun sydän heillä himojen on orja. Jos tuntevatkin, kestää tunne hetken, Niin sammuu hempeään ja velttoon mieleen. — On toista johtaa karaistua kansaa, Työn, taistelun ja vaivan koulimaa, Kuin Israel; se kestää ponnistusta, Ei murru myrskyss', on kuin palmupuu: Jos kuivast' erämaasta kiskot sen Ja kosteikkohon istutat, se versoo Ja kantaa virvoittavan hedelmän.

HUUR. Tiedä, aamun mies, että Midian, Moabin veli, on liittynyt veljeensä. Muista, että voimakas on Midianin käsivarsi ja terävä Keturan poikien miekka.

Jos Moabin voit nostaa haltioihin, Niin auttaessas autat kaksoiskansaa, Jok' omaa sukuas ja vertäs on. Eronneet pirstaleet voit yhdistää Sanasi hengellä.

BILEAM. Niin suuren työn Tahtoisin tehdä: suvut sulattaa Ja heille Jumalani lahjoittaa, Puhaltaa heihin hengen hengestäni! Tuo vahva aatos paisuu mielessäni, Se valtaa mun ja tempaa taisteluun, — Mut toista täytyy. Moab mahdoton Pelastaa on: se hylkäs saarnani, Ja minut — minuss' oman henkensä Elävän, uudistavan luomisvoiman.

ZUUR. Jos palaa rakkautes kansoihin, Kuin kerrotaan; jos sanot jumalasi Ne kaikki maailmahan kutsuneen, Kuin kerrotaan; niin rakkautes näytä, Nuo kansat veljiksesi tunnusta, Avuksi riennä jumalasi kautta. Kuin korpitiellä vieras matkamies, Jot' etsii pimeys ja rosvojoukot, Peloissaan turvaa kylävalkeaan Ja pettymättä löytää lämpimän Ja ystävyyttä, hoivaa, suojelusta, Vaikk' on hän vieras — vielä hartahammin Syliisi suljet veljen, sukulaisen. Ei jumalasi toisin tehdä voi: Hän kansain isä on, kuin kerrotaan, Siis sinut soihduksemme lähettää, Kuin Israelille Siinain enkelin, Pelastaa Moabin ja Midianin Vihollistemme sorrost', ahdingosta, Jos maine sinust' ei lie valhetta.

BILEAM. Se valhetta on — minut jättäkää! Itsekseen. Täm' onko kansan raskas syntikuorma, Jok' ahdistaa ja painaa poveani? Totellen kansaa kiellän totuutta, Totuutta totellen taas kansaa kaadan. Keveempi sokeus kuin näkö on, Jos vaaraa väistyä on mahdoton; Keveempi olla itse uhrina Kuin joukon tuskaa nähden kitua, Mut avuks' ei voi kättä ojentaa.

EGLON. Hän jotain päättää, urhot, huomatkaa!

ZUUR. Et vastaa, aamun mies?

BILEAM. En — poistukaa! Totuuden voitto kalliimp' on kuin kansan.

EGLON. Totuuden — mikä sitten totuus on?

BILEAM. Se mikä varmaa, olevaista on, Ja mikä ajan virtaa kirkastuttaa Ja ihmisiä nostaa, uudistaa Ja elinvoimaa antaa — se on totuus.

EGLON. On totuus ilman kansaa joutava. Niin vastaat lahjoja ja kunniaa Ja kuninkaan ja kansan rukousta, Kun pelkur' olet, rakkautt' et tunne, Vaan teeskelet. Et etsi oikeutta Ja kansan onnea, vaan pakopaikkaa, Kuin myyrä. — Lähettikö isäni Sun luokses orjan? — eikö poikaansa?

BILEAM. Jo paisut! maltu, poika Baalakin! Lähetti oikein isäs poikansa: Kuninkaanpoikaa minussakin on.

EGLON. Sit' osoita siis!

BILEAM. Miss' on Baalin papit?

EGLON. Kuningas julmistui, kuin kerroin jo: Kun kansa pelkur' on ja uskoton, Hän syytti hengetöntä pappeutta, Suupyhiä ja seurahurskaita, Matelijoita, vallan-orjia Ja kansan hengen nälkääntappajoita — Hän papit tapatti.

BILEAM. Ja aikoo nyt?

EGLON. Sinulle kansan uskoa, jos seuraat.

BILEAM. Jos seuraan? Niin, jos! — Onko mahdoton? Kenties nyt kansa Herran oma on. Se ehkä tainnoksistaan virkoaa Ja sankarhenkehensä puhkeaa. — Mut tietäkää: en hyvää enkä pahaa Voi lausua, jos minussa ei Hän —

EGLON. Kun seuraat vaan,

MUUT RUHTINAAT. Kun seuraat, riemuitsemme.

REBA. En sanoihin, vaan kyllä miekkaan pystyn.

BILEAM. Ken lähtee seuraan teistä, ystävät? Ken epäilyst' ei tunne?

NERGAL ja OMRI. Minä! Me!

BILEAM. Te kaksi? Kaksi uskollistani! Siis tulkaa. — Helppo yksin hurskastella Ja kansan jättää, itse viisastella. Näyttäen Eufratille. Mut tuoll' on joukko valonjanoinen, Se teille jääpi, sitä valmistelkaa, Ikuisen päivän nousuun hoivaelkaa. — Nyt nouskaamme! Ja meitä hallitkoon Valoisa, uhri-altis hengenlämpö!

Lähtevät. Lauttaväen laulua.

On valkeus Maan vapaus Yön hengist', ilkitöistä. Nouse siis aurinko korkealle, Neuvo tie oikea maailmalle! Terve, oi, maailman valkeus, Elämän soihtu, viisaus! Vie kansoja, Kuin haaksia Maailman myrskyöistä.