TOINEN NÄYTÖS.

LÄKSIÄISET.

Pohjolan vanha, perältä onkalonmoinen savupirtti, jossa ovi oikealla, toinen vasemmalla; seinillä sota-aseita, metsästys- ja kalastuskojeita, sarvia, metsännahkoja ja kimaltelevia koristeita. Soihtuvalaistus.

Perältä välkehtii sampovalo, jonka luona kansa, VÄINÖN ja PAIMENTEN soittaessa, hitaasti ja arvokkaasti karkeloipi. MORSIAN KAASON kera sieltä lopulta luopuu; sitte ILMARIKIN. LOUHI ja TURJO, rinnakkain istuen, samoin muu POHJOLAN VÄKI, ovat tarkastelleet touhua loitompaa.

ILVO (kaasolle, joka on sidellyt hänen tukkaansa). Joko kassani sitelit?

KAASO. Jo sitelin kultakutrit.

ILVO. Hää-ilon ajalla, Kaaso, Valvo kutrin kauneutta, Vaali puhdasta pukua Jalon Ilmarin iloksi, Hääkansankin huomioksi.

KAASO. Kuin silmäteräsi tulta Itse valvot, pohjan tähti, Niin minä muotoasi hoidan.

Istuvat pöydän luo luontoperäisille jakkaroille.

ILMARI (Väinölle). Hoida, Väinö veljyeni, Häissä henkeä Kalevan. Laulun, kantelen sulolla Luonto karkea kesytä. Paimentorvet, sarvet, huilut, Kaikki kaikukoot iloa!

VÄINÖ. Joka päivä ei iloita Sepon suuren hääkemuja. Täällä soi sydämet Suomen. Sinä armastasi hoida, Minä henkeä Kalevan. — Pellervo, viritä virret!

PELLERVO. Sydän on Suomella vireissä, Sieltä virsivirrat soivat.

ILMARI. Lintuni, olethan valmis!

Istuu Ilvon viereen.

ILVO. Tuskin huomasit minua.

ILMARI. Sinuthan, tähteni ihanin, Ensin huomasin, sinulle Muut kokoan seppeliksi. Näenpä sydänkesäistä Kirkkautta kasvoillasi!

ILVO. Se on samposi valoa.

IMMO (Pellervolle). Helmi kullassa helakka On sepon sivulla Ilvo, Onnellisia molemmat. Koko Suomi on sulana Kastemaana kimmeltävä Sampoauringon valossa.

PELLERVO. Varhain onnea ylistät, Vaikk' olet vanha ja petetty Kihlajuhlassa menetit Tytön vasta voittamasi —

IMMO. Sen menetin, toista toivon. Mies ei moisista masennu. Kulkeva raha on nainen, Jos sen hellität povelta, Niin jo toiselle livahti, Jos hänt' et kotihin kytke. Toisin on sepon sulotar, Kullan taivas on takoja.

PELLERVO. Aina vain parasta uskot Ihmisistä; aina toivot Olot oivimmin menevän — Minä kaikkea epäilen. Mikä ei meistä itsestämme, Meidän hengestä, käsistä Ole päivän alle noussut — Sillä on matalat juuret.

IMMO. Sampo meistä on: seposta.

PELLERVO. Sampo Pohjan on käsissä.

IMMO. Pohjan ja Kalevan kansa Yhtä on.

PELLERVO. Vesikö tulta? Kevyt-uskoinen! Petätkö Itseäsi vai minua?

IMMO. Uskot itsekin — katasta Tuossa kahta onnellista.

PELLERVO. Onni on keväimen tuoksu, Jonka haihduttaa vihuri. — Louhi kammottaa minua. Kotka nahkasiipon siivin, Yö-eläjä, ryöstölintu, Pilvi auringon edessä. — Väistykäämme!

IMMO. Väistykäämme!

Siirtyvät syrjään.

ILMARI (istuen Ilvon viereen). Sano, Ilvoni, sinussa Milloin kevät heräsi? Milloinka sun sydämes silmä Päivän lemmelle teränsä Avasi? — sanohan, armas!

ILVO. Sinä kun tasaisna, tyynnä Astuit rohkean arasti Mun eteeni neuvotonna, Kuin hämille tullut hirvi Metsän kulkijan polulle, Sinä kainosti kysäsit: "Tyttö, suostutko sepolle?" — Silloin silmäni sokeni, Minä sun syliisi horjuin, Siinä näin suloista unta, Suloista, suloista unta Kultatertusta kukasta, Joka vainion sylistä Laihon korville kohosi, Yli elpyvän keväimen, Avaten avaran silmän Suuren auringon valolle — Silmäni avasin sulle, Sulle suitsutin suloni, Sammon sankarin sinusta tein.

ILMARI. Rakkaus takoikin sammon. Rakkaus sisälti sammon, Sampo rakkauden. — Nyt sinä, silmäni ihanne, Hohtelet poveni päällä, Kypsi kuin kytömäellä Mesimarja mairehuuli — Virrat suontemme vapaina Onnen runsasta satoa Ennustavat.

ILVO. Vaan mäellä Mustikka pian on kypsi, Yöpimeät' ennustellen.

ILMARI. Yövalomme yöpaloksi Vaihetamme, Hetken mansikat makeat Puoloiksi punertaviksi.

ILVO. Kirpas, muikean makea — Sekö kestävä ilomme?

ILMARI. Mikä on kestävä? — kadotus: Hiillos ahjossa palava, Toista hiillosta paeten. Tulenruokia olemme Suursepon pajatulessa.

ILVO. Mutta voimakas iloja Juopi virtojen valosta, Taitava takoja onnen Keksi ahjonsa tulesta. Heikot katkeran, kipeän, Mustan ja samean saavat. — Niin opetti mulle äiti.

ILMARI. Mitä äitisi opetti, Lie totuutta äidillesi. Kuka on heikko, ken väkevä? Voima on monen sukuista. Käsivarsiko väkevä Yksin voimasta kehuisi? Eikö kauneus, sulous, Äly, lempeys, jalous, Taito ja sanojen tenho, Rakkaus ylinnä kaiken — Eikö ne voimia olisi?

ILVO. Ei ne säikytä, pelota. Käsivarsipa väkevä, — Käsivarsia tuhatta Hurjamieltä — niitä säikyt!

ILMARI. Pelkokeinot keksi heikko. Rakastettavin väkevin.

ILVO. Rakastettavin! sanotko Rakastettavin? Minäkö? Sinäkö? — Kuka se oisi?

ILMARI. Hän, joka enin rakasti, Joka tahtoisi jokaisen Onnea omistavaksi.

ILVO. Minäkin enin rakastan — Sinua: sinulle soisin Onnen Ilvosi avulla. Muut ovat minulle yhtä — Toki huomion, ihailun Heiltäkin hyväksi tunnen. Näyttävätkö ne hyviltä, Onnellisia ovatko — Sen parempi heille itse, Minä heistä en välitä.

ILMARI. Etkö uhrata halua Kansalle Kalevalassa Työtä, vaivoja, varoja?

ILVO. Tuota en tajua, seppo, Mutta tahtoasi tahdon, Kun se miellyttää sinua.

LOUHI. Mitä Ilvolle opetat? — Onnen ilmaisen jälissä Kehnot linnut lenteleisi. Hyv' olet, seppo, vaan et viisas, Et ole valtikan takoja. Onnen jakaisit ilman, Arvottomaksi tekisit Onnen arvon. Onni on vaivojen hedelmä. Paljon kärsinyt, kokenut Voipi onnesta iloita. — Sepolle. Mene, Väinöä kysele! — Tyttäreni, ohjat riistä Tuolta tuhmalta sepolta! Kuka ei itseänsä auta, Sit' ei tarvitse elämä. Hän on kurja kerjäläinen, Suku saamaton; elämän Sotaratsujen jaloissa Tuomittu tuhottavaksi. Kansan onnelle aseta Vuoret, vaarat vastamaiksi, Itse vuorelle kapua, Sieltä käske ja kurita Joukkoja joka taholta. Kuka sortui, sen elämä Ei ansainnut jatkamista, Kuka kesti kunnialla, Kuka nostamatta nousi, Sen suvussa Suomen jatko, Sitä kannata, kohota, Ruoki reipasta eloilla. Heikot, kehnot ja typerät Portahiksesi alenna, Itse nouse niitä myöten, Käy kuin pilvissä jyrinä Ilmattaren astuessa, Anna singota salaman Voimasi valostajaksi. Anna itkujen ulista Kansan kyynelten kylystä! Sitte vasta vaivatuille Voipi lempeä hymysi Onnen silmänä säteillä. Köyhä nälkäkurki voipi Lahjoist', almuista iloita, Ei makean leivän lapsi.

ILVO (epätoivoisesti päätään käsillään pusertaen). Emo, raatelet minua, Riistät mun sepon sylistä! — Oi seppo, selitä mulle Tämä ongelma-elämä! Tai minä päästäni pirotan Hääväelle helmivaulan — Kuin kukan kesäsydännä, Ennen aikoja hedelmän, — Sepponi, selitä mulle!

ILMARI. Selitä? — Minäkö sulle? Sydämesi ei minua Seuraisi selittämättä! — Joko kylmenet minulle? Himo vallanko sinussa Rakkautta on rajumpi — Silloin ei selitys auta! Sinä orjia halajat. Orja on almujen alainen, Vaan vapaa kalevalainen Ansioillansa eläjä. Anna pyrkiä jokaisen Vapaudessa, valossa.

ILVO (kiihkeästi). Ilmari, taoitko puukon? — Minä en heltiä sinusta. En sinusta, en sinusta.

LOUHI. Vapaus! Nimi on vapaus! Eikö orjia enimmät? Mitä käsket, sen tekevät, Se pahetta tai hyvettä Taikka jonkin joutavata. Leivän, palkkion himosta Tekevät mitä haluat.

ILMARI. Pohjan kansa — ei Kalevan.

LOUHI (viitaten kädellään). Maahan, kansa, polvillesi! Pohjanväki polvistuu, mutta kalevalaiset murisevat. Nouse, notkea väkeni!

Väki nousee seisaalleen.

ILVO. Noin sun orjasi tekevät. Toisin on Kalevan kansa: Väinö kansan kun herätti, Sillä monta on halua, Monta pystypyrkimystä, Äimäpäitä, äksyjäkin, Kuin katajan neulasia. Kansa, lahkoihin jaettu, Kuka on väkeä Väinön, Kuka Ilmarin omia, Taikka Kaukon kalpaveikko, Kiistelevät keskenänsä, Veli veljeä vihaten.

LOUHI. Sitä helpompi sinulle, Vaali vaan oma etusi. Ota kuin osansa haukka Kaakotellessa kanojen.

ILVO. Eivät kuule käskyjäni, Vaativat muka etuja, Oikeutta.

LOUHI. Syötä heitä, Juota heitä! Täytä vatsa Vyötä myöten! — niinkuin täällä Häissäsi hyvin opetan. — Kansa on ylevä karja. Sitä kaitsen kuin haluan, Tai talutan teurahaksi Sodan kiljuvan kitahan, — Kuinka miellyttää minua.

ILMARI. Täällä joukkoa tähystä! Harva on Kalevan urho Juomahaarikan sivulla. Tuolla Väinön ympärillä Kannelta he kuuntelevat, Laulun, tanhun tuttavina Hoitavat iloja nuorten. Hieman juovat laulun vuoksi, Eivät laula juoman vuoksi. — Omiani en ylistä, Sanon vaan mikä on totta.

LOUHI. Olisi täällä Lemminpoika, Totta virtaisi olutta, Kumahtaisi kurkihirsi, Ehkä vuotaisi verikin.

TURJO. Kuka se Ahti Saarelaista Täällä kiittelee?

JOUKKO. Emäntä.

TURJO (humalaisesti). Ahti sankarille terve! Jotkut Turjon kera juovat. Poissa on Kauko, poiss' ilomme. Sitä sulhoa sureksin.

ILVO. Harvoin Kauko kallistavi, Silloin juopi kuin janossa, Mutta pystyn pään pitävi. Toisin Pohjolan pukarit: Juovat kuin luto petäjä, Kaatuvat lahoina puina. Oikein vertasit, emoni: Kansasi on karjalauma, Helppo hallita.

LOUHI. Ivaten Kohtelet emosi mieltä.

ILVO. Sulle puollan seppoani, Taas sua sepolle puollan. Pohjan kuin Kalevan hyöty Mulle on oma etuni.

LOUHI. Se sinun oma etusi, Kun voit käskeä jokaista, Hallita joka tekoa Niinkuin vaativat halusi, Sekä sun sukusi valta.

ILVO. Mun sukuni valta —

ILMARI. Väärä On halujen valta; väärä Sukuvaltikan uhalla Polkea pyrinnöt kansan. Mies kerran pahalla päällä Potki pohjan purrestansa — Itsekin vetehen vieri. Taatto kun talon väkensä Hyvin vointia vihasi, Niin koko talon kumosi.

LOUHI. Nuoko puoltavat taloa, Nuo Kalevan leivokielet, Jotka ilmoja hosuvat? Nuoko maata vartioivat, Hennot, hempeät urohot, Hyvän päivän laululinnut, Vailla kynttä, hammastakin Lauluinko sotia käytte? Missä on Kalevan kotka, Missä miekkanne salama? Voitonlintu laajasiipi Untuvissa ei ylene — Siivet sillä on terästä —

ILMARI. Siivet sen terästyi työssä, Eikä juoden ja remuten. Urho ei petona uhmi, Vaan petojen vainojana; Sankar' ei rutoksi suostu, Vaan ruton hävittäjäksi.

LOUHI. Missä noutajat? — Olutta Kantakaa urosten juoda! Karhukin olutta juopi, Susi suon väkivesiä. Ryöstäjäin, petojen luona Käyvät sankarit opissa. Rutjolle erikseen. Poikani, masenna voima Humalalla hääväeltä — Hammas-yrttiä sekoita Juomihin, väki väsytä! — Voisi syttyä meteli, Voittaisivat — juota heitä!

RUTJO. Teen parasta — juovat hieman Pohjolan olut ei mettä, Kuin Kalevan juhlakalja — Tämä on vaahtoa humalan.

LOUHI. Terhi, nuorin tyttäreni, Marjani kotimäellä! Käske korvolla olutta, Tarjoa joka tytölle, Juota poikaset poroksi, Itse kestä kengilläsi!

TERHI. Hyvin käsket, suur' emoni, Täytän tahtosi paremmin.

LOUHI. Turjo! — tuossako isäntä? — Kuin lumessa mäyrä, torkut! Muista Pohjolan parasta! Onneasi muista!

TURJO (viroten hätäisesti). Onni? — Noutajat, enempi oltta! — Onni on humalan kukka, Jonka Pohjola pusersi — Häähumala haihtuvainen, — Siinä onni!

VÄINÖ. Kuule, kansa, Onnentammesta isosta! Kertovasti. Onni on monen kokoinen, Metsän puut monen pituiset. Suur' on onni suuri tammi, Lemmenlehdistä kohonnut. Se kun pääsi päivän luokse, Siellä auringon pimitti, Kunnes pieni mies merestä nousi. — Pienestä sukesi suuri Mies, joka taivasta tapasi, Se kopean tammen kaasi, Itsekylläisen kukisti, Niin vapaaksi päivän päästi, Päivän luokse kansan päästi, Kansalle jakeli onnentammen.

IMMO (sivulla). Se oli vaihe suuren tammen, Jonka pieni mies jakeli Kansan kaiken työn hyväksi — Sammonkin ja'amme kerran.

PELLERVO. Missä nyt pieni mies merestä, Joka myrskyistä kohosi? Missä rohkearotuinen, Jonka innostus ylensi Kansan kaiken työjaloksi? Suuret töihinsä väsyivät, Pienet pieninä pysyvät.

IMMO. Ain' epäilet niinkuin syksy — Sen on Ilmari tekevä!

Ulkoa kuuluu torven soittoa ja huutoja: "Ilmarinen! Ilmarinen!"

LOUHI (hätäisesti). Missä keittäjä? — Paturi! Onko pöydillä pötyä? Kanna kansalle olutta!

PATURI. Pöytä on pötyä täynnä, Haarikat hyvillä mielin, Päät ja vatsat vartomassa.

Torvensoittoa.

SANANTUOJA. Lapin saatto! — Turkiksia Toivat nuorelle parille, Poronsarvia lisäksi.

LOUHI. Käske tulla turkkimiesten!

LAPPALAINEN. Nahka, sarvet — ne porojen, Ne koko Lapinkin turva, Jollei ahma niit' anasta Tai vihainen Pohjan valta — — Onni nuorelle parille!

LOUHI. Lahjoistasi kuin sanoista Sarvet pois pudota, Lappi!

ILVO. Ahma säästäköön poronne! Roihutkoon revontulenne, Päivä viihtyköön Lapissa!

TURJO (itselleen). Lapin sarvet on syvässä Mun poveni pinnan alla — Lappalaisille: Juo, porojen paimen, oltta!

Torvensoittoa.

SANANTUOJA. Kantanut on Kainun kansa Lintuja liki tuhatta, Satoja revonrahoja, Karhunpaistia parasta.

Saatto sisään.

KAINULAINEN. Toivon nuorelle parille Linnun mieltä liikkuvaista, Mutta kestävyyttä karhun!

LOUHI. Kainu, Pohjan portin vahti, Kasva karhun kuntoiseksi, Turvaksi kotitupasi, Mut elä torku talven alla!

Kansa kertaa viime säkeen, nauraen.

ILVO. Suojele kotisi tulta!

TURJO. Karhun kunniaksi juomme!

Juopi.

LOUHI. Juomme voiman kunniaksi!

POHJAN VÄKI. Taikavoiman!

KALEVALAISET. Laulunvoiman!

Torvensoittoa.

SANANTUOJA. Karjala sata oritta, Kiiltojouhista, jaloa Tuonut on nuorelle parille.

Saatto sisään.

LOUHI. Terve, Karjala, ripeä! Terve häihin, laulukansa!

KARJALAINEN. Terve nuorelle parille! Vastamaita matkatessa Ottakaa orilta pohti, Tulisuulta tuima into, Tieltä kesken kääntymättä!

ILVO. Kiitos, Karjala ripeä! Suojele iloja Suomen, Murhepäiviä valista!

TURJO. Ilo on vallaton vasikka, Nuori, vilkas peuranpoika — Haarikan ilolle juomme!

Juopi.

KALEVALAISET. Juomme innolle, ilolle!

Torvensoittoa.

SANANTUOJA. Häme on tuonut härkiänsä, Sata — ehkäpä enempi.

Saatto sisään.

HÄMÄLÄINEN. Sitkeyttä, kestävyyttä Tuomme nuorelle parille.

LOUHI. Mies hitaisin viimeiseksi. Viimeisnä väsynyt käypi.

HÄMÄLÄINEN. Hidas viimeksi väsyvi.

ILVO. Terve, härkien kuningas! Kestä kuormia kovia, Maasi kaatajat kukista, Mut elä omia puske.

TURJO. Härkähaarikan otamme!

HÄÄKANSA. Härkähaarikka, urohot!

JOKU JOUKOSTA. Mut elä omia puske!

HÄMÄLÄINEN. Säästä en muita, en omia, Jos ne tieni tukkeavat.

Siirtyy joukkoon.

ILMARI. Kiitos, kansa, lahjoistasi! Toinentoistamme tukien Rakennamme onnenmaata. Sampo, valvova valomme, Meille lempeä lähetä, Liiku onnenlintunamme! Pilven mustankin lomista Ruususulkia satele Suomen maille ja vesille. Ehkä laskeut levolle, Ethän vaipune iäksi, Vaan varahin nouse, nosta Kansa, vartija kotien, Suokirren sulattajaksi, Kyyketojen kyntäjäksi. Kansa, kasva ja etene! Keskitä kuin tähtiparvi Valon ympäri tekosi!

KANSA (päin sampovaloa). Valon ympäri tekomme!

ILVO (levottomana). Sinun samposi lumossa Ei näe morsianta kansa; Ei nykyistä tehtäväänsä Eikä vastaista uraansa.

LOUHI (vetäen Ilvon erikseen). Sit' elä valita; salli Kansan hetkehen upota, Unta nähdä nautinnoista Nykyisistä; niin sen älli Ei havaitse puuttehia Eik' ano uusia etuja — Milloin tyydyttäisit joukon!

ILVO. Olisitko oikeassa — Mutta milloin itse tyydyn, Etten uutta toivottaisi? — Uupunut iäksi tyytyi.

ILMARI (läheten Ilvoa). Minäpä morsianta muistan. Minä sun korkealle nostan, Kannan kansan nähtäville, Että innostus isompi Suuren Suomen kannustaisi Suurten rientojen urille.

ILVO. Mies nyt haastelee sepossa. Sin' olet miehiä takova.

VÄINÖ. On valonjanossa kansa. Valo on sydänten lämmin lähde, Vuolas vuotaja keväitten. Onni on elämän ouru Kukkaranta, Jonka aurinko avasi; Nuorison kevät-ihanne, Jota leivonen ylisti Alla taivahan sinisen virran. — Laulakaa, Kalevan nuoret, Voitoista keväimen nuoren!

LAULUPARVI. Laulakaamme! Laulakaamme!

PELLERVO (laulaa, Väinö kannelta soittaa). Neito nousi Pohjolasta, Luonnon puhtoisen povelta, Kultakangasten kutoja, Loisti muita loitommaksi Hyvän vanhemman varassa. Sen suloa leivo lauloi, Kannel soi sen kauneutta, Maine sen kajahti kaukomaille. Parvi uusii viime säkeen. Maan somimmat sankarsulhot Nöyristyivät neidon luona, Kaunista kumarsi kaikki. Impi toivoi työn-urosta, Seppoa, joka takoisi Maahan taivahan taloa. Suomen seppo, Suomen sulho, Taivahan takoja immen voitti.

Parvi uusii viime säkeen.

ILMARI (Ilvolle). Eikö muista morsianta kansa?

ILVO. Muisti laulunsa sulolla.

IMMO. Kasvoitte kukat omanne Poskipäistä ja povista, Vielä toiste nuortukaatte Lastenne kevätkukista!

Ulkoa kuuluu: "Morsian! Esille morsian! Sammon seppo ja morsian!" Immo jatkaa:

Jo kajahti joukon ääni, Pari astukoon esille! Kansa kuin sakea pilvi Onnituksia satavi.

Yhä huutoa: "Morsian" ja "Sammon seppo".

HÄÄKANSA (sisässä). Esille, pari, esille!

Pari näyttäytyy.

KANSA (ulkona). Kasva, sulho, suuremmaksi, Morsian monihyväksi!

Sama huuto sisässä.

LOUHI. Hyvä on onni annettuna, Parempi hyvin kannettuna. — Osmotar, leveä eukko, Aseta pihalle pöytä, Jossa joukkoa ravitse! Kanna korvolla olutta Kansan kaiken juotavaksi.

OSMOTAR. Hyvin käskit, teen paremmin — Jollei ulkona pihalla Kansa kolkoksi kävisi Ala-arvoisen osalla.

LOUHI. Jo sanoinkin: juota kansa! Paturi, väki kokoa Pöytihin! Nälän on vuoro. Ei iloja kauan kestä, Jos on vatsassa valitus.

PATURI (toimeten vieraita ruoalle). Pöytihin, hyvänimiset, Kansa Pohjan ja Kalevan! Kansa nuori, kansa vanha, Rujot, rammat ja sokeat! Ilo leivän lentimeksi, Hyvä mieli särpimeksi!

Esikävijät samoin toimeavat väkeä pöytiin; ruokailu alkaa.

Sekakansaa.

Kalevalaisia. Pohjan väkeä

Varsinaista hääkansaa: Sulho, morsian, omaiset, kaasot, juohtomiehet, laulajat.

VÄINÖ. Syötäköön talossa tässä Aina leipä suuruksinen! Viljankauna, mielenkauna Väistykööt väeltä Suomen;

Kaikki pöytävieraat uusivat kaksi viime säettä. Väinö edelleen:

Aina on talossa tässä, Tämän pirtin orren alla, Syötetty sulosanoja, Tarjottu hyvä tavara, Jalo juoma juotettuna. Kasva, kultainen hedelmä, Nuorenkin suvun saralle!

LOUHI. Syökätte, hyväsukuiset, Syöden ei talo häviä, Vaikka jouten jaaritellen.

TURJO. Mihin Pohjola pakeni? Tääll' on liiaksi valoa. Kansa, katsele olutta, Ettei huikene näkösi — Siellä on makea yömme.

IMMO. Aikanaan ilonpitoa, Hetkellänsä työntekoa. Viereiselleen Pellervolle: Päästä päivä pilven alta, Anna leimuta ilosi!

PELLERVO. Kestävä ilo tasaista.

ILMARI. Väinö, laulaja ikuisen laulun! Suori tuntosi sanoiksi, Kansa juovuta runoilla, Jotta mielemme palaisi Hääilon ikuista tulta!

VÄINÖ. Poika, tänne kannel kanna! — Lapseni, Kalevan kansa, Kirkasta sydämes kieli Kunniaksi Pohjan kauneuden!

LAULUPARVI. Kunniaksi kauneuden!

PELLERVO. Leikin-aika työn lomassa, Laulun-aika juhliessa — Laulan teille!

PARVI. Laula! laula!

PELLERVO (laulaa, Väinö kanteleellaan säestää). Suurvaltaa susi ylisti, Ahma peurojen tuhoa, Kettu, ilves ilkitöitä — Minä kiitän kontiota, Jok' ei pieniä pureksi, Ei ota ylevän päätä, Urhoista jalointa miest' ylistän. Parvi uusii viime säkeen. On komea korven hirvi, Jonka pään vapaus nosti, Kuin salolla hongan latvan; Vaan pohjan palojen roihun, Hankien kimaltokiillon, Kevät-yön valonkin voitti Kauneus ihanan Pohjan immen.

Parvi uusii viime säkeen

IMMO. Mutta seppo kauneuden voitti.

PELLERVO. Kauneus sepon anasti.

VÄINÖ. Rakkaudessa molemmat Voittivat, anastivatkin.

TURJO. Mihin Pohjola hävisi? Tääll' on liiaksi valoa.

ILVO. Häävaloa! Sammonvaloa! — Onnenvaloa! — Anna loimota, isäni!

TURJO. Näen liiaksi omani, Itseni, — sitä pakenen. — Osmotar, olutta kanna, Sitä mustan yön näköistä, Jossa on Pohjolan makua — Anna kansan kallistella!

OSMOTAR (pyöreä, lihava). Tynnyrit tyhjiksi kannan, Tuojat täysiksi tapitan. Kantajat! Esikävijät!

Haarikat kulkevat kädestä käteen pöydissä.

LOUHI (Turjolle). Sinä huomasit hyvästi — Tääll' on liiaksi valoa: Sammon ja sananvaloa. —

TERHI. Laulakaamme, siskot nuoret, Morsiamen poismenosta! Itkekäämme, vaikk' ilosta!

IMPIPARVI (laulaen Väinön säestäessä). Morsian, suruja soita, Murmata muretta, sisko, Kun luovut kevätkukista, Jätät marjamättähäsi, Kisakenttäsi keveät — Muun jätät, otahan muisto, Kevät istuta sydämehesi!

Paimensoitto uusii viime säkeen.

ILVO. Kiitos siskojen sulosta! Otan muistoja mukana, Toki toivoja enempi: Kirkastan Kalevan yötkin Toivontähtien tulilla.

POIKIEN PARVI (laulaen Väinön säestäessä). Sinä kuin silkkiperho pyörit Muinen meidän kämmenillä Kautta karkelon iloisen. Nyt menetkö, nyt jätätkö? Mitä jättänet jäänehille, Sydämille Pohjan poikaparven?

Paimensoitto uusii lopun.

ILVO. Jätin muiston kaunihista, Perhosista, kukkasista, Itse etsikää omanne. Teidän kämmenitse karkeloin — Kohti sulhoni sydäntä; Nyt pesää uneksin uutta — Eikö totta, mun omani?

ILMARI. Sen sulle rakensi seppo Kuusen kukkalatvan alle Yöpesäksi, työpesäksi, Toivon kukkien kodiksi, Laululintujen taloksi, Suomen linnaksi lujaksi, Jossa kuulut kukkuavat Takatalvenkin uhalla.

VANHAIN PARVI (laulaa Väinön säestäessä). Mikä on outoa, etäistä, Sinne nuorison ikävä, Sieltä siintävän näkevät Kultalinnan lintuinensa, Kunne saapuvat, tavaavat Kaarnalinnan, kaarnelinnun Katumusten, kaihon kartanolla.

Paimensoitto uusii lopun.

ILMARI. Etehen elävän mieli. Nuorten katse korkealle.

ILVO (intomielin). Sinä, kuin väkevä lintu, Mun kohotat korkealle Reunalle punaisen pilven. Aamutyynessä valossa Sinä mulle maata näytät, Sen vesiä, sen saloja, Joissa miljonat pesivät Toivossa tulevan onnen — Minä yksin onnellisin!

LOUHI. Voi mun tyttöni typerä! Menetit olevan onnen, Luotit kulkijan kuvihin — Tyyni toi, hävitti tuuli. — Vaihdat valmihin osasi Kaivattuhun kannikkahan: Pirtin vanhan ja valitun, Kurkihirren kuuluisimman, Jossa kukkusit kevättä, Jossa söit sulinta mettä, Vaihdat outohon tupahan, Jonka on orret oppimatta, Niskahirret notkumatta. Toisin siellä seinät soivat, Toisin ukset ulvahtavat, Toisin kaikuvat katotkin. Etkä siellä tuulta tunne, Mikä on mistäkin puhuva, Kaatava koko tupasi. — Tänne jäi kevät-ilosi. Siellä — saannetko suvea.

ILVO. Ihaellen entisyyttä, Kulkien takanasilmin, Aina vanhat vaikeroivat Ajan uuden ankaruutta, Nuorten toimia, tekoja. — Nuorten silmät on edessä: Sieltä toivoja tähystän, Sieltä etsin onneani Luottamuksella lujalla. Uskon lempeä — omistan Tulta tässäkin povessa. Uskon kultaista kotia Muuallakin maailmassa Kuin isoni orren alla: Suur' on Suomi ja tilava. — Hyvä oli lapsella kotona, Taaton vanhassa tuvassa, Emo kun hyvin opetti, Taatto turvasi taloa. Mutta kun poveni paisui, Niin käsikin kättä etsi, Sydän kaipasi sydäntä, Niin tapasin uuden onnen. Kodin korkean, komean. Äiti, anna mun iloita Onnesta oman kotini.

LOUHI. Itse onnesi valitsit, Kiitä, moiti itseäsi!

KAASO. Hyvä oli immellä kotona Emon askarten apuna: Söi nälässä, joi janossa, Itse otti minkä mieli, Teki työtä kuin huviksi; Kun menestyi, taatto kiitti, Emo otsalle silitti. Kun tuli tukala hetki, Kylä kiiruhti avuksi, Nuoret, vanhatkin vakavat Sulle kukkia kokosi. Kun väsytti, kun nukutti, Unta onnesta uneksit. Kun heräsit, näit helyjä, Ystävien antamia, Linnut luoksesi tulivat Suomen suurilta saloilta. Päivän tuulien humussa Kuulit lännestä, idästä, Pohjan ja etelän mailta Ajan suuria sanoja. Kaikki kaunista lupasi Sulle, suurkesää suloista. Mutta illan kuuvalossa Sinä tähtiä tähystit, Sieltä silmiä tapasit, Tulta kauas tuikkavia — Kaipasit jotakin silloin. Astuit pirttihin pihalta, Kotivalkean tapasit, Joka lämmintä lähetti Ympärillä istuville — Taas sinä ikävän tunsit: Omaa kaihosit kotia. Siksi hylkäsit emosi Kehtolaulujen katoksen, Putosit, omena, puusta Syöjän suurimman käsihin.

ILMARI. Kylliksi sanakylyä! Parahassa viejän mieli, Kun on viejäkin parahin!

ILVO. Kiitän taattoni, emoni, Ylistän kotiväkeni. Koti kasvatti hyvästi: Tässä tummassa tuvassa, Näillä Pohjan pientarilla Ei ole lasta hemmoteltu: Kehtoani keikutellen Myrsky virsiä veteli. Omin neuvoin kun yritin Kätkyeltäni kävellä, Lankesinpa lautsan luona. "Autahan, emoni!" huusin. Emo lausahti hymyten: "Itse langeta osasit, Myös itse osannet nousta." Minä koitin ja kohosin. — Kun kävin katajamäillä, Huusin: "Piikit pistelevät!" Emo lausui ja ivasi: "Sinä pistele takaisin!" — Kun jokinoroa juoksin, Kosken porrasta kapusin, Pyysin: "Äitini, taluta!" Siihen äiti: "Kun et kestä Porraspuulla, niin putoa!" — Minä en kiusoinkaan pudonnut. Nähdäkseni naapuria Minä kiipesin mäelle, Juoksin jalkani verille. Itkin käärettä kotona. Äiti vastata sukaisi: "Kipu ei kiljuen parane, Peitä haava peukalolla, Kääri kämmenin kipusi!" — Naapurihin juoksin — sieltä Vastahan vihainen rakki! Se puraisi polveani. Äiti mulle ärhenteli: "Miksi et takaisin purrut?" — Niin suku minulle yrmi, Minä ponnistin uhalla.

PELLERVO (syrjässä). Morsianta kuulit, Immo?

IMMO. Tyhjä ei tytöllä kieli.

PELLERVO. Äkäpussi äidillensä, Karvas marja miehellensä.

KAASO. Eikö yhtä ystävätä?

ILVO. Oksat päätäni silitti, Kukat kutsui siskoksensa, Marjat mulle suuta suikki, Lintu lauloi: "Lemmin, lemmin." "Käy syliini!" kuiski laine. Mut minä elämän tunsin Suonissani soutelevan. Kasvoin kaikkien uhalla, Nostin siipeni levälle, Nousin kuin norosta sorsa, Lensin kauas, korkealle Pilven kukkapientarelle, Jonne suurten silmät säihkyi Aamuauringon valossa. Kun mun näitte nousevani, Tulevan tytöstä immen, Jota tähdet tirkisteli, Kuu ja päiväkin kyseli, Etsivät isosukuiset, Silloin kuulin kaikkialta: "Kultaseni, lintuseni, Silmäni, sydänkeräni! Mitä vaadit, valvattini? Kukkiako, kultiako?" — Mua kannoitte käsillä, Valjastitte vaunujanne, Veitte venhematkoillenne. Emo armasna syleili, Kylä kutsui kunniaksi, Maineheksi maaväkemme. — Toiset pyysi pyykillensä Taikka leivän leipojaksi. — Minä seurasin sydäntä: Langoista elämän laajan Kultakangasta kutelin, Kunne seppo suurtekijä Mun sytytti, syttyi itse, Minut kietaisi mukaansa, Mun koristi kunnialla, Nosti näihin hääpitoihin, Suosituksi kaiken Suomen.

LOUHI (uhkaavasti). Kasvoit korvani tasalle, Nytkö halveksit minua? Minä sun maailmalle kannoin, Voin sun maasta pois manata!

ILVO. Itseäsi jos teloitat.

TURJO. Kuin minä musersin muinen Lapin laajassa sodassa Heimot tunturin tyveltä. — Mutta tyttö on omasi.

LOUHI. Joka ei tahdo mun tahtoani, Ei ole minun omani.

ILMARI. Tässä on minulla valta, Oikeuden ja sydämen — Valvokaa, Kalevan miehet!

ILVO. Tässä on tahto myös minulla.

PELLERVO. Tässä on oikeus sepolla. Muut kalevalaiset samoin.

LOUHI (rajummin). Kansa! Kahleihin sitele Tyttö sulhonsa sivulta, Vuorehen vihaiset kynnet kytke!

Humalainen pohjanväki hyökkää Ilvoon, mutta kalevalaiset karkoittavat ne.

TERHI (polvistuen Louhen eteen). Emo, armahda sisarta! Minä palvelen sinua, Lohdutan, rypyt silitän —!

RUTJO (samoin polvistuen). Säästä — näätkö, kuinka kaunis!

LOUHI. Mutta sen rumempi mieli. — Vartijat! Vapisematta Kiinni tyttöni epatto!

Vartijat yrittävät uudelleen, mutta horjahtavat humalaisina, asettuen jälleen seinille.

ILVO. Näetkö, emo? — väkesi Oma on kahle kantapäissä.

LOUHI (raivossa). Teurastanko teidät kaikki, Raavaskarjan! Luon susista Suuren, voimakkaamman vallan! — Joivat ne isätkin ennen, Tuhlanneet ei tarmoansa.

VÄINÖ. Kuka nostaisi kätensä, Kahlehtisi kauneutta, Sortaisi suloa naisen, Hänet laulaisin lahoksi puuksi, Rutimon ruman väeksi.

KALEVALAISET. Rutimon ruman väeksi!

LOUHI (Ilvolle). Syytätkö synnyttäjääsi, Kun en lastani pilannut, Hemmotellut, heikontanut?

ILVO. Syytä en — totuutta lausun; Sun kuvasi kuin omani Näytän. Kiitos on tekosi Kypsynyt hedelmä tässä.

LOUHI. Missä on väkevä virta, Vainioita vallitseva, Jok' ei louhien lomitse, Läpi kallion kolojen Kerran kierinyt olisi?

ILVO. Kun lienen väkevä virta, Niin itse urani etsin.

VÄINÖ. Kuka on niin valinnut tiensä, Ettei hänt' elämä temmo Vasemmalle, oikealle? Lähdet korskuen kotoa, Valtajuovan kun valitsit itse, ¦ Sittemmin sata jokea, Sata vuorta vaativaista Sua mutkissa monissa Notkistavat, nöyrryttävät. Kulkisitpa kunnialla, Jollet rikkoisi venettä, Jos sydämensilmissäsi Aina säilyisi pyhänä Kansan onni kuin omasi.

KANSA. Kansan onni kuin omasi!

VÄINÖ. Kiitos, kunnia talolle, Jok' on kylmässä kylässä Kasvatellut kauneutta, Valvonut valitun immen Luonnon suuresta sylistä, Yösumuista, myrskysäistä Kevätpäivän hääpovelle, Sulhonsa syleiltäväksi. — Kiitos, impi, kun kohosit Kuun sivulle, päivän maille, Kukkapilven penkerelle, Josta loistit loitommalle, Josta innostit uroita Suurtekoihin maan hyväksi, Hurmasit unisen kansan! — Suurin kiitos suuren sulhon, Joka ahjonsa tulessa, Rakkaudella rajulla Suomen yhtehen sulatti: Samponsa satahyväisen Taikatenholla pyhällä Pohjan ja Kalevan liitti Kanteleeksi kaikuvaksi, Joka nyt valossa soipi Ehjänä elämän kieltä.

KAVE (hätäisenä ja aaveisesti, kansan pelokkaasti kuunnellessa). Pakene, Kalevan kansa! — Korvesta kuminan kuulen: — Ratsun lentävän selässä Näen suuren miekkamiehen, Silmät kuin sysi tulinen, Koston kintahat käsissä — Noidannuolia satoja Miehen miekasta välähti. — On likellä! on likellä! — Sampo suistui! — maa pimeni! — Mihin, oi, hävisit, sampo? — Miekka välkkyi — pää putosi — Hääsalissa verta hyrski. — Itke, Pohjolan emäntä! — Suru on suuri, musta kissa, Joka raatelee sydäntä.

LOUHI (Paturille). Pois taluta houru eukko!

Paturi viepi eukon ulos.

TURJO (itsekseen koristen). Koston kintahat käsissä.

ILMARI (kiirehtien). Kiitos, laulaja ikuinen, Laulustasi, soitostasi! — Hyvästi, anoppi, appi! Kiitos Pohjolan pidoista. — Jätä, kultani, hyvästi! Jo on varsa valjahissa, Vartovat sepon kotona.

Morsian itkien ja syleillen jättelee vanhempiaan, siskoaan ja veljeään y.m. kansaa hyvästi. Koko hääväki nousee pöydästä lähtöön. Äkkiä torvien soittoa ja kansan huutoa ulkona.

KAVE (palaten). Kuin vihuri tunturilta Tai mereltä raivomyrsky, Kauko on tulossa sieltä Jousijoukkonsa keralla.

LOUHI. Hourupää! Näetkö pilven Lennon vai soturit maassa?

KAVE. Jousijoukon näin, edellä urho, Salski kuin salolla pitkä piiro.

VÄINÖ. Sinä loukkasit urosta, Louhi, Jätit häihin kutsumatta. Kauko ei sitä unohda.

LOUHI (hätäisesti). Vartijat oville! — Roistot, Horjutteko? — Tee, Paturi, Taikajuoma tainnuttava, Jolla juotat Lemminkäisen! — Paturi valmistaa juomaa. Ilmari, otahan johto!

ILMARI. Täällä? Vasten veljeäni?

LOUHI. Ei veli — vihollisesi!

Oven takana vasemmalla jatkuvaa huutoa ja kolketta.

ILMARI. Väinö johtomies on meillä.

VÄINÖ. Johtakaa, runottareni, Laulajaa Kalevalahan! Sinne riennän. Muut jälissä! Kauko vastatkoon tekonsa; Mies on veljemme. — Hyvästi!

LOUHI (asettuen Väinöä vastaan). Talon rosvolle jätätkö? Minä en morsianta päästä — Pohjolan väki avuksi!

Horjuvaa pohjanväkeä asettuu nuorta paria vastaan.

VÄINÖ. Täss' on voimaton väkesi. Sepon on sylissä saalis.

Pohjanväen ja kalevalaisten välillä taistelua. Oven takaa jyryä ja huutoja: "Kuokkavieraita sisälle!"

ILVO. Seppo, Pohjola pelasta!

ILMARI. Minä Pohjolan pelastan, Kun pelastan Pohjan helmen.

ILVO. Mutta sampo?

ILMARI. On omamme, Kun olet sinä omani. Sitä Kauko ei tuhoa.

ILVO. Mun kevääni, mun kotini!

ILMARI. Sun kevääsi on povesi, Sun kotisi mun kotini. — Petovaltias, hyvästi!

Tempaa Ilvon kainaloonsa.

ILVO (lähtiessään). Hyvästi, ihana aika!

Kalevalaiset hyökkäävät, nuorta paria seuraten, ulos oikealle. Turjo neuvotonna.

LOUHI. Seppokin jänisti! — raukka! — Turjo! torkut neuvotonna! Raukeaa talo jalokin, Kun on kunnoton isäntä. — Turjo pöydän ääressä körähtelee. Rutjo, mun sukuni turva, Väki vartijoiks' aseta! — Minä samponi pelastan Ennen rosvon ryntäystä.

RUTJO. Teen kuin käsket. — Tänne miehet!

Asettuvat aseissa oville.

LOUHI (loitsii). Tule sampo, kun sun kutsun, Käskiessäni katoa! Sampo näkyy. Paisukaatte, vuoren posket, Aukene, avara linna, Ota aittahasi aarre, Pohjan vallan vankka turva, Jottei ehtisi Kaleva — Vuori, niele samposoihtu!

Sampo suistuu vuoreen; pimeätä. Samalla LEMMINKÄINEN kumppalineen ryntää pirttiin, kaataen vartijoita, jotka pakenevat. Louhi jatkaa:

Sortukoon seponkin onni Orjan onnen arvoiseksi! Tytär Pohjan ei ikinä Synnytä sepon suvulle, Jatka ei Kalevan juurta. Taito, kuole ja katoa, Louhen sampo aina kestä!

LEMMINKÄINEN. Kiroan sinun kirosi, Louhi! — Missä Suomen sampo? Tänne laita!

LOUHI. Siellä! — näitkö? Ei se kättäsi hivele. Luja on lukko kalliossa. — Meille, yksin meille sampo!

ÄÄNET (pimeässä). Meille, yksin meille sampo.

LEMMINKÄINEN (karjaisee). Sampo Suomelle, katalat!

Lemminkäisen kumppalit samoin.

LOUHI (nauraa kamalasti). Hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah! — Kysy sampoa sepolta, Kiistelkää, kalevalaiset, Minä korjasin osani.

PATURI (hiipii arasti esille tarjoten Lemminkäiselle olutta). Juothan hääolutta, Kauko?

LEMMINKÄINEN. Pois, katala, kaljoinesi! Ota en orjalta olutta.

Paturi pakenee.

KAVE (haaveisesti). Minä tieltä taas palasin. Näin salolla sammon pyrstön: Kuin revontulien roihu Taikka airut aamuruskon — Sitten sen pimitti pilvivuori.

TURJO (joka Lemminkäisen tultua on piiloutunut, nousee äkkiä miekka tanassa näkyville). Kiitos, yö, pimeästäsi! Pelko rohkaisee minua!

LEMMINKÄINEN (tovereineen pohjanväen kanssa taistellen). Siinäkö isäntä uljas! Taistele, pimeän urho! — Sorru! Turjo kaatuu. Pohjola hyvästi! Veikot! sampoa ajamme!

Hyökkäävät ulos, pohjanväen paetessa edellä.

LOUHI. Kauko kaatakaa, jumalat! — Kaikki ihmiset ajavat Sampoa, sampoa, sampoa — Yksin on minulla sampo!

Esirippu laskee.