VIIDES NÄYTÖS.

ENSI KUVAUS.

Kullervon leiri Untamolan metsässä nuotion ympärillä. Iltayö.

KULLERVO JOUKKOINEEN.

KULLERVO (istuen kannon päässä nuotion luona). Silmin valvokaa kuin tähti, Kuin otava seitsensilmä, Että iskut lennätätte Aikanansa paikallensa, Kuin tulensa tuima taivas. Korvin valvokaa kuin tikka, Toukan surma, kuullaksenne, Missä saalis on salassa — Sinne keihäs singotkaatte! Valvokaa sydämmin herkin, Niinkuin lintu myrskyilmoin: Ei pelossa peipposina, Vaan kuin korska kotkalintu, Joka aallonkin sylistä, Myrskyisestä, vaahtopäästä, Kopristaa komean hauen — Niin sylistä yösydämmen Untamoa vaanikaamme! Myrskyöistänsä elämä Saalihit suo kallihimmat.

KOTRO. Joka jousi, kaikki kalvat On hereillä.

KULLERVO. Muistakaatte: — Untamon lopetan itse!

MUTRU. Se sinulle, muita muille.

TUIRO. Mulle eukot antanette — Niitä hoivata osaisin.

KULLERVO. Surmalle joka tenava! Muille ei — se vannokaatte!

JOUKKO. Vannokaamme!

KITKA. Vannoisinko! — Vaikka neuvoisitte muuta, Tottelisin surman suuta. Suun ja vatsan aina muistan.

TUIRO. Sukevastipa sanelet, Kitka, niinkuin sutkit miestä, Vihollista.

POURU tulee tuoden esille AIRUTTA.

POURU. Astu, astu! Ystävänä jos lähestyt, Rohkea voit olla, mutta Jos paha sisässä sulla On, niin kuolekin pelosta.

KULLERVO. Ken se?

POURU. On Kalervon airut.

KULLERVO. Olet kalpea; surua Povessasi kannat, — lausu!

AIRUT. Lopeta sotasi turha. Voitoist' ei iloa synny Heimollesi: murherutto Raskas sun sukusi sorti.

KULLERVO. Kuka kuollut on kotona?

AIRUT. Isä vanhuksesi vaipui Tuskissansa, toivotonna. Riennä, laita hautajaiset.

KULLERVO (kylmästi). Tuo oli vanha mennäksensä. Kun lie kuollut, kuopatkaatte. Kylä käypi itkemässä. — Kosto on minun isäni.

AIRUT. Onpa veljesikin kuollut Raskahasti raatamasta, Kuollut siskosi sorea Vesikorvon kantamasta. Riennä, laita hautajaiset Nuoren polven pois menoksi.

KULLERVO (kuin edellä). Kuolivatko — kaiva kuoppa, Kylän koirilla kuleta Sydämmetön sisko sinne, Kurjan veikon vierehisnä — Osoittaen joukkoonsa. Tässä mun sukuni nuori.

AIRUT. Mutta mennyt on paraskin, Kuollut armas äityesi: Ilman lasten lämpimyyttä Sortui suurista suruista Tuonen kylmille kylille. Riennä, laita hautajaiset.

KULLERVO (raskaasti). Voi emoni, miksi murruit! Ainut roihuva rovio Elämäni korpiyössä, Sydämmeni lämmin liesi Sammunut sanattomaksi. Enk' ollut luona luopuessa Lohdutusta laatimassa. Kenties nälkähän nukahti Taikka kylmä kangistutti. — Nyt kotihin käy, apua Naapurista etsi. Sitten Kuollut kirkkahin vetosin Pesetä. Sidellä käske Palttinoihin, silkkihinkin. Kirstu honkapuun povehen Kaiva, vuole kaunihiksi. Sitten armas äityeni Orhilla parahimmalla Itkuvirsin vie levolle. Alle tuomipuun ihanan, Pyhän pihlajankin alle, Rannan rauhaisan povehen Haudatkaa emoni vanha. Itse en kotihin jouda: Musta, ilkeä setäni Vielä on musertamatta. Riennä, laita hautajaiset, Kullat säästetyt kuluta.

AIRUT. Kullervo Kalervon poika, Tottelen sun toivojasi! Kaivan kullat kuopistansa, Sotavuosina salatut.

Lähtee.

KOTRO. Kova on kohtalo sinulle, Kullervo Kalervon poika. Mutta suurempi suruja, Ankarampi kohtaloa On sun tarmosi tanakka.

Syrjäytyy hetkeksi.

KULLERVO. Ennen kostoa en sorru.

JOUKKO (muristen). Rynnätkäämme! Rynnätkäämme!

KULLERVO. Latvassa kelopetäjän Korolintu pärryttävi Räikeätä rumpuansa. Tuolla toinen — kuuletteko? — Se on huuhkajan huhuja. Oi ihanat ennuslinnut! Tuo on soittoa sominta, Joka miellyttää minua. — Yösydäntä tähdet näyttävät Eikä Illin askel kuulu. Oisko nukkunut utala Untamolan uunin päälle.

Murinata joukossa.

KITKA. Jos suruton sinne nukkui, Paistukoonkin paikallensa.

TUIRO. Sen jo Kotro tuolta tuopi.

KOTRO ja ILLI tulevat.

JOUKKO (kiertyen Illin ympäri). Mitä näit ja kuulit, kerro!

KULLERVO (joukkoa häätäen). Väistykäätte! Kerro, tyttö, Mitä tiedät!

ILLI. Nyt unessa On syvässä Untolaiset. Eilen juhlivat jalosti, Söivät, joivat, peittosivat — Kekrin kunniaksi, näette. — Minä heit' ilahuttelin, Suuret, pienet, miehet, naiset, Kaikki rauhoitin jutuilla: Kerroin, ett' olet Lapissa Tapon kärsinyt kamalan, Lyöty nousemattomaksi, Kenties kuollut, kuopattukin. — Siitä sai väki levolle, Nukkui, tarvinneeko nousta. Muut siki unessa nukkui Kuin hako — isäntä itse Huokui raskashenkisesti, Uikutti unia nähden, Vieritteli vuotehella, Karjasi, ylös kavahti, Käsin huitoi, torjui, huusi: "Armoa, Kalervon poika!" — Taas romahti patjoillensa, Nukkui —

Joukossa levottomuutta.

KULLERVO. Tuo lopeta, Illi! Itsekseen. Itsessäni tuota tunnen, Kuitenkin tekoja jatkan Sisäisen palon pakosta. Illille: Näitkö siellä koiran, Hallin?

ILLI. Sille taikatempun tiesin: Illalla eväspalassa Kainaloni alta sille Syötin lämmintä hikeä. Niin lepytin itseheni, Että seurasi minua — Tuonne Kotro se kuristi Kuusen alle. — Sielt' ei se hevillä hauku.

KULLERVO. Itseäsi annoit sille, Jonka liitit itsehesi. Temppu viisas.

KOTRO. Minkä kumman Hän lie syöttänyt minulle.

ILLI. Koko itseni sinulle Syötin Ilmarin kodissa — Etkö tuot' ole älynnyt! Tuskinpa olisit muuten Niin väkevä, uskollinen.

KULLERVO. Nyt jätämme Illin tänne Kahden vartijan keralla. Tuliroihun valvojiksi — Hippo ja Onervo, jäätte. — Muut minua seuratkaatte, Niinkuin kissat hiipimällä, Kuin kulo hävittämällä. Minä kun talon sisässä Tulen päästän valloillensa, Te ulkona vartijoitte. Kuka pyrkisi pihalle, Sen tapatte taitavasti, Kuin pennun pesänsä suulle. — Minä tapan tahraisimman. Kuulitteko?

JOUKKO. Kuultu kaikki.

KULLERVO. Kun palo pahinna sitten Roihuavi, hurjan huudon Päästämme ja pärrytämme Torvia tärisevästi. — Kuulitteko?

JOUKKO. Kaikki kuultu.

HIPPO. Kullervo, minun suvaitse Soiton kielillä sotia, Loitsun hengessä helistä Täynnä ilmat innostusta, Kunnes tenhosa tärinä, Puissa, pilvissä kohisten, Viuhkinalla, vauhkinalla Hurmannut on joukkoasi, Voiton vimmalla rajulla — Sitte soittoni soristen Riutukohon — miekat soivat.

KOTRO. Tuo on mielehen jumalten, Sit' elä häneltä kiellä.

KULLERVO. Muuhun et kykene, soita. Mitä uskonet asetta, Sillä taistele sodassa.

KOTRO. Soita, Hippo, kanneltasi, Lue loitsuja, Onervo.

ONERVO. Koht' on vinkuva vihuri, Huiman myrskyn valmistamme.

KULLERVO. Mepä miekoin soittelemme. Rynnös, urhot, päälle rynnös!

Joukko seuraa Kullervoa muristen: "Rynnös, rynnös! —" Hippo asettuu nuotion luo kannelta soittamaan, Onervo mutisee loitsuja ja tekee temppujakin. Soiton ja loitsun ajalla vähittäin kasvaa tuuli vinkuvaksi vihuriksi ja myrskyksi.

ILLI (erikseen toisista). Juontenko salakutoja Nainen miesten on sodissa? Se minua miellyttävi. Kun vakoilin, urkin, nuuskin, Kun kutelin vainoverkot Vihollisen pään menoksi, Niin se innosti minua, Että pystyin pyytäjäksi, Kavalaksi kiertäjäksi, Jota tunnusti toverit, Tunnusti ylinnä muita Kullervo Kalervon poika. Oikeutta en kysynyt, Kysyin: miellyttikö työni Kumppalia, ystäviä, Niitä, joilt' etuja toivoin. Nyt jälestä toisin tunnen. Tyynesti ajatellessa, Syvällä sydämmessäni Soimaukset soilehtivat, Pahat työni paljastellen. — Pahatko? — sitä en myönnä! En alasti tässä seiso Alla vinkuvan vihurin. Toki on mulla verhonani Oikeuttakin sipale: Enkö kynsijän kuvetta Raavi, kun minull' on kynnet? Enkö lammasten petoa, Sutta surmata osaisi? Lammast' en vihannut enkä Rääkännyt kesyhevosta, En hyvänsisuista miestä — Väkivaltoja vakoilin, Saarsin orjan sortajoita. Sutten kaartajaa ja karhun. Kansa ainakin ylisti; Minä kaarsin kauheamman: — Surmalle ihmissusia. Säästätkö hukalle hengen, Hukka hengen vie sadoilta Heikommilt', avuttomilta. Kiitost' ansaitsen ja palkan Juoksuistani, juonistani, — Kotronko, väkevän Kotron? — Mulle Kullervo sopisi, Kotka haukan kumppaliksi, Jollei sen himokas silmä Anja neittä ahnastaisi. Tyttö kauan on katunut, Ettei ottanut urosta. Liiaks' uskoi itsestänsä. Moni on tyttö myöhästynyt, Onnen päästänyt ohitse, Moni poikakin samaten. Minä, jos paras ei huoli, Hyvästäkin voin iloita. Sama ei jokaisen parhain. — Mikä vimmattu vihuri!

Ilma vinkuu, myrskyää.

HIPPO. Heitä loitsusi, Onervo.

ONERVO (lakaten loitsuista). Soittosi lopeta, Hippo.

HIPPO (lopettaen soiton). Mitä Pohjolan kiroja Illi tuolla lie lukenut.

ONERVO. Tenhokas oli tekomme. Ilman haltijat väkevät Riehuvat apuna joukon. Näetkö — tuolla liekin lieska! Nyt siellä meteli nousi.

Kuuluu kirkua, parkua, torven pärrytystä, sotahuutoja: "Hakkaa maahan!" ja asetten kalsketta. Liekki taustalla yhä suurenee paisuen paloksi.

ILLI. Rauhallista, nukkuvata Muuriaiskekoa koske, Pöyhöttele, pistä liekki Siihen, niin näetpä kohta, Kuinka kiehuen, kihisten Viholaisten virkku parvi Sieltä päällesi sähähti, Myrkkyä valaen polttavata; Niin nyt Untamon pesästä, Palavasta, Syöksynyt on synkkä joukko, Ärtynyt, hätäinen, hurja — — — Äsken nukkuivat unessa Lämpimässä, rauhallisna —

HIPPO (metsän läpi tähystäen). Sekasortoinen vilinä, Pako, ahdistus, valitus. — Mutrupa muserti siellä Miehen kallon kappaleiksi!

ILLI (kuuluessa ammonnan ja karjankellojen kilinän). Tuolta Tuiro päästi karjan Teutaroivan tarhastansa.

ONERVO. Kotrokin — otapas hitto! — Lyöpi painia kuin karhu. Pörhöpäisen miekkamiehen Kellisti kuin härkämullin.

HIPPO. Siellä Kitka kiusoittavi Surkeasti saalistansa — Jo kuristi.

ONERVO. Tuoll' on Tuiro Eukkoja pusertamassa. — Siihen lahjat on hänellä. — Yhden viskasi tulehen. Tuota toista nuorempata. — Tappoiko? — hävisi taakse. — Kappas kaiken maailmata! Untolainen tapparalla Kitkan rohkean rutisti! Tuossa Kotrokin apuna: — Kaasi kurjan Untolaisen. Löyhässä on siellä henki. Missä itse päävekara, Kullervo Kalervon poika?

HIPPO. Tuolla vasten kymmeniä, Niinkuin ilmojen isäntä — Viuhkis, vauhkis! — nyt se kaasi Kolme kuin korentopuuta!

ILLI. Untamon pojat kukisti.

HIPPO. Taas kamahti kahta päähän — Maahan vierivät verisnä.

ONERVO. Tuota harmaata urosta Toiset näyttävät tukevan. Oisi kuollut pirttihinsä!

ILLI. Se on Untamo utala. Hurjasti sen kalpa käypi Epätoivossa rajussa. — Kotro kaartavi avuksi.

ONERVO. Sepä silpaisi sivulta Miestä kaksi päättömäksi, Niinkuin niittäjä rivakka. — Hänet Kullervo hätyytti Pois — ei tahtonut apua.

HIPPO. Miksi ei sana ja soitto Yksin voittoihin ylety? Miksi tuota teurastusta?

ONERVO. Niitä aikoja odota! Ihmissutta et tapaisi Silloin Suomesi saloilla.

ILLI. Susia olemme kaikki, Villittyjä, vimmattuja.

HIPPO (tähystellen puitten välitse). Muut Kalervon poika kaasi, Untamon lopuksi säästi. — Säälistäkö? Tänne tuopi Laahaten.

KULLERVO tulee UNTAMOA raahaten.

KULLERVO. Iloitse, Unto, Kylvöstäsi korjatusta, Niitosta Kalervolaisten! Liekki syö sukutalosi, Kalpa heimosi hävitti. Itsekin, veren imijä, Itara sukusi syöjä, Mene Tuonelan tuville, Siellä käy sukusotasi. Tuosta lahjoitan sinulle Armosurman miekastani — Kuole!

UNTAMO (sortuen maahan). Orjanko kädestä Minun surmani sukesi! Tämäkö sukuni loppu — Missä kostaja, jumalat?

Kuolee.

KULLERVO. Orjan et kädestä kuollut: Kuka sortajan kukisti, Se vapaist' on ensimmäinen.

KOTRO, MUTRU, POURU ja muuta joukkoa ryntää paikalle.

KOTRO (nähtyään Untamon maassa). Väkivalta on tapettu. Kiitos, Kullervo, sinulle Voitosta, vapaudesta!

JOUKKO. Kiitos, Kullervolle kiitos!

MUTRU. Saalihit nyt korjatkaamme!

JOUKKO. Saalihimme, saalihimme!

Ryntäävät takaisin metsään.

HIPPO (kaatunutta katsoen). Niin suvut sukuja syövät.

ILLI. Ei se siit' ikinä nouse.

KULLERVO (kuin itsekseen). Jollei jo minussa noussut — Vartijoille: Pois tuo ruumis raahatkaatte!

Vartijat kantavat pois Untamon. Kullervokin poistuu toisaalle synkkänä.

ILLI (erikseen). Nyt minull' on toivo suurin Saalihista suurimmasta, Kullervosta — Katsoo ympärilleen hänkin poistui.

ONERVO (osoittaen metsään). Olvitynnyriä tuovat! — Tuolta toista! Oivalsivat Korjata iloisen palkan. Kantavatpa kaikenlaista Muuta saalista mukana — Kipot, haarikatkin!… Tässä Kelpo kekriä pidämme.

Joukko kertyy mikä mitäkin ryöstösaalista kantaen. TUIRO ja POURU kahden tuovat tynnyriä.

TUIRO. Tässä suun sulostajata!

KORHO PORHON kera samoin tuopi tynnyrin.

KORHO. Tässä kielen kirkastusta.

Tynnyrin ympäri kihertyy joukkoa, laskien astioihin oltta, jota miehestä mieheen nihkovat.

MUTRU (päästäen olaitaan kantamuksen turkiksia). Tässä kampsua, kalua, Rikkautta ja romua.

KOTRO (Illille kahden). Illi, kuulehan! Minulla Taskut täynnä on helyjä. Ne sinulle ryöstin — tuossa!

Työntää ne Illin käteen.

ILLI. Nämäkö minulle! — Kiitos! Erikseen. Minne jäi Kalervon poika? — Teenpä taikoja hänelle. Tynnyrist' olutta lasken, Juoman tenhoksi sekoitan Kyynelhelmen silmästäni. — Naisell' aina on varalla Silmäkulmassa pisara. — Laskee tynnyristä haarikkaan olutta. — Syrjässä. Tällä juomalla jalolla Tahdon Kullervon lumota. Lukee olueen. Sen sydän sydämmekseni, Mun vereni sen vereksi, Mun haluni sen haluiksi, Minä sille, se minulle! — Vaikuta kyynel! Koitan, jos voitan. — Julki. Missä on Kalervon poika?

KOTRO. Jäi tekonsa luokse, itki Hengetöntä heimoansa. Sekö urholle sopisi! Tänne juoma! Tempaa äkkiä Illin kädestä haarikan; jatkaa: Nyt jumalten Kiitos voitosta hyvästä. Karja kasva, maa rehoita, Työstä onnea, iloa! — Kekrin kunniaksi juomme!

Juovat.

JOUKKO. Kekrin kunniaksi!

Kaatavat jäännöksen tuleen.

MUTRU. Suonpa Jumalillekin osansa. Mutta Kitkan kuolemata Minä säälin. Siinä miestä. Syödä, juoda hän osasi, Mutta myös tapella taisi, Kaatuakin kunnialla. Kitkan kunniaksi juomme!

JOUKKO. Juomme, juomme!

Juovat.

ILLI (joka, taikajuoman Kotrolle menetettyään, on nolona syrjäytynyt. Erikseen). Näin petyinkö? Niinkö Kotro mun anasti Kuin taikasimani riisti; Tämäkö jumalten tahto? Nähden KULLERVON tulevan perältä. Tuolla Kullervo nolona Kuin jälestä tappioitten, Vaikk' on voittaja ylevin.

KULLERVO (ikäänkuin itsekseen). Voittaja — tämäkö voitto! Lahon pökkelön kumosin, Jolt' oli aika tarmon syönyt, Minä, kuin kavala rosvo, Uniset manalle muutin. Sekö kunniatekoni, Sekö kiihkojeni kukka! Minä äsken jännitetty Olin, kuin vireessä jousi, Joka saalista himosi. Jousi laukesi, Saalis sortui, Jänne veltoksi valahti. Äsken mieleni ehätti Kauas töitteni edelle, Kiihkojeni siivin lensi, En sivuille, taakse nähnyt, Silmä saalista tähysti. Nyt on saalis saavutettu, Lyöty, poltettu poroksi. Mut oman tekoni löyhkä Inhottaa sisuksiani, Kuin käry pahan palosta. Siksi taakseni tähystän, Entiset tekoni etsin, Niihin tuhma tuijottelen. Ei edessä silmihini Siinnä semmoista otusta, Jonka arvo innostaisi, Jännittäisi miehen jousen. Maailma tekojen tyhjä Silmissäni haihattavi, Työni entiset tulevat Vainoellen vastahani. Kynsin, hampahin kaluvat Kuin rotat mun rinnassani.

MUTRU. Mikä mielesi vetelsi Voitonriemusta suruksi? Etpähän potenut ennen Määrän päähän pyrkiessä. Nytkö vasta vaivan tunnet? Ensi miehenä samosit Sinne, missä vaara vartoi. Ratsusi kavion alla Kukkia salolla sortui; Hento metsäkin musertui, Kuoli mustat muuriaiset Oman joukkosi jaloissa. Niit' ei sankari sureksi. Milloin mursit tahtomatta Heikon, syyttömän sujoksi, — Siit' ei syyttäne jumalat; Milloin tahtoen tuhosit, Kun oman tekosi uskoit Johtamaks' ylijumalan — Niitä tervekö katuisi!

POURU. Haastat kuin susi sulosti.

MUTRU. Illi, urholle jalolle, Sankarille juoma kanna! Illi tuopi kiirehtien haarikan Kullervolle. Kullervo, tekomme tarmo, Sulle terveyttä juomme!

JOUKKO. Sulle terveyttä juomme!

Kallistavat.

KULLERVO. Kaikkien kukistuneitten, Onnetonten, kärsineitten, Sortuneitten muiston juoma! Juopi. Joukko hidastelee nuristen. Kuulitteko? — Suuhun juoma!

Kaikki juovat, vaikka nurjasti.

MUTRU. Mieli ei metenä kiehu Vihollista muistellessa.

TUIRO. Mieluisest' olutta muistan Untamonkin keittämätä.

Juopi.

HIPPO. Arvokas vihollisemme Meitä valpasna piteli. Siksi moinen on parempi Kuin imarrus ystävämme, Joka mairekielen alla Voitonpyyntöä salasi.

Joukossa nurinata.

KOTRO. Sotia kävimme siksi, Että rauhan voittaisimme Vapaudelle, työnteolle, Onnelle ja nautinnolle Suomen viljelys-aloilla. Joukon sortajan nyt joukko Voitti ja kukisti maahan. Lie siit' oikeus iloita. Rauhan lahjoja ja'amme Vapaudessa kunkin työlle Eikä orjan ruoskijalle. Siitä, Kullervo, iloitse, Kotionnellemme juomme!

JOUKKO. Voiton juoma, onnen juoma!

KULLERVO. Onni ei minua varten. Kostoksi ylenin, kasvoin, Kostoksi kävin sotia, Sukuni verestä kostin. Kylm' on nyt kotini liesi, Sen ei tuhkan alla tulta. — Minunkin tuleni sammui, Mieleni on musta hiillos, Joss' ei aatoksen hiventä, Jota into hehkuttaisi.

ILLI (erikseen). Eikö aatoksen hiventä! — Tuon kun tenhota osaisin Uusille urosteoille. — Julki. Kullervo! Kalevalaiset Kukista, anasta valta Yli suuren Suomen niemen!

KULLERVO. Teistä orjat taas tekisin! Sukuniko suosioksi?

JOUKKO. Pois orjat! vapaiksi jäämme.

ONERVO. Sinut ilmojen isäntä Sotasankariksi nosti, Miekan töille joukko johda!

POURU. Pääpukari tappeluissa, Mutta rauhassa rapea.

ILLI. Sinun kunniatekosi Kerran päivä kirkastavi.

KULLERVO. Niinkuin hallayön jälestä Paljastaa se rosvotyöni. —

KOTRO. Sinun on valtasi varassa Isäsi, setäsi konnut — Tässä joukko, käske työhön!

MUTRU. Kontion keralla voimme Lyödä painia salolla, Kannot kaskesta perata, Suojella vesiä, maita, Vaaran tullessa tukalan.

TUIRO. Mutta juhlina jaloina Riemuitsemme reippahasti, Hyvin sattuessa juomme.

Juovat miehissä.

KULLERVO (otettuaan juoman). Kotro! — Illi! — Niinkuin yksi, Tässä seisokaatte kaksin! — Lue nyt loitsuja, Onervo! — Nämä kaksi yhdistämme Kultaisiksi kumppaliksi Näille Untolan saloille. Viljelkää veriset jäljet Rikkahiksi, riistaisiksi, Suvun nousevan suloksi!

JOUKKO. Suvun nousevan suloksi!

MUTRU. Häälahjaksi sulle, Kotro, Annan kultia koperon. Nämä Untamon tuvasta Ryöstin vanhasta vakasta. Perusta pesäsi näillä.

KOTRO (hylkää tarjouksen). Itse tarvitset omasi, Kun oman pesäsi laitat.

KULLERVO. Untamon pesätilalle Käy'ös, Kotro, raatajaksi. Muut otatte muita maita Samalta salon alalta, Näitten niemien nenistä. Osa käy keralla Mutrun Kalervon kalavesille. Sielt' osanne ottakaatte Luota viehkeäin vesien. Sovinnossa, suosiossa Viljelkää perintömaita Satoisiksi, suotuisiksi. Minut jättäkää iäksi Oman onneni poluille, Kysymättä kulkuani.

Joukko aluksi hämillään.

JOUKKO. Kullervolle kunniaksi!

Juovat.

KOTRO (Kullervolle kahden). Mitä mieletön uneksit! Jättäisit sukusi konnut.

HIPPO. Tääll' on Kullervon kysyjä, Sepon sisko, Anja neiti!

ANJA tulee. Joukossa levottomuutta.

ILLI (erikseen). Kullervon kysyjä, Anja! Sen jos kynteni tapaisi!

Väijyilee syrjästä.

KULLERVO. Mitä täällä hän tekisi? Pois käske katala tyttö!

ANJA (astuen esille). Sinun tähtesi samosin Maat matalat, korvet kolkot, Enkä nyt vähällä väisty.

KULLERVO. Mitä tahdotkin minulta? Poistu hyljätyn poluilta!

ANJA. Sulle toin salasanoman: Kalevalan vainomiehet Ovat joukkosi jälillä. Sun poloisen pään varaksi Heillä miekat on hijottu. Urho, henkesi pelasta!

JOUKKO. Kalevalan vainomiehet!

KOTRO. Surma, surma sortajille!

Joukko samoin. Levottomuutta, kuisketta ja keskustelua. Kotro ja Illi neuvottelevat erikseen.

KULLERVO (Anjalle). Sinäkö sanoman mulle — Poljetullesi pojalle!

ANJA. Tuot' elä vihalla muista. Vasten mun valitsemista Veljeni minua mieli Kauko sankarin omaksi, Siks' en suostunut sinulle. Sydän suostui, suu epäsi. Mutta meiltä kun pakenit, Veit mun mieleni mukana. Kohta karkasin kotoa, Saloja samosin, etsin Enkä löytänyt. — Lopulta Kalevaisia vakoilin, Väijyin veljeni tekoja, Vapisin aseväestä, Joka uhkasi sinua. Urhot näin sotajalalla, Lähtevinä julmat joukot. Silloin vaistoni opasti Minut löytäjäksi. — Tässä Sulle tuon sotasanoman!

KULLERVO. En sotasanoja kammo. Vaan jos onnen tuoda tahdoit, Lemmen onnen — myöhästyitpä. Onni on lintu lentämässä, Ohatessa ammuttava, Muuten mennyt on iäksi. Voitko kutsua takaisin Vuosiani vierineitä? Tuoss' on maassa kuollut kukka, Poljettu, paleltunutkin — Siihen hengitä elämä! Tunteihin tukahtuneihin Voitko liekin lietsoella? Voitko hairausten haavat, Kipeät, kiduttavaiset, Parannella paidan alta? Ammoin tehtyä rikosta Tekemättömäksi tehdä, Sydämmeltäni salata? Jollet voi, pakene kauas, Riennä veljesi avuksi, Sieltä ammu surman nuoli, Jolla jähmetät poveni. Mulle surma on suloisin.

ANJA. Itse armottomast' ammut Mua myrkkyisin vasamin. Päästä lämpöni lähemmä, Niin sydämmes hallan haudon Sulaksi kevätsulolla. Tultua etelätuulen Tuomi tuoksuva monesti Kukat syksyin uudistavi.

KULLERVO. Kerran ohdake kukoisti. Tytön kättä se aneli Kukkiensa poimijaksi. Tyttö jalkansa ojensi, Polki, potki ohdaketta, Kukan tallasi tomuhun. Ei enempi kukka nouse Tämän ilman tuulosista. Mut okaiset, pitkät piikit Sill' on viimeksi vireillä.

ANJA (kiertyy Kullervon jalkoihin). Sen vakava varsi, oksat Voivat kutsua kevättä — Suostu, kukkihin sun hoidan.

KULLERVO. Luonto tunturin takainen Ei ikinä jäistä luovu, Eikä mun sydänpoloni. Poistu tyttö.

ANJA (nousten). Käy keralla! Kalevalan joukon kanssa Joukkoinesi liity riennä, Valloita pimeä Pohja Valolle, vapaudelle. Niin sinä kohoat kansan Suurimmaksi sankariksi, Olet maallesi ihastus.

KULLERVO. Miksei mielessä minulla Tuota aatosta itänyt? — Maalleni? — sitä ei mulla. Kansa? — tuossa mun väkeni. Minussa koko sukuni. — Myöskö mulle, tyttö kurja, Orjanpauloja punoisit? Vaiko lemmen liehakieltä Surman silmukkana käytät? — Survaisee Anjan luotansa. Pois kavala! — Pois nyt hempi! Itseänikin pakenen.

Poistuu metsään.

ANJA (ikäänkuin heräten survauksesta). Väärin hän minua tunsi, Väärin toivoni tajusi. — Vielä etsin onnetonta.

Lähtee Kullervon jälkiä.

JOUKKO (sekaisin hälisten ja huutaen). Kuolema vihollisille! Surman isku sortajille! Poroksi isot isännät! Kullervo Kalervon poika, Nouse joukon johtajaksi!

Juovat rehvastellen.

ILLI (syrjässä Kotrolle). Huomasitko?

KOTRO. Ett' on vaara, Sen älysin.

ILLI. Että Anja Tässä Kullervon lumosi. Luki loitsunsa lujimmat, Niin musersi miehen tarmon, Ettei Kullervo kykene Johtajaksi joukollemme. Liian ylpeäksi paisui, Suurten suosion hakija! — Sinä johto nyt anasta!

KOTRO. Korpin kieltä koikut, nainen.

ILLI. Korppi ei valetta koiku, Vaikkei hauskat sen sanomat. Muista Kullervo katosi!

KOTRO. Jos katosi, jollei löydy, Niin on voittomme hukassa.

Neuvottelee joukon keskessä.

ANJA (palaten metsästä). Hänt' en löydä — hän hävisi. — Illin nähtyään. Miksi tuijottelet, julma?

Yrittää paeta.

ILLI (tarttuu Anjan kurkkuun). Kuka sun opasti, kurja, Tänne Kullervon jälille! Kuole syötiksi susien!

Kuristaa Anjaa kurkusta ja nykistää hänet metsän pieleen. Pakenee pelokkaasti hiipien.

KOTRO (joukon keskessä). Urhot, Kullervon jälille!

JOUKKO. Kaikki Kullervon jälille!

KULLERVO tulee.

MUTRU. Tuossa hän tulevi — terve!

JOUKKO. Terve, sankari!

KULLERVO. Jalalle, Joukko! Pois remuinen riemu! Sota on ankarin edessä. Kaikki seuratkaa minua!

Lähtee.

JOUKKO (seuraten Kullervoa). Kuolema viholliselle!

ANJA (hieman jälkeen tointuen). Kuulinko sotamelua? Taaton kiitos! tok' en kuollut. Tunnustelee kurkkuansa ja kakoo. Nyt Kalevalaiset etsin, Ehkä hillitä osaisin Heitä hurjasta vihasta.

Lähtee.

TOINEN KUVAUS.

Sama kosken parras, hiukan syrjemmässä kuin neljännessä näytöksessä, mutta lehtipuiden lehdet kokonaan varisseet. Aamuyön kuutamo.

ANJA (yksin). Minne Kullervo katosi? Hänet löytäisinkö — kaikki, Kaikki löytänyt olisin. Näissä main vihollisparvet Käyvät virran vartta pitkin, Toinen toistansa ajaen. Kunpa hillitä osaisin Sovuksi sotaisen kiihkon! Kunpa Kullervon tapaisin! Hän on sankarin sukua, Sorrossakin suurentunut, Uljas, uhkea, väkevä, Kuolemata kammomaton! Hänet varjella kun voisin Sepon säilän syötävistä — Hän minulle lämpiäisi, Uudistuisi vanha lempi! Sitten uutena urosna Kaiken kansan hän kokoisi Rantojen rakastajoiksi, Korpien kukoistajoiksi, Omaks' onneksi jokaisen, Ehjän Suomen soinnunnaksi. Väinö tietäjä olisi, Seppo suuri taitajamme, Valta Kullervon käsissä! Tieto, taito, tarmo niitä — Onni, rakkaus sitoisi! Mutta Kullervo hävisi! Miksi jäähtyikin minulle Sankarin suvinen rinta? Kuusta puhutellen. Puu vihanta, virka mulle, Millä lähde lämpiäisi, Sydänlähde nuoren urhon! Ennen tulta tuprahteli Mulle hän — minäpä lunta. Nyt hän mulle hyytä huokui, Minä tulta tupruttelen. Täällä urhot kun tapaisin! Tuossa seisoisiko seppo, Uhkajoukoin, uhkamiekoin, Tässä Kullervo edessä, Säilän alle sortumassa, — Minä Kullervon varaksi Asettuisin: — Pistä, seppo, Vasten siskosi sydäntä — Taikka Kullervokin säästä! — Tääll' ovatkin kenties kohta. Tuolta virran vaaluvista Etsin tenhoa tulista, Jolla sankarin sitoisin Povelleni polttavalle. Taatto impeä avita, Auvotonta, onnetonta!

Menee koskelle. KULLERVO tulee hieman edellisen jälkeen synkkänä vasemmalta.

KULLERVO. Nyt on joukkoni hajalla, Kuin minäkin, pirstaleina Kun kadotin itseluoton, Niin elämäntyöni loppui, Luotto joukonkin katosi, Vaihtuipa eripuraksi. Minä yksin taas maleksin Myrskyilmojen ajolla. Kodista ajettu koira Isännätt' on ilman alla; Mieron hylkimä hevonen Villinä vaeltelevi; Mut sydänpä heit' ei syytä, Sääliäkin saavuttavat. Minä mieron hylkylapsi, Vihattu sekä vihannut, Pureksittu, purrut itse, Syyllisiä, syyttömiä, Omaakin sydäntä purrut, Ett' on vammat vaivaloiset, Tuima tuskakin syvällä, Päält' on tunnoton ja turta, Ettei sääliä suvaitse Eikä lempeä läpäise. Yks on rakkaus emoni, Joka haavat hautelisi, Syyttämättä, solvimatta, Mut emoni otti hauta. Miksi mun polon pitikin Syntyä sydämmellisnä, Tuskan kaiken tuntijana Näille kolkoille kylille!

Vasemmalta tulee ruumissaatto, re'essä mustalla vaipalla katettu kirstu, jota mustahuntuiset itkijänaiset saattavat.

KULLERVO. Mikä? — Jylhä ruumissaatto! Nytkö vievät mun emoni! — Saatto pysähtyy. Kullervo vaipuu kirstua vasten. Oi emoni, sulle itken, Sulle haavani hajotan. Mikset ottanut mukana Kullervoa kumppaliksi? Siellä sun sydämmelläsi Lauhtuisi paha sisuni, Tuska tuima vaimentuisi.

Itkee.

SAATTOMIES (Kullervolle). Nouse, päästä! Käy keralla, Voithan tulla saattajaksi.

Nykäsee hevosta lähtöön.

KULLERVO. Saattajaksi — anna mennä! Toinen tie minua viepi Emoni elantomaille. — Yksin. Minä syksy-yö valoton, Kuuton, tähdetönkin, synkkä. Tässä neuvotonna seison Kuin meren selällä luoto, Altis aaltojen himoille, Puuttomaksi paljastettu. Mikä toivo nyt minussa Juurta ottaisi, vesoisi? Missä se sydämmen taimi, Kaunis, rauhallinen kasvi, Joka nousta voi minusta Sukukuntien suloksi? Mulla ollut on menestys Tuhotessa, turmellessa Valon kukkasen, elämän. Mut kun rauhantöit' yritin, Ratkesi minussa voima, Raju, riihoton, väkevä, Raateleva harhavoima. — Orjan leima on minussa. Siks' ei ainoa ajatus, Sydämmeni synnyttämä Vastaisuuttani valaise! Oma on heimoni hävinnyt, Miksi taistelisin? Koston On sota jo suoritettu, Joukkokin osansa voitti. Lopussa minun sotani. — Äitini, oi armas äiti! Joudu poikasi avuksi. Työtä neuvo, tie opasta, Musta yönikin valaise!

Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot.

Hän elossa! Tuolla, tuolla! Äitini, oi armas äiti! Mikä kasvosi valosti? Mitkä helmet hohtonasi?

ARMI. Äidin rakkaus valosti. Kyynelet minun helyni.

KULLERVO. Äitini, oi armas äiti! Mitä nyt minulle neuvot?

ARMI (hellyydellä). Kuule, armas poikueni! Vainoretkesi lopeta, Rauha, rakkaus rakenna, Pakene sisäsalolle, Taistele petoja vasten Sisässäsi, ulkonasi. Rauha, rakkaus ja vuodet Vammasi parantelevat — Pakene! — Pakene! —

KULLERVO. Tuota Nöyrrytystä en tajua. Maailma himojen ahjo, Kiihkojen vihainen pyörre Minussako rauhoittuisi! Vetäyisinkö salolle, Sinne halpa hautauisin, Kuin ojaton umpilampi Lahoavi liikkumatta Sammalen sokaisemana! Ennen koskena kohisen, Vaikka vasten kallioita, Tai syvälle tuonne syöksyn. — En! — Syvällä siell' on sisko. Liian on pyhä minulle Tuon valoisan kosken vaahto. Mut enpä paeta tahdo Enkä sortajan kädestä Ota iskua veristä. — Lähestyy syrjässä tuuheaa kuusta. Tuossa se samea kuusi, Jonka alla mun himoni Ruohon raiskasi viherän, Kukan puhtosen pilasi Mun oman emoni lapsen. Metsä huokuvi muretta, Koivu lehtensä varisti, Nurmi itki, kukka kuoli Tällä paikalla pahalla. Aika kuolla on minunkin. — Lausu, miekkani verinen, Syötkö syyllisen lihoa? Lausut — kuulen: — syöt himolla Syyllisen sydänveriä. Syytöntäkin ennen ahmit Noissa suurissa sodissa. Pulppua, punainen virta, Kuin vihainen Vuoksen aalto, Kosta vaikeat vikani! Sortuu miekkaansa. Jo tulenkin, armas äiti — Jo tulenkin jo tulenkin.

Kuolee. — Hivenen kuluttua näkyy ILLI.

ILLI (yksin). Voi minua, miksi neuvoin Kotron Kullervon sijalle! Yksin vain Kalervon poika Joukon tenhota osasi, Luoda itseluottamusta, Yhteistuntoa, halua Kiihkeätä, kummallista, Kuin vapaus mieluisata. Mut on Kullervo kadonnut. Neuvoton, sekava lauma On hajalla onkaloissa, Sutten suuhun suistumassa, Tai toisensa itse syövät. Kalevalan miekkamiehet, Kannaksillamme kapisten, Väkeämme vainoavat. Metsämaat, kalavetemme, Niityt, vainiot ihanat Jäävät suurten suupaloiksi. Kullervo, sinua etsin, Missä — — Ken verisnä siinä? Miekkahan musertunutko! — Kullervo, komea urho, Jok' ei sortunut sodissa — Kaatunutko kalpahansa! — — Tähänkö tukehtui toivo Kalevalan työn-urosten Voitosta lopullisesta? Taasko tahdottoman orjan Raskas päivä uudistuvi? — — Tuonelassakin tavata Piti Anjan Kullervoa! —

ANJA rientää hätäisenä esille.

ANJA. Jo tulevat! Jo tulevat! Kalevalan valtaurhot Näin jo kiiltävin kypärin. Tässä vartijoin uhalla. — Huomaa Illin. Täälläkö, himokas hukka, Vielä saalista vakoilet!

ILLI (itsekseen). Anja riepuko elossa! Hänet huonosti lopetin.

ANJA. Nyt satuit satimen alle — Tuolta kosto on tulossa.

ILLI (osoittaen Anjalle Kullervoa). Tuossa saalis on sinulle, Se omista, onnellinen! Anja kiljahtaen vaipuu Kullervon ruumiille. Kuulenko? — Väkevä ryske! Tulossa Kalevan urhot! Missä Kotro, Mutru, Pouru? — Asiamme on hukassa!

Pakenee. — VÄINÖ, ILMARI, KAUKO ja TIERA joukon kera tulevat vasemmalta.

MIES JOUKOSTA. Täältä nainen kuin orava Metsän kohtuhun kavahti.

ILMARI (alakuloisena). Mene, etsi! Mies menee. Turha vaiva! Min' en suuria odota Tästä suuresta sodasta. Vaadinko veren verestä — Siit' ei suistuisi suruni.

VÄINÖ. En verestä verta vaadi, Vaan kesyjen yhteiskunnan Toki tahtoisin vapaaksi Villijoukkojen vihoista, Himoista hillittömistä.

ILMARI. Mies on Kullervo sodassa, Joukon johtaja paraita.

VÄINÖ. Joukossa vapaitten miesten Joka pää on päällikkönä, Hilliten omat himonsa Voiton yhteisen eduksi, Tajuten joka taholla Tehtävänsä toimevasti — Toisin orjien oloissa.

TIERO. Yhteisistä tee eduista Työväki osalliseksi, Teetpä sen vapaaksi kohta, Taisteluissa toimevaksi, Työhönkin halun herätät. Sen olen kokenut itse, Ennen orja, nyt vapaana.

KAUKO (ylpeästi). En rakasta orjan verta. Miekkani salaman isken Joka orjan otsaluuhun, Jok' ei tottele vapaita. Tässä kun Kullervo olisi! —

ILMARI. Liekki ahjohon aseta, Ettet leikkisi tulella! Vakavasti lietso, Kauko, Niin voit orjankin verestä Kullan kutsua esille. Mutta kun äkäisnä lietsot, Poltat kullankin poroksi.

KAUKO. Eipä nyt pajassa olla, Sampoa takelemassa.

ILMARI. Jokainen elämän hetki Onnen sampoa taomme, Taikka kiihkossa kisaillen Onnen juuretkin revimme.

KAUKO. Minäpä tapella tahdon Rosvon, ryöstäjän keralla. Mitä kostuit Kullervosta? Kultiako? — Kultasesi Murhasi mokoma urho! Mulle siskosi lupasit, Senkin Kullervo lumosi — Sinä tok' orjia ylistät!

ILMARI. Villikaalilla tapansa: Tuon paransi, toisen tappoi. Olen oppinut jotakin: Työkalunkin toiste tehden Voin takoa taitavammin. Kaksin kerroin jos eläisin, Kaksin kerroin viisastuisin. Toiste Kullervon tapaisin, Häntä toisin kohteleisin.

KAUKO. Sulle, Ilmari, sanonkin: Miekkoja takoa taidat, Mut et miekkoja mitellä. Täss' ei viisaus avita, Jollei jousi, keihäs, kalpa: — Pakko orjille parahin.

VÄINÖ. Pakko jos paras olisi Orjakansan kasvattaja, Niin sinulle, kaunis Kauko, Myöskin pakkoa panisin, Koska riehut riihotonna, Olet kiihkojesi orja.

KAUKO. Miekka ja veri tulinen Tahtovat nyt tappelua.

TIERA (huomaten syrjässä Kullervon ja Anjan). Tässä kaatunutta kaksi! — Nainen — —

ILMARI. Siskoniko siinä! —

Siinä Kullervo veressä!

KAUKO. Anjakin! — —

ANJA (nousten ja levittäen rintansa Kaukolle). Lävistä! Tässä Sydän särkynyt surusta.

KAUKO. Tässä vaikenen pakosta.

VÄINÖ (ynnä osa joukosta seisten synkkänä Kullervon ruumiin luona). Noinko Kullervossa kaatui Suku sankarin Kalervon! — Haudatkaa Kalervon poika Alle honkien huminan, Pyhän kosken partahalle, Missä soi sotainen myrsky!

Miehet kantavat Kullervon ruumiin pois.

ANJA. Siinä orjuuden hedelmä, Vainonne verinen vilja! Untamon suku on kuollut, Talot poltetut poroksi. Kalervonkin heimo kaatui Sankarissa viimeisessä. Minä, sorretuin sydämmin, Kalevalan koito impi Surmalt' armoa anelen — Miksi säästätte minua?

ILMARI (painaen Anjan päätä rintaansa vasten). Siskoni, sorea, armas, Sydämmeni mieltä nouda.

ANJA (itkien). Myöhäistä!

KAUKO. Sinua, Anja, Säälin, hellin ja rakastan, Mikset lohtuisi suruista,

MIES (palaten metsästä, Tuiroa taluttaen). Tämän metsästä tapasin, Pakohurtan! — Nainen väisti.

TUIRO (peloissaan polvistuen Ilmarin eteen). Elä mulle, seppo kulta, Kosta Kullervon tekoja. Hän minut, uhalla murhan, Kanssansa sotihin kiskoi. Armahda, sulava seppo!

ILMARI (ottaen Tuiroa kädestä). Nouse tuosta! Käy vapaaksi! Tuiro nousee, syrjäytyen nolona. Joukko haaskattu, hajalla, Lyömist' ei enempi siedä.

VÄINÖ (Ilmarille). Lempeyttäsi ylistän! Joukolle: Sorto pois Kalevalasta, Pois himojen johtovalta! Untamon, Kalervon heimot Etsivät sukuetuja, Ei etuja kaiken kansan, Siksi sortuivat molemmat Oman voiton vainotöihin. Viimeksi parahin sortui, Josta suurin sankareita Olis' Suomelle ylennyt, Jollei orjaksi osunut, Kalton kasvatuksen saanut, Tuutiessa turmeltunut, Maalle, kansalle kadoksi. — Mutta nyt lujalla mielin Lyökämme käsi kätehen, Ett' on urhojen pyrintö Täst' edes Kalevalassa: Oikeus, etujen helmi, Koko kansalle vapaus, Maan menestys, kansan onni. — Liitoksi käsi kätehen!

Tarttuu oikealla kädellään Ilmarin, vasemmalla allapäin seisovan Kaukon käteen. Joukko samoin, vakavasti toisiaan silmäten, lyöttäytyy käsikkäin.