Esihistoriallinen aika.

● Historia ja esihistoria. Kun historiantutkijat kirjoittavat esityksiä ihmiskunnan vaiheista, täytyy heidän ensin hankkia tarkkoja tietoja esitettävistä asioista. Nämä tiedot he saavat monella eri tavalla; tärkeimmät tietolähteet ovat kirjoitukset, joita kuvattavan aikakauden ihmiset ovat jättäneet jälkeensä. Näin saatuja asiakirjoja säilytetään arkistoissa, joissa tiedemiehet käyvät niitä tutkimassa. Historioitsijat ovat niiden perusteella kirjoittaneet teoksia, jotta muutkin ihmiset saisivat tietoja kansojen kohtaloista. Tällaista yhtäjaksoista esitystä ihmiskunnan vaiheista sanotaan historiaksi.

Sitä aikaa, josta ei ole olemassa kirjoitettuja muistiinpanoja, sanotaan esihistorialliseksi eli historiantakaiseksi ajaksi. Siitäkin on ihmisten onnistunut saada tietoja. On näet löydetty maasta kaikenlaisia vanhoja, osaksi kivestä, osaksi metallista valmistettuja esineitä, vieläpä asuinpaikkojen jäännöksiä. Kivisiä muinaisesineitä sanoi kansa entiseen aikaan ukonnuoliksi, koska se uskoi, että ne olivat ylijumalan ampumia salamia, jotka olivat pudonneet maan päälle. Nykyään sen sijaan tiedetään, että ne ovat muinaiskansojen käyttämiä aseita ja tarvekaluja. Niitä on koottu museoihin, joissa muinaistieteen eli arkeologian tutkijat niitä tarkastavat saadakseen selville, minkälaisia elinkeinoja esihistorialliset kansat ovat harjoittaneet ja minkälaisissa oloissa muutoin eläneet.

Kuva 1. Määrämuotoisia hakat-tuja kiviaseita.

● Kivikausi. Ihmisiä on elänyt maapallolla jo satoja tuhansia vuosia. Ensimmäiset ihmiset elivät perin kehittymätömissä oloissa. He valmistivat aseensa ja tarvekalunsa kivestä, 8jonka tähden tätä aikaa sanotaankin kivikaudeksi. Aluksi käytettiin kiviä sellaisina, kuin ne löydettiin maasta, mutta myöhemmin niistä toisilla kivillä lohkaistiin pois palasia, ja niin niille annettiin sellainen muoto, että niitä paremmin voitiin käyttää määrättyihin tarkoituksiin. Opittiinpa vihdoin hiomaan kiviaseita sileiksi ja kiertämään niihin luuputkella reikä, johon puinen varsi työnnettiin. Paitsi kivistä valmistettiin esineitä myös luusta ja puusta.

Aluksi kivikauden ihmiset eivät harjoittaneet muita elinkeinoja kuin metsästystä ja kalastusta. He asuivat luolissa ja verhosivat ruumiinsa eläinten nahoilla.

Kuva 2. Hiottuja kiviaseita.

9

Kuva 3. Luolan seinään piirretty alkuhärän kuva.

Kuva 4. Hevosta esittävä norsunluinen veistos esihistorian ajoilta.

Kuva 5. Kivinen nuolenkärki Amerikasta.

Kivikauden loppuaikoina ihmiset oppivat jo hoitamaan karjaa ja viljelemään maata, käyttäen kivikuokkaa ja puista auraa. Silloin he myös rakensivat asunnoikseen hirsimajoja paalujen päälle järvelle. Paalulautalle johti vain kapea silta, joka vihollisen hyökätessä voitiin purkaa. Kankaiden kutominenkin oli jo silloin tunnettu, joten ihmisten ei enää tarvinnut käydä verhottuina eläinten nahkoihin. Osasivatpa he jo keittää ruokansa savesta valmistetuissa astioissa.

Kuva 6. Paalukylä Sveitsistä (noin vuonna 1000 eKr.).

● Metallikausi. Kivikautta kesti kymmeniä tuhansia vuosia. Yhä moninaisemmiksi kasvoivat ihmisten tarpeet. Niitä oli lopulta vaikea kiviasein tyydyttää. Vihdoin, muutama tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää, keksittiin jossain Aasian puolella taito metallista 10valmistaa aseita ja tarvekaluja. Aluksi käytettiin raaka-aineena pronssia, joka on vasken ja tinan sekoitusta. Sitä aikakautta sanotaan pronssikaudeksi. Myöhemmin tunki kova ja kestävä rauta pronssin syrjään, ja silloin sai alkunsa rautakausi, jota vieläkin elämme.

Metallista voitiin valmistaa sellaisia esineitä, joihin kivi oli liian haurasta. Niinpä siitä taottiin miekkoja sota-aseiksi sekä sirppejä maanviljelyskaluiksi. Metallista valmistetut keihäänkärjet ja kirveet olivat myös tehokkaampia kuin kiviset. Lisäksi tehtiin metallista koristeita, kuten solkia, kaularenkaita ja riipuksia. Onpa löydetty näiltä ajoin jo lukkoneuloja ja parrannyhtämispihtejäkin.

Kuva 7. Solki pronssikaudelta.

Kuva 8. Keihäänkärki rautakaudelta.

● Sivistys kohoaa. Ihmiskunta kehittyi jo esihistoriallisella ajalla sangen korkealle sivistyskannalle. Varsinkin kun ihmiset oppivat viljelemään maata, kohosi sivistys ripeästi. Maanviljelijäin ei tarvinnut siirtyä paikasta toiseen, kuten metsästäjäin, kalastajain ja karjanhoitajain; siksi he voivat rakentaa itselleen pysyviä asuntoja ja tehdä elämäntapansa mukavammiksi. Asuen entistä tiheämmässä he joutuivat lähempään yhteyteen keskenään, joten naapurit voivat käyttää toistensa kokemuksia ja keksintöjä hyväkseen. Maanviljelijällä oli aikaa muihinkin harrastuksiin kuin työskentelyyn elämän ylläpitämiseksi. Näin siis sivistys kehittyi varsinkin sellaisissa seuduissa, joissa maanviljelys sai jalansijaa.

Sivistykseen luetaan kuuluvaksi:

A.

Aineellinen sivistys eli elinkeinot.

B.

Henkinen sivistys:

1. Tieteet.

2. Taiteet.

3. Uskonto.

11