KULKURI SVEN. (continued 2)

Mutta vihdoin kohotti hän hattuaan, katsoi puoleksi tuskaisin puoleksi julmistunein katsein nuorta paria ja kuiskasi:

"Olen ijäisesti kiitollinen, jos tämä tapahtuma jää vaan meidän kesken!"

"Minä pitäisin enemmän teidän yläkerrastanne", vastasi apulainen kainostelematta. "Minä aion syksyllä mennä naimisiin ja tarvitsen sitä."

"Mutta tämä on jo liikaa", puhkui Öbom.

"Ei se minusta sitä ole. Kuusi huonetta vaan, ja keittiö. Onko teillä kotonanne toinen peruukki?"

"Ottakaa huoneet!" mutisi Öbom, "mutta laskekaa maihin pikku saaren luona ja juoskaa hakemaan hevonen ja ajopelit — pormestarin nelipyöräiset esim. Olen tullut sairaaksi, ymmärrättekö?"

"Sitä minä en ollenkaan ihmettele; kyllä sitä vähemmästäkin."

"Ja te, mamseli, ymmärtänettehän toki, että teitä vaan leikilläni olen kosiskellut, sillä mitäs minun ikäiseni enää muuten…"

"Se ilahduttaa minua suuresti", vastasi Kaarin rehellisesti. "Pelkään, että minusta olisi tullutkin teille varsin huono vaimo. Mutta uskollisen ystävän te sen sijaan minusta kyllä voitte saada. Ehkä tahdotte olla hyvä ja itse ilmoittaa isälleni, että olette muuttaneet mielipiteitänne!"

"Tänään ei minulla liene muuta tehtävää kuin olla kaikkien nöyrin palvelija", vastasi kiukkusena Öbom. "Mutta samapa se, tottapa kauppias paraiten tiennee, ett'ei maailmassa mitään maksutta saa, ei edes vaitioloakaan. Jos minä käytän peruukkia eli ei, se ei kuulu kaupunkilaisille, ja mitä taas väriin tulee, niin tietänette paraiten te, mamseli, ett'ei toinenkaan tavara juuri arempaa ole. Olemme siis yksimieliset asiasta?"

"Täydellisesti!"

Mutta kuinka täydellinen sopimus lie ollutkaan, tiesi huhu kuitenkin pian tapahtuman jälkeen kertoa, että joesta oli saatu suuri, leiviskän painoinen hauki — luultavasti sama, joka Öbom'in mukaansa vei — ja ett'ei kaupungissa ikinä oltu moista haukea nähty, sillä kun näet oli sekä — peruukki että nenäkakkulat.