V.

Hannu Halle.

Seuraavana aamuna palasi hän hyvissä ajoin kaupunkiin, pamppailevalla sydämmellä kumminkin. Saattoihan näet ylpeä kamreeri Piphan selittää hänen poissaolonsa kihlajaisista pahoin puolin, ja samoin oli mahdollista, että Pretzel oli jonkun sattuman kautta saanut tietää hänet syylliseksi patain hävitykseen. Hän oli vakuutettu kumminkin suoriutuvansa tästä pulmasta entisellä rohkeudellaan.

Lalenburg nukkui vielä rauhan unta, mutta talonsa ovella tapasi Hannu Halle kolme sanansaattajaa läheisestä kylästä. He olivat odotelleet häntä useampia tunteja. Ensimmäinen ilmoitti kiireisesti, että läheisessä kylässä oli tulipalo, johon häneltä pyydettiin ruiskuja, hänellä kun oli ruiskuhuoneen avain. Toinen julisti, että kolme taloa oli jo porona, mutta että lähikylistä oli saatu avuksi useampia ruiskuja. Kolmas teki tiedoksi, että tulipalo oli puoli tuntia sitten saatu onnellisesti sammutetuksi.

Hannu Halle tarttui syvämietteisenä leukaansa, loi tuiman katseen talonpoikiin, jotka lakki kourassa seisoivat hänen edessään, ja puhui kuin seuraa:

"Tomppelit! Jos koko kylä olisi palanut, niin teidän olisi ollut syy. Teidän olisi pitänyt tulla tänne hyvissä ajoin, ennenkuin tulipalo alkoi; silloin olisin minä hyvissä ajoin ehtinyt teidän avuksenne. Siinä tapauksessa en olisi lähtenyt maalle kävelemään enkä niin muodoin ollut yötäkään maalla. Koska tulipalo nyt kumminkin on sammutettu, niin mitäpäs siitä enempää! Olkaa toisen kerran hoksaavampia, jotta ennättäisin tarkastaa ja koetella ruiskuja. Lähtekäät nyt kotianne ja sanokaa esimiehillenne minun terveiseni."

Tuskin oli hän päästänyt sanansaattajat menemään ja syönyt aamiaista, niin jo saapui hänen luokseen muuan orpana, joka oli ollut eilisissä kihlauskekkereissä. Hän tuli kamreerin nimessä ilmoittamaan, että valtionrakennusmestarin poisjääminen kekkereistä oli syvästi loukannut herra kamreeria, jonka vuoksi hän, kamreeri, kohteliaimmin tiettäväksi tekee: kihlauksesta, häistä ja sukulaisuudesta ei tule kuuna päivänä yhtään mitään; valtionrakennusmestari älköön myös enää vaivatko itseänsä pyytämään herttaisen Rosinan kättä ja kavahtakoon samoin tästä puolin astumasta jalkaansakaan syvästi loukatun kamreerin alon kynnyksen yli, ellei tahdo olla syynä siihen, että hän varsin epämiellyttävällä tavalla lentää ikkunasta pellolle.

Rosinan menettäminen ei Hannun sydämmeen kovinkaan syvää haavaa iskenyt. Eikä se ikkunastakaan lentämisen uhkaus kovin valtavasti häneen vaikuttanut, sillä olihan hänen ensimmäinen yrityksensä siinä suhteessa onnistunut verraten hyvin. Kamreerin epäsuosio sitä vastoin oli hänelle varsin vastenmielistä. Tällä miehellä oli nimittäin suuri vaikutus kaupungin ja valtakunnan raadissa ja täydellä syyllä, sillä kaiken henkisen köyhyytensä ohella oli hän paikkakunnan rikkaimpia miehiä.

Orpana viittaili kumminkin varsin ymmärrettävällä tavalla, ett'ei herra Piphan sentään olisi niin kovin pahakseen ottanut valtionrakennusmestarin leväperäisyyttä, jollei kaupunginkirjuri Mucker, kiero mies, olisi jumalattomilla huomautuksillaan yllyttänyt hänen vihaansa. Herra Mucker näkyi nimittäin itsekin pitävän hyvää silmää Rosinaan ja hänen aarteihinsa. Sitä paitsi ei Mucker suinkaan ollut Hannu Hallen parhaimpia ystäviä. Ja siihen oli syynä se, että kun Mucker, nykyistä virkaansa hakiessaan, oli juuri lähtemäisillään korkea-arvoisten maistratin herrain luokse kumarrusmatkalle, oli Hannu sanonut tahtovansa pyyhkäistä Muckerin kasvoilta muutaman mustepilkun, mutta sen sijaan noennutkin ne aivan armottomasti. Ja Mucker oli mies, joka ei voinut tuollaista poikamaista kujetta unohtaa, ei ikipitkinä päivinä. Ei hän sanoja turhaan tuhlannut, mutta sitä enemmän oli hänellä hampaan kolossa. Puhuessaan ei hänellä ollut tapana katsoa ketään silmiin; hän myhäili vain mehevästi, kun puhua olisi pitänyt. Oli hän myös hieman ylpeä pulskasta vartalostaan ja kehaisi usein koreata käsialaansa, jonka kaltaista ei muka ollut yhdelläkään kirjailijalla koko Europassa.

Hannu Halle sai vielä samana päivänä kuulla, mitä kaikkea hänen eilinen hyökkäyksensä Pretzelin patavarastoon oli aikaan saanut. Saipa hän kuulla senkin, että Mucker pitää juuri häntä eikä ketään muuta kaiken tuon melun ja pauhinan syynä. Mucker oli nimittäin, saatuaan tapauksesta tiedon, heti kohta omassa personassaan lähtenyt asiapaikalle tutkimaan ja tarkastamaan. Ensimmäiset padan palaset oli hän löytänyt valtionrakennusmestarin talon kohdalla ja niitten joukossa myös perlamuttinapin, juuri sellaisen kuin Hannu Halle käytti. Nämä seikat ja hänen poissa-olonsa kihlajaisista olivat Muckerin mieiestä merkillisessä yhteydessä keskenään. Huhuttiinpa jo sellaistakin, että Mucker aikoo nostaa raadin edessä varsinaisen kanteen Hannu Hailea vastaan ei ainoastaan yleisen maanrauhan häiritsemisestä, vaan myöskin ruiskujen lähettämisen viivyttämisestä. Mutta valtionrakennusmestari, mies rohkea ja pelvoton, antoi palttua kaikille näille uhkauksille. Ja vaikka kaupunginkirjurin puolelle kallistuivatkin ensinnä kamreeri Piphan, toiseksi oltermanni Pretzel, joka vaati runsasta vahingon korvausta, sitten koko pappilan väki, joka oli rummuttanut tuon kovan onnen kahvijutun ympäri kaupunkia, ja sitten vielä monet muut, niin luotti Hannu Halle onneensa kuin Caesar ja kaunopuheliaisuuteensa kuin Ciceroni. Ja sillä välin pani hän itsekin kiireimmiten kuteille salaliiton, elleihän juuri itse Muckeria, niin ainakin Muckerin pitkää perukkipalmikkoa vastaan, jota mies kehui pisimmäksi koko kaupungissa ja jonka puolesta hän oli kovin ylpeä, vaikka Lalenburgissa oli jo ammoisista ajoista vallinnut sellainen tapa, että kaupunginkirjurin niin kuin pormestarinkin oli velvollisuus virassa ja ammatissa pitää vain tavallista suortuvaperukkia. Tuo palmikko oli jo kauvan aikaa ollut monen rehellisen kansalaisen silmätikkuna, ja muutamat isänmaan parasta harrastavaiset teurastajat olivat jo kerran vannoneetkin hakkaavansa sen poikki, nimittäin sen palmikon.

Huhu tästä salaliitosta levisi kulovalkeana yli koko kaupungin, sillä kaikki, mitä Lalenburgissa, jopa tasavallan salaisessa raadin neuvottelussakin tapahtui, levisi joka kerta kaikkein suurimpana salaisuutena ensin suusta korvaan ja sitten korvasta suuhun, kunnes kaikki tiesivät koko asian, niin mies- kuin naisväkikin. Tämä kaikki oli vallan mukavaa, ja siten säästyi kansalaisilta paljo rahaa, kun ei näet tarvinnut tilailla sanomalehtiä.

Kumpikin puolue varustelihe nyt ja värväili innokkaasti liittolaisia tuleville valtiopäiville. Senkaltaisia ei pidetty kuin kerran viikossa. Ja kun hallituksen jäsenet, istunnon jälkeen, olivat hajaantuneet kukin kotiansa, silloin hallitsi Lalenburg, tasavalloista paras, itse itseänsä, muitta mutkitta, sillä toinen pormestari myöskenteli viikon varrella kahvia ja mauksia, toinen valmisteli nauhoja, kamreeri hoiti viinianniskelua, yksi raatiherroista laittoi makkaroita, toinen paistoi sämpylöitä j.n.e. Jokainen oli omassa itsessään vakuutettu siitä, että tämä tällainen menettely se edistää valtakunnan aineellista vaurastumista paljoa varmemmin kuin kaikki nuo moninaiset protokollat ja suplikit kanslioissa ja raastuvissa.