XVI.

Kaikkialle.

Hänen ensimmäisenä toimenpiteenänsä oli suuri Nimrodin ritarikunnan merkki, jonka hän kiinnitti rintaansa heti kuin raatihuoneen kello alkoi kumahdella, kutsuen kansalaisia pormestarinvaaliin. Hän tiesi, että nauha napinlävessä vaikuttaa yhtä valtavasti tasavalloissa kuin keisarikunnissakin, ja mies, jolla on moinen merkki rinnassaan, ei saata Lalenburgissa istua muualla kuin ylimmällä istuimella, sillä muutoin olisi Luchsensteinin ruhtinasta syvästi loukattu.

Hannu Hallen toisena toimenpiteenä oli kauhean suuri, satasuortuvainen allongeperukki, joka päälaelta lähtien valui aaltoina alas hänen niskaansa ja rinnallensa ja teki sen, että puolet hänen kookasta vartaloansa oli yhtenä päänä.

Vakavin, määränperäisin askelin astui hän asunnostaan raatihuoneelle päin. Ja missä hän kulki, siellä akkunat aukenivat, puhelevat suut vaikenivat ja hatut ja lakit päistä kirposivat. Niin erinomainen oli yleinen kunnioitus, ett'ei yksikään raatiherroista uskaltanut astua hänen rinnalleen, vaan kaikki pysyttelivät syvässä nöyryydessä puoli askelta taampana. Ja sitten osoitettiin Nimrodin nauhalle, perukille ja hänelle itselleen istuntosalissa etevin kunniasija, ja tämä tapahtui niin monilla menoilla ja metkuilla, kumarruksilla ja jalanraapauksilla, että takimmaiset potkaisivat kolme tuolia kumoon ja astuivat kahta raatiherraa kipeille varpaankäsnille. Tämä seikka se vaan lisäsi yleistä liikutusta, varsinkin viimeksimainituissa raatiherroissa.

Senjälkeen pyysi virkaa toimittava pormestari, että Hannu Halle ensiksi lausuisi mielipiteensä siitä tärkeästä kunnallispormestarin vaalista, joka nyt pian tapahtuva oli.

Hannu Hallen kasvot elähtivät ensinnäkin jos mihinkin viisiin, sitten teki hän syvän kumarruksen kaikille läsnä-oleville ja sanoi joutuneensa ankaraan ahdistukseen, kun hänen nyt ensiksi piti tässä loistavassa seurassa puhuman. Häneltähän oikeastaan puuttuu siihen kykyä, kaunopuheliaisuutta ja kokemusta; hän olisi onnellisempi, jos saisi olla ääneti ja kuunnella ja kuulemaansa opikseen ottaa. Jokaisella muulla on enemmän edellytyksiä asian arvolle sopivaan esiintymiseen, jonka vuoksi hänen täytyy kieltäytyä kunniasta olla ensimmäinen puhuja.

Nyt virtasi kaikkialta yhä suurempia ylistyssanoja hänelle: hänellähän oli kaikki kuin vaatia voi, eikä hänessä ollut mitään muuta puutteellista kuin kenties oman kainoutensa ylenpalttisuus. Ja seitsemän eri kertaa he pakottivat häntä puhumaan, sittenkuin hän kuusi eri kertaa oli pyytämällä pyytänyt "siitä kunniasta päästettää." Vasta nyt pääsi jalon Hannu Hallen ketterä kieli vauhtiinsa. Neljänneksen tuntia luetteli hän arvoisain läsnäolijain virka- ja arvo- ja ylistysnimiä; toinen neljännes kului hänen huonon puhelahjansa valittamiseen. Sitten puhui hän lavealti edesmenneen pormestarin hyvistä avuista ja sitten niistä ominaisuuksista, joita tasavallan ensimmäiseltä maistratin jäseneltä ei pitäisi puuttuman. Ja näin hän jatkoi:

— "Hallita, — se on suuri taito. Mutta siinä se taito juuri on, ett'ei mitään turmele, mikä olemassa on, sillä senkaltaisena tämä maailma pysyy, milliseksi se kerran on luotu, eikä kenkään voi sitä paremmaksi tehdä. Kello käy itseksensä, kun se kerran on vedetty; älköön kenkään sillen sen rattaisin ruvetko. Kun maanmies on peltonsa kylvänyt, niin nousee kyllä oras itsestänsä; älä siinä enää kaivele äläkä pengo. Uutuuden himo kukisti muinaiset valtakunnat, ja joka aina eteenpäin juoksee, tottahan siltä tie viimeinkin loppuu. Mutta ken ei tahdo, että tie kesken loppuisi, se itsensä hillitköön ja sijallansa seisokoon. Niin tekivät muistossa siunatut esi-isämme, Lalenburgin miehet, ja niin pitää meidän myös tekemän."

"Kaikesta siitä höröntöröstä kuin meidän nykyiset valtioviisaamme ja metafyysikkomme edestuovat, ei ole apua eikä etua. Seisovatko valta-istuimet siltä lujemmassa? Ei, vaan ne horjuvat sitä hullummin. Pysykäät paremmin siinä kuin vanha on. Uusi järjestys on nuorta viinaa, joka vielä tahtoo käydä ja rikkoo leilit. Vanha järjestys on vanhaa viinaa, joka on voimallista, suloinen maistaa ja kaunis katsella. Siis se, kuin vanhassa järjestyksessä tyhmintä on, on parempaa kuin uudenhaluisten kaikki viisaus. Me ihmiset pysymme ihmisinä emmekä millään muotoa muuksi muutu, joka myös eläimistäkin kyllä nähdään. Ihmisiä kuolee siellä, missä lääkäreitä ja suuria apteekkeja löytyy, yhtä hyvin kuin sielläkin, missä ei ole lääkäreitä eikä apteekareita. Päinvastoin kuolee ensiksi mainituissa paikoissa vielä enemmän, koska lääkärit ja apteekarit rahan tähden koettavat paikata ja parsia inhimillistä luonnollista järjestystä. Kavahtakaat teitänne oppineista! Ne kuin hengellisesti köyhiä ovat, näkevät yksinkertaisuudessaan selvemmin kuin ne, jotka viisaudelta soaistut ovat."

"Näin ajattelivat meidän esi-isämme. Kreikka ja Rooma eivät enää sijaansa tunne, mutta Lalenburg seisoo vielä tänäkin päivänä. Valtakuntain käy, niinkuin yksityistenkin. Viisaat lapset kuolevat nuorina. Suuri valtiomies antaa asiain mennä menojaan. Kaikki kyllä aikanansa asettuu ja käy ladulleen. Luontoa älköön kenkään yrittäkö ennättää. Luonto ei siedä hyppäyksiä. Mikä ei tapahdu tänään, se tapahtuu huomenna. Kun omena on kypsynyt, putoaa se kyllä puusta, eikä ensinkään ole tarpeellista teidän sinne ylös kiivetä. Senvuoksi on meillä ollut käytännössä yksi kaikkein parhaimmista valtiotaidon periaatteista, se nimittäin, että suuret asiat annetaan tutkittaa komiteoilta, jotka lähettävät asiakirjat keskuudessansa kiertämään, jotta ne puolittain unohdetuiksi tulisivat. Ja puolittain unohdetut asiat tulevat jälleen uusiksi, ja uuteen ryhdytään jälleen suurella innolla, liiatenkin, koska tämä uusi on jo vanha tuttu. Ei juoksu nopeutta lisää. Se, kuin vähimmin tekee, on varmaankin enimmin tehnyt. Älkäät vaan hallitko ylenpalttisesti. Kelle Jumala hyvää tehdä tahtoo, sen hän hänelle unissa antaa."

"Hallitsijain pääavuja on se, että hän saa alamaiset kunnioittamaan lakeja, niitä kaikkein kehnoimpiakin. Jos tahdotte, että kansa teidän tekojanne arvossa pitäisi, niin tehkäät teitänne kansalta ensin arvossa pidetyiksi. Sen tähden on ulkonainen mahti ja loisto ja prameus tarpeellista kuninkaille, keisareille, ruhtinaille ja muille valtiomiehille. Yksi ainoa vakava käden liikunta on tasavalloissa tärkeämpi kuin viisaus, ja yksi hyvä perukki on rahvaasta enämpi kuin hyvä maine. Ja sen tähden on hamasta muinaisuudesta asti ollut Lalenburgissa periaatteena: konsulit ja valtionsihteerit pitäkööt perukkia, sillä vaatteistansa ihminen tutaan."

"Tehokkain taikakeino vapaissa valtioissa on salaisuus tahi salaperäisyys. Sen kautta hankit itsellesi suuren merkityksen, virallesi arvon ja valtakunnalle kunnioitusta. Viisaalla valtiomiehellä pitää pää alati oleman täynnä salaisuuksia tahi ainakin siltä näyttämän, aivan niinkuin ei sammiokaan vielä kokoon luuhistu, vaikka se tyhjennetäänkin. Eikä sekään ole vaarallista, vaikka uskoisi kaiken salaisuutensa toiselle, kunhan vaan näyttää siltä, että paras salaisuus on sittenkin jäänyt sanomatta. Ja sentähden pysyy Lalenburg yhä lujana, sillä kaikki me olemme siinä taidossa mestareita."

"Raatihuoneessa sallittakoon kyllä puhua ja kertoa valtiollisista salaisuuksista, mutta niitten painattaminen älköön sallittua olko. Jumala on kyllä luonut ihmisen suun, mutta ei ole luonut painomasinaa. Ei mikään ole meidän arvollemme sen turmiollisempaa kuin tuo onneton kapine, joka kaiken sen, kuin me olemme ja teemme, ja kaiken sen, kuin emme ole ja emme tee, tuopi näkyviin maailmalta nähtää. Viisaat ruhtinaat ovat paljon vaivaa nähneet sensuuriasetusten tähden, mutta me teemme vielä viisaammin: me emme salli meidän tasavallassamme painattaa yhtään kirjaa emmekä sanomalehteä, paitsi rukous- ja virsikirjoja taikka onnentoivotus-runoja häitä ja muita tilaisuuksia varten. Valitettavasti on kyllä totta tämä: mitä ankarammin me ahdistamme tuota jumalatonta publisiteetiä, sitä kauheampaa on tuo villitys ulkomailla; ja mitä vähemmin me päästämme meistämme painon kautta julkisuuteen, meidän kainoutemme tähden, sitä enemmän kirjoittelevat muukalaiset meistä. Mutta mitä me emme saata estää, sen sallimme me tapahtua. Sitä vastoin näytämme me herroille kynäniekoille pitkää nenää: me emme lue sitä, kuin he kirjoittavat, ja niin me säilytämme meidän arvomme. Sillä mitä en tiedä enkä nää, siitä ei minulta mene pyörälle pää."

Tähän suuntaan puhui Hannu Halle vielä kauan aikaa. Kuulijat osasivat kaiken tuon jo ulkoa. He haukottelivat niin, että silmät olivat pyöreinä päässä, mutta heti kuin tuli heidän vuoronsa puhua, ratkesivat he taas ylistämään tätä suurta miestä, joka ensiksi oli puhunut, kiittivät hänen syviä tietojansa ja liittivät kainosti sitten: hän oli puhunut ikäänkuin heidän oman sielunsa syvyydestä ja ennättänyt ulospuhua kaiken sen kuin he olivat aikoneet edestuoda.