V.
Reading edition
AKSELI GALLÉN-KALLELA.
26.4.1915.
Suomen luonnon suuri satu. Yksinäisen suksen latu käyvä korpeen, vaara-maille, asunnoille autuaille; poikkee Pimentolan pihaan. Lietsoo lempeen, loihtii vihaan, lähtee jälleen, kulkee harhaan lieskoin valkein tähtitarhaan nousee, painuu Tuonen lehtoon, hiipii halki iki-ehtoon.
Astuu urhot yöstä esiin. Hopeevirit piirtyy vesiin, herkkyy miesten mielet mesiin, kumpuu käen kullat kesiin, käyvät karhut korven pesiin. Purret puhuu, linnut laulaa, yö ja päivä toistaan kaulaa Pohjan pimeen tanterilla, kuun ja päivän paistamilla.
Kuljet kankahilta Hämeen. Tiedät seudut suon ja rämeen. Tunnet Immet, Impivaarat, vedet suuret, seitsenhaarat, linnanherrat, vuorenpeikot, Kiven korvenkäyjä-veikot. Kaikki esille toit yöstä. Maine mahtajalle työstä!
KASIMIR LEINO.
In nemorian 8.3.1919.
Vesiltä väljemmiltä, joilla kulta auringon kiiltää, myrskyt suuret soi, purjeesi vapauden laulut toi, — ei tartu niihin tahrat maan, ei multa.
Säkeesi suitsi sarkasodan tulta, kalvastas kuulsi uuden aamun koi, kauneimmat muodot sointus kieleen loi, taiteeseen hengen taiat saimme sulta.
Mestari olit sävelten ja sanan, suur oli taituruutes, muotos mahti. Ulappaan purtes piirsi kultavanan,
säteili selkä, läikkyi, lauloi lahti. Ei suistu sointus koskaan yöhön Manan, se aamun-kultain ain on kuulas vahti.