UHRIKARKELO

MORSIUSTANSSI.

Kukka, mi aamun kasteessa aukee, yrtti, mi auringon suukkohon raukee.

Paistava parmas, häilyvä huntu, ehtymätön elon autuas tuntu.

Kirkkaus kuultavan, läikkyvän lähteen, luottamus luojan laupiaan tähteen.

Hartaus hehkuva, henkevyys aineen, läikyntä laulavan, lempeän laineen.

Äänetön siunaus, puhtaus pyyteen, silmäys siintävä ah iäisyyteen.

Katse kaukainen vienosti veessä, nöyrästi vaipuen oi elon eessä.

KUOLEMAA KOHTI.

Kohti outoa tähteä kummaa tietä tummaa uupunut saatto kumara kulkee. Yö pyhä sulkee piiriinsä himmenevät elon muistot. Koittanut on iankaikkinen aatto. Aukeavat vitivalkeat puistot.

Henkäys hiljainen oudoista maista, autuaista. Välke valtava tähtien vyössä, ah, vapauttava valkeus yössä. Vaipuu väsynyt, polttava pää, tähdet taivahan kimmeltää.

18.11.1915.

KOTILIESI

KOTILIESI.

Muille loistat, mulle tummut, näen yössä oudot kummut.

Tähdet yllä hyisen tienoon, joka uppoo usvaan hienoon.

Aavevarjot maille lankee, kuuluu kuiske outo, ankee.

Kuuluu kutsu mailta Manan. Saan ma tuoltapuolen sanan.

Haastaa mulle mennyt rotu. En ma toisten toimiin totu.

Muiden kanssa en ma kule, yhteen liity, toimeen tule.

Katson vanhaan, katson uuteen, menneeseen ja vastaisuuteen.

Kaikkialta äänet puhuu, hyiset huulet mulle huhuu.

Lietes hylkää, astu laivaan, korkeemmat on tähdet taivaan.

Ihanampi yksin matka. Seisahduit, mut jälleen jatka,

vaikka kulkisitkin harhaan. Laulat laulusi sa parhaan

ypö-yksin, ystävittä, suhtehitta, sitehittä.

Uksen avaan, näen tähden, taivaltamaan yöhön lähden.

POJALLENI.

Ypö-yksin kulje tiesi: Paikkaa karta, jonne liesi lämmin viittoo. Ole miesi!

Kova, kylmä niinkuin rauta. Itse itseäsi auta — eessäs elo taikka hauta.

Itse vastaa elon-vaalis. Korkealla olkoon maalis; tunto tyyni työsi saalis.

Hehku, mutta lieskat salaa. Virvatuli pian palaa loppuun. Ikuisempaa halaa!

Elon kaikki katso muodot. Selvää vettä souda, luodot kierrä. Säästät venheen vuodot.

Älä säiky tuskaa, vaivaa, ylpeänä tiesi raivaa. Taivaan tähdet ohjaa laivaa.

Ikitähdet yllä, alla, ympärillä hyinen halla yöss' on yksin kulkevalla.

Lapset yhden rodun liemme. Vaikka joskus erois tiemme, eloon saman tulen viemme.

3.6.1914.

VAIMOLLENI.

On elämäni sinun elämäsi. Ah ainut autuutein on sylissäsi leväten vaipua sun valkeuteesi, uskossa suureen, syvään sydämeesi.

On eloni sun elämäsi tulta. Mit' omistan, sen yksin sain ma sulta, kun käsivartes kiersit kaulahani, kun öiset kutris leikki kulmillani.

Lähestyn sinua kuin pyhää naista, helmassas elän aikaa tulevaista, sa miehuuteni unten ikävöity, kukilla suuren suven seppelöity.

SA OLIT KEIDAS.

Sa olit keidas korpimatkallain, ma vähän annoin, sulta kaikki sain.

Ma kaikilta ja kaikkialta hain, muut oli köyhät, sinä rikas vain.

Miks emme käyneet iät rinnakkain? Nyt yksin yössä itken haavojain.

Sa vaeltaja viitain valkeain, sua nää en. Kadotin ah kauneimpain.

Ma olin käyjä teiden avarain; nyt olet ainut, ylin unelmain,

kun sammuneet on tähdet taivaaltain. Sua kiitän öistä unten ihanain.

16.11.1914.

KALAPIRTISSÄ.

Aukee eessä aava selkä vakaa, kiehtoo loihduin, lauluin metsä takaa, pistää kaukaa nienten kärjet esiin. Katsoo taivaan tähdet syviin vesiin.

Päivän puunto hopeepilviin hukkuu, hentoon terhenvaippaan tienoo nukkuu, soi vain kuikan valittava ääni. Öiset säteet leikkii päällä pääni.

Rauhan ikisäteet siunaavaiset, tuntemattomat, niin toisenlaiset kuin ne, jotka elon tielle lankee. Levon täällä löytää mieli ankee.

Takkavalkee viihdyttäen palaa, kultaan jättikurkihirret valaa, — roihut raukee, liesi hiljaa hiiluu. Yössä luojan lempee tähti kiiluu.

Suuri, siunattu, oi korven rauha, ystävä niin äänetön ja lauha; unhoittuu pois maisten myrskyin pauhu. Nousee yöhön lempeen lieden sauhu.

Koskeloveden sydänmaalla 6.8.1914.

KORPEEN.

Kotilieteni, luvattu maa, sinut Nebon huipulta näin, taas pakko on taivaltaa, pois käännyn ma korpehen päin.

Tyly orjantappuratie taas täytyy kulkea mun, joka askelellani lie sydänhurmetta haavoitetun.

Ah, liiaksi rakastin ma, se ainut ol' syy sydämen. Siks yksin käyn maalitta läpi yön iki-autiuden.

Lumi polkuni umpehen luo, ylt' ympäri halla ja hyy. Vilu viestin ainoan tuo, yön taivas kun tähdittyy.

Ei saavu kukkien kuu, pian lankeaa iäinen yö. Yli hautani kaareutuu ikitähtien valkea vyö.