VIITESELITYKSET: (continued 2)

[1223] Tämä on Tatarin kielellä kamelin nimi ja siitä mahtaa olla tevana peritty.

[1224] Orvar Odds saga (Liljegrenen ruotsal. käänn.) s. 43, 72, 102.

[1225] Tästä eteenpäin seuraavaan todistukseen olen saanut ensimmäisen ajatuksen ynnä sangen paljon seikkoja A. Borenius'en kirjoituksesta, joka koskee meidän runojemme kotiperää (Suom. Kuvalehti 1873 N. 48).

[1226] Ainoasti muutama huono runonpätkä ja suorasanainen kertomus Ilmarisen kosimisesta.

[1227] Esim. Berner N. 25.

[1228] Vrezshennik moskovsk. obstsh. istor. p. drevnost. XII.

[1229] Itäisen Kemijoen varrella, liki Aunuksen ja Vienan läänin rajaa, nykyisen runo-alueen äärimmäisellä itäreunalla.

[1230] Vert. Krohn Kertom. Suom. historiasta III s. 112 Gottlund'in kokoelmissa löytyvän alkuperäisen kertomuksen mukaan.

[1231] Venäjän Karjalaiset esim. ääntävät: pugu, vibu, kudu, Vuokkiniemen ja Uhtuen pitäjäläiset, niinkuin mekin: puku, vipu, kutu.

[1232] Lönnrot kyllä todisteittensa joukossa mainitsee senkin, että Vienan Karjalaisten kielessä on niin paljon ruotsalaisia lainasanoja, mutta ei ole nähtävästi huomannut perinjuurista eroitusta runoja laulavain ja muiden Karjalaisten välillä. — Kovakonsonanttisen murteen ympärillä on kuitenkin kaita vyöhyke pehmeäkonsonanttista välimurretta, jonka puhujat vielä osaavat runoja, vaikka vaillinaisemmin.

[1233] Katso Suomal. Kirjall. Seuran pöytäk. 6 p. Marrask. 1839.

[1234] Matkakertomus Morgonblad. 1835 N. 58.

[1235] Vihko E. Boren. 1871 N. 64, 91, 1872 N. 166.

[1236] Katso esim. muistutukset Borenius'en 1871 vuoden kokoelman N. 5:een, 9:ään, 16:een, 37-8:aan, ynnä muita.

[1237] Semmoisia ovat esim. Borenius'en 1872 vuoden kokoelmassa: orpomaat (= orkomaat) N. 6, hurme (selitetty "vedeksi") N. 12, piika pinnehissä (= pintehissä) N. 43, (samassa nähtävästi äsken Suomesta opitussa runossa on vielä lisäksi vattavääntehissä ja sakaran ulisematta saranan sijasta. Koko lapsivaimon luku näkyykin olevan Venäjän Karjalassa tuskin tunnettu), poajie (= paasi) N. 55 (sama sana 1871 N. 46 poatien), susin (= suden) N. 57 (usein suten esim. N. 95; venäjänkarjalainen sana on hukka), lakaisi (Ven. Karjalassa: pyyhki) N. 88, pursti (= pursi) N. 163. 1871 vuoden kokoelmassa keräjit (= keräjät) N. 94, vaimo-vaatteheni (= vaino) N. 97 ja päinvastoin: emoseni, vaino vanha N. 107 (vaimon nimi Venäjän Karjalassa on naini). Tuntemattomuutensa tähden väännetyistä Ruotsin sanoista mainittakoon: touppi (= tuoppi) Bor. 1872 N. 61, 110, kannan (= kannun) N. 146. Murteelle oudot kielimuodot ovat varsinkin välimurteen runoissa pahasti väännetyt, esim. Boren. 1872 vuoden kokoelmassa: illativit pajakin, pättsihihe (Ven. Karj. pajah, pättsih) N. 73, 153, Päivättären kezryömini (= kehräämä. Ven. Karj. oikeastaan kezrätty) N. 78, samoin emon tuomen (= tuoman) N. 151 y.m., Vipusten (= Vipusen), N. 84 (monikon genitivi Ven. Karjalassa on aina ie; yllämainittu länsisuomalainen muoto senvuoksi käsitetään yksikön genitiviksi), samoin köyhän miesten N. 85 y.m. (luullusta vartalosta mieste muodostetaan näin joskus vielä nominativi miestet N. 150), kuusissa hakona, petäjäissä pölkyn peänä N. 85 (käsitetty inessiviksi, sillä essiviä ei Ven. Karjalainen supista), ajaa suruttelembi (= surutteleepi) N. 156 (3:n personan pääte pi on tuntematon ja sekoitetaan komparativin päätteen kanssa tai pidetään joutavana lisäkkeenä, jonka voi pistää mihin hyvänsä, esim. koriebi = korea, pikkusembi = pikkusen, molemmat 1872 N. 164), vetävät venone maalle (= venosen) N. 167 (monikon 3:s persona Ven. Karjalassa aina toimitetaan passivilla, esim. veetäh, joka vaatii nominativia) j.n.e.

[1238] Esim, Boren. 1871 N. 7, 1872 N. 103, Lönnr. A II 6 104.

[1239] Esim. Aspelin A II N. 8 ja Ganand. Mythol, s. 11; Ahlqv. B N. 200, Lönnr. A II 3 N. 57; Lönnr. S N. 128; Vihko 3 Laitin. N. 20; Gottl. N. 579; Arvidss. C X N. 3; Lönnr. Q. N. 145, Sirel. N. 196 y.m.

[1240] Tapani, joka löytyy Tahvanuksen rinnalla, saattaisi tosin olla muodostettu venäläisen Stepanin mukaan; mutta tietääkseni ei ole hänelle kreikkalaisessa kirkossa hevosenhoito omistettu. Lisäys emonen, joka aina seuraa neitsyt Maarian kanssa, myöskin vivahtaa kreikan-uskoisten yksin-omaiselle nimitykselle Jumalan emo, mutta ei ole kuitenkaan romalais-katolilaisillekaan aivan outo. Pyhä Jyrki viimein, joka Venäjän Karjalassa niinkuin myös Suomen ja Inkerin kreikan-uskolaisissa käytetään karjanluvussa, tuntuu tosin venäläiseltä; mutta venäläinen Juri, ilman k:ta, ei ole kuitenkaan niin likeinen muodoltansa kuin virolainen Jyrg (= Saksan Jörg, Jürgen), joka siellä myös tavataan samassa loitsussa. Nämät poikkeukset ovat siis ainoasti näennäiset. Ainoat joskus ilmauvat kreikkalaiset pyhät miehet ovat Petri sekä Ilja. Joskus, vaikka aniharvoin, tavataan kuitenkin Venäjän ja Suomen Karjalan runoissa muita Kreikan uskon jälkiä. Ahti ja Kyllikki esim. lupaavat toisillensa uskollisuutta "eessä vaskisen ikonan" (jumalankuvan) Europ. K N:o 4 Repolasta; Lemminkäinen jätetään Päivölän häihin kutsumatta, syystä että on nauranut naiset namasterin (s.o. monasterin) Europ. G. N. 401 Melaselältä Suom. Karjalassa. Wellamon neidon onkimisessa Väinämöinen tahtoo käyttää lohta paaston ajaksi paloiksi, Lönnr. A II 3 N. 32 Ponkalahdelta, Ainolla on usein _ristit rinnassa.

[1241] Genetz 1872 N. 8 Vuokkiniemeltä, N. 62 Nokeuksesta.

[1242] Esim. Lönnr. A II 6 N. 35 Jyvälahdelta.

[1243] Esim. Europ. I N. 8. Tuulos ja Vitele ovat pitäjiä Aunuksessa, lähellä Suomen rajaa.

[1244] Viimeksi mainittu esimerkki ei asiaa muuta, koska siinä esiintyvät nimet ovat aivan naapuristosta.

[1245] Lönnr. R s. 6 Jaakkimalta.

[1246] Lönnr. A II 3 N. 4 Kiannalta.

[1247] Esim. Vihko 3 Ahlman N. 47 Juvalta.

[1248] Länkelä VII N. 5 Soikkulasta.

[1249] Länk. VII N. 11 Soikkulasta.

[1250] Esim. Ahlqv. A. N. 277 Sakkulasta, Reinh. XI N. 335 d Lempaalasta.

[1251] Monessa kappaleessa.

[1252] Esim. Lönnr. A II 6 N. 106 Latvajärveltä. Hämeen ja Kemijoen vielä kenties voisi selittää sen puolen nimiksi, mutta toiset molemmat tekevät tarkoitetun seudun epäilemättömäksi.

[1253] Boren. 1871 N. 54 Uhtuesta.

[1254] Monessa toisinnossa, esim. Lönnr. A II 6 N. 75 Latvajärven Arhipalta. Sama lauseparsi tavataan myös joskus Suomen ja vähän toisin Inkerin runoissa.

[1255] Boren. 1872 N. 28 Latvajärveltä.

[1256] Lönnr. A II 3 40 Vuonnisen Ontreilta. Huomattava on että näitä Suomeen viittaavia nimiä löytyy enemmän vanhemmalla ajalla kuin nykyisin saaduissa runoissa, samoin enemmän läntisissä kuin rajalta kaukaisemmissa, itäisissä. Niin esim. tässä samassa runossa, joka myös Kellovaaraan Kemijoen varrella oli levinnyt, käsitettiin jo Suomi väärin ja laulettiin Summin sulhot.

[1257] Esim. Europ. K. 193 b Uhtuesta.

[1258] Esim. Boren. 1871 N. 70 Vuonnisesta.

[1259] Esim. Lönnr. A II 6 N 126 Latvajärveltä tanssin synnyssä. Myös Suomessa tavataan usein samat sanat, esim. Lönnr. S N. 165 Kesälahdelta.

[1260] Esim. Genetz 1872 N 9 Vuokkiniemeltä.

[1261] Boren. 1871 N:o 108 Akonlahdelta. Nämät rivit, joita ei yleisemmin tavata kilpalaulannassa, näkyvät kuitenkin vaan olevan lainatut siihen historiallisesta laulusta Viipurin piirityksestä.

[1262] Esim. Bern. N. 56 Koljolasta; Boren. 1872 N:o 109 Karhun runossa Vuonnisesta.

[1263] Mainiolle laulajalle Arhipalle esim. se osa oli ihan tuntematon ja Vuonnisen Ontrei ainoasti osasi vaillinaisen katkelman. Haavojen parantamisluvuksi käytetäänkin Venäjän Karjalassa yleisesti runoa Väinämöisen polvenhaavasta.

[1264] Tällä ei ole kuitenkaan sanottu, ettei joku runo päinvastoin ole myös Venäjän Karjalasta levinnyt Suomen puolelle. Niin on joskus laita niiden runojen, joita Kajaanin kulman itäisissä rajakylissä lauletaan; Suistamon runoista on melkoinen osa tullut Aunuksen Himolasta kuuluisan runontaitajan jälkeisen, Hilippä Hoschkosen kanssa, joka pari kolme miespolvea takaperin muutti Schemeikän kylään ja jonka suku sekä vielä enemmän runot sitten ovat yli pitäjän sekä naapuripitäjienkin levinneet. Eräässä Räisälän loitsussa (Saukko Z N:o 55) mies 3:n sormen korkeus tuo hyytä, jossa tuo substantivinen muoto viittaa venäjän-karjalaista sukuperää. Viimeinkin on nykyään Karstulasta Pohjois-Hämeessä saatu muutamia hyviä Kalevalan runoja, joiden kaikki tunnusmerkit viittaavat Vienan lääniin, Vuonniseen ja jotka sieltä epäilemättä ovat tulleet jotakuta laukkukauppiasta myöten.

[1265] Katso ennenmainittua kirjoitusta runojen vienalaisesta synnystä sekä selitykset runoon Vedenkantaja Anni, Mehiläin. 1836 Maalisk.

[1266] Kieletär IV s. 33-4.

[1267] Inkerin runoissa ei myös aina käytetä pohjoisempain runoin tavalla pitkän vokaalin jakoa, vaan sen sijaan diminutivejä esim. tupaista (= tupoa), kyläistä (= kyleä), elellä (= eleä).

[1268] Sen ovat Lavonius'en ja Ahlman'in keräelmät Savosta 50-luvun lopulla ja Laitisen Karjalasta viime vuosikymmenellä yltäkyllin todistaneet.

[1269] Vert. Gottlund'in runokokoelmaa Ruotsin Suomalais-metsistä.

[1270] Lönnr. K. s. 63, saatu Jaakkimalta. Kelttu on pitäjä Pohjois-Inkerissä.

[1271] Lönnr. E s. 28, 45 Jaakkimalta. Tuuteri on kohta länsipuolella Pietaria.

[1272] R. s. 83 Jaakkimalta. K. Krohn N:o 322 Hyrynsalmelta Pohjanmaalla (jälkimmäisessä vääntyneenä Narjan nappisaksat).

[1273] R. s. 76 Jaakkimalta, Sirel. V N:o 206 Suistamolta y.m. Pavlovsk on keisarillinen huvilinna ja kaupunki liki Pietaria.

[1274] Esim. Gottlund N:o 17, 123 Juvalta, Ahlqv. B. N:o 355 Ilamantsista. Inkerissä on tämä runo hyvin yleinen. Konnun kylät ovat likellä Kaarostaa l. Oranienbaum'ia.

[1275] Gottl. N:o 2 Juvalta.

[1276] Becker v. 29 N:o 17 Pohjanmaalta.

[1277] Niin esim. on Pohjois-Inkeristä löydetty Korhosen häälaulu ja Koskisen Honkain keskellä. Viipurin puolen Sakkulasta on kuitenkin. löydetty muutamia epillisiä runoja, joiden koko luonne viittaa Pohjanmaalle. Niistä vasta tulee enemmän puhuttavaksi. Länsi-Inkerissä tahtoo myös joskus tuntua joku pieni vaikutus pohjoisesta. Semmoinen ilmautuu esim. tuossa Saaren neidon kosintarunon alussa, missä saari syntyy Kullervon kuljettamasta kullasta; sillä sisaren viettelyksessä ei rikollinen Inkerissä vielä olekaan Kullervo.

[1278] Esim. Lönnr. S N. 166 Kesälahdelta, Europ. G N. 668 Ilamantsista, Arvidss. C XVII N. 1 luultavasti Savosta, Lönnr. A II 3 N. 40 Vuonnisesta y.m. m.

[1279] Monessa Luojan surmavirressä; Henrikin runoa katso Suomi-kirjasta 1856.

[1280] Esim. Ahlqv. B N. 655.

[1281] Länkel. P VII N. 11 Soikkulasta.

[1282] Katso Suomi-kirjaa 1856.

[1283] Stråhlman Venjoelta N. 11.

[1284] Länkelä P VIII N. 4 ja 4 b Soikkulasta. Vähemmin selviä, jotka kuitenkin taas toisia piirteitä lisäksi sisältävät, on muitakin.

[1285] Groundstr. N. 129 Tönttölästä länteenpäin Kaarostasta l. Oranienbaum'ista.

[1286] Groundstr. N. 239 Soikkulasta.

[1287] Groundstr. N. 79 Skuoritsasta y.m.

[1288] Esim. Cajan v. 4 N. 167 Latvajärven Arhipalta, A II 5 N. 49 Vuonnisesta.

[1289] Esim. Boren. 1871 N. 76, 1872 N. 82, molemmat Vuonnisesta.

[1290] Inkerin runo esim. Reinh. v. 11 N. 349 Vuoleelta Pohjois-Inkerissä, Ahlqv. B 72 Ilamantsista; Kestin lahja esim. Slöör VI N. 21 Toksovalta Pohj. Inkerissä, Polén N. 187 luultavasti Suistamolta, Lönnr. Q. N. 62 Enolta; Mataleena esim. Groundstr. N. 16 Konnun kylästä Inkerissä.

[1291] Hansson'in satukokoelman seassa N. 13 Sahalahdelta ja Eräjärveltä.

[1292] Gottlund N. 580.

[1293] Mainittu jo 1539 rajakirjassa (Reinholm käsik. 64:s v.).

[1294] Sama p.

[1295] Reinh. 6:s v.

[1296] Reinh. 67:s v.

[1297] Reinh. 63:s v.

[1298] Main. jo 1463 Hausen Bidr. t. Finl. hist. I s. 335.

[1299] Reinh. 6:s v.

[1300] Reinh. 48:s v.

[1301] Jo 1479 Hausen s. 369 y.m.

[1302] Reinh. 67:s v. Kylä Huittisissa mainitaan jo 1487-9 Arvidss. handl. s. 108, 119, 132. Likellä Viipuriakin on Sammonsaari.

[1303] Hausen s. 170 y.m.

[1304] Reinh. 6:s v.

[1305] Polén N. 122 Suistamolta.

[1306] Reinholmin käsik. v. 70.

[1307] Karjalaisista ainoasti Inkeriläiset (tokko vanhalla kannalla olevat kreikan-uskoisetkin?) panevat olutta juhliksi.

[1308] Katso Virolaiset ja ylimalkaan länsisuomalaiset aineet Kalevalassa, Suomi Uusi jakso X s. 135 seur.

[1309] Gottlund N. 578 b Pohjois-Savosta, Boren. 1872 N. 91 Vuonnisesta.

[1310] Esim. Castrén A I v. 1204 N. 23; Berner N. 55 häävirressä: Sujui suuri Suomen silta saajanaista tuotaessa.

[1311] Boren. 1871 N. 3 Säämjärveltä.

[1312] Neuss N. 8 Varsinais-Virosta; Neuss on painattanut lende läkse, looge läkse, kun ei ymmärtänyt näitä muotoja.

[1313] Neuss N. 24 b Saarenmaalta.

[1314] Ahlq. B. N. 323 Ilamantsista.

[1315] Neuss N. 51 b Kodaverestä.

[1316] Kreutzw. Myth. L. N. 2 a Setumaalta.

[1317] Ylimalkaan saapi Viron ja Suomen suhteista sen käsityksen, että vanhimpia muodostuksia on kulkenut sieltä tänne, vaan verrattavasti uudempia taas päinvastoin meiltä sinne.

[1318] Minä käytän tämän tilaisuuden lausuakseni ilmi, että työni olisi ollut vielä vaivaloisempi ja pitkällisempi, jos ei A. Borenius olisi järjestänyt Lönnrot'in runosaalista vuosilta 1831-5.

[1319] Aivan tarkkaan ei lukua voi sanoa, senvuoksi kun Lönnrot ei aina ole täydellisesti kirjoittanut hänen runojensa joka kohtaa. Niissä oli 2,313 säettä epillisiä, 1,265 loitsuja ja noin 1,000 lyyyrillisiä ja balladeja.

[1320] Muutamat runot ovat epätietoiset, ovatko Sissosen laulamia; siitä syystä säemäärää ei voi tarkemmin määrätä.

[1321] Rjäbinin, paras Venäjän epillisistä rapsodeista, lauloi 17 pitkää laulua, n. 5,500 säettä.

[1322] Lönnr. A II 3 N. 65. Tämän runon mukaan, niin kauas kuin se ulottui, järjestikin Lönnrot keräämänsä runot ensimmäisessä yhteensovitus-kokeessaan syksyllä 1833 joka käsikirjoituksena on tallella.

[1323] Vienan läänin runot sopii jakaa kolmeen ryhmään, joista yksi käsittää Vuonnisen seudun, toinen Latvajärven ja Vuokkiniemen ympäristöt, kolmas, jossa Akonlahti on emäpaikkana, runot kaikissa kylissä pitkin Vienan ja Aunuksen rajaa Tsirkkakemijoelle asti ja sieltä pitkin runo-alueen itärajaa Uhtueesen saakka.

[1324] Lönnr. A II 2 N. 2 Akonlahdelta, Boren. 1872 N. 145 Kiimasjärveltä.

[1325] Ei ole ainoatakaan toisintoa, jossa kotka kantaisi Väinämöistä.

[1326] Kultalatva-kuusessa on kansan laulamissa runoissa aina näätä; kuun ja auringon on siihen Lönnrot sovittanut runollisemman vaikutuksen vuoksi.

[1327] Vienan Samporuno näin muodoin vastaa seuraavia Kalevalan uuden painoksen runoja. I osaksi, VI, VII, X, XXXVIII, XXXIX, ja XLII sekä XLIII osaksi. Parhaat tämän muodostuksen edustajat ovat Latvajärven Arhippa Perttusen sekä Vuonnisen Ontrei Malisen runot. (Lönnr. A II 6 N. 70, 3 N. 40). Pää-asiassa yhtäpitävät ollen, sisältävät ne kumpikin yhtähyvin paljon toisessa löytymättömiä pikku-seikkoja, jotka Lönnrot kaikki on yhdistänyt.

[1328] Vienalaisen Sampojakson keski-osa — Väinämöisen korjaaminen vedestä, Sammon vaatiminen lunnaiksi ja takominen — on Suomessa tuntematon ja, niinkuin vasta saamme nähdä, myöhempi muodostus.

[1329] Inkerin alueen luomisrunoissa muna joskus karskahtaa seitsemäksi, kahdeksaksi kappaleeksi; se on voinut antaa aiheen munien luvun enentämiseen siihen määrään. — Esimerkkeinä suomenpuolisesta luomisrunosta mainittakoot K. Krohn N. 15 Sotkamolta, Ahlqv. B N. 86 ILamantsista, Europ. G N. 410 Suistamolta. Vienankin läänistä on saatu muutamia samaa laatua olevia; mutta loppu on niissä aina erilainen. Jättiläis-hauki näet siellä nielee munan ja munijalintu, tässä kotka, vapauttaa sen hauin vatsasta samallaisen taistelun jälkeen, josta kilpakosinta laulaa. Tämä toisinto löytyy paraasta päästä vaan Uhtuen kylässä (esim. Lönnr. A II 9 N. 43) ja on nähtävästi erehdysmuoto, syntynyt kahden erirunon sekoittamisen kautta. Rajaryhmän eteläisemmissä kylissä, niinkuin yllä näimme, liitetään koko kilpakosinta Samporunoon. Muissakin varsinaisissa Samporunoissa on munijalintu Uhtuessa aina kotka; lieneekö tämä siksi vääntynyt tavallisesta sotkasta ja sitten nimensä kautta vaikuttanut tuon puheena-olleen sekoituksen, vai päinvastoin jälkimmäinen muodostus saanut aikaan munijalinnun nimen muutoksen muissakin runoissa, on vaikea varmaan päättää.

[1330] Muutamat laulajat ovat tämän maineen selittäneet "vilusilmäksi", arvattavasti itsekään tietämättä syytä siihen. Mutta "kyyttö" on sama kuin viiru ja viirusilmä on usein käytetty sana eteläisemmissä runoissa. Se onkin varsin sopiva nimitys Lappalaiselle, jonka silmät vaan ovat raollaan.

[1331] Boren. 1872 N. 118 Vuonniselta, N. 73 Sombärveltä y.m.; Europ, 1845 K N. 30 Suurjärveltä, H N. 89 b Suistamolta. Viimeksimainittu alkaa laulukiistalla, jonka jälkeen Joukamoinen tekee murha-yrityksensä. Tässä näemme siis luonnollisen selityksen niinen muutokseen. Muutenkin myös Vienan puolella on laulukiista liittynyt useihin Samporunon kappaleihin (välistä alkuun, välistä loppuun), vaikkei aina ole ampujan nimeen vaikuttanut.

[1332] Luomisruno, niinkuin se pohjoisissa toisinnoissa ilmaantuu, vastaa painetun Kalevalan koko 6:tta runoa, 1:stä värssyjä 179-244, 255-280 ja 7:stä alkua: vv. 1-8. Käsikirjoituksissa löytymättömät ovat osa jousen kuvausta VI: 29-34, 39-46, emon kysymys, ketä Joukahainen aikoi ampua, ja vastaus, vv. 101-114, samoin loppukeskustelu Joukahaisen ja äidin välillä, vv. 211-34, sotkan arvelu mihin laatisi pesänsä, I: 189-194, veen emosen uinti, vv. 245-62, paitsi pienempiä palasia.

[1333] Selityksissään Kalevalan uuteen painokseen (Litteraturbl. 1849 s. 16) hän sanoo "verrattomasti suurimman osan toisinnoista" olevan Väinämöisen puolella; tästä siis ei voine päättää muuta kuin että hänellä oli edes yksi siitä eriävä toisinto. Ihme on vaan että juuri se tai ne kappaleet niin ylen yleistä runoa, jota monta kymmentä toisintoa on tallella, ovat tietymättömissä. Kenties lienee lupa olettaa, että Lönnrot ei perustanut muutostaan runoon, vaan johonkuhun kuulemaansa suorasanaiseen selitykseen (satunnaiseen erehdysmuotoon).

[1334] Saman ajatukseni löysin myös Ursin'in kirjasta: Den homer. frågan s. 56, ja reunamuistutuksesta Gottlund'in kappaleessa vanhaa Kalevalaa, joka nyt on minun hallussani.

[1335] K. Krohn N. 588 Kiannalta. Siinä Pohjolan emäntä korjaa itkevän Väinämöisen vedestä ja lähettää kotiin. Olisiko tämä vienalaista kehitystä välittävä muoto vai lieneekö siihen vaikuttanut joku idästäpäin kuultu runo? Pohjolan pojaksi sanotaan ampuja myös yhdessä sen puolen toisinnossa (Lönnr. A II 9 N. 12), joka on saatu Kellovaarasta, runo-alueen itäisimmältä rajalta, mutta laulajan isä oli muuttanut sinne Ponkalahdelta, aivan Kiannan rajan läheisyydestä. Toinen on siis epäilemättä toiseen vaikuttanut.

[1336] Suojärveltä, Basilier'in kok. N. 82.

[1337] Esim. Sirel. V N. 195, Suistamolta, Europ. I N. 4 luultavasti Tulemajärveltä.

[1338] Boren. 1872 N. 118 Vuonnisesta, Lönnr. A II 5 N. 8 Lonkasta.

[1339] Boren. 1871 N. 111, 112, Bern. N. 27. Samallaisen muodostuksen Lönnrot myös toi Kellovaarasta (A II 9 N. 12) ja siinä Väinämöinen vastaa samoilla epätoivoisilla sanoilla, joilla joskus Lemminkäinen Ilamantsissa: "Ei ole miestä mennehessä, urosta uponnehessa". Huomattava on viimein, että Rajaryhmän Samporunot usein, samoin kuin monet Lemminkäisen virret, alkavat: Lähteäksensä käkesi lankoihinsa Luotolahan y.m. ja että Väinämöistä, niinkuin usein Lemminkäistä, etsitään: talvella lylyn livulla, kesällä venoin kepein. Tässä Rajaryhmässä esiintyvät lisät ovat kuitenkin luultavammin vasta myöhemmin sekaanpantuja, kun jo runo Lappalaisen ampumisesta oli saanut muotonsa, Mutta ne yhtähyvin todistavat taipuvaisuutta aineksia Lemminkäisen virrestä tähän sekoittamaan.

[1340] Pohjanmaalla Kajaanin kulmalla on myös muutamia tääntapaisia toisintoja, osoittaneeko sitten itäistä vaikutusta, vai lieneekö päinvastoin siinä vienalaisen muodostuksen itu.

[1341] Ganand. Myth. s. 23.

[1342] Europ. G. 631, 646.

[1343] Esim. Ahlqv. B 150 Ilamantsista.

[1344] Lönnr. Q N. 12 Enolta, N. 251 luultavasti Kerimäeltä. Tämä taru on nähtävästi yhteydessä sen käsityksen kanssa että tyynet vireet veden seljillä ovat Väinämöisen veneen jälki. Pohjanmaalla ilmaantuu toinen, luultavasti myöhempi, muodostus, jossa sama akka tahi vaka vanha Väinämöinen itse lakaisee laineita, jolloin rikka tarttuu luutaan, ja kun hän sitä hampain pois tempaa, hammasmato syntyy.

[1345] Esim. Europ. H. N. 65 Suistamolta, Gottl. N. 601 luultavasti Savosta.

[1346] Lönnr. A II 8 N. 16. Yllämainitut värssyt itsekin ilmautuvat Vienan puolella useissa luomisrunoissa, mutta enemmän uudemmissa keräelmissä, niin että ovat vähemmin todistavaiset. Joskus sanotaan myös hevonen Vienan luomisrunoissa olkiseksi, samoin kuin muutamissa toista ainetta olevissa Inkerin runoissa, joista se lieneekin tänne tullut.

[1347] Koko sekin lisäseikka tavataan melkein yksistään Vienan läänissä, Suomen puolella ainoasti muutamissa Suistamon runoissa, mutta tämän seudun laulu on ylimalkaan saanut voimallisen vienalaisen vaikutuksen viime vuosisadalla sinne Himolasta muuttaneen mahtavan runonlaulajan ja tietäjän Hoschkasen kautta, joka oli käynyt Vienassakin opissa.

[1348] Vertaa näitä jälkimmäisiä s. 123, 158.

[1349] Alkuperäisessä tarullisessa muodossansa tavataan tämä runo nyt enään ainoasti Virossa, Inkerissä ja Viipurin läänin eteläisimmissä pitäjissä. Suomessa on yleisempi tuo toisinto, jossa munasta kaloja t. hylkeitä syntyy (joku ainoa myös Virossa ja Inkerissä). Samalla lajilla on siitä toisinnosta, jossa saari syntyy maailman sijasta, Suomesta melkein yksistään saatu myöhempi muodostus, joka siihen Saaren neidon kosinnan liittää. Täten on runon tie aivan selvä. Länsi-Suomessa mahtoi ennen aikaan olla pohjoisen tapainen toisinto, jonka unohduttua sitten virolais-inkeriläinen tunkeutui Savoon ja Pohjanmaalle saakka. Leviämisen näin tietoon saatuamme, voimme siitä tehdä johtopäätöksen toiseen seikkaan nähden. Kaikissa Pohjanmaan ja Savon kappaleissa lintu munii laivaan, samoin myös useimmissa viipurilaisissa, mutta harvoin Inkerissä ja Virossa. Siellä muna tavallisesti lasketaan vuorelle, saarelle, niemelle, mättäälle t. pensaasen. Joskus lisätään vielä että mainittu munimispaikka on meren keskellä. Löytöpaikoista päättäin tämä muodostus on vanhempi ja samassa hyvin yhtäläinen pohjoisen kanssa, missä lintu munii Väinämöisen polvelle, joka on kohounut mättääksi t. saareksi. Laiva on mahdollisesti tullut tähän venäläisistä luomistaruista; mutta melkein enemmän luultava on että tässä piilee kaukainen, hämärä kaiku pohjoisempana tunnetusta Sampo-runosta. Muna näet vierähtää veteen sen kautta, että suuri pohjais-tuuli kallistaa laivaa (joskus pesääkin). Yhdessä virolaisessa toisinnossa (s. 158) munijalintu on Pohjan kotka ja häneltä pesästä varastetut munat viedään laivalla. Toisessa virolaisessa laiva laskee pohjoseen, jossa Pohjan noita nostaa tuulen ja kaataa sen (Kreutzw. Myth. u. Mag. Lied. N. 4). Yhdessä Länsi-Inkerin runossa (Törneroos N. 164) lintu kaataa laivan, yhdessä Sakkulasta saadussa muniva lintu tulee Lapista, silmät siiven alla (Ahlqv. A N. 257).

[1350] S. 192, 204, 205, 207, 218, 228.

[1351] S. 298-301.

[1352] Finsk Mythol. s. 300.

[1353] S. 194, 197, 220.

[1354] Uudessa Kalevalassa on munijalintu kotka. Tämä perustuu pää-asiallisesti vaan yhden Vienan kylän, Uhtuen, laulutapaan.. Sen selitystä katso s. 383.

[1355] Vepsäläiset sanovat pääskysen nimellä Jumalan lindiine l. Sarak linduine (Ahlqv. Anteckn. i Nord-Tschud., Finsk. Vetensk. soc. förh. T. VI s. 59, 61). Mutta Sarakka on Lappalaisilla se naishaltija, joka kaikkein elävien syntymisestä pitää huolen. Kenties siis voinee tästä päättää että Vepsäläisilläkin on ollut samanmuotoinen luomistaru kuin Virolaisilla.

[1356] S. 334-9.

[1357] Arvelu 196:lla sivulla uhriksi käytetyistä munista tuskin pitänee paikkansa.

[1358] Veckenstedt, Die Myth., Sägen u. Legenden d. Zamaiten I B s. 216. Tämän kirjan olen vasta myöhemmin saanut käsiini, joten siitä saadut tiedot eivät ole voineet saada sijaansa edellisessä luvussa.

[1359] Lönnr. A II 3, N. 40 Vuonnisen Ontreilta, Boren. 1872 N. 88 samasta kylästä, Lönnr. A II 6 N. 55 Tsenan Kettuselta ynnä joku muu.

[1360] Esim. Europ. G N. 400 luultavasti Korpiselältä, Lönnr. S N. 136, nähtävästi Juvalta; Sirel. V N. 31 Pyhäjärveltä; Ganand. s. 26, luultavasti pohjalaisen tarinan mukaan, sanoo Ilmarisen olleen koko maailman takojan.

[1361] 8. 158. Otavasta on Suomessakin joskus puhe, Sirel. N. 31.

[1362] Sommer 1848 N. 151 Jaakobin pitäjästä Varsinais-Virossa. Tämä tieto, niinkuin vastakin moni samallainen, on otettu niistä runsaista käsikirjoitusvaroista, jotka Suom. Kirj. Seura on Virossa kopioittanut, sen jälkeen kun teokseni edellinen vihko jo oli painettu. Siitä syystä ei niitä ole voitu sovittaa siihen paikkaan, missä ylimalkaan on puhe Kalevalan runoista Virossa. Sama runo, saatu Pihkovan puolelta, on myös saanut sijansa Kalevinpojassa (IX. 479 seur.) ja muistutuksessa siihen lauluun sanoo Kreutzwald että ajaja ja luoja yhdessä katkelmassa on sanottu Ukoksi.

[1363] Kaukaisemmat sukulaisemme Tatarit tosin tietävät Podo-Sünkün kiinnittäneen taivaan valot (s. 220); mutta tämä taru on kovin erillään ja siinä esiintyvä, josko vääntynytkin Buddhan nimi viittaa etelään.

[1364] S. 238.

[1365] Veckenstedt I s. 146. Hänestä kerrotaan myös, että hän tappoi veljensä Ugniegavan ja viskasi pään kuuhun, jäsenet tähtiin (vert. Thor'in samallaista tekoa s. 238). Toisen tarun mukaan molemmat veljekset yhdessä takovat ilman pielet ja asettavat niiden päälle, paitsi taivasta, myös manteren, meren sekä syvyyden (Veck. I s. 142).

[1366] Europ. H N. 29 luultavasti Korpiselältä kateen loitsussa, N. 76 Suistamolta manauksessa.

[1367] S. 238, 328.

[1368] Se osa, joka koskee maan epätasaisuuksien syntymistä ruumiin liikunnon kautta, on kuitenkin epäilemättä liettualais-slavilaista sukuperää. Vert. slavilaista luomistarua s. 299. Liettualaisissakin on se tarina, että jumala voitti piruin kuninkaan, sitoi sen hevosen selkään ja ajoi tämän juoksuun. Mihin pirun pää kolahti, siihen syntyi vuori, mihin jalka, siihen laakso, mihin kyynel pirahti, siihen järvi (Veckenst. I s. 212). Lainaamisen todistaa myös tämän seikan ilmautuminen meidän runoissamme yksistään Venäjän puolella.

[1369] Esim. Länk. VII N. 4 Soikkulasta, Slöör VII N. 23 Lempaalasta, Ahlqv. B N. 265 Ilamantsista, Beck. Z N. 5 Pohjanmaalta.

[1370] Saxb. N. 382 Vuoleelta, Lencqv. s. 33 Pohjanmaalta y.m.

[1371] Joskus ilmautuu lisäys yksinään, jolloin jatketaan: syänveet syventämäni.

[1372] Esim. Lönnr. A II 9 N. 38 Uhtuesta, 5. 20 Lonkasta, y.m. Castrén arveli, että kolmas luoja mahtoi olla Lemminkäinen ja vertasi tätä jumalakolminaisuutta samallaiseen Skandinavein luomistarussa. Mutta kolmas mies olisi sitten Joukahainen eikä Lemminkäinen, joka käsikirjoituksissa ei ole toisten kumppanina. Vaan ei Joukahainen nimenomaan sano olleensa osallisna luomisessa; hän vaan kysyy: muistatko sitä aikaa, jolloin luotiin. Vertaaminen skandinavilaiseen taruun on siis sangen epävarma, varsinkin koska luojain lukukin niin vaihtelee. Tässä puheena oleva lause löytyy myös yhdessä Ilamantsista saadussa Pellervoisen runossa (Ahlqv. B N. 207).

[1373] Ilman pielet Pohjanmaalla sopivat ihmeesti yhteen liettualaisen tarun kanssa, mutta välisiteen puute ei salli panna siihen suurempaa painoa.

[1374] Kallas C N. 36.

[1375] Kreutzwald P N. 9.

[1376] Vv. 1-8. Väinämöisen nousu saareen ei kuulu tähän, vaan näkyy olevan otettu yhdestä Samporunon toisinnosta (vert. Lönnr. E N. 606), johon on sekautunut Lemminkäisen pako. Väinämöisellä on vaan jossakussa turmeltuneessa toisinnossa tekemistä maailman kylvön kanssa. Rivit 41-2 näkyvät olevan otetut viimeisestä Ritvalan Helkavirrestä. Tammen kasvatus on tässä yhteydessä hyvin harvinainen.

[1377] Vv. 59-224. Muutamat pienet sisään pistetyt kappaleet (äidin rukoileminen, luultavasti jostain muusta loitsusta, keskustelu Väinämöisen ja pikkumiehen välillä) eivät löydy minulle tietyissä tammen synnyissä.

[1378] Vv. 225-378. Ensimmäiset kuusi värssyä ovat kuitenkin eräästä Inkerin balladista, jossa luonto lakastuu neidon viettelyksen kautta, mutta sitten jälleen virkistyy, kun pappi on käynyt siunaamassa (esim. Europ. I N. 112 Toksovalta). Seuraavat kuusi ovat osaksi toukoluvusta (esim. Europ. K. N. 225 Uhtuesta). Vv. 241-50 oikeastaan kuuluvat ensimmäiseen osaan. Samoin vv. 287-94. Tiasen neuvo ei löydy minulle tietyissä toisinnoissa. Kirveen teettäminen ja kasken hakkuun kuvaus on otettu Kullervon runosta. Keskustelu kokon kanssa ja tämän linnun valkean-iskeminen ei löydy tähän kuuluvissa runoissa, mutta jälkimmäinen kuitenkin yksinäisenä erehdysmuotona eräässä tammen synnyssä (Genetz. N. 59 Luvajärveltä). Vv. 295-330 ovat kylväjän lukua ja seuraava kohta Lönnrot'in sovittama sen mukaan. Viimein v. 369 loppuun on lyyrillisestä laulusta.

[1379] Välin jätetään koivu kokkoa (Europ. H N. 92 Suistamolta), välin käkeä (Europ. I N. 27 Suistamolta) varten. Lönnrot on taitavasti molemmat yhdistänyt. Joskus kaskeen kylvetään liinaa ja siitä kudotulla nuotalla pyydetään tulikalaa (Europ. I N. 27). Tässä on siis tulen synty lisään sekaunut.

[1380] Europ. I N. 27.

[1381] Painettu Valvojaan 1884 N 1, vert. s. 141.

[1382] Sievästi on siinä oikea kylvön aika osoitettu sillä, että Ahti silloin jo on saanut osan vesistä suliksi.

[1383] Esim. Lönnr. Q N. 124 Enolta, Gottl. N. 659 Kortteisilta (luultavasti Kesälahdelta).

[1384] S. 159.

[1385] Joskus nähdään toisiakin nimiä, mutta ne ovat nähtävästi erehdyksiä. Esim. Impi t. Syöjätär (joiden hiuksista t. kyyneleistä toisellaisissa loitsuissa syntyy puita t. eläviä).

[1386] Ahlqv. B N. 190 ja Europ. H N. 138 Ilamantsista.

[1387] Puun sanat löytyvät myös erikseen.

[1388] S. 159. Myöhemmin nähtävästi on tämä toimitus tullut siirretyksi yli muiden rakkaaksi tulleesen Kalevinpoikaan.

[1389] Onnen yhdistämisen viljan kanssa tapaamme muutoinkin runoissa, joka todistaa että tämä nyt pieneen alueesen rajoittunut taru ennen oli laajalta tunnettu. Vert. Oras onnen kasvattama (Gottl. N. 783 puun synnyssä Vermlannista), onnen touko (Ahlqv. B N. 245 Ilamantsista tiasen synnyssä), Onnen ohra (voiteen luvussa Arvidss. C XIV N. 1 luultavasti Savosta), ja juhlakulussa Länkelä IV N. 24 Soikkulasta.

[1390] Yhdessä toisinnossa onkin sanottu, että: "ihe ilmoinen jumala kylvi maan" (Polén N. 29 luultavasti Kiteeltä); toisessa "llman Ukko" iski tulta ja poltti kaskensa (Europ. H. N. 92 Suistamolta).

[1391] Epäilemättä on kreikan-uskoisten Inkeriläisten vielä käytetty rukouslaulu, jossa Elias isäntää, pyhää Pedriä armollista pyydetään viljalle suojelijoiksi, samasta juuresta lähtenyt myöhempi muodostus. Eihän apostoli Pietari tietääkseni missään muualla ilmaannu senkaltaisessa toimessa eikä ole hänen elämässään mitään, joka olisi antanut aihetta hänet siihen virkaan asettaa. Elias on ylimalkaan astunut Ukon sijaan, siitä syystä kun tulisissa vaunuissa ajoi taivaasen. Vesikaari sanotaan Eliaksen vempeleeksi. Juuri tämä Pedrin asettaminen hänen rinnalleen tekee synnyn Pikkeristä sitä luultavammaksi.

[1392] Europ. H N. 138 Ilamantsista t. Suojärveltä.

[1393] Vienan läänistä on vaan saatu kaksi vallan sekavaa, Aunuksesta kolme hiukan parempaa, Suomen rajain läheisyydestä.

[1394] Neljä Savosta, yhtä monta Pohjanmaalta, loput Pohjois-Karjalasta. Inkeristä on maisteri Porkka saanut erittäin tärkeän toisinnon; valitettavasti sain siitä myöhään tietoa, niin että sen vaan voin liittää kirjan loppuun.

[1395] Kenties se ei edes tarkoita Käkisalmen lääniä, josta hänellä tuskin voi olla tietoja.

[1396] Gottl. N. 578 b, Saksa U N. 7 Suomussalmelta.

[1397] Taaro tosin löytyy Lönnrot'in sanakirjassa, mutta merkitsee vahinkoa tai on härän nimi. Runojen taaro on nähtävästi väännös tarosta.

[1398] S. 195. Kuitenkin mahtaa sekin olla lainattu Germaneilta. Vert. s. 294. Mutta tämä laina epäilemättä on ikivanha, koska se on Suomalaisilla ja Mordvalaisilla yhteinen.

[1399] S. 194.

[1400] S. 304 seur.

[1401] Ziem = maa, berti = sirottaa. Juhlassa juotu olut sanottiin Ziembrinnis alus (onkos hän siis kenties sukua Saksalaisten Gambrinus'elle, oluen haltijalle? Kurkku- ja hammas-äänet vaihtelevat usein slavilais-liettualaisten ja germanilaisten sanain välillä).

[1402] Esim. Gottl. N. 578 b Pohjois-Savosta, Europ. G N. 664 Ilamantsista.

[1403] Polén V N. 29 luultavasti Suistamolta.

[1404] Ahlqv. B N. 46 Ilamantsista; Boren. 1871 N. 27 Himolasta.

[1405] Lönnr. Q N. 7 Kiteeltä.

[1406] Jos mordvalainen Tschim-Pas on sukua Sampsan kanssa, niin on kenties nimen yhtäläisyys voinut välittää slavilaisen tarun lainaamista.

[1407] Tähän lienee kai myös luettava Ilamantsin kilpakosinnassa nähtävä kyyn ilmautuminen sepän kynnykselle. Tuo paha käänne venäläisessä tarussa samoin vainoo pakenijaa pajalle asti.

[1408] S. 141.

[1409] Sirel. V N. 159 Suistamolta, Puhakka U N. 9 Kontiolahdelta.

[1410] Gottl. N. 582 Karttulasta. Viimeinen sana on väärin kirjaanpantu: "puutteesta". Alkuvärssyt tavataan useammissakin paikoissa, esim. Polén N. 1 Kiteeltä, Ahlqv. B N. 46 Ilamantsista.

[1411] Niihin myös luettiin nykyisissä Itämeren maakunnissa asuvat Aestit.

[1412] Simrock D. Mythol. s. 318-22.

[1413] Lönnr. Q 124 Ilamantsista, Gottl. N. 578 b. Tästä on ollut seuraus, että joskus sisarensa turmellut Kalevan poika on astunut Pellervoisen sijaan maailman kylväjänä (Gottl. N. 678, Europ. H N. 190 Ilamantsista y.m.)

[1414] Alku on harvemmin suuremmassa määrässä eriävä. Joskus näet tammi syntyy itseänsä sukivan Luonnottaren karisseesta hiuksesta tai hänen sukansa piistä (esim. Saksa U N. 2 Suomussalmelta, Lönnr. A II 6 N. 91 Arhipalta), tahi kyyn kyynelistä (esim. Europ. H. N. 128, Ahlqv. B N. 193 Ilamantsista), taikka myrskyssä kahden, kolmen meren t. joen yhteenhyrskymisestä (esim. Europ. H N. 54 Korpiselältä, N. 94 Suistamolta) y.m.

[1415] Yksi Suistamolta löydetty runo on nähtävästi myös Vienasta tullut. Tämän toisinnon muodon näyttää Kantelettaren III N. 20.

[1416] Pilvivene-runon alkusynnyn tutkiminen ei kuulu tähän paikkaan.

[1417] Esim. Lönnr. A II 5 N. 47 Vuonnisesta, Boren. 1872 N. 182 Suurjärveltä, Europ. K N. 9 Repolasta.

[1418] Esim. Ahlqv. B N. 95 Ilamantsista, Ahlqv. B N. 170 Ilamantsista, U Saksa N. 2 Suomussalmelta.

[1419] Europ. G N. 440 Suistainolta, I N. 1 Tulemajärveltä. Lönnr. A II 2 N. 25 Lentiirasta Kajaanin puolella vielä enemmän välittää, koska juuri Hiisi on takojana.

[1420] Esim. Europ. G. N. 631 Ilamantsista, Polén V N. 81 Suistamolta t. Impilahdelta.

[1421] Esim. Lönnr, Q N. 282 Ilamantsista, Gottlund N. 659 Kesälahdelta, Lönnr. AII 6 N. 91 Arhipalta, 9 N. 27 Uhtuesta, Kanteletar III s. 295. Viimeinmainitussa on kuitenkin tammi muuttunut tuomeksi. Ainoasti yhdessä kappaleessa on se tammenrunon ainoana loppujatkeena, muuten aina toisten yhteydessä. — Erehdysmuotoja nähtävästi ovat ne harvinaiset toisinnot, joissa tammen lastuista syntyy mato t. etana (Europ. G N. 39 Repolasta, H N. 54, luultavasti Korpiselältä, Lönnr. A II 8 N. 11 Kajaanin puolelta). Samoin ne, joiden lopussa tavallisen lyyrillisen laulun mukaan, kasvaa tammeen omena, omenalle käki, jonka suusta kultaa kumpuaa (Esim. Europ. H N. 86 Suistamolta, Ahlqv. B N. 259 Korpiselältä).

[1422] Suvi tuskin lienee tuttu missään Itä-Suomalaisissa.

[1423] S. 124. Pari kappaletta on pohjoisemmallekin levinnyt (Gottl. N. 169 Juvalta, Lönnr. K, N. 487 Jaakkimalta).

[1424] Niitä on suuri joukko painamattomissa kokoelmissa (esim. Kreutzv. A N. 55 Järvamaalta ja 256 Tartomnaalta). Joskus tammesta muun muassa tehdään Jumalan istuin. Hyvin usein tammi syntyy pidoissa maahan viskatusta olut-tilkasta (niinkuin myös Inkerissä) tai olutkannun pirstoista.

[1425] Neuss N. 10 Varsinais-Virosta.

[1426] Länk. VII N. 1 Soikkulasta.

[1427] S. 202. Tatarein luomistarussa (s. 219) ilmautuva jättiläispuu on aivan selvästi mukaeltu paratiisin hyvän ja pahan tiedon puusta, ja Mongolien Sambu-baraka (s. 228) Buddhan uskon kanssa tullut Indiasta. Jälkimmäinenkään ei voi välisiteitten puutteen ja pikkuseikkain erilaisuuden tähden olla yhteydessä meidän tammemme kanssa.

[1428] S. 289, 293, 301, 305.

[1429] Erittäin tärkeät ovat tammen terveyttä suojeleva voima sekä sen yhteys viljan alun kanssa. Onko tuo uudempi muoto, missä kaikellaisia kaluja veistetään, lainaa meille vai meiltä, on vaikea päättää.

[1430] Europ. H N. 54 luultavasti Korpiselältä, H N. 128 ja Ahlqv. B N. 193 Ilamantsista y.m.

[1431] Esim. Peet N. 404 Viljannin seudulta, Murd N. 76 Talkhofista.

[1432] Niin erittäin niissä kappaleissa, missä joki sen juuritse virtaa, y.m.m.

[1433] S. 291.

[1434] Lönnrot S. N. 211 Kesälahdelta. Tuuli sitten taittaa latvan, jolloin syntyy 3 neittä, ja ne lypsävät rautamaidon.

[1435] Esim. Europ. I N. 23 Suistamolta, G N. 622 Ilamantsista.

[1436] Heinän niittäminen, jolla meidän tammenrunomme enimmiten alkavat, löytyy myös Virossa, mutta toisessa yhteydessä. Se on näet liitetty runoon, jossa ilmautuu 4 neitosta: yksi nitoo langan päitä, toinen sitoo silkkiä, kolmas kutoo kultavyötä, neljäs itkee nuorta miestä, mutta häntä lohdutetaan sillä, että sulhon pää jo näkyy läpi metsän. Sama runo löytyy Suomeksikin, mutta ilman mainittua alkua. Molemmille on likeistä sukua saksalainen yleinen laulu (vert. s. 293-4 ja Mannhardt s. 524-32 y.m.s.) Siinä kolmas neito avaa taivaan ja laskee auringon ulos; meillä tuo nuori mies t. veli, jonka pää jo kohoaa metsän yli j.n.e., tietysti myös on jälleen ulostuleva aurinko; siinäkin siis on samallainen perustus kuin tammenrunossa. Virossa alkaa usein tammenruno meren lakaisemisella, jolloin pyyhkeistä löytyy tammen alku ja viedään maalle kasvamaan. Samaa meren lakaisemista olen jo ennen Suomenkin runoissa huomauttanut (s. 387), jolloin sen kautta meri tulee tyyneksi.

[1437] D. Herabkunft d. Feuers s. 96.

[1438] S. 291. Siinä on vaan Thor'in pitenemisen vertaus muka samallaiseen tapaukseen tammenrunossa perätön, sillä ei yksikään tietty kansanruno tiedä siitä. Hakkaaja kuvataan vaan välistä suureksi, välistä pieneksi. Lönnrot on nähtävästi molemmat yhteensovittanut.

[1439] Varsinkin tulen syntyyn.

[1440] Painetussa Kalevalassa on koko mies vaskinen, niin että voisi arvella hänen edustavan vanhempaa aikakautta nykyisen rauta-ajan polvikunnan vastakohtana. Mutta tämmöisenä hän ilmautuu ainoasti yhdessä polvenhaavan toisinnossa (A II 3. 37 Kiannalta) ja se muodostus on nähtävästi satunnainen. Vähän useammin nähdään rautamies, rauta suuna y.m. mutta se on otettu balladista "meren kosijat".

[1441] Inkerin tammenrunoihin on, kumma kyllä, tarullisen ukon sijaan tullut ainoa veikko, niinkuin muutamiin muihinkin epillisiin lauluihin. Suomessa on häränrunossa samallainen tappaja kuin tammenrunoissa.

[1442] Tämä yhteys on ylen harvinainen: Lönnr. A II 9 N, 41 Uhtuesta, Boren. 1871 N. 71 ja 1872 N. 90 molemmat Vuonnisesta. Molemmissa jälkimmäisissä vaan mies merestä kysyy tammelta, tuleeko hänestä venettä Väinämöiselle, mutta todella siitä tehdään kuitenkin noidan nuolet, niinkuin pistoksen synnyssä. Tää on siis välitysmuoto. Ensinmainitussa tulee sitten samanlainen veneretken kuvaus kuin kanteleen synnyssä. Tähän ovat myös luettavat ne harvat toisinnot (Castrén A I 1204 N. 9 Latvajärven Arhipalta, ja tulen synty Gottl. N. 655 Kortteisilta Kesälahdella), joissa Sampsa Pellervoinen, muutamien runojen mukaan ison tammen kasvattaja, veistää veneen Luojalle t. airot Väinämöiselle.

[1443] Europ. K. N. 99 Hietajärveltä, Boren, painett. toisint. N. 40 Venehjärveltä ynnä pari muuta.

[1444] Ahlqv. B N. 280, 295 Ilamantsista, Boren. 1871 N. 19 Himolasta.

[1445] Europ. G. N. 127.

[1446] Epäiltävä siinä kuitenkin jo on se seikka, että Väinämöinen on takojana, eikä varsinainen seppä Ilmarinen.

[1447] Nämät seikat ovat: Ilmarisen epäilys Sammon saamisen mahdollisuudesta r. 39: 7-22. Ei löydy semmoisenaan missään tallella olevassa toisinnossa. Yhdessä toisinnossa Ilmarinen itse kehoittaa retkeen (Boren, painett. toisint. N. 40). Joskus (Lönnr. A II 3. 40), Ilmarinen, kotiintulonsa jälkeen kertoessaan Sammosta, lisää: Vaan on Sampo salvattuna j.n.e. Luultavasti olivat Lönnrot'in käyttämät sanat, joiden todellisuutta vanhan painoksen toisinnot todistavat, otetut samallaisesta kohdasta. — Ilmarisen vastahakoisuus merimatkaan ja Väinämöisen vastaus siihen r. 39: 33-56, nähtävästi otetut minulle kuitenkin tuntemattomista lyyrillisistä lauluista. — Väinämöisen miekan takominen r. 39: 57-114. Löytyy erikseen katkelmassa, jossa Väinämöinen valmistaikse Pohjolan sotaan (nähtävästi auringon vapauttamista varten, josta runosta useat sananparret muistuttavat) Lönnr. Q 2, S. 150 Kiteeltä. Ne sanat, jotka sen Samporetkeen sovittavat, ovat epäilemättä Lönnrot'in lisäämät. — Ilmarisen varous-sanat r. 39: 115-26, tavallinen loitsu. — Keskustelu Sammon jakamisesta r. 42: 41-58, tähän paikkaan sovitetut sen mukaan mitä kansa edempänä laulaa taistelun kuvauksessa ja lyyrillisestä laulusta lisätyt. — Neuvottelupaikasta, mihin Sampo olisi vietävä, tuulen sanat ja Lemminkäisen ensimmäinen kehoitus laulamiseen r. 42: 177-250. Edellinen kenties sommiteltu yhden tulensynnyn paikan mukaan, keskimmäinen loitsua, kolmas kokoonpantu lyyrillisistä kappaleista. Samoin myös vv. 271-4. — Utusanat, Iki-Turson nosto ja tuulen nosto r. 42: 338-460, ensin- ja viimeinmainitut loitsuja, edellisestä kuitenkin mainittava, että Pohjolan emäntä, parissa Ilamantsin Samporunossa laittaa utua Väinämöistä vastaan, vaikkei tämän luvun lukemisella, ja Vuonnisen Ontrein runossa Väinämöinen taistelun jälkeen itse luopi utua ennenkuin toivottaa itselleen kyntöä ja kylvöä. Iki-Turson juttu, niinkuin ennen mainittu, kuuluu oikeastaan Jesuksen purjehdukseen (kats. s. 340). Sampsa Pellervoisen kautta, joka Luojalle venepuun hakkaa, samoin kuin usein Väinämöiselle, on kuitenkin jo kansakin tähän yhdistämiseen antanut aiheen. Toisessa sanaan runon katkelmassa on Pietarin kauhu kuvattu, jonka Lönnrot tässä on Ilmariseen sovittanut. — Myrskyn kuvaus, kanteleen hukkuminen, Ilmarisen valitus ja myrskyn sanat r. 42: 461-550. Ensimmäinen suurimmaksi osaksi raudan synnystä, toinen nähtävästi Lönnrot'in sommittelema, siksi että sitten seuraava toinen kanteleen synnyn toisinto saataisiin käytetyksi (ei löydy siitä mitään vanhan Kalevalan toisintomuistutuksissa); kolmas lyyrillistä laulua, neljäs loitsua. — Pilven longan näkeminen pakomatkalla r. 43: 47-54 minulle tietymättömästä lähteestä. — Ilmarisen hätäsanat r. 43: 187-206 tavallista loitsua. — Pohjolan emännän uhkaus nostaa karhu ja kätkeä aurinko sekä Väinämöisen vastaus siihen r. 43: 310-58, 363-8. Jälkimmäinen osaksi kerskausloitsusta, osaksi samoin kuin koko edellinen Lönnrot'in kokoonpanema, siksi että karhun peijaiset ja auringon etso saataisiin Sampojaksoon kiinnitetyiksi. — Viimein Sammon muruin kylväminen ynnä loppurukous r. 43: 385-434; edellinen nähtävästi Lönnrot'in kokoonpanema (Arhipalla vaan sanottu, että tuuli ajeli muruja merellä), jälkimmäinen loitsua.

[1448] Lähinnä painettua on Lonkan Martiskan laulama (Lönnr. A II 5 N. 21). Rajaryhmässä on melkein aina kanteleen synty toisessa muodossa, josta vasta enemmän.

[1449] Esim. Vuonnisen Ontrein runossa. Huomattava on että Martiska juuri Vuonnisessa oli oppinut laulamaan ja että saman kylän laulutapa myös on vaikuttanut Rajaryhmään. Neuloilla nukuttaminen, joka germanilaiseen käsitykseen perustuu, tavataan vaan Arhipan runossa. Enimmiten ei ole keinosta mitään puhetta. Itse nukuttamisen kuvauksessa kansa usein käyttää Luojan Surma-legendasta otettuja lisiä: Väin. nukuttaa nuivan (alkuaan noidan) joukon, pakanan kansan, miehet nuoret miekoillensa, vanhat keihäsvarsillensa (esim. Ahlqv. N. 295 Ilamantsin Sissoselta, Boren, painett. toisint. N. 9 Vuonnisesta, Arhippa).

[1450] R: 39: 331-46. Tähän on kuitenkin Lönnrot kaikellaista lisännyt. Ahdin asunnon kuvaus vv. 331-6 lauletaan erinäisessä katkelmassa, joka näkyy olevan jäännös jostain jo unohtuneesta runosta. — Purren luuleminen pilveksi luultavasti on otettu kilpakosinnasta. — Kysymys mihin mennään ja vastaus siihen (vv. 381-6) löytyy pienessä katkelmassa, joka ei juuri muuta sisällä (Lönnr. S N. 134 jostain Itä-Suomen pitäjästä) ja kenties kuuluu tulen syntyyn. — Väinämöisen viimeiset sanat (vv. 421-6) tavataan parissa loitsussa.

[1451] Akonlahden ryhmässä Joukahainen joskus käsitetään vaimoksi, Väinämöisen saamaksi nuorikoksi.

[1452] Pikkuisen aihetta on hän kuitenkin siihen saanut yhden katkelman kautta, joka tavataan Ganander'in Mythologiassa s. 49 ja jossa Lemminkäinen sanotaan Väinämöisen soutajaksi. Tämä asia, jos siihen saa luottaa, tapahtuu kuitenkin Ganander'in mukaan kanteleensynty- eikä Sammonryöstö-retkellä.

[1453] V. 1836 N. 95-6. Sen vuoksi Kallio tunnetussa laulussaan "Oma maa" puhuu maasta, missä Sampo ja kantele soi. Itse arvelu on aivan joutava, koska ei mikään Sammon kuvauksessa anna sille perustusta.

[1454] Mehiläinen 1839 Tammik. num., Litteraturbl. 1858 s. 496.

[1455] Litteraturbl. 1858 s. 498. Sivistyksestähän voi kuvallisesti sanoa, että sitä kynnetään ja kylvetään ja että se ravintoa antaa. Sammon aineksetkin sen vahvistavat: joutsenen sulka vastaa metsästystä, siian suomus (muutamassa toisinnossa) kalastusta, villan kylki karjanhoitoa, ohran jyvä maanviljelystä ja värttinän muru teollisuutta. Tätä vastaan muistutettiin kohta hyvällä syyllä, että kansanrunous ei koskaan luo tuommoisia allegorioja. Paitsi sitä puhutaan näistä aineksista ainoasti Sammon takomisen kuvauksissa, jotka vasta Vienan puolella ovat lisään tulleet. Muutamien ainesten alku ei olekaan vaikea löytää, kun vaan ensin huomaa, mitä me vasta saamme nähdä, että tämä Sampo-runon osa on muodostus kosintarunoista. Yhdessä näistä viimeinmainituista Väinämöistä vaaditaan veistämään venettä värttinän murusta; Kojosen pojan runossa kosija, sen jälkeen kun neidon viimein on saanut monella vaikealla ansiotyöllä, rupeaa vuorostaan kiusaamaan nuorikkoaan mahdottomilla vaatimuksilla. Hän tahtoo olutta keitettäväksi yhdestä ohran jyvästä, nuttua kudottavaksi yhden villan kytkyestä (juuri niillä sanoilla esim. yhdessä vienalaisessa kappaleessa, Lönnr. A II 6 N. 121 Latvajärveltä). Ohran jyvä ei näy kuitenkaan olevan tässäkään laulussa alkuperäinen, vaan tullut oluen synnyistä, joissa juhlajuoma usein keitetään kolmesta ohran jyvästä, aivan kuin Vuonnisen Samporunoissa. Muitten ainesten syntyä en tiedä näin selittää, mutta kenties ne ovat tehdyt ex analogia, osoitteeksi kuinka vähäisistä (2:sta karitsan luusta, joutsenen sulasta) tai mahdottomista kappaleista (maholehmän maidosta) se piti kokoonpanna. Semmoisia tapaa kosintorunoissa usein kosijalle eteenpantuin ansiotöitten joukossa.

[1456] Hoefers Zeitschr. I s. 38 seur.; Mythologiassaan s. 1229 hän siihen lisää vertaamisen mongolilaiseen maailmanpuuhun.

[1457] Castrén Tillfäll. upps. s. 94-5, Mythol. s. 274-5.

[1458] Resor o. forskn. II s. 398-9, Finsk Mythol. s. 272. Hän luopui kuitenkin siitä, koska olisi ollut mahdoton sulkea temppeli vaskivuoreen ja laivalla viedä pois.

[1459] Finsk Mythol. s. 272.

[1460] Bullet. de l. classe hist.-fil. d. l'acad. d. scienc. d. S:t Petersb. 1851 s. 71, Bullet. d. l'acad. 1861 s. 497. Hän silloin ensiksi toi tähän vivahtavat venäläiset sadut esiin (vert. s. 503).

[1461] Kirjall. Kuukauslehti 1868 s. 7. Hänkin perustaa arvelunsa, niinkuin Lönnrot, noihin myöhemmin keksittyihin takomisen aineksiin, vieläpä käyttää ne kovin omavaltaisella tavalla. Rummun pärmä oli muka maholehmän nahasta (runossa maidosta on puhe), pärmän kuvat mahtoivat olla tehdyt joutsenen kynällä j.n.e.

[1462] Kirjoituksissaan: Zur Sampomythe, Bullet. d. l. classe hist. fil. de l'acad. 1851, Ueb. d. Mythengehalt d. finn. Mährch., sama 1855, d. estn. Sage v. Kalevipoeg, Bull. d. l'acad. 1860, Ueb. d. Wort Sampo, sama 1861.

[1463] Indernes förest. om verldsskap. 1863, D. Myth. v. Sampo, Acta Soc. scient. fenn. T. X. Siinä on myös täydellinen ja lavea historia edellisistä selityskokeista. Sivumennen sopii mainita pari aivan perätöntä saksalaista arvelua. Mannhardt (German. Myth. s. 400) luulee Sammon pilveksi, Schwartz (D. Urspr. d. Mythologie s. 117) ja samoin J. Caesar (d. finn. Volksepos Kalevala) taivaan kaareksi.

[1464] Latvajärven ja Akonlahden ryhmissä, mutta ei niissäkään aina, sillä usein ei runo ollenkaan selitä mitä Sampo oli (esim. Lönnr. A II 6 N 70 Arhipalta, Gen. 1872 N 11 Vuokkiniemeltä ja N 60 Vongarvelta, Bor. 1872 N 145 Kiimasjärveltä; niin myös Lönnr. A H 3 N 65 Vuonnisesta).

[1465] Europ. K N 77 luultavasti Akonlahdelta.

[1466] Boren. 1872 N 163 Kellovaarasta, 181 Tsolmosta, Gen. 1872 N 71 Liedmasta.

[1467] Bor. painett. tois. N 39 Hietajärveltä Kiannalla.

[1468] Vuonnisen ryhmässä, esim. Lönnr. A II 3 N 40 Ontrei Maliselta, 5. 21-2 Lonkasta, Bor. 1872 N 88 Vuonnisesta, Fellm. v. 3 N 42 Venehjärveltä, y.m. Välistä on vielä lisätty: "tänne kuut, tänne päivät, tänne tähet taivosilta!" tai: "meillä kuu on, meillä päivä, meillä tähet taivahilla," tai: "tänne ilman lintusetkin." Luultavasti nämät kuitenkin ovat satunnaisia lisäyksiä, koska ei niistä Suomen puolella eikä tavallisesti Vienassakaan tiedetä mitään.

[1469] Lönnrot'in mukaan (Litteraturbl. 1858 s. 496).

[1470] S. 147.

[1471] Lönnr. A II 5. 21.

[1472] Ihme kyllä on yhdessä Vienankin runossa (Gen. 1872 N 34 Jyskyjärveltä) samallainen erehdys: Pohjolasta lähtiessään Väinämöinen panee Sammon lentoon ja itse istuu päälle.

[1473] Europ. G. N 646 b. Ahlqvist'in tuomassa kappaleessa samaa laulua (B N 157) kehoitetaan Väinämöistä laulamaan, hyvän "saiman" (s.o. laivan) saatuansa. Kenties onkin tämä yhtäläisyys nimissä ollut aiheena tähän erehdykseen. Sama käsitys näkyy myös ennen olleen rajakkain olevassa Himolan pitäjässä. Eräässä Europaeus'en kirjeessä (Saima 1846 N 23) on kerrottu että yksi senpuolinen laulaja vakuutti Sammon olleen laivan, ja toisesta, joka ei taipunut laulamaan, sai Eur. muualta tietää, että hän osasi laulun siitä "kuinka Väinämöinen menee Pohjanmeren takaa riistaa hakemaan." Myös Vuonnisen Ontrei (jonka laulutavassa muutenkin ilmautuu yhtä toista yhtäläisyyttä Ilamantsin runoin kanssa) lauloi kilpakosinta-runossaan (Lönnr. A II 3 N 45) Pohjolaa lähestyvästä Väinämöisestä: tuopi Sammolla rahoa, Aluksella aartehia. Vert. vielä painettuin toisintoin N 34 Latvajärveltä vv. 149-55. Yhdessä Kontokin runossa (Vienan läänissä, Lönnr. R N 661) Pohjolan emäntä herätessään myös "kapsahtaa karjoihinsa." Uusimmissa keräelmissä ilmautuu sekä Ilamantsin että Himolan Samporunoissa luultavasti Vienan Rajaryhmän vaikutusta, kun näet lopussa sanotaan riistan kadonneen mereen ja tämän siitä tulleen rikkaaksi (Bor. 1878 tuoma Ilamantsista, 1871 N 19 Himolasta).

[1474] Europ. II N 165 ja I N 7. Akonlahden ryhmässä tyttö viedään yhdessä Sammon kanssa; siitä tämä sekaannus näissä runoissa, joissa muutenkin näkyy Akonlahden vaikutusta. — Sivumennen sopii vielä mainita, että eräässä Suojärveltä saadussa saarvan luvussa "Sampa" on käsitetty linnaksi t. tarhaksi: tule tämän linnan liipuvalle, tämän Samman saapuvalle (Europ. G N 549). Muutamassa ilamantsilaisessa Päivölän runossa ilmautuu "Tammas" Pohjolan emäntänä.

[1475] S. 243-4. Saduksi muuttuneena se on Suomessa ollut muutenkin tuttu (vert. Genetz'in kielennäytteitä Suojärveltä, Suomi VIII s. 262). Juttu taulaluodosta, johon Pohjolan laiva rikkuu, on nähtävästi tullut sekaan saduista, joissa tään tapaiset pelastuskeinot ovat hyvin tavalliset.

[1476] Ganand. Mythol. s. 108.

[1477] Cajan v. IV N 181 Arhipalta (vaillinaisesti), Boren. 1877, painett. toisint. N 34, 1872 N 21.

[1478] N 578 b.

[1479] Boren. 1872 N 113 Vuonnisesta.

[1480] Painett. toisint. N 34.

[1481] S. 304.

[1482] Samoin lauletaan vielä Länsi-Inkerissä Ukonjuhlassa, vilja-onnen saamiseksi, erästä Porkan tuomaa runoa Sampsa Pellervoisesta.

[1483] Vanh. Kalevala II s. 315.

[1484] S. 151-4, 374.

[1485] Vähemmin varmat ovat vaan suomenpuolista äännöstapaa osoittavat muodot aura (Lönnr. A II 3 N 40 Vuonnisesta v. 309, Bor. 1872 N 79 v. 96 Venehjärveltä) ja taula (hyvin monessa kappaleessa, mutta toisissa myös takla), sillä ne voivat olla Suomessa käyneitten laukkukauppiaitten yritys saada laulunsa suomalaiselle laulattajalle helpommaksi ymmärtää.

[1486] S. 267.

[1487] Edellinen ainoasti Lönnr. A II 6. 55 Tsenan Kettuselta, jälkimmäinen Lönnr. A II 3. N 40 Ontrei Maliselta, 5. 21 Lonkasta. Vermlannin kappale on liian vaillinainen, että siitä voisi antaa vakuutta. — Epäilemättä myöhempiä, vienalaisia lisäyksiä ovat: kaivaminen 9 sylen syvään, jo mainittu nukuttaminen auringon avulla (molemmat Luojan surmavirrestä, vert. sekä Pohjanmaan ja Suomen Karjalan että Inkerin toisintoja tätä runoa), sekä salpaaminen 9 lukon, 10:n takasalvan taa (Hannus Saarelaisen surmaballadista, jossa neito istuu samoin lukittuna. Hannus sitten, niinkuin Väinämöinenkin joskus, liuvuttaa lukot sian lihalla, luikahuttaa voilla taikka kastaa kaljalla saranat, ukset oluella), — turhat yritykset saada Sampo nostetuksi näkyvät myös vasta Vienassa tulevan lisään. Siinä tapauksessa ne tuskin voinevat olla muistoa Hammarsheimt'istä (vert. s. 268), vaan mahtavat olla lainatut eräästä venäläisestä laulusta maailman kyntäjästä, missä useat uroot turhaan yrittävät hänen auraansa kohottaa (esim. Hilferding p. 159, 438 y.m. m.).

[1488] S. 187-90.

[1489] Satuna löytyy sama taru, joka on Päivänpojan retken aineena, joskus Suomessa, Esim. Nylander I N 16 Hauholta.

[1490] Monesti myös Turjan t. Lapin mereen t. Rutjan koskeen kovaan, jotka ovat yhtä selviä maantieteellisiä nimiä.

[1491] Eiköhän tässä piillee jokirikkaan Pohjanmaan ajatus.

[1492] Välittävänä siteenä lienee ollut, että Pohjolan emäntä joskus synnyttää pakkasen. Louhiatar muuten ei löydy aivan usein, kuitenkin jo Ganander'in Mythologiassa, siis viime vuosisadalla. Vielä harvinaisempi on lyhennetty muoto Louhi, joka epillisissä runoissa ilmautuu ainoasti yhden kerran, silloinkaan ei Samporunossa, vaan Lemminkäisen virressä (Lönnr. A II 5. 40 Vuonnisesta). Lönnrot itse on alkuna sen tiheään käyttämiseen painetussa Kalevalassa.

[1493] Välitysmuotona lienevät myös olleet ne runot, joissa Loveatar t. Louhiatar synnyttää koiran t. suden. Aivan monissa metsä- ja karja-luvuissa ei hän vieläkään ilmau.

[1494] Esim. Ahlqv. B N 201 peur. luvussa Ilamantsista, Europ. H 193 metsäluvussa luultavasti samasta paikasta y.m. Joskus nähdään väännös: raskuta rahaista kättä, Kättä kirjo kiimoittele (pro: kantta), esim. Lönnr. S N 166 Kesälahdelta.

[1495] Esim. Lönnr. A II 6 N 70 Arhipalta, Europ. K N 30 Suurjärveltä Aunuksessa (vaill.), G 646 Ilamantsista Sissoselta, Gottl. De proverb. fenn. s. 10 Taalain maalta (Pohjolan portit näkyvi, Tuvan uunit kuumoittaa).

[1496] Eksymiseksi voi sen arvata siitä, kun ne näissä tavataan harvemmin ja joskus samalta laulajalta saaduissa kappaleissa, joka myös Samporetken lauloi: esim. Europ. G 647 Huohvanaiselta, Aspel. A II N 4 Sotkamosta; Lönnr. S 258 Iisalmesta; Europ. v. 3 I s. 10 Ilamantsista, Sirel. N 197 Suistamolta (samassa on pikku muisto Samporetkestä); Becker A II 650 N 1 Pohjanmaalta, Gottlund N 592 c luultavasti Kangasniemeltä Savossa.

[1497] Lencqv. s. 34 tietymättömästä paikasta, Becker v. Z N 4 Pohjanmaalta, Reinh. v. XI N 234 Sakkulasta (nähtävästi Pohjanmaalta sinne tullut).

[1498] Ahlqv. B N 290, 163 Ilamantsista.

[1499] Tulen synnyissä: Lönnr. A II 8 N 24 Kajaanin puolelta, Polén N 12; Portin Pohjolan takaa Gottl. N 750 Norjan Savolaisilta.

[1500] Boren. 1871 N 33 Himolasta.

[1501] Lönnr. Q N 231 Ilamantsista.

[1502] Sinne taudit käsketään, Gottl. N 656 Kesälahdelta, Lönnr. 8 N 22 ja 3 N 57 Kajaanin puolelta tulen synnyssä ja kosken luvussa (edellisessä Pahat linnat liimottavi, Ukset Hiiden ummottavi); ähkyn luvussa Europ. H N 170 Ilamantsista ilmautuu Pohjan ponneton veräjä, Saranaton ilman salmi (sam. Ahlqv. B N 321 manauksessa, joka on Kullervon tuomioon liittynyt). Jälkimmäinen lisäys on kuitenkin nähtävästi vaan vaihdos yleisestä värssystä Sarajaisten salmen suulla, jossa ensimmäinen sana joskus myös on muuttuneena: Sarantolan (vert. edempänä Päivölän retken tutkimusta).

[1503] Esim. Saxb. N 1087 Kertulta, Europ. v. 3 N 66 ja 82 Markkovasta, N 367 Venjoelta, 45 Järvisaaresta; välistä: Alkoi Tuonela näkyä, t. linna liklottaa, kun kosija menee (esim. Europ. v. 3 N 186 luultavasti Inkerolta, 361 Venjoelta).

[1504] Länkelä P III N 1 c Soikkulasta, Porkka useissa toisinnoissa. Sen mukaan yhdessä Tulemajärven kilpakosinnassakin lauletaan: Hiiden huonehet näkyvi, Tuvan ukset tummottavat.

[1505] Lönnr. Q N 332 Ilamantsista.

[1506] Lönnr. A II 6 N 77. Oikeastaan ei sekään sisällä painettuun runoon vastaavaa muuta kuin r. 45 vv. 185, 187-90. Voiteen teko on toiseen tapaan. Painetussa Kalevalassa ovat vv. 23-176 pää-asiallisesti tautien synty nimisestä yleisestä loitsusta, 211-312 alku löylyn, sitten kipu-sanoja, 321-54 voiteen lukua. Vv. 195-6 ovat nelisäkeisestä katkelmasta (Lönnr. E N 561 luultavasti Vuokkiniemeltä), joka taitaa olla Tuonelassa käynnin alkua. Kaiken muun on nähtävästi Lönnrot itse lisännyt.

[1507] Lönnr. A II 7 N 13 jostain paikasta Vienan läänissä manauksessa, Berner N 45 Suopas-salmelta Vienan varsinaisen runopiirin ulkopuolelta veren sulussa, Laitinen N 25 Kerimäeltä suolan sanoissa.

[1508] Europ. H N 95. Saantipaikka tosin ei ole mainittu, mutta Basilier'in kokoelman N 83 Suojärven Ägläjärveltä (Iro-neidon laulu) on ainoa muu, missä samalla tavalla aurinko ja kuu tulevat kuultelemaan. Loppu on tästä uudemmasta kirjaanpanosta pois karissut.

[1509] Sampo-retkeä kokonaisuudessaan ei Salmin kihlakunnassa osata laulaa; siitä tunnetaan ainoasti muutamia muiden runoin sekaan pistettyjä säkeitä. Samalla seudulla, erittäin Suistamolla tuntuvasta Vienan vaikutuksesta ja sen syystä on jo ennen ollut puhe.

[1510] Sen jälkeen, mitä ylempänä on näytetty, ei tietysti ole tarvis enään ottaa lukuun 47:n runon alkua, vv. 1-36. Kaikki muu tässä runossa, niinkuin myös koko 48:s on tulen syntyä, joka ei ole Sampojakson kanssa missään yhteydessä ja kuuluu vanhempaan tarulliseen runokerrokseen.

[1511] Kirjeessä lehtori Keckman'ille Maalisk. 14 p:ltä 1834, joka sisältää ehdoituksen vanhan Kalevalan painoksen esipuheesen (kääreessä, joka on merkitty A I "concept t. en runosamling" ja tallelletaan yhdessä Suom. Kirj. Seuran muiden runokokoelmain kanssa) on tästä näin kuuluva Lönnrot'in selitys: "Vähimmin täydellisenä olen saanut laulannon, jossa lauletaan Väinämöisen ja Ilmarisen hankkeista saada uutta kuuta, päivää ja tähtiä taivaalle sijoitetuksi entisten Pohjolan akalta kätkettyin (P. akan kätkemäin) sijaan. Paikoin on siihen pitänyt täytteeksi omiakin sanoja panna, ei kuitenkaan sillä tavalla, että olisi itse asian perustuksesta poikettu, joka sekä tarinoimalla että laulamalla kansalta toimitettiin." Näistä "omista sanoista" näkyvät pää-asiallisimmat olevan vale-kuun ja auringon takominen (vv. 27-74) ja Pohjolan emännän asettaminen taivaan valojen ryöstäjäksi. Toisista runoista ovat lisätyt: vv. 1-10, 19-26 tulen synnystä; 11-13 eräästä Arhipalta saadusta didaktisesta runosta; 75-106 ovat tavalliset arvan sanat, tähän sovitettuna; 127-48 osaksi Päivölän virrestä, osaksi luultavasti Lönnrot'in omia; 159-66 osaksi jostakusta Kullervon paon toisinnosta (esim. Europ. K N 314 Jyskyjärveltä); 237-72 maidon luvusta (ilmautuvat kuitenkin Vienan puolella joskus myös Sampo-runon seassa, esim. Europ. K N 85 Akonlahdelta); 301-16 Tsenan Kettusen Sampo-runosta (Lönnr. A II 6 N 55, Topel. vanh. run. II s. 16); 317-34 tuntemattomasta lähteestä. 335-54 Luojan surmavirrestä, tähän sovitettuna; 379-402 luultavasti Lönnrot'in lisäys; 403-22 erinäinen rukous auringon puoleen (Topel. vanh. run. II s. 27 Pohjanmaalta).

[1512] Katso s. 147.

[1513] "Kyy" lentää pajan ovelle sitä sanomaa tuomaan; se on nähtävästi Ilamantsin kilpakosinnasta lisään eksynyt seikka.

[1514] Esim. Polén N 63, luultavasti Impilahdelta t. Suistamolta, Ahlm. I. 29 Juvalta, Saxb. N 1010 Keltulta ja Groundstr. N 114 Tönttölästä, kaikki manausluvussa; Europ. H N 68 Korpiselältä naittomiehen luvussa; Gottl. N 448 Juvalta hammasmadon luvussa; Ahlqv. B N 7 Liperistä t. Ilamantsista lemmen nostossa.

[1515] Esim. Polén N 52 Laatokan puolelta löylyn sanoissa.

[1516] Epäilemättä väärin kuultu pärinän sijasta, joksi päivän kehä myös sanotaan.

[1517] Ganand. s. 45-6.

[1518] Gottl. N 744.

[1519] Arvidss. C II N 22 Vinger'istä Räisäseltä.

[1520] S. 138.

[1521] Esim. Groundstr. N 9 Konnun kylistä, Saxb. N 737 Vuoleelta, Ahlqv. A N 163 Pyhäjärveltä.

[1522] Länk. P III N 1 a, 1 b Narusista, 1 c Soikkulasta.

[1523] Merikin luultavasti kuuluu samaan käsityspiiriin; ainakin vetiset sadepilvet indo-eurooppalaisissa taruissa usein kuvataan meriksi.

[1524] Kuhn, Die Herabkunft d. Feuers. Mordvalaisillakin on tähän vivahtava taru, hyväin haltijain synnystä (s. 194). Hyvin selvästi ilmautuu tämä käsitys eräässä suomalaisessa tulen synnyssä (Becker N 27) jossa näemme seuraavat värssyt: "Tuli läikkyi taivahasta, Ilma kääntyi kehrän päällä, Otuksia suettaessa, Eläintä luotaessa." Huomaa tässä kehrän kääntyminen, joka muistuttaa indo-eurooppalaisesta tulen kirnuamisesta, ja runon lopussa lauletaan meilläkin nimen-omaan, että Väinämöinen tulta kirnusi.

[1525] Esim. Lönnr. A II 5 N 49 Vuonnisesta. Luultavasti sama laulaja on ne värssyt myös sovittanut koiran lukuun, arvellen mikä mahtanee estää metsästäjän apulaisen vainua (N 38). Ulkopuolella tätä yhtä kylää ei ne tietääkseni ilmaunnu ja ovat siis vähän epäiltävät, mutta tuntuvat kuitenkin kovin tarullisilta satunnaisiksi.

[1526] S. 204, 337-8.

[1527] S. 248. Vertaa myös Liettualaisten tähän kuuluvaa tarua (s. 328), jossa nähtävästi ennen on ollut Thor sankarina.

[1528] S. 303, 327.

[1529] Kuhn, D. Herabk. d. Feuers.

[1530] Arvids. C V N 17 luultavasti Lohtajalta, Sircl. N 152 Suistamolta, Härkönen N 1 Kajaanin puolelta, Becker'in lis. Ganander'iin s. 60 luultavasti Pohjanmaalta.

[1531] Kirnu on skandinavilainen kirna, mäntää vastaa liettualainen menturis, mutta luultavasti, niinkuin kivenpuun nimi näyttää, oli sekin sana Skandinaveille ollut tuttu.

[1532] Lönnr. A II 6 N 55 Tsenan Kettuselta.

[1533] Indernas föreställn. om verldsskap. s. 29.

[1534] Aurinkoa ei käsikirjoituksessa koskaan sanota kirjokanneksi, ja 47:ssä runossa, johon Donner viittaa, on myös ainoasti taivas sillä nimellä mainittu.

[1535] Melkein aina tulen synnyissä — tuli putoo niiden läpi tai säilytetään niiden "päällä." Joskus on se siitä myös eksynyt raudan ja kalastajan lukuihin.

[1536] Vihko Z, käsikirjoitus viime vuosisadalta Pohjois-Savosta N 2 (tulen synnyn seassa), Ganand. s. 40; molemmat siis jo vanhoja kirjaanpanoja.

[1537] Ilamantsin Sampo-runoissa tosin tavataan joskus se nimi Pohjolan porttia kuvaavan värssyjakson jatkeena: "Kannet kirjo kumottavat", vaan ei koskaan Sammon mainesanana.

[1538] Sitä löytyy parikymmentä kappaletta, esim. Vienan läänistä Topel. vanh. run. I s. 27 Tsenasta; Suomesta Europ. G N 632 Ilamantsista, Lönnr. S N 258 Iisalmesta.

[1539] Enemmän kuin tusina kappaletta, esim. Vienan läänistä Lönnr. A II 6 N 76 Arhipalta; Suomesta Topel. käsikirj. N 46 Kemistä viime vuosisadalta, Becker Tur. Viikkosan. 1820 N 11 Pohjanmaalta, Europ. G N 642 Ilamantsin parhaalta laulajalta Mekrijärven Sissoselta.

[1540] Veneenteko on siihen kuitenkin aina liitetty. Siitäkin erillään se tavataan ainoasti yhdessä Länsi-Inkerin auringon-etso-runossa (Groundstr. N 9 b Hevaajoelta). Jumalan ainoa poika tulee Väinölään ja saa akalta kuulla Väinön jo olevan haudassa, kuuset kulmaluilla. Hän herättää kuitenkin Väinämöisen ja saa tietää missä aurinko on piilossa. Taivaan vankeus Väinölässä tekee kuitenkin tämän runon epäiltäväksi; luultavasti on se, mikä Vipusta koskee, pohjoisesta tänne eksynyttä kaikua.

[1541] Europ. G N 103 Ilamantsista. Tähän myös kuuluvat Salmin kihlakunnasta ja Aunuksesta saadut sekavat runot ja tarinat, joissa Väinämöisen kosinnan joukkoon on pantu hämäriä, Vienan rajakylistä saatuja muistoja Vipusesta, Sampo-retkestä ynnä muusta. Näistä löytyy erityistutkimus Valvojassa 1883 ss. 466-70, johon viittaan halullisia tutkijoita. Tässä näiden erehdysmuotojen selvittäminen, joita ei painettuun Kalevalaan ole otettu, olisi tarpeeton.

[1542] Se vastaa koko 17:ttä runoa ja 18:n värssyjä 101-44. Se on tässä liitetty yhteen Tuonelassa käynnin kanssa, joka sovitus perustuukin kansan laulutapaan parissa Venäjän Karjalan kylässä, mutta on ylen harvinainen (Topel. vanh. run. III s. 20 Akonlahdelta, Boren. 1872 N 188 Repolasta). Tuonelassa käynnin oikea paikka tulee vasta selitettäväksi. Muuten ovat vielä painetusta Vipusen runosta poisluettavat: Vipusen manaus r. 17: 157-504, joka on erinäinen loitsu; Pellervoisen venepuun etsintä r. 16: 1-100, jota ei koskaan tapaa tässä yhteydessä; yhdistys-sanat, jotka Tuonelassa ja Vipusessa käynnit yhteen liittävät r. 17: 1-8, nähtävästi Lönnrot'in omia; Vipusen luetteleminen mitä kaikkea hän aikanaan on syönyt r. 17: 108-12, suurimmaksi osaksi Kojosen pojan runosta; Vipusen laulun voiman kuvaus r. 17: 533-72, kokoonpantu sieltä täältä poimituista palasista. — Paitsi sitä on huomattava, että muutamat kohdat, vaikka kansa ne tässä yhteydessä laulaa, ovat ylen harvinaiset ja siis satunnaiset. Semmoisia on veneen rakentaminen Vipusen vatsassa, jolla Väinämöinen sitten soutaa suolia myöten. Itsestäänkin jo näyttää oudolta, että Väinämöinen, joka juuri veneenteossa tarpeellisten sanain haulla on siihen pulaan tullut, nyt ilman mitään muuta apua saa purren valmiiksi. Tämä paikka löytyykin vaan parissa epäiltävässä kappaleessa, joissa Vipusessa ja Tuonelassa käynnit ovat sekoitetut, niin että Tuonen neito Väinämöisen nielee (Lönnr. A II 9 N 39 Uhtuesta, Cajan N 27 ja 44 luultavasti samasta paikasta). Myös nuot Vipusesta ihmis-syöjän tekevät säkeet; "jo olen syönyt 100 miestä, tuhonnut 1000 urosta" löytyvät vaan kolmessa runokappaleessa (Topel. vanh. run. I s. 27 Tsenasta, Sjögren Q N 43 Vuokkiniemeltä ja A II 5 N 24 Lonkasta), mutta käytetään usein Vienan läänissä Päivölän virressä niistä karhuista ja susista, jotka pitoihin menevälle Lemminkäiselle surmaa uhkaavat. Ne ovat siis nähtävästi Vipusen runoon ainoasti eksyneet.

[1543] Vienankin alueella puuttuu joskus nieleminen. Suomessa on se havaittu kahdessa runokappaleessa, mutta toinen on Kiannan Hietajärveltä, jossa Vienan puolelta muuttaneita kreikan-uskolaisia asuu (Europ. K N 99), toinen ihan rajalla olevasta lutherilaisesta talosta ja siis myös varmaan idästä tullut (K. Krohn N 589). Tähän tulee lisäksi kaksi epäluulon-alaista. Toinen on Ilamantsista, rajan läheisyydestä (Europ. G N 103); siinä Väinämöisen jalka horjahtaa herätetyn Vipusen suuhun, joka tahtoi polven poikki purra. Tämän jälkeen valitettavasti seuraa loma, niinkuin monesti Europaeus'en käsikirjoituksissa, niin ettei voi saada varmaa tietoa lopusta. Luulisi vaan, että, koska Vipunen ainoasti "tahtoi" purra, se arvattavasti ei onnistunut. Mahdollista kuitenkin on, että tässä olisi vienalaista vaikutusta, jota myös Vipusen nimi Antervo viittaa. Toinen on Topelius'en käsikirjoituksissa N 46 samassa paperissa tiettävästi Kemistä saatuin runoin kanssa. Tässäkin Väinön jalka "vaapahtaa" Vipusen suuhun. Jatkoa ei voi nähdä, koska lehden loppu on poisrevitty, mutta seuraavalla sivulla olevasta Luojan surmasta on jo niin suuri osa tuossa poisrevityssä palassa, että nähdään edellisen runon ei olleen tarpeeksi pitkän, voidakseen myös sisältää nielemisen ja vatsassa takomisen. Poisrevitystä palasesta vielä jääneet muutamain värssyin alkupuustavit eivät myös semmoiseen jatkoon sovellu.

[1544] Semmoisissa kuin Borenius'en y.m. 1870-luvulta.

[1545] Lönnr. A II 5 N 24 Lonkasta.

[1546] Boren. 1871 N 101, Lönnr. A II 6 N 76.

[1547] Boren. 1871 N 69, Lönnr. A II 3 N 62. Jyrin poika Iivana (Bor. 1872 N 84) oli jo saanut siitä kolmannenkin muodon "Ankervoisen", samoin kuin myös oli vääntänyt värssyn "Vatsassa Vipusen vanhan" mielettömäksi: Vatsassa Vipusten varsan.

[1548] Tästä taas, nähtävästi alkusoinnun vaikutuksesta ("kadonnut" sanan vuoksi), on tullut Vipusen nimi Kantervo, joka vaan löytyykin kolmessa kappaleessa, kahdesta likekkäin olevasta Vienan läänin kylästä.

[1549] Antero-muoto tavataan 19:ssä kappaleessa, Antervo 13:ssa, Ankervo ja sen johdannaiset ainoasti 10:ssä. Että Vipusella on sekä ristimä- että sukunimi, ei ole mitään outoa; niinhän myös Kojosen poika aina mainitaan ristimänimillä: Iivana, Ignaatta t. Iivari. Sivumennen olkoon mainittu, että Vipusen sijasta kahdessa runokappaleessa on Anterus Vironen. Tämä tulee siitä, että loitsijaa, joka osaa pukeutua kaikellaisiin haamuihin, (sillä aikaa kuin hänen oma ruumiinsa arvattavasti makaa ikäänkuin kuolleena "lovessa") saa Lappalaisilta nimen Viroladsch, Suomalaisilta Virolainen (Castréns Resor o. Forskn. I s. 29).

[1550] Ainoa poikkeus on tuo ilamantsilainen (Europ. G N 103), jossa myös mahdollisesti löytyy toinen Vienalaista vaikutusta osoittava seikka: vatsaan nieleminen.

[1551] Nielemisen myöhemmyys tekee myös tietysti tyhjäksi Vipusen runon vertaamisen Vogulien ja Tatarien sentapaisiin tarinoihin (S. 213, 223); jälkimmäinen vertaus on vielä mahdottomampi, koska Ilmarisen joutuminen kalan vatsaan on aivan yksinäinen erehdysmuoto, vert. Valvojaa.

[1552] Luulisi siinä olevan likeisenkin yhteyden, koska Vipunen painetussa Kalevalassa mainitaan vanhaksi Kalevaksi. Mutta tätä nimeä en ole löytänyt ainoastakaan käsikirjoituksesta ja jos se olisikin otettu jostain nyt kadonneesta, niin se, yksinäisenä kuin on, ei ansaitsisi huomiota. Se olisi vaan satunnainen lisäys, lainattu Kullervon-runosta, samoin kuin yhdessä Vipusen toisinnossa tavataan samasta lähteestä tullut sana kalkki. Kummassakin tapauksessa olisi alkusointu (kadonnut-sanan tähden) ollut vaikuttamassa.

[1553] S. 230, 235, 296.

[1554] Esim. Lönnr. S N 220 Kesälahdelta, Ahlq. B N 230 Ilamantsista.

[1555] Europ. G N 642, ja pitkä vihko 3 s. 2.

[1556] Lönnr. A II 2 N 3 Akonlahdelta, Boren. 1872 N 97 Vuonnisesta ja N 140 Luvajärveltä (Akonlahden läheisyydestä).

[1557] Esim. Lönnr. A II 6 N 2 Uhtuesta, josta kylästä melkein kaikki muutkin samallaiset ovat kotoisin.

[1558] Lönnr. Q N 2 Kiteeltä.

[1559] Suomessa ainoasti Europ. G N 645 Ilamantsista.

[1560] Esim. Bern. L N 87 Uhtuesta, Groundstr. N 27 Konnun kylistä, likellä Oranienbaum'ia. Joskus myös Ilamantsista (Ahlqv. B N 93).

[1561] Savossa ja Suomen Pohjois-Karjalassa enimmiten, Pohjanmaalla ja Aunuksessa harvemmin.

[1562] Helppohintaisen Kalevalan nimiluettelossa.

[1563] Kalevalan tutkimuksia I s. 143 seur.

[1564] R. 17. 45-46. Ne löytyvät kuitenkin ainoasti kolmessa Ilamantsin runossa (Europ. G N 632, Lönnrot Q N 79-80, Ahlqv. B N 155) ja yhdessä pohjalaisessa (Utajärveltä, Becker Ha. Ganand. mythologiaan s. 99-101).

[1565] S. 166.

[1566] Europ. G N 642. Samoin hänen sisarensa Melaselässä G N 157. Kivijärveltä Vienan läänissä saatu kappale liittyy myös siihen, vaikka on vaillinainen. Vuonnisessa (Lönnr. A II 3 N 62, Boren. 1871 N 69, 1872 N 110) Vipusen poika Lemminkäinen hakee sanoja vanhalta Vipuselta. Huomattava tässä suhteessa on, että Vuonnisessa muutenkin useissa pikkuseikoissa huomataan Ilamantsin vaikutusta. Sakkulasta (Reinh. v. 11 N 315, v. 12 N 8) saadut ovat vaan katkelmia, nähtävästi hämärää kaikua pohjosesta, liittyen lähimmin Vuonnisen laulutapaan. Eksymisen todistaa myös väännös jälkimmäisessä rivissä: Lohtehikko t. Lohten eukko t. Akka Louhte (= luottehikas) Lemminkinen. Joskus ovat myös puheenalaiset rivit nähtävänä loitsuissa.

[1567] Saman Sissosen laulama, Europ. G N 649.

[1568] Näin täydellisenä vastaa tämä taru painetun Kalevalan 8:tta ja 9:ttä runoa. Edellisen runon lopussa oleva varoitus (v. 354 seur.), joka ensimmäisen Pohjolassa käynnin tähän liittää, löytyy todella yhdessä käsikirjoituksessa; mutta Väinämöinen sitten ei kohtaakaan Pohjan neittä, vaan Ilmarisen, jota tahtoo lähettää Pohjolaan (Lönnr. A H 9 K 33 Uhtuesta). Jättäen tällä kertaa kosimisen syrjälle, josta kosintarunoissa tulee enemmän puhetta, on meidän nyt vaan huomaaminen seuraavat lisäykset: Väinämöisen puhe kirveelle ja turha loitsun lukemisen yritys, r. 8: 167-86, luultavasti Lönnrot'in oma mukailus raudan synnyn tapaan; — raudan synty, r. 9: 27-266, Lönnrot'in lisäämä loitsusta; — raudan manaus, r. 9: 271-342, löytyy joskus vienanpuolisissa runoissa tässä yhteydessä, mutta vaan pienenä katkelmana; — veren tyrehdyttäminen r. 9: 343-416, tavataan useammin kansan suussa tässä yhteydessä, myös Savossa, Pohjanmaalla ja Suomen Karjalassa, paitsi Venäjällä, joka todistaa sen lisäyksen vanhemmuuden. Mutta sekään ei ilmau koskaan niin täydellisenä kuin painetussa Kalevalassa; — voiteen saaminen tammetta, r. 9; 427-36, tavataan joskus ison tammen runossa; — voiteen teko ja maistaminen, r. 9: 437-66, 482-8, 493-516, suurimmaksi osaksi voiteen luvusta; — sitomisen sanat, r. 9: 539-46, loitsua; — Väinämöisen paraneminen, r. 9: 547-60, mukailus loitsuista; — varoitus r. 9: 577-86, sananlaskuista koottu.

[1569] Esim. Arvidss. C v. VI arkki L Kiuruvedeltä, Lönnr. A II 3 N 37 Kiannalta, Europ. G N 630 Ilamantsista, Sirel. V N 102 Sodanlahdelta Lönnr. A II 9 N 37 Uhtuesta.

[1570] Esim. Äyräpää N 1 Liperistä, Lönnr. A II 3 N 3-4 Kiannalta, Reinh. v. 11 N 324 Sakkulasta; Genetz 1872 N 17 Tollonjoelta.

[1571] Paldani v. 7 N 38 Kyläkarvialta.

[1572] S. 305.

[1573] Esim. Europ. G. N 353 Korpiselältä, H N 61 samoin.

[1574] Katso s. 140-1. Painetussa Kalevalassa on kaikellaista muutakin lisään tullut: Kuvaus Väinämöisen yksinäisestä syntymisestä, r. 1: 105-7, joka oikeastaan koskee Ilmarista ja tässä muodossa näkyy olevan otettu kultaneidon runosta (Lönnr. A II 5 N 33 luultavasti Vuonnisesta) — pyhyyden pitäminen, vv. 111-4, vähän muutettuna Salmin kihlakunnan Iron runoista — tuulen nouseminen, veden emon viereminen ja valitus, vv. 127-34, 143-68, kokoonpannut useista sekä epillisistä että lyyrillisistä kappaleista — rukous Ukon puoleen sekä avun pyynti kuulta ja päivältä, vv. 169-76, 303-14, lapsivaimon luvusta — Väinämöisen ajeleminen meressä, vv. 325-34, luomisrunosta — Väinämöisen arvelu kohdussa ja maalle nousu, vv. 295-300, 335-44, luultavasti Lönnrot'in omasovittamia.

[1575] Europ. K N 82 Akonlahdelta, Gottl. N 381 Juvalta, Becker A II 650 N 15 Paltamosta.

[1576] Niinkuin saamme nähdä, on painetun Kalevalan Pohjan neito siinä toden todella Ilman impi.

[1577] S. 231-2. Viimeinmainittu runo siinä oli väärin luultu Aunuksesta saaduksi. Toisessa saman seudun runossa ne ovat laivaretken alkuun liitetyt (Europ. I N 49).

[1578] Esim. Kallas N 4 Saarenmaalta. Kalevinpojat ovat myös kolmen ja heidän äitinsä muuttuu kallioksi Irumäelle. Viittaako se Ironrunoin tuloa Virosta vai päinvastoin sinne leviämistä? Iro on Venäjän Karjalassa yleinen naisen nimi, vastaava Ireneä. Kenties yhtäläisyys on aivan satunnainen.

[1579] Se vastaa 39:n runon 127-329 värssyä sekä 40:ttä ja 41:stä runoa kokonaisuudessaan. Erotettavat ovat kuitenkin seuraavat Lönnrot'in lisäykset: veneen toivotus, että vielä olisi puuna, 39: 201-6, luultavasti jostain lyyrillisestä laulusta; — neitoin soutaminen, vv. 303—6, ei löydy ainakaan säilyneissä käsikirjoituksissa; — Ilmarisen epäys kanteleen teosta, 40: 215-20, luultavasti Lönnrot'in tekemä; — Lemminkäisen kerskaus ja soitanto, vv. 265-80, luultavasti samoin; — osa Pohjolan soittamisesta, vv. 283-292, 298-9, 301-10, tuntemattomasta lähteestä; — Ukon suuttuminen, kanteleen tuomitseminen mereen ja sen vastaus, vv. 311-39, samoin. Eteläisessä toisinnossa tosin ilmautuu sokea ukko sopesta, vaan se on juuri Väinämöinen, joka sitten taitavasti soittaa. — Eri nelijalkaisten, lintuin ja kalain lajien tulo kuulemaan, r. 41: 37-46, 50-6, 77-92, 123-32. Pohjoisessa toisinnossa ilmautuu vaan karhu usein, joskus hirvi; eteläisessä mainitaan useampia, mutta siihen tapaan, jonka 44:sta runosta näemme; tähän ovat vaan otetut vv. 47-8. Semmoiset sanat kuin kotkan "pennut" osoittanevatkin, että on omia seassa. Pari riviä linnuista nähdään kuitenkin vanhan Kalevalan painoksen toisintoluettelossa, lienevätkö sitten lyyrillisestä laulusta. — Kyynelten muuttuminen helmiksi, vv. 261-6, luultavasti Lönnrot'in keksimä.

[1580] Vastaa 44:n runon vv. 169-76, 215-31, 273-9, 293-302. Lönnrot'in lisäämiä ovat: runon alku, vv. 1-14, joka tämän toisinnon Sampo-retkeen liittää, epäilemättä Lönnrot'in omatekemä; — suru kanteleen kadottamisesta, vv. 69-76, samoin; koko koivun idylli, vv. 79-168, arvattavasti jostain lyyrillisestä laulusta, jota en kuitenkaan ole löytänyt (Vanhan Kalevalan toisintoluettelossa on muutamia vastaavia värssyjä). — Naulain saaminen käen kullasta, vv. 183-94, yhdestä tammenrunon lajista; — Kielten etsiminen ja immen itku, vv. 197-214, on vähän toisella lailla minulle tutuissa lauluissa; — laulun vaikutus hengettömään luontoon, vv. 307-34, jostain minulle tuntemattomasta runosta (sen todellisuuden todistaa Kalevin pojan kulku samalla tavalla Virossa). — Muut mainitsematta jääneet kohdat kuuluvat pohjoisiin toisintoihin.

[1581] Esim. Lönnr. A II 2 N 2 Akonlahdesta, Berner N 44 Uhtuesta; vastaa r. 44: 15-34, 60-2.

[1582] Vertaa s. 386 muist. 5.

[1583] Esim. Lönnr. A II 4 N 3 Tollonjoelta, A II 10 N 4 Koivujärveltä, A II 6 N 75 Arhipalta (ilman Vipusen runoa), Berner N 10 Repolasta, luultavasti edellisestä paikasta tullut; Topel. vanh. run. III s. 24, luultavasti Akonlahdelta, sisältää yhdistyneen muodon: sen jälkeen kun hauki on saatu, lasketaan Luotolan merelle (nähtävästi luotohon meressä), josta saadaan lohen luita, hauin päitä ja tehdään sorsanluinen kantele. Painettuun Kalevalaan on Lönnrot siitä vaan ottanut muutamia rivejä, r. 40: 175-8.

[1584] Boren, painettuin toisintoin N 40 Venehjärveltä, Lönnr. A II 6 N 111 Latvajärveltä. Näistäkin edellinen alkaa Vipusessa käynnillä.

[1585] Esim. Europ. G N 184 Korpiselältä, Boren. 1872 N 79 Venehjärveltä Samporunossa.

[1586] R. 39: 213-66. Katso Lönnr. Q 352 Taipaleelta, A II 6 N 60 Tsenasta, Europ. G N 632 Ilamantsista, K N 36 Kiimasjärveltä.

[1587] R. 39: 263-8. Europ. G N 353 Korpiselältä, nähtävästi eksynyt kilpalaulannasta.

[1588] R. 39: 295-8, Lönnr. A II 5 N 21 Lonkan Martiskalta.

[1589] R. 40: 5-12, Europ. G N 353 Korpiselältä.

[1590] R. 40: 21-82, Lönnr. A II 4 N 3 Tollonjoelta, kuitenkin aivan lyhyesti; Lönnrot on itse sen täydentänyt tavallisista loitsuista.

[1591] R. 40: 180-202. Topel. vanh. run. III s. 24, luultavasti Akonlahdelta, Europ, K N 36 Kiimasjärveltä.

[1592] R. 40: 293, 305, Lönnr. A II 3 N 41 Vuonnisen Ontreilta. Tämän satunnaisen paikan poistamisella katoaisi se paha ristinriitaisuus, että kantele edeltä lähetetään Pohjolaan, vaikka vasta ollaan menossa sinne.

[1593] R. 41: 217-60, ilmautuu ainoasti kolmessa kappaleessa: Arhipan runossa sen tekee sorsa, kiimasjärveläisessä (Europ. K N 36) kokko, kostamukselaisessa (Lönnr. R N 617) korppi; Lönnrot on jälkimmäisenkin toisinnon hyvin taitavasti lisään pannut. Niinkuin tiedämme, on tämä seikka alkuaan kuuluva vanhaan luomistaruumme.

[1594] R. 44; 259-64, esim. Lönnr. A II 3 N 25 Kiannalta, Rudbeck v. U N 30 Kivijärveltä t. Viitasaaresta, Lönnr. S N 252 Kerimäeltä, Reinh. v. XI N 234 Sakkulasta.

[1595] S. 145. Lönnrot'in keräelmissä (Q, N 229) on kuitenkin katkelma, joka sisältää ainoasti nämät rivit: "Lemminkäinen lieto poika, Toinen vanha Väinämöinen," ja vanhassa Kalevalassa ovat samat rivit sijoitetut kanteleen synnyn toisintojen sekaan, josta voipi päättää että Lönnrot tiesi tai arveli niiden siihen kuuluvan.

[1596] Pääpesänä on Ilamantsi, esim. Europ. G N 644 Sissoselta, N 645 Huohvanaiselta y.m.; Lönnr. A II 3 N 59 Kiannalta, Sirel. N 121 Suistamolta, Boren. 1871 31 Himolasta, Lönnr. A II 2 N 3 Akonlahdelta.

[1597] Tämäkin on nähtävästi Ilamantsissa saanut alkunsa ja luultavasti vanhempi edellistä. Joukamoisen kehoitus lauluun kilpalaulannossa on siihen mahtanut antaa syytä. Alkupesästään on se levinnyt kauemmaksi kuin edellinen, katso Europ. G N 632 ja H N 148-9 Ilamantsista, I N 46 Suistamolta, K N 13 Repolasta, Boren. 1872 N 159 Kiimasjärveltä, Lönnr. A II 9 N 36 Uhtuesta. — Muutamissa harvoissa Vuonnisen ja Vuokkiniemen seuduilta on Ilmarinen yksin apulaisena, joka seikka luultavasti on tullut tulen synnystä.

[1598] Esim. Lönnr. A II 6 N 75 Arhipalta, Sjögr. Q N 43 Vuokkiniemeltä, Lönnr. A II 3 N 3-4 Kiannalta, Becker lis. Ganand. Mythologiaan s. 98-101 Utajärven kappelista, Topel. vanh. run. I s. 30 Kemistä (viime vuosisadalta), Lönnr. Q N 358 Enolta, Arvidss. C VI K Kiuruvedeltä, Lönnr. S N 258 Iisalmesta, Reinh. XII N 95 Sakkulasta y.m.

[1599] Huomattava on että käsikirjoituksissa tämä kansa harvoin lauletaan, enimmiten ladotaan.

[1600] S. 137.

[1601] Esim. Erlemann C 52 b Vörumaalta, Peet N 262 Viljannista, Krickmann N 17 Varsinais-Virosta. Yhdessä ainoassa vaan tehdään sarvesta pilli. Useammin tavataan toisinto, jossa peura, mikä pellossa tekee pahaa, ammutaan ja sarvesta tehdään torvi (esim. Moks N 30 Viljannista, Kreutzwald A N 260 Tarvastusta). Ensinmainitussa kappaleessa tulee kertovärssyssä myös kantele, vaan samassa viulukin lisään.

[1602] Mythol. s. 102. Kuitenkin löytyi jo silloin sekin toisinto, jossa kantele tehdään hauista (Vert. Ganand. Mythol. s. 13). Pohjanmaalla ja Savossa tavataan usein sellaisiakin kappaleita, jotka vaan sisältävät kanteleen soitannon (Ganand. s. 104, Arvidss. C X N 7).

[1603] N 774. — Sokea sopesta vaatii kanteletta luokseen myös eräässä Ilamantsin runossa (Europ. G: N 127).

[1604] Kiannalta saadussa (A H 3 N 3-4) tapaamme aivan eteläiset säkeet: Uupui kantele vähäistä: yhtä kieltä, kahta jouhta. Anna, impi, hapsiasi, neitonen hivuksiasi. Immen itku nähdään parissa muussa (esim. Europ. H N 148-9 Suojärveltä, Lönnr. R 617 Kostamuksesta, Europ. K N 36 Kiimasjärveltä). Parissa koppa tehdään puusta, vaikka ylimalkaan sanotaan hauin pään olleen kanteleen aineksena (esim. Lönnr. A II 6 N 75 Arhipalta, Bern. N 10 Repolasta).

[1605] Esim. Genetz N 42 Vuonnisesta, Boren. 1871 N 91 Latvajärveltä, Topel. vanh. run. I s. 30 Kemistä, Ganand. Mythol. s. 104, Gottl. N 602 Savosta. Joskus on Venäjän puolisissakin tosin "vatsallehen", mutta ainoasti Lönnrot'in käsikirjoituksissa, joissa äänet ei ole niin tarkasti kirjaan pannut kuin uudemmissa. Joskus tavataan Vienan toisinnoissa myös suomalainen murteellinen sana "_vattu_raunioilla" (joihin hauki tarttuu); mutta se ei ole yhtä todistavainen, koska vaan satunnaisesti on eräästä loitsusta sekaan tullut.

[1606] Yhtä usein kuitenkin nähdään "hyvän hevosen", ja mahdoton on aivan varmaan päättää, kumpi toisesta on syntynyt.

[1607] Parissa virolaisessa toisinnossa tehdään jousi (!) hauin hampaista t. kylkiluusta (Veske N 388 vanhalta kuuluisalta Epp Vasar'ilta), joskus koko kannel, paitsi puusta, myös hauin hampaista, lohen leukaluusta (esim. Neus N 13 Varsinais-Virosta). Näissä kuitenkin luultavasti näemme kaikua Suomesta.

[1608] S. 319. Sadkon laulun esikuvana näkyy olleen indialainen tarina (Stasov, venäl. epill. laul. synty, Vesti Europy 1868 III s. 23) Somadevassa, jossa kerrotaan, että Viduschaki lähtee kaupalle merelle, laiva tarttuu johonkin, Viduschaki lasketaan mereen, Agni jumalan miekka kädessä, ja hakkaa kiinnipitävän jättiläisen jalan poikki.

[1609] Muutamat ovat vasta pohjoisessa lisään keksityt: sulhasten ja neitoin asettaminen laivaväeksi, joka Inkerissä on harvinainen ja mainesanoista päättäen selvästi kaikua osaksi Ilamantsista, osaksi Vienasta asti. Myöhempiä lisäyksiä ovat niin-ikään vauhdin kuvaus (hyvin harvinainen Inkerin alueessa) ja erilaisten vesien kulkeminen. Mihinkä itse veneretki oikeastaan kuuluu, siitä tulee vasta puhe.

[1610] Siitä syystä pohjoisessa toisinnossa kielet enimmiten otetaan Hiiden immen t. emännän t. Kalevan neidon hiuksista, naulat välistä Tuonen ohran okaista (esim. Topel. vanh. run. I s. 30 Kemistä, viime vuosisadalta).

[1611] Se ilmautuu kuitenkin hyvin laajalta: Vienassa, Pohjanmaalla, Ilamantsin seudulla, Aunuksessa ja Savossa. Siihen liittynyt hevosen haku ei molemmissa viimeksimainituissa maakunnissa ilmau, josta myös näkyy että se on myöhempi lisäys.

[1612] Esim. J. Hurt Setumaalta N 21, Matson Järvamaalta N 9, Kallas S N 8 luultavasti Saarenmaalta.

[1613] J. Hurt Sangasten pitäjästä I N 71.

[1614] S. 227.

[1615] Paitsi pieniä sipaleita kanteleen synnystä on vaan tietoa yhdestä ainoasta täydellisestä kappaleesta Väinämöisen soitantoa, nimittäin tuosta Fählmann'in suoranaisesti ja Saksaksi esiintuomasta (s. 185), joka osaksi tuntuu olevan "laitettu" ja alkuperäiseenkin muotoonsa nähden kaikua Suomen pohjoisesta toisinnosta, luultavasti tullut Virossa majailevain suomalaisten soturien kautta (esim. kyynelten vieremistä ei koskaan nähdä eteläisessä toisinnossa). Pienemmät katkelmat ovat pää-asiallisesti inkeriläisen tapaiset, vaikka niissäkin, niinkuin näimme, on seassa vaikutusta pohjoisesta.

[1616] Katso F. Kanitz Donau-Bulgarien I s. 47.

[1616] Ur vår tids forskning, V. Thomsen, Ryska rikets grundläggn. gen. Skandinaverne s. 20-2.

[1618] Akiander, Utdrag ur ryska annaler, Suomi 1848 s. 15.

[1619] Sama paikka s. 17.

[1620] S. 236-7.

[1621] Vert. myös Lönnr. A II 10 N 4 Koivujärveltä.

[1622] S. 186.

[1623] Länkelä VI N 17 Soikkulasta.

[1624] H Virossa katoo, m suomalaisissa kielissä ei voi seisoa t:n edessä; näin kävisi muutos aivan luonnollisesti.

[1625] Joskus harvoin Inkerinkin alueessa tehdään vene "tiedolla", mutta se mahtaa olla vaikutusta pohjosesta.

[1626] Sirel. s. 110.

[1627] Inkerissä ja Virossa ovat ylimalkaan tarulliset nimet suuressa määrässä antaneet sijaa uudemmille, luultavasti papistoa vähemmin kammottaville.

[1628] S. 461.

[1629] S. 137-8.

[1630] Tämä toisinto tavataan melkein yksin-omaisesti Laatokan pohjoisrannikolla.

[1631] Yksi tätä lajia on myös saatu Virosta (Kreutzwald'in käsikirj. A N 259, Tarvastun pitäjästä).

[1632] Esim. Estn. Gel. Gesellsch. käsikirj. E H 66 N 25 tietymättömästä paikasta, Krickmann N 148 Varsinais-Virosta; Matson N 67 Harjusta t. Järvasta (Rummusta). Jälkimmäisten kaltainen on myös yksi suomalainen toisinto Lavansaaresta (Länkelä P IV N 31), jota lauletaan ja leikitään jouluna laivaleikin nimellä.

[1633] Groundstr. N 223, 246 Soikkulasta, Törneroos N 377 luultavasti samasta paikasta.

[1634] S. 340.

[1635] Kreikkalaisuskoisilla Karjalaisilla ne olisivat Venäjän tapaan: Pedri ja Matvei. Jesus, Pietari ja Antti ilmautuvat myös laivamiehinä tuossa yleisessä runossa pilviveneestä, jonka länsisuomalaista syntyperää siinä Karjalankin puolella joskus ilmautuva sana piskuinen todistanee.

[1636] Katso edempänä tutkimus Ahdin retkestä.

[1637] Europ. G N 103. Tähän myös kuuluvat sekavat runot Salmin kihlakunnasta, joista Vipusesta puhuttaessa mainittiin.

[1638] Katso esim. Lönnr. A II 6 N 68 Latvajärven Arhipalta, 2 N 2 Akonlahdelta, 3 N 45 Vuonnisen Ontreilta. Sekaan on kuitenkin Lönnrot, niinkuin saamme nähdä, pistänyt kaikellaisia täytteitä Ilamantsin toisinnosta. Poisluettavat ovat myös muutamat muut Lönnrot'in lisäykset: purren varustus, r. 18: 9-22, suurimmaksi osaksi muista purjehdusretkistä, erittäin kanteleen synnystä — tuulen sanat, vv. 27-40, tavallinen merimiesten loitsu (joskus osaksi pistetty muiden purjehdusretkien sekaan) — puhe orjan kanssa ja osa reen varustuksista, vv. 383-406, (yhdessä toisinnossa, Europ. G N 103, vaan nähdään rivi: sanoi sitten orjallensa) — matkaan lähtö ja onnen sanat, vv. 429-42, edellinen nähtävästi Lönnrot'in sovittama erilähteitten mukaan, jälkimmäiset loitsua. — Pohjan neidon kysymys veneen veistosta ja Väinämöisen vastaus, vv. 677-94, Lönnrot'in omatekemä yhdistys-side. — Pohjan neidon kielto, vv. 695-706, osaksi sananlaskua, osaksi lyyrillistä laulua — Ilmarisen kieltäyminen juomasta Pohjolassa, r. 19:5-12, arvattavasti balladista Suomettaren kosijat (nähdään kuitenkin myös välistä häärunoissa) — osa Ilmarisen puheesta morsiamelle ja tämän neuvot, vv. 45-58, 111-28, 165-84, luultavasti Lönnrot'in omalaittamat satujen mukaan (runoissa ainoasti joskus säe: antoi morsian apua) — kyntämisen varustus, vv. 59-90, alku erilähteistä koottu, loppu käärmeen sanoista — utusanat, vv. 136-42, loitsua — Ilmarisen puheet kokolle, vv. 195-202, 297-312, nähtävästi Lönnrot'in omia kokoonpanemia, edellinen muutamien Samporunoin esikuvan mukaan. Suuren kokon ja hauin taistelussa on myös yhtätoista loitsuista lisättyä, esim. vv. 258-62 (vert. Lönnr, A II 8 N 3). — Häärunot: r. 19: 355-498 (loppu runoa osaksi lyyrillistä, osaksi sananlaskua) r. 21-4, r. 25: 1-672, tietysti myös oikeastaan ovat erinäiset.

[1639] Kansalle vieraita lisäyksiä kultaneidon runossa ovat: vv. 1-12, Lönnrot'in omatekemä yhdistys-side — valitukset, vv. 14-34, ensimmäinen kappale Vellamon neidon onkimisrunosta (Lönnr. A II 5 N 7 Lonkasta), muut lyyrillisiä — uuhen ilmauminen ahjosta, vv. 71-86, tietymättömästä lähteestä — Ilmarisen kylpeminen, vv. 167-176, erilähteistä mukaeltu — neidon tarpominen Väinämöiselle, vv. 197-232, minulle tuntemattomasta lähteestä, luultavasti Lönnrot'in oma — Väinön varoitus, vv. 233-8, sananlaskua. — Joskus harvoin näkee kultaneidon Vienassa eksyneenä Vellamon neidon runoon, mutta ei koskaan Kullervon runoin yhteydessä. Eriksensäkin se tavataan välistä sekä Vienassa, Suomessa ja Inkerissä, mutta usein on silloin vielä joku jälki osoittamassa oikeata yhteyttä, mihin se kuuluu.

[1640] Esim. Lönnr. A II 2 N 2 Akonlahdelta, R N 615 Kostamuksesta.

[1641] Uvantolainen esim. Vuonnisen Ontrein runossa, Lönnr. A II 6 N 39 Jyvälahdelta; Umantolainen Arhipalla, muuten vaan uudemmissa kirjaanpanoissa, niissä myös Ontrein pojilla, joka muuttumista todistaa. Viimeinmainittu on vielä varsin harvinainen vanhemmissa keräelmissä. Harvinainen on vielä enemmän vääntynyt Ulontolainen.

[1642] Edemmäksi etelään emme voi näiden nimien jälkiä seurata; sillä Ilamantsissa käytetään yksistään uuden-aikuista nimitystä Ruoan Ruotsi, joka on Henrik piispan surmavirrestä sekaan tullut.

[1643] Katso Genetz'in sanakirjaa. Purha ilmautuukin samassa kohdassa yhdessä tämän runon toisinnossa.

[1644] Katso Wiedemann'in sanakirjaa; alkujuurena on saksalainen sana Beuche. Meillä Suomessa käytetään ruotsinsyntyistä pyykki-sanaa. Lönnrot'in sanakirjassa poukku tosin löytyy, mutta viereen asetettu kilpakosinnan värssy näyttää, mistä se on saatu. Huomattava seikka on kuitenkin, että Ilamantsin ja Inkerin runot (milloin jälkimmäiset rannalla pesemistä ollenkaan mainitsevat) tässä runossa käyttävät toisia sanoja poukun sijasta.

[1645] Pohjanmaalta on kilpakosinnasta ainoasti tavattu pari pientä hämärää sipaletta (katso s. 143), josta syystä on epäiltävä, onko se siellä ollut oikein tunnettu. Luultavammin on se suoraan Ilamantsista tullut Vienaan.

[1646] Katso esim. pitkä vihko 3 Europ. I s. 10 (täydellisin), Ahlq. B N 196, Europ. G N 656.

[1647] Tämä seikka näkyy olevan häärunoista lainattu.

[1648] Salmin kihlakunnassa se on tietysti vienalaisten vaikutusta.

[1649] Edellinen on sekaan eksynyt balladista "Lalmanti ja Inkeri" (Kanteletar III N 9), jälkimmäisen lähteenä näkyy olevan Inkerin alueella hyvin yleinen pikku balladi (esim. Slöör VIII N 22 Lempaalasta). Purjehtija ilmautuu olevan sulhanen, joka pyytää tyttöä veneesensä, mutta tämä ei huoli, sanoo kivisillä kengillään puhkaisevansa purren pohjan. Tämä loppukin on Vienassa tullut liitetyksi muutamiin harvoihin kilpakosinnan kappaleihin (Lönnr. A II 6 N 39 Jyvälahdelta) ja siitä otettu painettuun Kalevalaan.

[1650] Ainoasti Europ. K N 256 ja Boren. 1872 N 54 Uhtuesta, arvattavasti isältä ja pojalta t. samalta mieheltä.

[1651] Lisäksi tulee, että, niinkuin jo on viitattu, keskustelu Tuonen neidon kanssa on Skandinaveilta lainattu (s. 258).

[1652] Gottlund N 655 Kortteisten kylästä (luultavasti Kesälahdelta) ja Lönnr. S N 200 Kesälahdelta.

[1653] Painetun Kalevalan r. 47: 141-60; seassa on muutamia säkeitä "omiakin".

[1654] Reinh. XII N 34 b.

[1655] Esim. Lönnr. S N 94 Juvalta, A II 6 N 96 Latvajärveltä.

[1656] Lähenijäin luuleminen sotaväeksi näkyy olevan tullut Suomen Karjalan häävirsistä, joissa läksiäistalon väki usein on pelkäävinänsä nuodejoukkoa vihollisiksi. — Hanhen haku mahtaa olla ex analogia tehty mukailus kalastuksesta. Muutamassa Vienan runossa tulee vielä näädänkin pyytäminen lisään (Lönnr. R N 660, luultavasti Kontokista).

[1657] Yhdessä kappaleessa tehdään "lipeää, pestä päätä Päivän pojan." Tästä ainoasta kohdasta ei kuitenkaan ole lupa (niinkuin Aspelin Kalev. tutkim. s. 137-8) päättää, Ilmarisen olevan Päivän pojan. Se lause on nähtävästi otettu ison tammen runosta, jossa se samoilla seuduilla on hyvin tavallinen ja aivan luonnollinen, koska pilven (ison tammen) valahtaessa vedeksi auringon kasvot jälleen kirkastuvat.

[1658] Puuttuu kuitenkin joskus Vienan läänissä.

[1659] Silloinkin, kun tämä on toiseen vaihdettu, on joku jälki siitä jäänyt, tavallisesti lumien t. rakeitten rukoileminen.

[1660] Europ. G N 655 Ilamantsista. Se on nähtävästi väännös Lemminkäisen teosta Päivölään mennessä.

[1661] S. 304. Kosittavan tytön tulo pojalle kyyhkysen (alkuaan kenties kyyn, vert. Päivän päästö-runoa) t. käärmeen muodossa voisi olla tullut samasta venäläisestä tarusta.

[1662] Esim. Lönnr. A II 6 N 39 Jyvälahdelta.

[1663] Sen kohdan on Lönnrot siirtänyt Ilmarisen toiseen kosintaretkeen, r. 38: 249-86. Tästä runosta ovat kuitenkin ainoasti vv. 253-6, 279-86 otetut, muut kaikki erilähteistä lisätyt. Puheen-alaisen paikan synty tulee selitettäväksi edempänä yhdessä Kojosen pojan runon kanssa.

[1664] R. 18; 451-62. Lähinnä seuraavan Väinämöisen vastauksen näkyy Lönnrot itse sovittaneen tämän mukaan (vert. Europ. G N 22 Repolasta). Muutamissa Vienan rajalla olevissa Aunuksen kylissä tavataan toinen, siihen vivahtava lisäys: Ei sovi sotoa kaksi yksille yötulille, Eikä kahta nuorta miestä yhtä neittä kosjomahan. Esim. Boren. 1871 N 17 Seljistä, 1872 N 169 Kellovaarasta.

[1665] Nämät nimitykset ovat päämaineina niissäkin harvoissa kappaleissa, joissa Pohjola on tullut lisään; — toisessa näistä nähdään vielä Väinöläkin muiden rinnalla!

[1666] Kaikkein useimmin ei ole kumpaakaan paikan-osoitusta, vaan on hän linnan vartija, suuri koira y.m. Ilamantsissa nähdään parissa kappaleessa Hiiden vartija.

[1667] Lönnr. A II 3 N 45, Boren. 1872 N 117, 1871, N 65.

[1668] Etelämpänä Vienan ja Aunuksen rajakylissä sekä ylimalkaan koko Aunuksessa ja Salmin kihlakunnassa oli se jo Europaeus'en aikana vallitseva ja on viime vuosikymmeninä myös Vienassa työntänyt vanhemman nimityksen syrjälle.

[1669] Väinämöisen sijasta on piispa Henrikin runosta otettu Ruoan Ruotsi; Hiisi ja Vuori ovat nähtävästi saduista tulleet; yön tyttö, hämärän neito on luultavasti otettu loitsuista, joissa hän välistä, vaikka ei usein, ilmautuu erittäin karjan ja metsän viljan holhoojana. Esim. metsä- ja karjaluvuissa, Polén N 82 b, luultavasti Suistamolta, Lönnr. 10 N 15 Koivujärveltä, Ganand. s. 33; tulen synnyssä Lönnr. A II 6 N 82; ison tammen runossa Europ. H N 84. Syy sen muuttamiseen tähän kosintarunoon oli arvattavasti se, että Tapion neito jo ennenkin oli saanut sijan siihen runoon, missä Väinämöinen taivaan kannen päällä istuvaa neitoa (painetun Kalevalan Pohjan neittä) kosii; katso edempänä.

[1670] Vert, Inkerin runoa s. 125-7.

[1671] Inkerinkin runossa joskus nähdään reen varustus ja hevosen valjastus, mutta se on ylimalkainen kosintaretkiin kuuluva kohta.

[1672] S. 239-42. Voitonkiven tuominen ja astioitten takominen kuninkaan poikien kalloista ei kuulune verrattaviin, koska Sammon takominen ei ilmau kilpakosinnan yksinkertaisemmissa muodostuksissa ja Kojosen pojan runo siitä oikeastaan on aivan erillään.

[1673] S. 283-5.

[1674] S. 126. Siinä jo ovat ansiotyötkin lisään liitetyt; vaikka ihan toiset kuin pohjoisessa.

[1675] Krickmann N 132 Nigulasta Varsinais-Virossa, Parissa sepän vihastus ja pihtien poisviskaaminen on liitetty tuohon balladiin Annin koristeista: Krickmann N 15 Maaholmasta, Sommer N 12 Jaakobin pitäjästä, molemmat Varsinais-Virosta. — Pärnonmaalla lauletaan kalujen ja korujen takominen toisen runon seassa (Lellep N 14).

[1676] S. 166; Tämä balladi semmoisenaan on luultavasti kaikua pohjosesta, niinkuin Anni nimi näyttää.

[1677] Sana valta piirikunnan merkityksessä voisi olla virolaisena tunnusmerkkinä, mutta se on myös Inkeriläisille tuttu (Virostako lainattu?).

[1678] Lokiksi laulaminen Ilamantsin toisinnoissa, joka Eddassa tavattavasta Völunder-tarun toisinnosta I muistuttaa (s. 242) osoittaisi, jos vaan vertaamisessa on perää, tarun kulkemista toistakin tietä, nimittäin suoraan lännestä.

[1679] Tämä Sampojakson osa vastaa painetun Kalevalan 7:ttä ja 10:ttä runoa. Lönnrot'in lisäämiä ovat: enin osa Väinämöisen valituksista, r. 7: 17-28, 33—42 lyyrillisistä lauluista — kohtaus kokon kanssa, v. 43-102, 105-116, epäilemättä Lönnrot'in omaa kokoonpanoa; kaikissa käsikirjoituksissa tuuli vie Väinämöisen Pohjolaan — Pohjan piian ja emännän aamupuuhat, vv. 133-58, kyllä löytyvät osaksi käsikirjoituksissa, mutta ovat runsaasti täytetyt balladeista. Piika tavataan ainoasti yhdessä toisinnossa (Lönnr. A II 9 N 33 Jyskyjärveltä). — Tiedustelu Väinämöisen kotiperästä, vv. 203-18, luultavasti Lönnrot'in oma — Väinämöisen uusi valitus, vv. 245-66, on myös suurimmaksi osaksi täytetty lyyrillisistä lauluista; vv. 259, 262 (löytyvät kuitenkin Lönnr. A II 3 N 65, vv. 253-8 useammissa) — osa Väinämöisen kotiin-ajoa, r. 10: 13-20, 43-52, luultavasti Lönnrot'in oma — osa puhetta Ilmarisen kanssa, vv. 67-80, samoin; kultakuusessa ei kansan laulutavan mukaan ole koskaan kuu eikä otava, vaan näätä ja orava (vv. 119-20, 142-3 y.m.) — Kuusen puhe. vv. 151-8, luultavasti Lönnrot'in oma — neidon pukeutuminen, vv. 217-50, arvattavasti erilauluista mukaeltu — Sammon taonnan kuvaus, vv. 281-413, alkupuoli (318:een värssyyn) ynnä vv. 391-402 raudan synnystä, muu kultaneidon taonnasta. Kansan laulutavan mukaan ei ole Sammon valmistus koskaan kuvattu useammilla kuin 4:llä säkeellä (Päivät Sampoa takovi, Kirjokantta kirjottavi; Saipa Sammon valmiiksi, Kirjokannen kirjotuksi). Vanhempaan painokseen oli Lönnrot vasta ottanut yksistään raudan synnystä täytettä; uuteen hän lisäsi otteita kultaneidon eteläisestä toisinnosta. Kuitenkin hän vaihtoi kansan laulujen miekan jouseksi ja lisäsi omasta päästään auran, saadaksensa neljä eri elatuskeinoa edustetuksi. — Sammon kiinnittäminen maa-emään y.m., vv. 430-2, on otettu yhdestä Vipusen kappaleesta (Lönnr. A II 3 N 62 Vuonnisesta) — Ilmarisen kosinta ja tytön vastaus, vv. 433-62, edellinen mukailus kilpakosinnasta, jälkimmäinen lyyrillistä laulua.

[1680] Harvoin, enimmiten vaan yhdessä kappaleessa ilmautuvia ja siis satunnaisia lisäyksiä ovat: puhe siitä, että Väinämöinen on maalla vierahalla, r. 7: 191-200, Uhtuesta Lönnr. A II 9 N 31; kullan tarjoominen lunnaiksi, vv. 301-10, samasta paikasta (eksynyt sekaan kilpalaulannosta); Pohjolan emännän varoitus, vv. 351-57, samasta paikasta. Tämän Lönnrot on sovittanut liitteeksi Sampojakson ja pilven neidon kosinnan välille, mutta oikeastaan Väinämöinen sitten ei tapaakaan tätä, vaan Ilmarisen, niinkuin kappaleen oikea jatko (r. 10: 53, 55-8) osoittaa; Väinämöisen pititteleminen Lappalaiselle, r. 10: 21-6, Lönnr. A II 5 N 8; Ilmarisen tulo koirien huomaamatta, vv. 183-200, muutamissa kappaleissa (eksynyt Lemminkäisen runosta); Sammon erimyllyjen luettelo, vv. 414-6, Akonlahdelta, Europ. K N 77; Sammon sulkeminen kivimäkeen, vv. 423-6, Tsenasta, Topel. Vanh. run. II s. 16; Ilmarisen sentimentaalisuus, vv. 473-82, Lonkasta Lönnr. A II 5 N 22.

[1681] Esim. Slöör VII N 31 Lempaalasta, Reinh. pitkä vihko 11 N 279 Sakkulasta, Europ. pitkä vihko 3 N 116 Markkovasta.

[1682] Esim. Ahlqv. B N 254 Ilamantsista, Boren. 1871 N 57 Jyvälahdelta.

[1683] Siitäkö kenties tulee että Suomen Karjalassa Kojonen kosii Koskelta?

[1684] Tämä seikka löytyy vaan muutamissa täydellisimmissä kappaleissa.

[1685] Hilferd. p. 889, 915 y.m.

[1686] Keskustelu Ilmarisen ja Pohjolan emännän sekä neidon välillä, r. 38: 1-76, 95-110, osaksi lyyrillisistä kappaleista kokoonpantu, osaksi arvattavasti Lönnrot'in omaa. (Kojosen runoon ei kuulu muuta kuin vv. 99. 101) — lapsen varoitus, vv. 77-94, häävirsistä — neidin valitus, vv. 125-30, on lyyrillistä — Kojosen, ja neidon kiista, vv. 131-78, löytyy muutamissa Salmin kihlakunnan ja Aunuksen kilpakosinnan toisinnoissa ja on nähtävästi venäläisistä häälauluista peräisin (katso s. 323); vv. 137-42 ovat vaan toisesta runosta — nuorikon uskottomuus ja lokiksi laulaminen, vv. 254-6, 279-86, kuuluu Ilamantsin kilpakosintaan — Ilmarisen arvelut ja loppupuhe Väinämöisen kanssa, vv. 257-72, 315-28, ovat nähtävästi Lönnrot'in omaa.

[1687] Vienassa tavataan siitä ainoasti joku hämärä kaiku. Eräässä Vipusen runossa Lonkasta (Lönnr. A II 5 N 24) Väinämöinen tekee veneen "vanhan värttinän muruista, keträvarren kiertimestä". Lopumpana tuleekin sitten polven haava, vaan ei neidon kosinta. Muutamassa kilpakosinnassa Vuonnisesta (Lönnr. A II 3 N 65) Pohjan akka "istuu ilman vempelellä." Borenius'en tuomassa karhun runossa (1872 N 25 Latvajärveltä) sanotaan mesikämmenelle: "istu ilman vempelellä, taivon kaarella kajota!"

[1688] Ainoasti yhdessä epäiltävässä kappaleessa (M. Äyräpää N 1 Liperistä), jossa havaitaan muutakin kirjan vaikutusta, sanotaan hän Pohjan morsiameksi. Muita Lönnrot'in lisäyksiä painetussa Kalevalassa ovat: neidon kutominen ja Väinämöisen matka, r. 8: 1-24, eri paikoista kokoonpantu; tähän kuuluvia ovat ainoasti vv. 3-4 — alku Väinämöisen ja neidon keskustelua, vv. 25-90, suurimmaksi osaksi lyyrillisistä lauluista, vv. 27-8 eräästä loitsusta, 32-6 sisaren turmelus-runosta — toinen ehto, vv. 107-118, Inkerin kosintarunoista (välistä Kojosen runossa) — veneen työntäminen, vv. 127-30, kanteleen synnystä — Väinämöisen kerskaus, vv. 133-8, Lönnrot'in oma.

[1689] Beckerin lisäys Ganand. Mythologiaan s. 98, Urajärvelrä.

[1690] Becker A II 650 N 2.

[1691] Gottl. N 738 Norjan Savolaisilta. Tästä näkyy, että tämä muoto jo 300 vuotta takaperin oli tunnettu Pohjois-Savossa.

[1692] Esim. Veske Võrun puolelta N 1, Jaagumann Setumaalta N 7.

[1693] Sitä on tallella viidettäkymmentä kappaletta.

[1694] Muodostukset Samme, Sole, Salvi ja Solte ilmautuvat myös joskus, mutta ovat epäilemättä väännöksiä. Välistä nähdään uuden-aikuiset nimet Mari t. Anni. Painetuissa Kalevinpojan runoissa tavattava Linda on tietääkseni saatu ainoasti yhdestä ainoasta käsikirjoituksesta (Neus'in käsikirj. EBF 1. 232 N 330, epätietoista mistä).

[1695] Muutamissa kappaleissa "minä" kävelee tietä, jota Luoja ja Maaria, tai orja ja karja, orjat ja sorsat, taikkapa viimeinmainitut yksin ovat kulkeneet ja jolle heidän jälkiinsä on kultaa jäänyt. Sen "minä" vie kotiin ja siitä kasvaa Salme. Näiden muodostusten ymmärtämiseksi tulee meidän tietää, että neitsyt Maaria monessa loitsussamme on astunut Ilman immen sijaan. Hän tuo voiteita, pyyhkii pois kipuja, kehrää suonilankaa. Kaikissa näissä toimissa nähdään samojen loitsuin toisissa kappaleissa pilven päällä, kaaren reunalla istuva ilman impi, ja Maariallakin on hyvin usein vielä joku mainesana, joka hänen alkuperähänsä viittaa. Hän ajaa t. lentää pilvellä (esim. Polén N 16 Laatokan luoteisrannikolta, Europ. K N 498 Kuolemajärveltä), hän on pilvien pitäjä (esim. Härkönen M N 26 Kajaanin puolelta), käy kuun kehää, päivän päärmettä myöten (Ahlqv. B N 294 Ilamantsista) y.m. Joskus ilmautuvat molemmat rinnakkain, esim. tulen synnyssä, jossa välistä toinen tuo hyytä, toinen pyyhkii kipuja ja hankkii voiteita. Erittäin on Maaria ilman neidon sijassa melkein yksin-omaisesti niukahdus-luvussa, luultavasti siitä syystä, että hän sen alussa ajaa yhdessä Jesuksen l. Luojan kanssa. Tällä matkalla hevosen jalka niukahtuu, ja silloin Maaria, ainakin muutamissa toisinnoissa, valaa kultaa ja hopeaa suonien liittimeksi. Virolaisillekin on tämä luku ollut tuttu, sen todistaa kumminkin yksi sieltä saatu kappale (Kreutzw. Myth. u. mag. L. s. 122). Alku on poissa, koska ei loitsijaa millään tavoin saatu sitä täydellisesti lausumaan. Toinen toisinto, legendaan yhdistynyt, (Neus N 116 Pihkovan puolelta) kertoo, kuinka Jesus kulkee Maarian kanssa joen rantaa myöten ja pyrkii yli. Hevonen ei ota heitä viedäkseen, koska sanoo jo niin paljon häävieraita ylikuljettaneensa, että suu suitsien kohdasta on verissä. Härkäkin esteleikse sillä että ies on taittanut häneltä niskan, sarvet ovat sammaltuneet. He silloin kidlalla paikkaavat niskan, hopealla sarvet. Härkä vie heidät joen yli häihin. Toisessa legendassa Maaria kulkee, kadonnutta Jesus-poikaansa hakien, maantietä myöten (Neus N 33). Nähtävästi on näiden runojen välityksellä Maariaksi muuttunut ilman neito antanut kosijansa tulla tieltä löydetylle neidolle. Muutamissa toisinnoissa Salme ei synnykään kullasta, vaan tämä tulee ainoasti viehättimeksi, joka hänelle tuottaa kosijoita. Toisissa kulta vaan viedään sepälle Riian kaupunkiin ja taotaan koristeiksi. Molemmat nämät myös todistavat, että Salmen synty tällä tavoin ei ole alkuperäinen. — Inkerissä tapaamme yleisesti toisenkin Luojan ja Maarian ajolla alkavan runon, nimittäin sen legendan, missä orjan sielu korjataan autuuteen. Katkelma siitä Neus'in kokoelmassa (N 60 c Lajusista) todistaa, että sekin Virossa oli tuttu. Se selittää, kuinka kulta välistä löytyy orjan tieltä. Paikoittain Virossa alkaa Salmen runo pellon kyntämisellä, pellavan kylvöllä sekä kullan poimimisella sen päästä. Siihen on tainnut vaikuttaa tulen synty, jossa ilman immellä on tekemistä, ja josta Inkerissäkin pari säettä usein on eksynyt Saaren neidon kosinnan alkuun. Pärnonmaalla neito joskus harvoin saa alkunsa lehdestä t. kukkasesta; se on mahtanut tulla slavilaisissa saduissa yleisestä seikasta. — Kalevipoeg-runoissa, niinkuin tiedämme, lauletaan Salmen synty toisella tavalla. Siinä vaimo metsästä löytää kanan, panee sen kotona vakkaan, jossa siitä kasvaa nuori, kaunis neito. Tämä toisinto on melkein yksin-omaisesti saatu Viron itäkulmalta. Mistä se on syntynyt, en nyt tiedä selittää. Huomattava on vaan kaikessa erilaisuudessa sukulaisuus edellisten muodostusten kanssa, siinä että kana, samoin kuin tieltä löydetty kulta, lehti y.m., pannaan vakkaan kasvamaan.

[1696] Länkelä P IV N 28 Seitskarron saaresta. Europ. I N 301 Koivistolta, Ne alkavat ristitanssilla, aivan kuin muutamat Varsinais-Viron toisinnot.

[1697] Vert. s. 128. Välistä tavataan taivaskappalten kosinta myös Saaren neidon runoon sekauneena. Joskus siinä nähdään tuo moniin virolaisiin vivahtava alku, että Kullervo kulkee kultineen, siru putoo mereen ja antaa alun saarelle sekä neidolle. Muodostuksen uutuuden todistaa se, että kosijat enimmiten eivät enään ole tarullisia.

[1698] S. 127-8.

[1699] Länsi-Inkerissä käytetyt vähennysmuodot päivyeltä, kuuhuelta ovat idempänä vääntyneet kuohuviksi t, kuohoviksi ja jälkimmäinen on sitten saanut rinnalleen vielä maahovinkin, esim. Stråhlm. Venjoelta N 103; Saukko U N 39 Hiitolasta, Europ. v. 3 N 139 Inkerolta (maahyviltä).

[1700] Tusinamäärä kappaleita, useimmat Salmin kihlakunnasta. Onpa yksi (Ahlqv. B N 12) Ilamantsista, yksi (Europ. G N 43) Repolasta, yksi (Europ. G N 600) luultavasti Veskelyksestä.

[1701] Yhdessä nähdään myös kosija Inkeriltä, joka samaan suuntaan viittaa. Yhdessä (Lönnr. Q N 449 Enolta) tulee niitä suvesta ja Pohjolasta, toisessa (Lönnr. R N 99 Jaakkimalta) Kemijoelta; Veskelyksen runossa on myös koko joukko sen puolen kyläin nimiä; repolaisessa useampia eläviäkin tulee kosimaan, nähtävästi vaikutus niistä, jotka Kojosen ajaessa tien poikki hyppäävät. Näissä runoissa samoin kuin myös Viipurin läänin etelärajallakin, ilmautuu näet Kojosen poika viimeisenä ja onnellisena kosijana. Siihen luultavasti se on syynä, kun kuuhuen kosija muutamassa kappaleessa on vääntynyt "Kojovin" kosijaksi.

[1702] Paitsi näitä on huomattava 1:n runo Kantelettaren 3;ssa osassa, joka on melkein aivan samallainen kuin Neus'in kokoelmaan painettu Salmen runo, paitsi että neidon nimi on Suometar ja hän syntyy karjatieltä löydetyn sorsan munasta. Lönnrot esipuheessa sanoo saaneensa sen Suomen Karjalasta, ja vanhassa painoksessa on takana pari toisintoa muutamista säkeistä, joista luulisi voivan päättää, että hänellä oli enemmän kuin yksi kappale tätä runoa. Kumma kyllä ei kuitenkaan ole tallella muuta kuin yksi Juvalta saatu (S N 133), joka silminnähtävästi ei ole mitään muuta kuin käännös Virosta. Ensin se on suomennettu sanasta sanaan (Poppius'enko kautta?) ja sitten monissa kohdissa korjattu paremman runomitan vaatimusten mukaan. Nimet Suometar ja Salme nähdään siinä rinnakkain. Luultavasti Lönnrot sittemmin ei enää muistanut runon syntyperää ja painatti sen Kantelettareen kansanrunona (mitä saantipaikkoihin tulee, on hän jo pari vuotta ensimmäisen runomatkansa jälkeen usein osoittanut, että hänen muistonsa semmoisissa asioissa ei ollut millään muotoa luotettava). Nimi Suometar yksin jo voisi tehdä runon epäiltäväksi, koska kansanruno ei koskaan voi näin personoida kotimaansa nimeä. Inkeristä on tosin Stråhlman sittemmin (Tyröstä II N 34) tuonut yhden kappaleen samaa runoa; mutta useat selvät merkit todistavat että se on kirjasta kansan sekaan tullut. Samalla lailla saatiin jo v. 1847 Vuoleen pitäjästä Inkeristä painetun kanssa täydesti yhtäpitävä kappale kanteleen syntyä (siinä on muun muassa kaikki kuultelevien elävien erilajit). Mutta Kalevalan ensimmäisen painoksen ulostullessa ei ollut vielä kukaan runonkerääjä käynyt Inkerissä. Se on siis selvä todistus, ettei se siitä ollut voinut kirjaan tulla, vaan on päinvastoin lukemisen kautta saatu kirjasta.

[1703] Myös meilläkin tutut.

[1704] S. 303, 326-8.

[1705] Lappalaisilta tavatut hämärät jäljet (s. 192) tuskin kuulunevat tähän tai lienevät välitetyt Suomen kautta.

[1706] S. 157-8. Vertaa suomalaiseen runoon Väinämöisen syntymisestä ja Luojan valitukseen mordvalaisessa luomisrunossa (s. 197.).

[1707] Virossakin tosin jo löytyy tarina Väinämöisen kosimisesta ja vanhuuden tähden hylkäämisestä (s. 165); mutta sitä ei ole enempää kuin yksi kirjaanpano, sekin muodossaan kovin uuden-aikuinen. Luultavasti se vaan on hämärää kaikua Suomesta.

[1708] Esim. Krickman Maaholmasta Varsinais-Virossa N 33.

[1709] S. 216.

[1710] S. 222.

[1711] Saxo Grammaticus'en historia, Müller'in painos vuod. 1839, lib. V s. 235.

[1712] Toista on se, että meidän kosintarunoihimme on otettu yhtä toista, jolla on vastineensa Mordvalaisten häätavoissa (s. 203). Se todistaa vaan häätavat vanhaksi yhteiseksi perinnöksi, vaan ei suinkaan kosintarunoja, joihin on muukalaisen tarina-aineen koristukseksi pantu sekaan muutamia omia piirteitä.

[1713] Siksi sitä Venäjän puolella enimmiten nimitetään.

[1714] S. 144, 132-3, 150, 153. Kaikkiansa on tallella enemmän kuin 150 kappaletta.

[1715] Painetussa Kalevalassa se täyttää r. 20 ja 26-9, pää-asiassa noudattaen Vienan laulutapaa. Lönnrot'in sekaanpanemia ovat ensiksikin: ison härän iskeminen, r. 20: 1-118, joka ei kansan laulussa koskaan ole tässä yhteydessä. Virossa se melkein aina ilmautuu kiitoslaulussa isäntäväelle pidoissa, erittäin talkkoissa (esim. Peet Viljannista N 367, Kallas Saarenmaalta O N 4, Grenzstein Pärnumaalta, N 31); Inkerissä joskus harvoin kanteleen synnyssä, niin että sen sarvet viedään sepälle kanteleen aineksiksi (Europ. I N 453, 477 Venjoelta); yhtä harvoin laivaretkessä, niin että iso härkä teurastetaan linnasta lihaa vaativille miehille (Groundst. N 223 Soikkulasta, Törner. N 377, luultavasti samoin); yhdessä nykyään saadussa Repolan kilpalaulannossa Väinämöinen sen laulaa esiin Joukamoisen kiusaksi (Bern. N 6); yhdessä Lonkan pistoksen synnyssä hän vetää ulos pistokset (Lönnr. A II 5 N 10); usein se on "Hämeen ihmeet" nimisen pilkkarunon seassa (esim. Reinh. XII N 93 Sakkulasta, Europ. G N 484 Suistamolta, Lönnr. A II 5 N 82 Uhtuesta); Suomen puolella se usein tavataan voiteen luvussa, niin että härästä saadaan tarpeelliset lääkkeet (esim. Lönnr. S N 108 Juvalta, Arvids. C V N 5 Lohtajalta, Ganand. Mythol. s. 10); hyvin usein myös sitä joka paikassa lauletaan aivan itsekseen tai kaikellaisten loruin seassa. Useimmat yhteydet jo harvinaisuutensa kautta osoittavat että ovat satunnaiset. Hämeen ihmeihin on iso härkä nähtävästi senvuoksi eksynyt, koska hänen "häntänsä Hämeessä heiluu." Virolaiset pitolaulut sisältävät tavallisesti ainoasti muutamia säkeitä, jotka pikemmin tuntuvat kaiulta Suomesta t. Inkeristä. Hyvin viehättävältä sitä vastaan näyttää yhteys voiteen luvun kanssa. Onhan tuo iso sonni, jonka pikku mies merestä (ukkonen) iskee, selvästi sadepilvi. Tämä muodostus on Suomessa yleisin ja tässä runossa enimmiten (ei kuitenkaan Inkerissä) nähtävät paikannimet viittaavat meidän maata alkukodiksi. Mutta epäilystä nostaa se seikka, että Inkerin alueessa hyvin usein on härän sijassa iso sika, joka saadaan palkaksi työstä taivahassa ja jota tappamaan tullut ukko (hänkin joskus taivahasta) pelästyen kapuaa kuuseen, muut jumalat muihin puihin. Siinä näkyy olevan selvä muisto Skandinavein jumalille ravintona olevasta Sährimner-karjusta (s. 296) ja mahdollista olisi, että härkä vaan olisi siitä väännös. Mutta voivat myös molemmat olla erikseen syntyneet ja skandinavilainen sika entiseltä olleesen sekaunut. — Muita lisäyksiä ovat: Osmottaren jauhon keskustelu oluesta, r. 20: 127-42, nähtävästi Lönnrot'in omaa — puhe oluen hyvyydestä, vv. 399-430, suurimmaksi osaksi luultavasti Lönnrot'in omaa (oluen vaikutus löytyy kuitenkin Viron runoissa; kenties siis meilläkin lyyrillisissä vaikken ole sitä tavannut) — lapsen tuominen laulajaksi, vv. 537-46, minulle tuntemattomasta lähteestä — Lemminkäisen anelut ja päätökset savun nähtyä, vv. 459-84, 489-98, arvattavasti Lönnrot'in omaa — Lemminkäisen kerskaus ja äidin vastaus, r. 26: 289-314, edellinen kappale loitsuin mukaan sovitettu, jälkimmäinen epäilemättä Lönnrot'in tekemä side — orjan ilmoitus, vv. 375-82, luultavasti Lönnrot'in oma — Teerien kohtaaminen, vv. 425-38, ei löydy minulle tutuissa käsikirjoituksissa — Kokon uhkaus, vv. 473-82, samoin — alkulause, r. 27: 1-14, varmaan Lönnrot'in tekemä — Lemminkäisen niskoittelu, vv. 267-72, kenties sananlaskua — kaulan valaistus, vv. 361-6, minulle tuntemattomasta lähteestä — loppusanat, vv. 405-20, luultavasti Lönnrot'in omaa — sidekappale, r. 28: 1-26, varmaan samoin — utusanat, vv. 37-46, loitsua — puhe haukalle, vv. 57-64, tuntemattomasta lähteestä — osa Lemminkäisen ja äidin puhetta, vv. 123-36, 165-76, samoin — Lemminkäisen vastaus piilon-ehdoituksiin ja vala, vv. 235-76, edellinen tuntemattomasta lähteestä, jälkimmäinen Kyllikin runosta mukaeltu — jäähyväiset, r. 29: 10-24, lyyrillistä — tuulen sanat, vv, 35-42, loitsua — Saaren neitoin istuminen niemellä, vv. 43-78, mukaelus kilpakosinnasta — osa keskustelua neitoin kanssa, vv. 115-150, minulle tuntemattomasta lähteestä (seassa muutamia säkeitä, 127-8, 149-50 kuoharin luvusta; pieni pala, 131-4 Inkerin kilpakosinnasta) — Lemminkäisen voimallinen laulu, vv. 151-214 lyyrillisistä lauluista kokoonpantu — aamulla varhain nouseminen, vv. 265-78, mukailus eräästä balladista — purren veistäminen, vv. 305-26, mukailus Väinämöisen retkistä — merimiehen sanat, vv. 329-36, loitsua — jäähyväiset, vv. 345-56, lyyrillistä — äidin tapaaminen, vv. 449-588, kaikellaisista, varsinkin lyyrillisistä lauluista kokoonpantu.

[1716] K. Krohn'in tuoman tiedon mukaan.

[1717] Ei Aunuksessa.

[1718] Ei Pohjanmaalla.

[1719] Ei Inkerissä, mutta kuitenkin Virossa.

[1720] Ei Pohjanmaalla eikä Aunuksessa.

[1721] Ei Pohjanmaalla. Ei myös Ilamantsissa, jossa Lemminkäisen surma on tähän liittynyt. Vienan Rajaryhmässäkin puuttuvat nämä loppuseikat usein, koska ne ovat siellä Kullervon sisarenturmelukseen siirtyneet.

[1722] Lemmingine Salmen häissä (s. 172) Virossa (siitä käännös Viipurin rannikolla s. 130) on silminnähtävästi kaikua Suomesta. — Ilamantsissa Lemminkäinen kertovärssyssä välistä sanotaan myös Kalevan pojaksi. Se on nähtävästi kaikua Kalevan suvun surmaamisesta Kullervon päärunossa, joka oikeastaan inkeriläinen laulu täällä on varsin vähän tunnettu.

[1723] Parissa Ilamantsin runossa, Aspelin A II N 4 Kajaanin kulmalta ja Gottlund N 441 Savosta. Edellisissä Lemminkäinen saa surmansa, viimeinmainittu on katkelma. Ensinmainituissa sanotaan hääpaikka myös Hiitolaksi, joka on tullut sen seudun kilpakosinta-runosta. Samoin mainitaan se Ilamantsissa Väinöläksi, johon on syynä sokean paimenen sekoitus Väinölän sokean ukon kanssa, joka samalla seudulla on koiran synnyttäjä.

[1724] Inkerissä sitä tosin ei kuule, mutta Virossa ovat, niinkuin pian saamme nähdä, tässä puheena olevat pidot tähden pojan häät. Yhteydessä tämän kanssa sopii huomauttaa, että parissa Vienan runossa "Päivän poika naitetahan, Kuun kehotar kihlatahan." Edellinen säe myös Savosta on tavattu.

[1725] Yllämainitussa kappaleessa Kajaanin kulmalta.

[1726] Becker N 30 (Lönnr. kopio) Pohjanmaalta, Lönnr. E N 548 ja Q 223 Kivijärveltä.

[1727] S. 133.

[1728] Esim. Sommer N 9 Varsinais-Virosta, Peet N 404 Viljamaista.

[1729] S. 406.

[1730] M Uus. N 2.

[1731] S. 326-7.

[1732] Vert. Kurschat, Wörterb. d. litth. Sprache; Schwenck, Mythol. d. Slaven s. 116, Mannhardt s. 79.

[1733] Kaukomieli pohjoisissa toisinnoissa on nähtävästi syntynyt kansan-etymologian kautta, kun sen luultiin johtuvan kauka-sanasta.

[1734] Kreutzw. Myth. u. Mag. Lied. s. 12-3, 41. Hupel'in sanakirjassa on vielä Kõuke ja kõue mitristamine, jälkimmäinen siis viittaava nominatiiviin kõug, joka täydesti vastaa meidän Koukoa; kõuke olisi Suomeksi pikemmin koukko. Säilynyt on vanha, muoto myös useissa paikannimissä, esim. Kõukse mõis, Kõuko-mõis.

[1735] Katso Kreutzw. samassa paikassa.

[1736] Esim. kóuon päälliset = karhun peijaiset.

[1737] Esim. vihko Z käsikirj. viime vuosisadalta N 2 Pohjois-Savosta, Lönnr. K N 712, luultavasti Pielisjärveltä.

[1738] Schwenck Mythol. d. Slaven s. 98-9. Suomessa on Päivölän runo välistä yhdistetty Sampsan ohran kylvön kanssa, joka, niinkuin tiedämme, myös tuntuu olevan liettualaista syntyperää.

[1739] S. 268-270.

[1740] Juh. Kotti 1877 N 10 Võrun kaupungin seudulta, Pihkovan rajan läheltä. Toinen samalta seudulta saatu (Erlemann C N 37 b) on vaillinaisempi.