VIIDES LUKU.

Mirandan ensimäisen luutnantin, herra Cutlerin vangitsee paljoa vaarallisempi vihollinen kuin venäläiset. — Joonas Wulff päättää ulottaa hyvät tekonsa Loviisan kaupunkiin asti. — Katteini Milenius käyttää kavaluutta ja saa Cutler herran petetyksi. — Nuorempi Froubrigde kiukun tuskissa.

Mirandan päällikkö, katteini Hall, oli kuten lukija muistanee, ollut siksi kohtelias, että hän silloin kun tarkasti Salamaa, tarjoutui kirjeenkuljettajaksi sen katteinille. Sen toimen oli englantilainen laivan päällikkö tunnollisesti täyttänyt. Gefleen tultuansa hän itse haki patruunan ja antoi hänelle kirjeen, minkä oli saanut.

Kirjeen luettuansa patruuna loisti mielihyvästä, pilallinen hymy huulillaan. Milenius oli toimittanut asiansa oivallisesti ja etenkin huvitti kauppiasta se, että Mirandan päällikkö oli niin perinpohjin petetty, että hän itse toi siitä tiedon patruunalle. Salaman katteinin arvo kohosi hänen silmissään monta prosenttia. Osottihan sellainen käytös yhtä paljon viisautta kuin kekseliäisyyttäkin. Patruuna puhui englanninkieltä, jos ei sujuvasti niin ainakin hyvästi, ja parhaimmalla tavalla lausui hän kiitollisuuttansa siitä kohteliaisuudesta, mikä hänelle oli osotettu. Hän kutsui katteini Hallin kemuihin, joissa sekä Mimmi että Elviira olivat läsnä, ja selvästi näkyi, että hän erittäin suosi noita nuoria neitosia, varsinkin kun he kumpainenkin haastelivat sujuvasti englanninkieltä.

"Oikein oivallisesti; vallan sukkelasti", jupisi patruuna katteinin pois mentyä. "Milenius on kunnon mies; huonomman vävypojan voisin todellakin saada. Hän sanoo kirjeensä lopussa, että Mirandan päällikkö ansaitsee hyvän päivällisen. Hän ja hänen upseerinsa saavatkin sen mitä herkullisimman, se on varma."

Ja niin kävikin. Jo seuraavana päivänä kutsui patruuna katteini Hallin ja hänen upseerinsa kotiinsa päivälliselle. Miljoonain omistaja Wulff ei mitään kulunkia säästänyt saadaksensa pitonsa mahdollisimman loistaviksi. Mimmi ja Elviira tekivät emännän virkaa. Toinen heistä istui katteinin vieressä, toisen sivukumppalina pöydässä oli herra Cutler. Herkullisista ruuista ja oivallisista viineistä syntyi iloinen mieli. Herra Cutler kahmasi tuuheata poskipartaansa; iski silmää kauniille pöytäkumpanillensa, otti lautaselleen kalkkunan paistia ynnä herkkusieniä ja jupisi: "Soma muoto, komea vartalo." Näillä sanoillaan tarkoitti hän Elviiraa; herra Cutler oli nähtävästi ihastunut suloiseen naapuriinsa. Merimiehen sydän on arempi tuleen syttymään kuin minkään muun miespuolisen olennon maaemomme lapsista. Tämä on tosi-asia, ja Cutler, joka laivalla oli niin maltillinen ja kylmä, leimahti ilmituleen, kun sai jalkansa maalle ja joutui kauniin naisen seuraan. Herra Augustus Cutler oli iältään neljänkymmenen viiden vuoden mies; isänsä oli satamavartija Portsmouthissa. Järkähtämättömällä velvollisuutensa täyttämisellä ja oivalla merimieskunnolla oli hän ansainnut nykyisen arvonsa: 21 vuoden ikäisenä hän oli sen aikaisen katteini Napierin seurassa osallinen Portugalin merisodassa, ansaitsi siellä mainetta, tuli takaisin Englantiin ja korotettiin luutnantiksi, mutta ei sitä askeltakaan korkeammaksi. Päällikköherrain, täysiveristen vapaasukuisten mielestä oli satamavartijan poika tarpeeksi palkittu, kun oli päässyt upseeriksi eikä hänen ollut ajattelemistakaan päästä päälliköksi eli katteiniksi. Cutlerin kävi siinä kohdin samoin kuin monen muun ansiollisen aatelittoman meriupseerin. Hänen luutnanttipalkkansa ei sallinut hänen naimista ajatellakaan, mutta se ei estänyt häntä pitämästä naista kovin ihastuttavana olentona, ei estänyt häntä sitä lempimästä ja suosimasta, vaikka ei saanutkaan sitä ainaiseksi matkakumppaniksi elämänsä laivalle.

Sotalaivan ensimäisellä luutnantilla on niin paljo erilaisia virkatoimia, että hänellä harvoin on aikaa mennä maalle jaloittelemaan. Cutler ja moni hänen vertaisensa sai sentähden oleskella kuukausmääriä laivalla näkemättä kukkivia nurmia, vehreitä maita ja metsiä likemältä kuin kiikarinsa lävitse; he söivät leipänsä tietämättä millainen viljatähkä todellisesti oli, he uneksivat naisia ja lempivät niitä, tuntematta millaisia ne sydämen, mielen ja luonteen puolesta oikeastaan ja yleisesti olivat. Ei siis kumma että luutnanttipoloset, kun maihin pääsivät ja joutuivat ihanain, miellyttäväin ja hyvästi kasvatettujen neitosten seuraan, heti rakastuivat oikein silmittömästi ja huomasivat että hyvä Jumala oli heillekin antanut lempivän sydämen.

Elviira oli sitä paitse niin kaunis, hänen käytöstapansa niin iloinen ja reipas, että hän saavutti jokaisen suosion, joka vaan hänen tuttavuuteensa joutui. Ja jos siihen vielä lisätään, että hän oli rikas, josta Cutler ei ollut tietämätön, niin jopa myöntänet, hyvä lukija, että luutnantti Cutlerilla oli useampi kuin yksi syy jo ensi tuttavuudessa rakastua tuohon nuoreen neitoseen.

Cutler koetti olla hauska. Hän tiesi aivan vähän elämästä maalla, sen huvista ja hauskuuksista, mutta sitä paremmin hän tunsi olot laivalla. Hän puheli Elviiralle merestä, kuvaili hänelle merimiehen työt ja toimet laivalla. Kohteliaana emäntänä Elviira oli harras kuulija, vaikka hyvin vähän ymmärsi kaikkia siihen kuuluvia selityksiä.

Katteini Hall tunsi ensimäisen luutnanttinsa ja hymyili. Hän nosti lasinsa, kilisti isännän kanssa, joka istui hänen oikealla puolellaan ja sanoi kuiskaten:

"Teidän armas tyttärenne, herra Wulff, on tehnyt sen mitä venäläiset eivät ole voineet tehdä, hän on valloittanut ensimäisen luutnanttini, ha, ha, ha."

Patruuna hymyili ja katsoi Elviiraan. Tämä huomasi sen ja punastui, sillä hän arvasi isänsä ajatukset. Cutler rakastui yhä kiivaammin. Tulinen viini vaikutti hänessä, hän tuli yhä puheliaammaksi ja kun yleinen keskustelu kerran vähän hiljeni, lausui Cutler kaikkien kuultavasti Elviiralle:

"Minä vakuutan, ettei naisten suinkaan käy laivalla niin ikäväksi kun he yleisesti luulevat. Kun vain esimiehet korottavat minut laivan päälliköksi, nain minäkin ja otan vaimoni laivaan."

"Tehdäksenne hänestä varapäällikön tai laivan järjestäjän, vai miten, herra Cutler", keskeytti katteini Hall.

Vieraat, jotka kuulivat sekä Cutlerin että katteinin sanat, nauroivat makeasti. Lemmen haaveilussa oleva luutnantti joutui nyt jonkinmoisen pilan alaiseksi. Naiset katsoivat parhaaksi nousta pöydästä ja jättää herrat hoitamaan itseänsä ja jälkiherkkuja.

Seuraavana päiväni kävi Cutler vieläkin patruunan luona ja silloin oli Elviira hänen mielestänsä entistään viehättävämpi. Se on varma, että jollei katteini Hall olisi antanut nostaa lippua, olisi herra August Cutler todellakin jäänyt maihin. Nyt oli hänen alistuminen kovaan kohtaloonsa ja lähteminen Geflestä Mirandan mukana sen vartiopaikalle. Mutta hän päätti siitä huolimatta olla unohtamatta suloista Elviiraa. Hänestä eikä kenestäkään muusta, oli tuleva Cutlerin rouva ja suloistava hänen päivänsä laivan päällikkönä.

Noin neljätoista päivää oli kulunut näistä päivällistä. Patruuna ja Mimmi laskivat usein Elviiran kanssa leikkiä siitä vaikutuksesta, minkä hän oli tehnyt Cutler-herran helposti syttyvään sydämeen. Patruuna alkoi tulla levottomaksi, kun Salamaa ei kuulunut, vaikka sen jo olisi ollut aika tulla takaisin. Mimmi kyseli joka päivä tietoja laivasta. Vaikka Milenius oli luvannut hänelle kirjoittaa, ei kirjettä kuulunutkaan. Miten oli käynyt hänelle ja hänen kuljettamalleen upealle laivalle?, Näitä miettien, istui patruuna konttorissansa samana aamuna, jona Salama onnellisesti palasi Gefleen takaisin. Oli tullut tietoja, että satamansulkijat olivat anastaneet monta laivaa. Olisiko Salama niitten joukossa? Patruunan muoto synkistyi ja otsa kävi ryppyihin. Höyrylaiva lastineen oli 300 tuhannen riksin arvoinen, eikä semmoista summaa ajatella menettäneeksi saamatta ryppyä otsaan ja alakuloisuuden vivahdusta silmiin. Patruunan ajatukset muuttuivat sanoiksi ja hän jupisi: jos se on hukassa, tuli siitä paha lovi rahakirstuuni. Mielelläni antaisin tyttäreni Mileniukselle, kun hän vain olisi täällä.

Hänen näin lausuttua kuului askelia etehisessä, ne lähenivät ovea, ovi aukeni ja sisään astui tuo ikävöitty katteini, virkeänä ja iloisena kuten ainakin.

Patruuna tuijotti ällistyneenä eteensä, hyppäsi sitte kepeästi kuin höyhen alas pulpetti-istuimeltaan katsoi terävästi Mileniusta silmiin ja kysyi: "Salama?"

"Ankkuroittu puoli tuntia sitten tänne satamaan, on onnellista ollut Helsingissä, myynyt lastin 200 prosentin puhtaalla voitolla, on nyt kuten sanoin täällä ottamassa toista ja minä puolestani toivon olleeni teille mieliksi."

Patruunan sydän sykki riemusta. Iloissaan oli hän jo sanoa: "ottakaa tyttäreni ja puolet rikkauksistani", mutta Joonas Wulff osasi hillitä tunteensa. Ei katteini vielä ollut aikaansa palvellut ansaitakseen Raakelinsa; hän siis vastasi:

"Minä olen teihin tyytyväinen, katteini, ja minun suosiostani saatatte odottaa parasta. Näinä viimeisinä päivinä olen odottanut teitä joka hetki. Ovatko laivamiehenne kelvollisia?"

"Jok'ainoa mies on tehnyt velvollisuutensa: varsinkin on luotsi mainio. Kaikki ansaitsevat teidän suosionne."

"Entäs Ivan Budukoff, toimimies?"

"Oli suuri lurjus, mutta hänen ei onnistunut tehdä mitään petosta; lastin hinta on minulla mukanani kelvollisissa vekseleissä."

"Vallan hyvä; 8 tai 10 päivän kuluessa on Salama uudestaan lastattu; tällä kertaa yritetään Lovisaan, meidän tulee jakaa hyviä lahjojamme; käykää nyt tervehtimään tyttäriäni; keskustellaan sittemmin asioistamme."

Tuota ei tarvittu katteinille kahdesti sanoa. Hän poukahti ulos ovesta, lensi ylös rappuja, jotka johtivat perheen asuntoon ja siitä saliin. Mikä ilo; siellä istuivat sisarukset keskustelemassa juuri hänestä. Hän kuuli Mimmin sanovan:

"Oi, jos Kaarleni olisi täällä, luulen totisesti, että vaikka isä sanoo, ettemme ole kihlatut vaan ainoasti saamme toivoa, että kerran niin käy, antaisin minä iloissani hänelle suudelman."

"Jopa olenkin täällä, pidä nyt puheesi. Armas Mimmi, olenhan minäkin sinua ikävöinnyt, siitä saat olla varma."

Näitten kolmen nuoren ihmisen ilon voi jokainen arvata, joka itse nuoruuden keväänä on rakastanut ja ollut rakastettu. Tässä kerrottiin uutisia ja juteltiin jos jotakin. Sisaruksilta sai katteini tietää englantilaisten upseerien käynnin ja sen huomion, jota herra Cutler oli osottanut Elviiralle.

Katteini näytti hetkiseksi vähän miettivältä.

"Mitä ajattelet, Kaarleni?" kysyi Mimmi. "Sopimatonta on olla totinen, kun olet istumassa kahden nuoren naisen välissä."

"Minä vain ajattelen sen luutnantin osottamaa lempeä Elviiralle", vastasi hän. "Se on hyvä pitää muistissa."

Molemmat katsoivat kummastellen katteinia.

"Mitä on sinun tekemistä Cutlerin kanssa?" kysyi Elviira. "Tuskin tulette te toisiansa tapaamaan."

"Eipä sitä tiedä, merimiehen elämä on vaiheista rikas ja hän kohtaa ihan odottamatta niitä, joista ei voinut uneksiakaan. Miranda luovailee Merenkurkussa ja mahdollista on että minun laivani ja se englantilainen sotalaiva yhtyvät."

"Ja sitten?" kysyi Elviira.

"Sanon minä Cutler-herralle terveisiä kälyltäni sorealta Elviira-neideltä — siinä kaikki", vastasi Milenius naurahtaen.

* * * * *

Vanhempainsa kodissa istui Yrjö Evert kertoellen ensimäisestä merimatkastansa ja mitä tunteita se oli hänen povessaan herättänyt. Hän oli jo mielestänsä koko mies ja luuli tämän sisämeri-matkan tehneen hänet kokeneeksi merimieheksi. Raatimies nauroi näille lapsellisille ajatuksille, sillä hän hyvin tiesi tarvittavan vuosikausia työtä, malttia, kovia kohtaloita ja kaikenlaisia vaaroja ennenkuin voitetaan tämä nimi täysi-arvoisesti. Äiti likisti lempilastansa syliinsä ja hänen silmistänsä putosi kyynel Yrjön vaaleaan tukkaan. Paremmin kuin sanat selitti tämä mitä äiti tunsi ajatellessaan, että hänen poikansa oli valinnut meren elättäjäksensä.

Mutta tämä, nuorukainen oli täynnä toivoa ja iloa. Vilkkaan mielikuvituksensa avulla purjehti hän täyttä vauhtia kultaisten unelmain ruusunkarvaisella merellä. Pian luuli hän pääsevänsä katteiniksi, ja oman laivansa päälliköksi, jolla toisi tavaroita ja aarteita maan rikkaimmista paikoista. Vähimmän osan pitäisi hän itse, mutta runsaimman antaisi armahillensa kotona.

"Päällä sinilaineen Kuljen merta, Käyn nyt maita maineen Hakemaan. Vaikka aaltoon kuolla Saisin kerta, Haluni on tuolla Sentään vaan. Niin ikävä, vaikea mulle ol' olla Tuon maan tyvenessä, Kun kulkea poukaman tuon kivikolla Sain vaan venehessä. Vaan vuohien kanssa sain leikkiä lyödä. Tai laiskana maata Ei, hitto vie! moista en tehdä mä työtä Täst' alkaen saata. Jää nyt vuona pieni! Jää nyt uuhi! Ulapalle tieni Mua vie. Laivaan kiiruhulla Lennä ruuhi! Hauska matka mulla Kohta lie. Hyvästi maa ja sun loistehes, varjos! Mun mennä jo suo, maa! Ol' aika, kun lemmetär mullekin tarjos Makeimpata juomaa. Useestipa riehua paimenetarten Kans' sain ihanitten Useestikin sain kavaloitakin varten Mä itkeä sitten Pois nyt huoli vaiva! Kyllä rauhaa Saan, kun mua laiva Tuudittaa. Riemun on, kun myrsky Oikein pauhaa, Jotta aaltoin hyrsky Vaahtoaa."

* * * * *

Salama on uudestaan lastattu. Kaikki sen miehet ovat jo laivassa ja se höyryämässä. Asiat maalla ovat päätetyt ja jäähyväiset ystäville sanotut. Tällä erää pyrkii uhkapurjehtija Lovisaan, siihen kauniiseen Suomen merikaupunkiin, mikä ennen oli Ruotsin rajavartijoita Venäjätä vastaan, mutta nyt sen varustuksista ei ole muuta jälellä kuin muutama jykevä muuri ampumareikineen.

Geflen satamarannalla liikkuu sadottaan katselijoita, jotka kaikki haluavat nähdä rohkean uhkapurjehtijan lähtöä, sillä nyt jo hyvin tiedetään miksi eli mihin sitä laivaa käytetään. Ainoastaan Mimmi ja Elviira eivät sitä vielä tiedä. Ankkuri on nostettu, "hiljaa eteenpäin" komentaa katteini konehuoneesen. Juhlallisesti liikkuu komea laiva eteenpäin, hurraa-huutoja kuuluu katselijain joukosta rannalla; hatuilla lakeilla ja valkoisilla taskuliinoilla heiluttavat ystävät ja omaiset jäähyväisensä poislähteville.

Jo käskettiin "täys vauhti"; Salama kiitää eteenpäin ja sen kiiltävät metallikanuunat laskevat jyryävän laukauksen. Laiva joutui yhä enemmin näkyvistä ja pian ei mikään muu kuin musta kivihiilisavu osoita sitä kohtaa merellä, missä laiva jo on.

On jo kesäkuu; vielä vähän aikaa, niin aurinko, pohjois-napapiirin kohdilla ei enää laskekaan. Yöt ovat melkein yhtä valoisat kuin päivätkin. Aurinko, taivaan suuri soihtu, sammuttaa tähän aikaa valonsa ainoastaan parin tunnin ajaksi, sitte taas syttyäksensä. Purjehtijan ei tarvitse pelätä yön pimeyttä ja sen salaista väijymistä, vaan saa pelkäämättä kulkea uraansa.

Kultakruunun aukolla Suomen saaristossa oli Miranda ankkuroittuna ja sen soma runko kuvastihe veteen. Sen sivulla oli englantilainen kuormalaiva, josta Mirandaan purettiin hiiliä. Katteini Hall oli pienemmällä haahdellansa edellisenä päivänä lähtenyt Bomarsundiin tiedustelemaan, miten oli niitten englantilaisten merimiesten laita, jotka olivat sinne jääneet linnoituksen valloittamisen jälkeen. Cutler-herra oli siis tätä nykyä Mirandan päällikkö ja istui rauhallisena kajuutassansa syöden paistia ja juoden kahviansa. Pöytävieraana oli hänellä laivan toinen luutnantti, lääkäri, merisotamiesten päällikkö ja pursuri eli laivan ruokavarain esimies. Kolmas upseeri oli vartijana kannella ja neljäs oli katteinin seurassa. Käyntinsä jälkeen Geflestä oli Cutler yhä tulisemmin rakastanut Elviiraan; hänen sorea muotonsa seurasi häntä alati ja nytkin aamiaistansa syödessä olivat hänen ajatuksensa Elviiran luona.

"Jos vain todella olisin laivan päällikkö", ajatteli hän, "niin viivyttelemättä naisin sen kauniin ruotsalaistytön. Hm, minä ajattelen häntä niin paljon, että virkatoimille tulee siitä haittaa. Mitä sanoitte, pursuri? Rohkenetteko moittia vanhaa laivapäällikköäni, amiraali Napieria? hääh!"

Nämä viimeiset sanat kiljasi Cutler kiukkuisella äänellä. Vanha Napier oli hänen epäjumalansa ja Jones pursuri ärsytti useasti Cutleria päästäen joitakuita pistesanoja amiraalista.

"Minä sanoin, etten luule tänä vuonna enää tulevan mitään tähdellisiä sotatapauksia täällä Itämerellä", vastasi Jones naurahtaen. "Meidän suuri voimain ponnistuksemme oli Bomarsundin valloittaminen. Meillä ei ole matalakulkuisia laivoja, sentähden on mahdoton näillä matalilla vesillä saada kanuunia venäläisten linnoituksia niin lähellä, että ampumisesta lähtee hyötyä. Talveen asti saamme huviksemme vain pitää Suomen ja Venäjän satamat suljettuina."

Cutler tuli harmista tulipunaiseksi. Joneksen lause loukkasi liian paljon sen mainetta, jota hän, Cutler piti merisankarin ja soturin esikuvana. Vai amiraali Napier olla toimettomana. Tätä ei hän nyt enää vaitiollen voinut kuunnella.

"Te suvaitsette tehdä päätöksiä toimista ja asioista, joita ette ymmärrä", sanoi Cutler pursurille. "Te soditte merimiesten mahain kanssa eikä teidän silmänne muuta tajua kuin punnuksia, mittoja ja suuhun pantavaa. Oletteko te ehkä nähneet vanhan Charleyn ansioluetteloa, olitteko mukana silloin kuin hän käden käänteessä otti koko miguelilaisen laivaston S:t Vincent-nokan luona?"

Jo nyt oli pursurin vuoro kiukustua. Jones tarttui oikealla kädellä kiiltävään nenäänsä ihankuin sieltä odottaen neuvoa ja valaistusta.

"Jos vaikka en ollutkaan mukana, tiedän toki, että Vincentin niemen luona saitte kelpo selkäsaunan." sanoi hän uhallisesti kiusaa tehden. "Oikeinhan te juoksitte raippakujaa Miguelin laivojen keskitse. Kas niin; kiitos merimiesten mahoista ja suuhun pantavista."

Cutler raivostui. Toisten nauru sapetti häntä sitäkin häijymmin; hän löi kätensä pöytään ja ärjäsi pursurille: "jumal-avita, te valehtelette."

"Mitenkä se asia oikeastaan oli herra Cutler?" kysyi sotamiesten päällikkö. "Minä tunnen huonosti sen historiaa enkä siis osaa sanoa onko Jones oikeassa vai väärässä."

Jopa nyt seurasi "the figting Charleyn" kunniaksi pitkä ylistyspuhe, jossa herra Cutler mielihyväksensä sai tilaisuuden kehuskella itseänsäkin, koska hänkin oli osallisena samassa meritappelussa. Ylvästelevästi lopetti hän puheensa sanoen: "tällainen hyvä pursuri, oli se, minkä te suvaitsette sanoa raippakujan juoksuksi ja sellainen se mies, jonka te luulette toimettomasti aikaansa tuhlaavan."

Jones-herra oli jo laskemaisillaan pilkallisen vastauksen, mutta silloin tuli muuan miehistä ilmoittamaan, että näkyvissä oli outo höyrylaiva.

"Onko se näyttänyt lippunsa?" kysyi herra Cutler.

Ei, sir, mutta vartija-upseeri luulee tuntevansa sen Salamaksi, samaksi ruotsalaiseksi höyrylaivaksi jonka joku aika sitten tapasimme Ahvenan meren suussa. Sen savutorvet ovat nyt maalatut mustiksi sen sijaan, kun ennen olivat epäluulon alaisia. Kun se ensin huomasi meidät, pysähtyi se ja oli alallansa, sitten se lähti liikkeelle ja suuntaa nyt suoraan meidän ankkuripaikkaa kohti.

Cutler-herra kimmahti paikaltaan. Oli höyrylaiva luvallisilla tai luvattomilla asioilla, ainakin saisi hän sen katteinilta tietoja Elviirasta, sydämmensä lemmitystä. Hän käski miesten valmistaa vene, sillä hän aikoi itse käydä tarkastamassa laivaa ja sen papereja.

Cutler-herra meni hyttiinsä asettamaan pukuansa kuntoon. Salaman liikkuminen näillä vesillä oli hänen mielestänsä kovasti epäluulon alaista ja hän päätti sentähden tarkoin tiedustella kaikki asiat ja ankarasti tarkastaa laiva. Tie Haaparantaan ei mennyt Ahvenan saariston ja Kultakruunun aukon kautta. Epäilemättä siinä piili vilppiä ja Cutler päätti siitä ottaa selvän. Kun hän tuli kannelle, oli Salama jo melkein kolmen luomaköyden [yhden luomaköyden eli kaapelin mitta on 120 syltä eli 213 metriä 60 centimetriä] päässä Mirandasta, sillä tuo laiva oli todellakin uhkapurjehtija. Höyryä purskui sen höyryputkista ja Ruotsin lippu liehui ylpeästi sen mastonhuipussa. Mitähän tuumaili sen päällikkö, kun noin rohkeasti juoksi suoraan vihollisensa kitaan? Olihan sen katteini joko houru taikka oli hänellä päteviä syitä niin tehdä.

Irti laivansa sivulta oli laskenut englantilaisen vene, jossa oli herra Cutler, ja se suuntaisi suoraan Salamaa kohti, jonka katteini kiikarin lävitse tarkasti tähysteli venettä, ja erittäinkin siinä olevaa upseeria.

"Se on hän eikä kukaan muu; minä tunnen hänet sen mukaan, mitä tytöt hänestä kertoivat", jupisi katteini, lykäten kiikarinsa kokoon. Sitte käski hän Yrjö Evertin luoksensa.

Heti paikalla tulikin tuo nuori merimies. Hänen ja katteinin kesken syntyi kuiskutteleva keskustelu. Molemmat nauroivat ja katteini silitteli käsin Yrjön vaaleata tukkaa.

"Se sopii oikein oivallisesti, poikaseni", sanoi hän iloisesti Yrjölle. "Sinä pukeudut kuten sanoi: vartia-palvelijani auttaa sinua. Koko puku on valmiin, minun hytissäni. Kun olet puettu, menet siihen paikkaan, minkä minä osotin. Mutta sinun pitää olla totinen etkä saa sanaakaan lausua. Joudu nyt, sillä ei tässä kannata aikaa tuhlata."

Yrjö katosi salonkiin; katteini meni köysirappusilta vastaan-ottamaan Mirandan vanhinta luutnanttia.

Englantilainen ja katteini tervehtivät kohteliaasti toisia ja esittivät kumpikin itsensä.

"Minun nimeni on Cutler ja minä olen päällikön sijainen laivalla niin kauan kun katteini Hall on poissa Bomarsundissa", lausui Cutler seuraten katteinia laivan kannelle.

"Vai on katteini Hall poissa, se oli ikävä uutinen", vastasi Milenius, "minä paki parastaan tulin tänne päin saadakseni, jos mahdollista, tavata hänet, ei niin paljon itse tähteni, kuin toisen laivallani olevan henkilön."

Cutler-herra näytti kummastelevalta.

"Oletteko todellakin hakeneet Mirandaa?" kysyi hän.

"Tietysti, sir, sillä kun matkani määrä, kuten tavallisesti, on Haaparanta, huomaatte helposti, ett'ei tämä suunta minulle sovi. Hyvin ikävä, ett'en saanut tavata katteinia. Nyt saan tyhjäntoimittajana palata takaisin."

"Vaikka laivan todellinen päällikkö on poissa, olen minä hänen sijaisensa, jos siis suvaitsette minulle sanoa asianne, ja jos minun apuni auttaa, teen sen ilomielellä", sanoi Cutler.

"Kiitoksia, sir, mutta parasta lienee, etten minä tai oikeammin se henkilö, joka on tällä laivalla, vaivaa teitä. Minulla oli muuan pyyntö reitaajaltani herra Wulffilta, hänen tyttärensä, neiti Elviira…"

"Te sanotte Elviira-neiti", keskeytti luutnantti nähtävällä mielenkiinnolla. "Mitenkä jaksaa se nuori neiti, toivottavasti hyvin?"

"Ei vallan hyvin, sir", vastasi katteini. "Mutta johan minä viivytän teitä liian kauvan. Suvaitsetteko tarkastaa paperejani, muuten ehkä oudontapaisen suuntani tähden rupeette epäilemään minua sulunsärkijäksi, ha, ha, ha."

"Ha, ha, ha", toisti Cutler-herrakin. "Eihän sulunsärkijä rupee hakemaan vartijalaivaa, joka on estämässä hänen hankkeitansa. Te mainitsitte Elviira-neitiä se soma nuori nainen ja hänen voimisensa liikuttaa minua hyvinkin paljon. Olen hänen tuttavansa. Te sanoitte ei vallan terve; millainen on hänen sairautensa?"

"Se ilmestyy syvänä raskasmielisyytenä, eli sellaisena, mitä te englantilaiset sanotte spleeniksi", vastasi katteini. "Sellainen synkkä mieli on vasta näinä viime päivinä havaittu hänessä. Lääkärit ovat neuvoneet häntä menemään Lovisan kaupunkiin kylpemään."

Herra Cutler kävi miettiväiseksi. Elviira-neito raskasmielinen! Hm, sehän jotakin tiesi. Luutnantti luuli olevansa hyvin sievä mies. Tuo nuori neiti oli halukkaasti kuunnellut hänen puheitansa. Itse hän oli ensituttavuudessa rakastunut tyttöön. Luutnantti oli kuullut puhuttavan sielujen heimolaisuudesta. Eihän mikään ollut mahdotonta. Elviiralle oli saattanut käydä niinkuin hänelle itselle. Cutlerin sydän ihan lämpeni: hän kääntyi katteinin puoleen ja sanoi:

"Eihän Lovisaan pääseminen mikään mahdottomuus ole. Viikon kuluttua tai niillä paikoin menemme taaskin Gefleen; minä hankin katteini Hall'ilta luvan, että se nuori neiti pääsee Mirandan kanssa johonkin Suomen satamaan, josta hän sitte voi matkustaa kylpykaupunkiinsa Lovisaan."

"Kummallista on, että Elviira-neitiä ei huvita lukea muuta kuin englantilaisia lauluja", sanoi katteini, joka ei ollut kuulevinaan mitä luutnantti viimeksi lausui. "Hänen lempilaulunsa on Jeanot ja Jeanette, hyvin soma englantilainen laulu. Tunnettehan sen sir, vai miten?"

"En nimeksikään, en rahtuakaan, sir, minä en ole kuullut muita lauluja kuin niitä, joita merimiehet lauleskelevat laivalla, sellaisia kun The yong Susanna, Old Jloe, Rule Britannia ja joitakin muita", vastasi Cutler, ihan vakuutettuna siitä, että Elviira oli kiihkeästi rakastunut häneen. "Mutta te ehkä osaatte sanella minulle ne värsyt, se olisi minulle suuri huvi."

"Vallan mieluisasti", vastasi katteini, jonka oli vaikea pidättää nauruansa englantilaisen lemmenkiihkosta. "Minä kun olen hankkeissa tulla Wulff-patruunan vävyksi, niin…"

"Oletteko ehkä Elviira-neiden kosija?" kysyi Cutler hyvin levottomana.

"Enpä suinkaan, minun mielitiettyni on Mimmi" vastasi katteini. "Mutta näin kuuluu Elviira-neiden lempilaulu." Ja katteini kertoi pienen englanninkielisen pätkän jostakin lemmenlaulusta.

Cutler kuunteli hengittämättä. Olihan se laulu selvä rakkauden tunnustus. Lause: "But my heart will be with you" täytti Augustus Cutlerin toivolla ja riemulla.

"Suloinen, iki-soma", ratkesi hän lopullisesti sanomaan hehkuvin poskin.

"Kiitoksia, sir, mutta te ette huomannutkaan, että minä sanoin Elviira-neiden Mirandan muassa pääsevän Suomeen, mitä sanotte siitä?"

"Olkoon menneeksi, minä luotan täydellisesti teihin, sir, jonka vuoksi sanon suoraan, että Elviira-neito on tällä laivalla ja että minä olen hakenut katteini Hall'ia saadakseni häneltä passin teidän sotalaivojenne estämättä päästä Lovisan satamaan veneelläni laskemaan neiden ja hänen kapineensa maalle" vastasi katteini. "Jos se onnistuisi; olisi patruuna Wulff päällikölle suuresti kiitollinen, sillä häntä huolettaa tyttärensä terveys enemmän kuin kaikki hänen miljoonansa."

Cutler tuskin saattoi uskoa sitä, minkä nyt kuuli. Elviira Salamassa ja siis nyt hänen läheisyydessänsä. Jos hän saisi nähdä ja puhutella häntä, johan siitä voisi jotakin seurata. Mutta yht'äkkiä heräsi hänessä epäilys. Hänestä oli kumma, että patruuna lähetti tyttärensä Suomeen eikä kuuluisampiin kylpypaikkoihin Euroopassa. Hän loi tiedustelevan silmäyksen katteiniin, mutta tämän muoto ei ilmaissut pientäkään mielenliikutusta, vaan oli täysin tyyni ja jäykkä.

"Hm, eihän sekään ole mikään mahdottomuus, ett'en minä katteinin puolesta voisi antaa teille semmoista passia", sanoi Cutler pitkään, "mutta ensin tahdon tulla vakuutetuksi siitä, että Elviira-neiti todellakin on laivassa, ei sen vuoksi, että epäilisin teidän sanojanne, sir, mutta velvollisuuteni upseerina vaatii etten mitään toimi ilman täyttä vakuutta."

"Te olette jalokuntoinen mies ja teidän suopeat sananne, herra, ilahuttavat minua", vastasi katteini. "Minä heti menen Elviira-neiden luokse ilmoittamaan hänelle teidän täällä olonne ja teidän kohteliasta tarjoustanne olla hänelle avuksi. Hän ehkä tahtoo itse teitä kiittää, mutta hän jaksoi tänä aamuna hyvin huonosti. Minä tulen heti takaisin."

Katteini meni salonkiin ja jätti Cutlerin yksinään kannelle. Englantilainen näytti kovasti miettivän, luultavasti sitä mitä oli Elviirasta kuullut.

"Petosta ei voi olla tuon miehen sanoissa tai teoissa", sanoi hän itseksensä. "Elviiran isä on kovin rikas, hänelle siis ei tunnu, jos hänen laivansa tekeekin muutaman kymmenen penikulman mutkatien. Onhan minulla sitä paitse silmäni säilyssä ja niillähän näen, onko neiti laivassa, vai ei."

Taas tuli katteini kannelle. Hän astui Cutlerin luokse.

"Niin on kuin pelkäsin", sanoi hän. "Te saatte nähdä Elviiran ja voitte tulla vakuutetuksi, että hän on laivassa, mutta häntä puhutella ette saa, siksi hän on liian heikko, ja kun kuuli teidän olevan laivalla, liikutti se häntä nähtävästi, jopa kyyneliin asti. Jos seuraatte minua salonkiin, saatte nähdä Elviira-neiden istuvan hytissänsä, mutta elkää sanallakaan häntä puhutelko."

Yhä varmemmin vakaantui Cutler luulossaan, että tuo ihana ruotsalainen neito rakasti häntä. Mahdotonta oli, että katteini valehtelisi hänelle, sillä mistä aavistaisi hän hänen lempivän Elviiraa. Hän oli heltynyt kyyneliin kuullessaan hänen olevan laivalla. Cutler pyyhkäsi mielihyvillään punaista poskipartaansa ja seurasi katteinia salonkiin. Hän näytti kädellään hyttiä, jonka punaiset samettivarjostimet olivat puoliksi auaistut, ja mikä ilo, siellä istui Elviira vaaleine kutrineen pää käden nojassa. Hän oli kalpea ja kuihtuvan näköinen. Nähdessään Cutlerin hymyili hän haikeasti, tervehti häntä ja hiukan kumartaen kaunista päätänsä veti äkkiä varjostimen oven eteen eikä ollut huomaavinaankaan sitä hellää katsetta, minkä Cutler-poloinen vaaleansinisistä silmistään häneen loi. Katteini katsoi kysyvästi englantilaiseen. "All right, sir", kuiskasi Cutler, "minä olen vakuutettu ja annan mielihyvällä sen todistuksen, josta puhuitte."

Katteini astui Elviiran hytille ja lausui muutaman sanan hänelle salongista.

"Tuo nuori neito soisi saavansa kiittää teitä siitä hienosta kohteliaisuudesta, mitä hänelle olette osottaneet", sanoi Milenius Cutlerille; "hän on suuresti pahoillaan, ettei hän muuta voi kuin kuroittaa teille kätensä, sillä haastelemaan on hän liian heikko."

Ja samassa kurotettiin pieni hansikkoittu käsi hytistä. Riemun ihastuksissa jupisi Cutler muutaman sanan, tarttui siihen pienoiseen käteen ja suuteli sitä.

"Oikein, oikein somasti luotu", kuiskasi Cutler. Silmänräpäystä myöhemmin oli hän ulkona salongista ja katteinin hytissä, mihin oli asetettu pullollinen vanhaa sherryä ja lasia.

Herrat kilistelivät keskenänsä.

"Nyt, luutnantti Cutler kiitän teitä. Vielä enemmän kiitollinen olisin, jos ilman vastuksia voisitte antaa minulle sen pääsykirjan, josta olen puhunut. Minun paperini ovat tässä nähtävänä."

"Vallan mieluisesti, sir", vastasi Cutler. "Minä olen siitä varma, että katteini Hall olisi tehnyt samoin, sillä ei meitä ole kielletty osottamasta naisille kohteliaisuutta." Cutler otti kynän ja kirjoitti seuraavan:

"H.M.S. Miranda, ankkuroittu Kultakruunun aukolla, Suomen saaristossa.

Salama-nimisen ruotsalaisen kauppahöyrylaivan, jonka päällikkö on katteini Milenius, on allekirjoittanut tarkastanut ja olivat sen paperit sotatilassäännön mukaiset. Matkalle Haaparantaan on katteini pyytänyt vapaasti ja esteettömästä saada mennä Lovisa-nimiseen Suomen merikaupunkiin, sinne laskeaksensa sairaan ruotsalaisen rouvasihmisen, joka aikoo siellä käyttää merikylpyjä. Olen teille kiitollinen, sir, jos suosiollisesti osotatte tuon kohteliaisuuden mainitulle rouvasihmiselle, joka kuuluu hyvään ja arvossa pidettyyn perheesen.

Kunnioittaen

A. Cutler,

Ensimäinen luutnantti, H.M.S. Mirandan päällikkö vakinaisen poissa ollessa."

Tämän paperin antoi hän katteinille.

"Tässä nyt se todiste, minkä tahdoitte", sanoi hän. "Liittolaisemme ranskalaiset pitävät rannan sulettuna Lovisasta Riigaan asti, mutta katteini Hall sanoi, että me muutaman päivän kuluttua siirrymme heidän sijaansa. Ainakaan ei muuta tarvittane kuin näyttää tämä paperi, niin esteettömästi pääsette maalle."

Katteini uudisti kiitoksensa.

"Teidän hyvyyttänne soisin vieläkin saada vaivata", lausui hän. "Pyydän näette vielä sitä, että kun tulette Gefleen, antaisitte minulta kirjeen Elviiran isälle. Siinä annan hänelle tietoja tyttärensä terveyden tilasta ja siitä erinomaisesta kohteliaisuudesta, jota osotitte hänelle, kun niin tehokkaasti autoitte hänen matkaansa. Suvaitsetteko vielä tämän?"

"Oikein mielihyvällä", vastasi luutnantti, tyhjentäen lasinsa pohjaan. "Siitähän minulle tulee uusi aihe pitkittää tuttavuutta reitaajanne kanssa. Onko hän todellakin niin rikas kuin hoetaan?"

"Hän on miljoonani omistaja."

"Ja hänellä on ainoastaan kaksi lasta?" "Ei muuta kuin kaksi tytärtä, jotka kerran tasaavat isänsä perinnön."

Pelkästä hajamielisyydestä täytti luutnantti vieläkin lasinsa. Tämä päivä oli hänelle ollut oikea onnenpäivä. Sekä isä että tytär jäivät hänelle suureen kiitollisuuden velkaan. Hän jo tuumaili rupeisiko asumaan Englannissa vai Ruotsissa. Sillä aikaa kirjoitti katteini.

"Herra tukkukauppias!

Ihan aavistamatta jouduin minä ja Salama suoraan suden suuhun, se on Miranda-laivan näkyviin, joka oli ankkuroittuna Kultakruunun aukolla. Minulle lensi onnellinen aatos päähäni, kun muistin, mitä teidän tyttärenne minulle kertoivat Mirandan ensimäisen luutnantin ihastuksesta Elviira-neitiin. Yrjö Evert on täällä ollut Elviiran sijaisena. Hän matkustaa merikylvyille Lovisaan ja herra Cutler oli niin hyvä ja antoi suosituskirjan, jonka avulla toivon Salaman helposti pääsevän Lovisaan. Pitää olla rohkea ja nerokas menestyäksensä tämän tapaisessa toimessa."

Katteini sulki kirjeen ja antoi sen Cutlerille. He joivat vielä lasillisen ja erosivat, mutta sitä ennen pyysi luutnantti sanomaan nöyrimmän tervehdyksensä Elviiralle.

Kun englantilaisen vene laski laivan kupeelta, ryntäsi Salaman katteini komentosillalle.

"Laiva kulkuun, täysi vauhti ja lämmintä pannujen alle", käski hän.

Kymmentä minuutia myöhemmin oli höyrylaiva Vähämaan ja Teron välisessä salmessa ja Mirandaa ei enään näkynyt.

Yrjö Evert oli taas muuttunut kauniista naisesta nuoreksi merimieheksi. Katteini tapasi hänet pitämässä peräsintä.

"Sinä teit tehtäväsi vallan hyvästi, Yrjöseni", sanoi hän hänelle.

"Mutta minua hävetti julmasti olla hamepuvussa."

"Et sinä sittekään mikään akka ole, sen olen jo sinusta huomannut, ja se olkoon lohdutukseksesi, poikaseni."

Yrjö punastui tuntuvasti. Tuo oli ensimäinen katteininsa antama kiitossana ja sen pani nuorukainen mieleensä.

Mitään esteitä kohtaamatta pääsi Salama Turun saaristosta ja Helsingin sivutse läpi muistorikkaan Ruotsinsalmen, joka on vähän idenpänä.

Salama kiertää pienen Porvoon kaupungin, jota tulipalo ja viholliset usein ovat ahdistaneet. Vielä seitsemän penikulman matka, ja höyrylaivalta näkyy jo Lovisa, joka onkin matkan päämäärä. Syvän lahdelman pohjukassa sijaitsee tuo kaunis kaupunki kummulla. Vaikka Salamalla tarkasti pidettiin vaaria, ei oltu sotalaivoja huomattu ja katteini toivoi jo estymättä pääsevänsä satamaan, kun yht'äkkiä metsäisen niemen takaa lahdessa tuli näkyviin kanuunoilla varustettu sotalaiva, jonka mastossa liehui Ranskan lippu. Kova laukaus tervehti Salamaa, jolta sotalaiva sulki tien, ja veti tarkastuskäskylipun etumastoonsa. Laiva oli höyryrekatti Isis, katteini Cleret-Longavant. Toinen laukaus, jonka luoti kävi keski- ja isomaston välitse, sai Salaman pysähtymään ja laskemaan vesille veneen, jossa katteini itse lähti vieraalle sotalaivalle selittämään rohkeata satamaan pyrkimistänsä.